Sivut

torstaina, marraskuuta 01, 2012

Kunnallisvaalit

Kunnallisvaaleissa kampanjoin teemalla "Kaksi kilometriä lisää normaalimatkalle. Kaksi rastia pois". Viimeiset kaksi viikonloppua olivatkin hektisiä kun kiersin ympäri maakuntia ja vaaliviikonlopun kampanjoin Ruotsin puolella. Kannatusta tuli hyvin yli kunta- ja valtiorajojen. Puolueista vain nukkuvien puolueen kannattajat osoittivat kiinnostusta normaalista poikkeavaan vaaliteemaan. Seuraaviin vaaleihin hommaan sitten oikein numeron, jottei oma vaalivoitto näy pelkästään alhaisena äänestysprosenttina.

Kausi saatiin siis päätökseen tutusti Smålandskavlenissa. Kesän ajan vaivannut kantapään limapussi salli taas kivuttoman juoksemisen. Kilometrejä harjoituspäiväkirjassa oli kuitenkin sen verran vähänlaihesti että vauhti oli vielä turhan verkkaista. Suomalaisittain seilattiin syvemmällä kuin koskaan. Moni oli näköjään jäänyt kotiin nukkumaan ja kisassa ruotsalaiset jyräsivät suomalaiset pahemmin kuin koskaan. Kalevan Rasti pystyi sentään laittamaan kampoihin kahden suomen rankikärjen ja kolmen maailmanmestarin voimin. Lienee kysymättäkin selvää että Suomen kalenteriin tarvitaan viestikisoja rutkasti lisää jotta kauas karannut maailman kärki saadaan kirittyä kiinni.


Uusi harjoituskausi alkoi tutusti samantien maanantaiaamuna Smålannin laivan karahdettua Turun satamalaituriin. Uusi kilpailukausikin starttaa heti tulevana viikonloppuna Barcelonassa marrasmasennuksen pakoreissulla.

tiistaina, elokuuta 21, 2012

Syksy

Syksy tulee. Eilen jäätyi näpit lenkillä niin ettei tuntoaisti erottanut enää vaihtajan vipua jarrukahvasta. Mutta pakko oli polkea ohkanen Valverden paita päällä kun oma suosikki nappasi punapaidan Espanjassa. Syksyn ratoksi tulee taas Eurosportilta Selinin jupinoita sopivasti päiväuniaikaan Vueltan kuvien höysteeksi työpäivän päälle ennen illan treeniä. Yleensä herään kuin tikka siinä vaiheessa kun ruudussa pyörii päivän tulokset ja Peter sanoo terävästi "Hei Hei".

Edellisestä voisi päätellä että jutun voisi otsikoida myös "Kausi ohi" tai iltapäivälehtimäisen raflaavasti "Suunnistustähti tuhlasi kaikki rahansa eläimelliseen harjoitteluun - terveys petti". Nohevampi olisi keksinyt myös blogin päivitystahdista että Näsijärven rannoilla ei kesällä ole viritelty kuin suutariksi jäävää syksyn tuloskuntopommia. Onnistumisista on aina helpompi kirjoittaa kuin epäonnistumisista. Kutsun siis tätänykyä polkupyörän ketjujen pyörittelyn avulla tehtyä Teiskon kierrosta jo lenkiksi vaikka harjoitteluksi ei toki saisi kutsua mitään noin hauskaa. Juoksu on kuitenkin tehnyt viime viikot sen verran kipeää nilkkaan ettei sitä enää oikein harjoitteluksi tohdi kutsua. Varmaan rumempaa kuin Kempaksen toikkarointi olympiakävelyn maalisuoralla.



Kesän aikana suunnitelmia määräsi hyvin pitkälti koiven kiputilojen taso, mutta pitkään säilytin optimismin siitä että Jämsän Nort-katsastuksesta lähtisi käyntiin vielä syksyn kilpailukausi. Käväisin jopa viimeistelyleirillä  Ylläksellä asti, mutta ehdin vetäistä viimetingassa vielä SM-normaalimatkan ilmoittautumiseni pois. Jämsän kisaan tein viimeisen virittelytreenin melomalla. Verrytelyssä otin muutaman varovaisen askeleen ja rullasin kisan sen mitä yhdellä jalalla pääsee. Salaa toivoin että tuo toinen olisi toiminut edes hyvänä ponkkäjalkana, mutta sekin petti kuin Pitkämäen tukijalka. Rautakankikin olisi kulkenut mukavammin ja toiminut tehokkaammin kuin toimimaton jalka. Lopputulos oli numeerisesti yläkanttiin ja olisin rehellisellä pokkanaamalla voinut haastattelijalle kertoa "tehneeni parhaani tiukassa paikassa", vaikken kauden parhaaseen kyennytkään. Onneksi ei ollut haastattelijoita.



Iltapäivästä pääsin siis laulukuoroon tai kisakatsomoon, mistä suomalaisilla on valtakunnan uutisoinnin perusteella useamminkin tapana seurata isojen kisojen finaalit. Laulukuoro on muuten näistä kaikista ainut paikka missä voi saada palkkaa Suomessa tekemisistään, kisakatsomossa rahoitetaan vain johtajien tilipusseja jotka pyrkivät sitten palkollisina ohjaamaan valtakunnan rahavirtoja niin että urheiluareenanlla menestyvät voivat kuitata osan kuluistaan. Tämänkin olen oppinut kesän aikana urheilumenestymättömyyden jälkimainigeissa jeesustelevilta jälkiviisailta. Kulttuuriväki kuulemma osaa hoitaa hommansa niin että kaikki pillipiiparit orkestereissa on ammattilaisia siinä missä divaripalloilijatkin. Yksilölajeissa huipulle tahkotaan niinkuin aito kellarirokkibändi. Yksin, omia polkuja, vanhempien rahoilla, väkisin, hikeä säästelemättä ja useimmiten epäonnistuen. Sitähän se urheilu on. Sitten kun näistä asioista on päässyt irti vuollaan joko kultaa tai mielenkiinto on siirtynyt johonkin oikeampaan elämään. Elämää voi olla jossain ulkoavaruudessa on ilman urheilua, mutta urheilua ilman elämää ei liene. Jopas meni paatokseen ajatukset. Noita fiksuja neuvonantajia tuntuu nyt riittävän julkisuudessa joten pitäydyn nöyrästi omalla urheilijan tontillani enkä kuvittele olevani fiksu kun niin teen.

Jotain tuli kesän aikana taas myös oppilaariin tai vähintään kokemuspuolelle. Koiven kuntoutukseenkin on reseptit nyt hyppysissä ja niitä tarkoitus noudattaa hetki pieni ilman että joka viikonloppu kokeillaan tuloskuntoa. Jotain intoakin tuntuisi taas patoutuneen ongelmia ratkoessa..

torstaina, kesäkuuta 21, 2012

Päivä tallinnassa - risteily

Viimeisen kymmenen vuoden aktiivisemman urheilupanostuksen aikana olen ehtinyt tehdä yhden lomamatkan. Viime syksynä meren yli Tallinnaan ja seuraavalla lautalla kotiin. Yhtään ei tullut tuolla reissulla kyllä ikävä "normaalia turistielämää". Muuten olen noudattanut idolini Pauli Kiurun ohjeita. Mihin ikinäkin matka on vienyt, repussa tai auton takaluukussa on kulkenut reenikamat mukana ja niitä on myös käytetty. Eilispäivänä lähdin pikapika-hälytyksellä antamaan lisänäyttöjä MM-sprinttiä varten samaiseen Tallinnaan. Kisajärjestäjät olivat saaneet vanhassa kaupungissa juostulle kaupunkikisalle WRE-statuksen ja lähtöviiva olikin kansainvälisempi kuin missään Suomenlahden pohjoispuolisessa kisassa tällä kaudella Jukolaa lukuunottamatta.

Seurakaveri pokkasi samassa kylässä juostussa kisassa Eestinmestaruuden viimevuosikymmenellä. Tämän kisan ratkaisuasioiden läpikäynnin ja viime syksyn turistimatkan pohjilta oma valmistautuminen oliki mallillaan. Alusta olisi keskiajalta asti tallattua inhottavaa mukulakiveä ja kylän kyljessä nousevan mäen muureja ei kannattaisi puhkoa kuin neljästä suunnasta joihin niihin on porattu turisteja varten reiät. Loppu sitten vasenoikeavasen hisutaktiikalla lyhintä reittiä. Maisevat olisivat epäsuomalaisen idyllit ja naisilla lyhyemmät hameet ja turisteja torinnurkilla tungokseen asti. Kaikkein oleellisimpana 3,5km härdelli pitäisi läpäistä 3:30/km juoksuvauhtia nousuineen-laskuineen.

Lähtökynnyskriteerit olivat kisassa perisuomalaista hieman löysemmät, joten yleisörastin leimauksista pystyi ennen kisaa saamaan hyvän kuvan mitä olisi odotettavissa. Puolivälin yleisörastille ilmestyi tuoreennäköisiä kavereita pyörittelemään silmät ymmyrkäisinä seuraavan välin reitinvalintaa ja maalissa kukaan ei näyttänyt enää tuoreelta. Alussa siis pari tarkempaa reitinvalintaa ja loppu raakaa fyysistä toteutusta.



K-1 juoksuväli ilman valintaa, jalat tuntuivat hitailta kun heti pyöriteltiin portaita ja noustiin jyrkkää mäkeä. Ehdin vilkaista 2 ja 3 välin reitinvalintavaihtoehdot.

1-2 Vasemmalta näyttää suorimmalta ja mäki tien jälkeen alas oli juostava.

2-3 En keksinyt mitään syytä lähteä kiertämään takakautta. Oikean raakkasin heti pois. Suoraan vaan. Portaiden alasuulle olisi voinut juosta nätimmin isoa polkua, mutta ahnehdin hiukan pikkupolulta mahdollista oikoa rastivälin siksakille. Vastassa oli se kymmenmetrinen muuri mikä siinä on ollut jo keskiajalta. Loppu suoraan vilkaisten mennessä vitosrastin paikka.

3-4 Täällä olin turistina jo syksyllä

4-5 Koetin hakea mukavampaa alustaa seinien vierustoilta kun kadun keskellä pelkää karmeaa mukulakiveä. Rastille nohevampi olisi jyrännyt vielä viimeisen pusikon ja voittanut pari sekuntia.

5-6 Koko edellisvälin synnytin jo 6-rastin määritettä. Aidan kulma.. Tsekkasin että on oikean sarjan määritteet, mutta en silti ymmärtänyt millä puolen aitaa olisi. Päätin ampua suoraan etupuolelle ja sitten keräillä luut ja kiertää taakse jos siinä ei ole. Olihan se siinä. Ja ohkanen harmaa aita jota en kartasta nähnyt.

6-7-8-9 Yleisön eteen kuikuilu

9-10 Valinta oli tehty jo valmiiksi että yläkautta. Ylöspäin ei olisi kuin muutama käyrä ja olisi kuitenkin lyhyempi, mutta hankalampi hahmottaa eli ratamestarin ideaali. Rastilla kuitenkin vielä pikku ylimääräinen tarkistus ja parin sekunnin turha pysähdys.

10-11 Alamäessä ei edellisvälillä karttaa luettu kun oli sen verran porrasta ja mutkaa ja turistia, mutta nopealla valinnalla otin kaiken vasemmalta. Hyvä valinta. Torin kulmilta ostin syksyllä pahanmakuisia paahdettuja manteleita. Nyt siinä oli jos jonninmoista katuperformanssia ja tulenpuhallusta ja rihkamanmyyntiä tiellä mutta sukkuloin läpi ilman törmäilyjä.

11-12 Oikealta lyhyempi. Vanhempi mammashenkilö oli taas parahiksi aukaissut porttikongin luukun kun oli sitä ennen pilannut muutaman edellisen lähtijän kisan. Seinän vieressä oli myös toiset portaat jota ei ollut kartassa mutta pienen epäröinnin jälkeen sukelsin oikeaan basaariin. Mattokauppa ja itämainen tunnelma.

12-13 Suoraan vaan. Rastille vasurista käytävää pitkin.

13-14 Pientä nättiä pyöritystä näkökentän sisällä

14-15 Rastilta lähtiessä piti taas varmistella että suoraan ei edelleenkään pääse. Pari sekuntia hukkaan. Rastiympyrän portaista en ymmäränyt kartasta mitään ja meinaisinkin juosta aluksi ylös vaikka rasti oli kerrosta alempana. Turhaa epäröintiä ja ajanhukkaa

15-M Pari kummarrusta leimaamaan ennen maaliviivaa.

Palkinnot jäi jakamatta ja WRE-pisteet saamatta järjestäjien porttisekoilun vuoksi. Mukava päivä tämäkin hyvässä seurassa. Kello oli 3:30 ja aurinko noussut kun kömmin kotipihaan, paluumatkan soittelin moottoritiellä Kesäyö-hittiä repeatilla.






torstaina, kesäkuuta 07, 2012

Superviikonloppu

Käväisin eilispäivänä Särkänniemen delfinaariossa lehdistön jututettavana. Valtakunnan ykkössuunnistusmediat oli kaikki paikalla kun sekä Hevoskuuri että Aamulehti olivat lähettäneet toimittajansa paikalle. Rakas vihollisseura Pyrintö juhlii viikonloppuna 80-vuotistaivaltaan eikä suostu vielä eläkkeelle, vaan järjestävät kolmipäiväiset kisat joissa on katsastusta ja katsastusten katsastusta ja näyttökisaa mutta ennenkaikkea kilpailunjohtajan alustuksesta päätellen kolme rehellistä nykyformaatin kisaa kansainväliseen tyyliin. Kansainvälinen tyyli tarkoittanee sitä että rasteja on haudottu kontinentaaliin tyyliin tiheikönkulmiin ja ojanpäihin ja toisaalta sprinttikisa on tuotu keskustorille ihmisten eteen. Parhaimmassa tapauksessa kansainvälinen tyyli tarkoittaa myös sitä että kisan kärjessä kulkee useamman eri kansalaisuuden omaavia suunnistajia kovaa. Metsässä yksin juostessa täyttyy kansainväliset kriteerit yleensä kun kartta on laadukas ja maasto mielekäs. Kuulemma nämäkin on viilattu Anjalan Arin johdolla kuntoon mikä on poikkeuksellista Tampereella.

Perjantaina vihkitään AngryBirdsLand Särkänniemessä ja samaan ihmisruuhkaan laitetaan nyt vielä suunnistuskisa keskustorille. Kuulemma myös molempien paikallisten jääkiekkoseurojenkin pelaajisto on valinnut keskustorin näytöskisaan oman edustajansa juoksemaan. On siis ArgryBirds-ritsaa ja narunvetoa ja pellehyppyjä ja kaikkea mitä yleisö tarvitsee, mutta myös Sprintin MM-katsastus. Kivahan tuohon soppaan on lähteä kilpailemaan kun suunnistus tuodaan ihmisten eteen muutenkin kuin olohuoneen nurkan töllötimen gps-pallukoiden voimalla.

Lauantain keskimatkalle ratamestari lupasi kansainvälisen tason kivikkoista ja risukkoista maastopohjaa ja sunnuntaille sama maasto Pinsiössä muuttuu kuulemma nopeaksi ja hyväpohjaiseksi. Saa nähdä. Lauantain huilaan ja sunnuntaina sitten 15,3km. Kisan päälle Pyrinnön yleisurheilujaosto tuo vielä Ratinaan isot kisat, jota on hyvä kömpiä katsomaan oli jaloissa sitten aamuinen Pirkan Pyöräily tai Pinsiön normaalimatka. Parhaassa tapauksessa ihmiset jopa unohtavat hetkeksi että Ukrainassa pompotellaan palloa kun kotikylässäkin tapahtuu.

maanantaina, kesäkuuta 04, 2012

SM-sprintti, HYL

Hervannassa juostiin mutkaton SM-sprintti. Valmistautuminen kisaan tuntui kisa-aamuna onnistuneen ja karsinnassa meno oli sujuvaa. Rastimääritteistä vertailimme kanssalähtijöiden kanssa että viimeiset 7 rastia olisivat vielä samoja kaikilla. Hiukan flegmaattisena lähtijänä taktiikkana oli lähteä napakasti ja ottaa homma haltuun heti starttikellon piipistä. Ykkösvälillä ehdin lukaista loppuradan ja todeta sen suoraviivaiseksi toteutukseksi. Oikea-vasen ja leima korttiin sadan metrin välein. Puolivälissä kiersin yhden kukkapenkin vasemmalta kunnen luupittomana nähnyt täyttä varmuutta kartasta ja my-o rekisteröi tästä ainoan virheeni. 3sek. Loppumatka sitten jonojuoksua Mäksän ja Portinin kanssa.

Finaalia ennen nukahdin hetkeksi päiväunille kotisohvalle ja palasin Suolijärven nurtsille pariksi tunniksi viettämään lähtökynnyselämää. Jalat tuntuivat aamupäivän jäljiltä olevan hieman eri paria enkä saanut niitä alkuverryttelyssä kunnolla hereille. Ykköselle kiersin koulun oikealta ja lukaisin loppuradan. Pelkkää selkeää toteutusta joka onnistuu hisumiehenkin aivolohkoilla. Puolivälissä tuli ensimmäiset yleisön kannustukset ja kuulin olevani Muukkosen kanssa samassa tahdissa. Kommenteista päätellen juoksukin näytti yhtä rumalta. "Yritä nyt edes..". Jaloissa oli kuitenkin olo ettei niitä kyennyt juurikaan käskemään ilman että maitohapot olisivat räjähtäneet korviin, joten jatkoin laiskannäköistä menoa.

Maalisuoralla joku huusi "Kiire"..sekunnilla ehdin maalissa kärkeen kunnes leimantarkistus todisti että yksi bitti oli ollut matkalla poikittain ja 15 rasti jäänyt emitiltä huomaamatta. Puolen minuutin välein leimoja kerätessä sattu näemmä työtapaturmia ja itselle tämä oli ensimmäinen mitä muistan. Jotkut huiskii pystyleimoja emitin päällä mutta itse pyrin aina kolauttelemaan kortin pohjille. Todistajia rastilla toki oli katsomassa leimausta mutta turha tuota selitellä. Rata oli sunnuntaina lähinnä rasteilla merkitty viitoitus lähdöstä maaliin ja siksi hyvin tasapuolinen ja lopputuloksiltaan tasainen juoksukilpailu, jossa teki mieli olla tuhraamatta liikaa aikaa emitin kopeloimiseen. Perjantaina uusi yritys Keskustorilla, 11sek jäi Hervannassa eroa kärkeen, mikä taitaa olla siis turhaa koettaa ottaa kiinni leimaamalla jokaisella rastilla 0,5 sek nopeammin..

perjantaina, kesäkuuta 01, 2012

Akilleskortti

Rakkaat lukijat. Tervehdys pitkästä aikaa.

Toukokuu meni. Tiomilan jälkeen kilpailukalenterissa on iso tyhjiö. Melkein yhtä iso tyhjiö kuin reikä mitä syntyy kun pudottaa hajuvesipullon vessan lavuaarin porsliiniin. Espanjan maajoukkuevahti Canizaresilla jäi joskus MM-kisat väliin kun pudotti hajuvesipullon varpaalleen. Onneksi ei käynyt meikäläiselle nyt niin, mutta melkein kuukausi meni siinä rempatessa. Tai lähinnä remppaa suunnitellessa ja käsien pesua odotellessa.

Toukokuun tyhjiötä täyttämään SSL:n kalenterissa on lähinnä sprinttikisoja. Lavuaarin täytteeksi koetin putkiteippiä. Molemmat ovat mielestäni lähinnä väliaikaisratkaisuja. Huhtikuun loppupuolella V7:n matkamittariin tuli 30 vuotta täyteen ja hyvin samaan aikaan alkoivat myös vanhuudenvaivat. Akillesjänteet jotka olivat elämän alkutaipaleen kulkeneet mukana rumina mutta kivuttomina ärtyivät vuosirenkaiden täyttyessä tai ylipainon kartuttua ja juoksemisesta meni hetkeksi aikaa ilo. Muistelen Finnspringin maalissa kironneeni lumihangessa kelmettyneitä nilkkojani ja vapunpäivän sprinttikisassa kiroilu muuttui pienimuotoiseksi ontumiseksi. Tiomilan tsemppasin sisulla läpi ja päätin huilata kunnes akilles on kivuton. Odotin reilun viikon ilman sen suurempia tuloksia ja aloin hiukan kärsimättömänä epäillä kuoleman korjaavan vanhuksen ennenkuin akilleskivut hellittävät. Aloin taas juosta, träna bort skador - menetelmän mukaisesti.

Ensimmäiseksi käväisin ratamestarin katselmuksella 2015 - SM keskimatkan maastossa tasan päivälleen kolme vuotta ennen h-hetkeä. Eli viimeistään kolmen vuoden kuluttua liitto on pyöräyttänyt kalenteria sen verran ympäri että keskimatka juostaan toukokuun tyhjiössä ja kukaan ei voi enään jättää SM-erikoispitkää väliin "seuraavan viikonlopun sprintti"-kortilla tai "tärkeiden katsastuskisojen"-kortilla tai allergiakortilla. Meikäläisellä kun on nyt akilleskortti ja parin vuoden takainen allergiakortti käytetty niin selittelyt alkaa uhkaavasti vähetä ja jos vielä ensi kauden päätteeksi jätän kymmenen vuotta jatkuneen kansainvälisten kisojen katsastusrumban nuoremmille niin menestystä ei voi enää estellä. Luhalahden maastot ja akilles tuntuivat hyviltä ja jatkoinkin rallia helatorstaina seuran Jukola-leirille. Ulkovessalla varustettu mökki merenrannalla ja kolme vauhdikasta yötreeniä palauttivat uskon tekemiseen ja luoton akillekseen. Patanan Mikko juoksi leirin treenien väliin vielä Hakunilan Extreme Runin 16km ja tuolla sapluunalla näköjään erikoispitkillä kulki.

Tällä viikolla ajatukset on sitten pyhittetty kotikaupungin laitamilla juostavaan SM-sprinttiin. Naapurikaupunki Kangasalla kävin vielä hiomassa viimeistä vauhtia suoritukseen, kun lähes koko kotikaupungin korttelit on julistettu ulkonaliikkumiskieltoon parin tulevan viikonlopun johdosta. Joku vanhempi leidishenkilö osoitti kohteliaasti kävelykepillä lyömällä että hänen puutarhakeinunsa nurkilta ei enää Kangasallakaan rasteja haeta. Kahden tulevan viikonlopun sprinttikisoista onkin varmasti ainakin järjestäjille odotettavissa melkoista sirkusta, mutta toivottavasti kilpailijoille saadaan loihdittua kaupunkiympäristöön tasapuoliset olosuhteet. Yleisöä varten näitä metsästä pois tuodaan, joten Hervantaan sunnuntai-iltapäivästä 3.6. ja keskustorille perjantai-iltana 8.6. myös ne joille KummolaGamesin lipunhinnat oli liikaa.




torstaina, toukokuuta 03, 2012

Kolme virhettä


EM-katsastukset on käyty. Omat suoritukset oli sitä luokkaa että niillä ei ole asiaa kisalippuun. Jokaisella matkalla tuli tehtyä vähintään yksi senkokoinen pummi, että jälkikäteen jossittelemalla yhdenkin näistä välttäminen olisi nostanut sijoitusta riman oikealle puolelle. Mutta jälkiviisaus ja selittely lienee nyt turhaa. Joku sanoo että olisi pitänyt priorisoida tietylle matkalle, toinen viisas olisi harjoitellut oikeaa maastotyyppiä ja kolmas hakenut apua yläkerrasta. Talven aikana keskityin fysiikkapuolen hiomiseen sellaiselle tasolle että hyvän suorituksen jälkeen voisi kiipeillä palkintokorokkeelle päivästä riippumatta, mutta rehellisesti sanoen fysiikkakaan ei ollut Silja-Rasteilla ja Finnspringissä sillä tasolla mitä sen piti kevään aikaisempien kisojen ja valmistautumisen perusteella olla. Turun sprintissä juoksu rullasi taas helposti ja kovaa, vaikka edellisestä sprinttisuunnistusharjoituksesta taisi olla aikaa yhdeksän kuukautta ja koko talvi tuli vauhtia haettua metsän puolelta. Kertoneeko tuo sitten jotain syntymässä ja vuosien varrella kroppaan tarttuneista ominaisuuksista joille ei tällä iällä enää liikaa voi. Keplottelin talven läpi terveenä ja ilman rasitusvammoja joten joku jälkiviisas voisi sanoa että olin turhan varovainen kun en laittanut itseäni niille limiteille joilla urheilija ei tervettä päivää näe.

Helpointa (ja turhinta) suoritusta on ruotia kuitenkin virheiden kautta niin pitkään kun virheellä höystettyjä rastivälejä on vähemmän kuin onnistuneita. Silja-Rasteilla taisi tuo olla liki fifti-sixti. Kakkosrastilla samaistin yhden kiven avokallionnokassa väärin 100m ennen rastia ja sitten miestä vietiin puolitoista minuuttia kumpareelta toiselle. Virheen jälkeen koko loppumatka oli kiire, joten suorituksenhallinta oli tässä vaiheessa kautta vielä kaikkea muuta kuin paketissa. 30-vuotta viisautta ja vanhuutta tuli samaisena päivänä täyteen ja sunnuntaiaamuna purin pettymystäni pohjalaiseen tyyliin reilun 30 kilometrin lenkillä keväisessä maastossa. Luntakin oli reilut 30 senttiä.



Viikolla tein kovan harjoituksen hiekkatiellä ja Finnspring-aamuna kroppa tuntui kutakuinkin valmiilta pitkään kisaan. Alkumatkasta käskin hiukan itseäni juoksemaan ettei touhu menisi turhaksi varomiseksi ja suunnistuskin sujui perhosille asti niin hyvin että virhesekunnit oli laskettavissa yhden käden sormin. Sijoituskin oli vielä palkintokorokkeen puolella. Pitkällä perhosella eteen luikahti Huovilan paita ja jotenkin molemmat taisimme sotkea suorituksen viimeistään pitkän perhosen pitkällä välillä jossa vuoroveto tarkoitti sitä että vuorotellen vedimme toisemme päin metsiä.



Vapun sprinttikisan olin merkinnyt kalenteriini huomiotussilla jo kevään kilpailukalenteria suunnitellessa. En vienyt valmistautumista mitenkään äärimmille vaan vilkaisin puolessa tunnissa vanhan kartan ja ilmakuvat, mikä oli sekin vähintäänkin tarpeeksi. Nykyiset lajisäännöthän jopa kieltää maastosta ja kartasta kilpailussa hyödyntävän ennakkotiedon hankkimisen. Vanhasta kokemuksesta osaan omalla kohdalla viedä tuon ennakkospekulaatio-osaston helposti yli ja kun ratamestarin kohdallakin oli tällä kertaa onnistuttu niin ettei tuolla ennakkovalmistautumisella ollut mitään merkitystä, tuli kisasta onnistunut yhtä virhettä lukuun ottamatta. Tienylitksen jälkeen kalliolle noustessa yritin laittaa käyrät ja kivet ojennukseen ja kaarsin väärälle jyrkänteelle kun pienellä peilaamisella takana olevasta talosta olisi rasti löytynyt 100% varmuudella. Jälkikäteen analyseeraamalla havaitsin olleeni myös hiukan lammas 8-rastin aidanylityksessä ja ysirastin otossa jossa olisi pitänyt laittaa kroppaa likoon ja istutuksia nurin kun kerran oli lupa kartan mukaan. Viime kauden kukkapenkkipelleilyjen jälkeen takaraivossa jäyti kuitenkin koko ajan pelko siitä että joka ikinen ihminen kisa-alueella on vihollisena tarkkailemassa etten tallaa väärää kohtaa. Nyt kiersin sitten kaikki sallitutkin aidat ja jyrkänteet ja tiheiköt kun olisi pitänyt rymistellä suoraviivaisemmin. 



Viime kesänä kävin vakuutusyhtiön kanssa mielenkiintoisen vuoropuhelun siitä kuka loppuviimeksi vastaa kilpailusuorituksen aikana aiheutetusta tuhosta ja on korvausvelvollinen. Lopputulemaksi tuli että urheilija on kuitenkin aina vastuussa törmäilystään autoihin ja ihmisiin vaikka järjestäjä liikennettä ja yleisöä ohjaisikin. Luulisin että sama koskee myös puutarhoihin aiheutettuja tuhoja riippumatta siitä onko kartantekijä sallinut omasta puolestaan näiden kohteiden läpäisemisen. Hyvällä ratasuunnittelulla oli Turun katsastuskisassa nämä jossittelut onnistuttu välttämään, mutta toukokuun Suomen kilpailukalenteria katsellessa ei voi muuta kuin pelonsekaisin tuntein odotella milloin me suunnistajat pilaamme maineemme rehteinä metsien miehinä lopullisesti kun sprinttikilpailuja juostaan jo lähes joka ilta ja liian usein ne aiheuttavat harmia. Mielestäni tällä osastolla laatu korvaisi määrän ja liitto voisi rajoittaa tämän lajityypin kilpailujen määrän vuodessa vaikka viiteen. Saataisiin laatua kisoihin ja harjoitukset pysyisivät harjoituksina. Rankilistalle voisi sitten laskea yhden sprinttikisan. Niin hauskaa ja kehittävää tämä nopeatempoinen sprinttisuunnitus kun onkaan niin moni kilpailunjärjestäjä astuu suohon kuvitellessaan säästävänsä järjestelyissä ja kartanteon kuluissa järjestäessään sprinttikisaa perinteisen kilpailun sijaan ja tuloksena on paha mieli kisajäjärjestäjille ja osanottajille ja pahimmassa tapauksessa myös alueella asuville tavallisille puutarhanhoitajille.

Homma jatkuu ja viikonloppuna on vuorossa Tiomila. Siellä odottaa 3. osuus. Talven aikana yötreenejä on alla reilut kolmekymmentä, joten olo kauden ensimmäiseen suurviestiin lähtiessä on hyvä, vaikkei tuossakaan kisassa palkintoja jaeta hyvän ennakkovalmistautumisen perusteella. Tiomilan jälkeen seuraavat tärkeät startit on vasta kesäkuun puolella jolloin matkavalinnassa ja siihen tähtäävässä harjoittelussa tulee olemaan jo priorisointia koska koko kolmen lajin paketti yhdessä viikonlopussa on liikaa vaikka toukokuun harjoittelisikin hullun lailla.

tiistaina, huhtikuuta 17, 2012

Kevätyönviesti





Pääsiäisviikonlopusta ehti pyykit hädintuskin kuivaksi kun taas mentiin lounaisrannikolle. Männäviikolle tulikin neljänä perättäisenä iltana yösuunnistustreeniä ja huipennuksena vielä kevätyönviesti. Olosuhteet Tampereella ovat vielä kaikkea muuta kuin kesäiset, mutta saariston rantakallioilla sulaa sentään jo riitti. Kevätleirit on nyt leireilty ja tällä viikolla alkaa kisakausi todenteolla kun isot pyssyt laskeutuvat Sveitisin leireiltä Silja-Rasteille. Plus 2 ja räntäsadetta lupaa Paimioon ensi viikonlopulle mikä on myös oma suosikkikeli. Pieni yöllä satanut lumikerros saattaa vielä pienentää omia kertoimia. Heikkohermoisille ja muulle suurelle yleisölle on sentään tarjolla taas gps-seurantaa suoraan kotisohvalle.

Oma valmius Tiomilaan alkaa olla nyt sillä mallilla mitä se voi olla. Viimeisen viikon hätäreeneillä on yleensä ollut vain negatiivista vaikutusta suoritukseen joten viime viikot voin keskittyä fysiikan hiomiseen ja palautumiseen. Toiveina on että lämpömittari pysyisi vapun jälkeen sen verran korkealla että kompassin neula ei jäädy.

Kevätyönviesti on viime vuosina niittänyt mainetta vuoden viihdyttävimpänä gps-seurantana jossa mässäillään suunnistusvirheillä kuin väkivallalla amerikkalaiselokuvissa. Tämäkään vuosi ei tuottanut siihen poikkeusta. Nouskin viesti kulki mainiosti kun Mikko rullasi loppusuoralla jaMMusta ohi ja toi joukkueen kärjessä puomille. Tero ja Antti näyttivät seuraavilla osuukislla että uusi nuorempi sukupolvikin pystyy vielä yösuunnistamaan vaikka ovatkin joutuneet vanhaa kansaa enemmän niittämään salibandymailoja tieltään urheiluharrastuksen mahdollistamiseksi. Muuten tuloslistalla pomppi esiin sen verran paljon uusia nimiä, että täytyy tunnustaa tulleensa lopullisesti vanhaksi. Vehkalahti ja Vaajakoski jyräsivät kärkisijoille dinosauruslinjalla, mutta omaan silmään pisti eritoten HS:n juniorijoukkueen roikkuminen kärjen mukana pitkälle yöhön.



TuMe:n ja VeVe:n kanssa lähdimme metsään yhtämatkaa. Ennakko-odotuksina oli hidasta ja vaativaa yösuunnistusta höystettynä tutuilla kevätyösäksätyksillä joissa pitää keskittyä tiukasti että löytää kaikki rastiympyrät kartalta ja juoksee rataa enimmäkseen oikeaan suuntaan. Ykköselle möngimme tiheikössä hölkkävauhtia ja kuviorajan jälkeen katosimme kaikki omille teillemme. Kirosanat raikasivat kuitenkin sen verran läheltä pöpeliköstä että leimasimme reilun minuutin päästä taas kolmisin ykkösellä. Dinski katosi kakkosella omille teilleen ja jatkoimme Jussin kanssa ensimmäiseen tienylitykseen peräkanaa tiheikössä hissutellen.

Seuraavan pellonylityksen jälkeen Dinski liittyi lyhyemmällä hajonnalla takaisin letkaan ja kylmä tuntui jo luuytimisissä. Teki mieli juosta kovempaa, mutta järki sanoi että yksin suunnistus yskisi pienipiirteisissä rinteissä sen verran enemmän että takkiin tulisi. Olin siis tullut vanhaksi ja laiskaksi viestisuunnistajaksi ja tiedostin sen itsekin. GPS-yleisö kotisohvalla odotti hyökkäyksiä eikä tylsää keskialueen sumputtamista. Matkan aikana vaihdoimme ajatuksia kohtuullisen paljon myös ääneen vaikkei sentään koodeja tullut huudeltua. Rastiliput olivat yleensä sen verran piilossa että kaverin emitin kolahdus kuului metrin päästä ennenkuin heijastin tuli huomattua.

20 rastilla vedin letkan nätisti väärälle hajonnalle ja Dinski kiitti ja otti leiman. Parisataa metriä myöhemmin mies ryski jostain sivuryteiköstä takaisin letkaan. 21 rastilla oli ennakkotieto ettei kukaan ollut poiminut sitä vielä puhtaasti. LakasJammu selvitti loppuverkassaan suu vaahdoten jostain polusta ja kivestä ja lähtösuunnasta joten olin mäen laella enemmän kuin skarppina. 45 sek pummi kuitenkin. 23 ja 24 rasteille ajauduin vastentahtoisesti letkan kärkeen. Puut kasvoivat tässä maastonosassa tiheästi ja kaikkea muuta kuin vertikaalissa suunnassa, joten viimeisellä välillä ajauduin puita väistellessä tahattomasti niin lähelle tietä että loikkasin kiertovalinnalle. Fiksusti suoraan rastilta toteutettuna tuo olisi voinut ollakin nopeampi, mutta nyt piti tyytyä nelossijaan. Hyvää suunnistusviihdettä tarjosi kevätyö siis myös itse maastossakin koettuna.

Tulokset

sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2012

Kevätklassikoiden aika


Suunnituskausi käynnistyy Suomessa perinteisillä kevätklassikoilla. Billnäsin pika on niistä tutusti ensimmäinen ja Isotonic huipentaa tämän keväisen rupeaman. Billnäsissä intoa on perinteisesti kuin varsoilla kevätlaitumella, ensi kertaa kun päästään talven jälkeen metsään kisaamaan.



Muutaman vuoden tauon jälkeen pääsin mukaan pitkäperjantaina Billnäsin pikaan. Ratamestari arpoi vielä viikolla säidenhaltijan suunnitelmia mutta päättyi muuttamaan kisan yhteislähdöksi. Hyvä niin. Saatiin tasapuolinen kilpailu. Puolet matkasta juostiin tällä kertaa 20cm hangessa ja taivaalta vihmoi räntää mikä nostatti tunnelmaa.

Kisaa edeltävänä iltana kävin ensi kertaa kartan kanssa maastossa sitten Härmän tammikuisen yösuunnistuksen jolloin pakkasta oli liki 20 pallia. Homma toimi viimeistelyssä kuitenkin taas aivan kuten ennen. Hyvässä ja pahassa. Selkärankaan juurtuneita toimintamalleja ei onneksi unohda mutta ei toisaalta pääse enää juuri muuttamaankaan kovin helpolla.

Alkumatka meni tutun tahmaisesti. Kärki viiletti horisontissa ja itse koitin perässä jäljillä sen mitä pääsin. Kovempaa en päässyt. Toisten perhosten jälkeen vauhti tasaantui ja meni pikkuhiljaa kyttäilyksi. 19-rastilla Olli-Markus otti leiman väärältä lipulta ja päätin nostaa hiukan vauhtia kun pääsin letkan keulaan. Lopussa oli vielä matkan ainut reitinvalinta missä suon yli heilahtamalla oli selkeästi nopein. Ura lumessa oli sopivan kapea ja hartiat leveät joten muut pysyivät takana maaliviivalle asti.

Pääsiäisenvietto jatkui seurakavereiden kanssa tutuissa Billnäsin Ruukin maisemissa. Perjantain kisan jälkeen lihakset olivat oudokseltaan maastossa juoksusta sen verran hakatun oloiset että ratkaisu kotisuomeen jäämisestä tuntui fiksummalta kuin viikon hiipuva leiri Pohjanlahden toisella puolen. Ja mämmi on tietysti myös hyvä syy viettää pääsiäinen Suomessa.

Kevyen lauantain jälkeen kalusto tuntui taas kohtuullisen palautuneelta seuraavassa koitoksessa, Raseborgin normaalimatkalla. 11,2km ja nilkkahanki ei kuulosta ensialkuun tervejärkiseltä, mutta kun pakkanen oli yön aikana laskenut kymmeneen oli hanki melko kantavaa siellä missä lunta vielä oli jäljellä. Toimivuutensa osoitti myös lämpösukkien uusi generaatio joka vanhanaikasen neopreenisukan sijasta tuntui mukavalta ja säilyi paitsi kuivana niin myös lämpimänä. Kisa sujui hyvin 14. rastin lähtöä ja 19. rastin ottoa lukuunottamatta mihin tärvääntyi 20 sek ja voitto. Kaikenkaikkiaan pääsiäinen jäi omalta osalta plussan puolelle vaikka lämpömittari jotain muuta näyttikin. Kunto tuntuu nyt hyvältä ja kellokin tykkää. Valmentajan kanssa jupistessa olin mielestäni valmis kilpailuihin jo kuukauden päivät sitten ja nyt vihdoin irti päästessä juoksu kulki maastossa vaikka harjoituksissa en ollut maastoon vielä päässytkän. Tai ehkä se kulki juurikin sen takia.

tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

Talviharjoittelun lopputulos

Talven työn lopputulemana juoksin tutun pyynikin testijuoksun menneenä lauantaina. Reitillä mittaa 15,2km ja testijuoksu on Ahosen Pekan sanojen mukaan helppo keskeyttää puolimatkassa koska reitti koostuu kahdesta samanlaisesta kierroksesta. Kiusana matkalla on normaalien mäkien lisäksi Pispalan harjun portaat. Reitin profiilista (3,5km ylämäkeä ja portaita ja loppumatka loivaa alamäkeä) johtuen yhden kierroksen tirpaisu ei omasta kokemuksesta kerro vielä juurikaan vauhtikestävyysominaisuuksista. Toisella kierroksella ja etenkin sen ensimmäisellä puoliskolla jaetaan palkinnot taloudellisesta juoksusta ja lihaksiston vireydestä.

Joulukuussa juoksin saman reitin ihanneolosuhteissa aikaan 58:12. Olo oli tuolloin että kaikki helppous katosi juoksusta jos hiukkaakaan yritti reippaalta vaihteelta siirtyä kovaan juoksuun. Harva kuitenkaan uskoi joulukuussa enää parantavansa aikaansa talven mittaan olosuhteiden johdosta.

Lauantaille lupaili takatalvea ja teinkin viikon päätreenin jo torstaina hallissa raapimalla päävalmentajan valvovan silmän alla 4x (300m-600m-900m-600m-300m). Reipasvauhtista ja maitohapotonta nyppimistä riitti tuossa toista tuntia ja vauhditkin paranivat joka viikko maaliskuussa kun toistin samaa sapluunaa. Puolivälissä kun vaihtaa lenkkitossut piikkariin niin kilometrivauhti paranee aina väkisinkin 10sek/km.

Testijuoksuaamuna maata peitti 10cm puuterilunta, joten lähdin juoksemaan vain pitkää reipasta lenkkiä vailla aikatavotteita. Parin kilometrin jälkeen Itävuon poninhäntä vilkkui vielä etupuolella joten päätin kiihdyttää sen verran että puolimatkaan keskeyttävät pysyisivät selän takana. Homma toimi ja puolimatkassa kello näytti 28:15. Toisen kierroksen alkupuoli oli taas tavallisen lahnamaista ylämäkiosuuksilla ja kun Topin selkäkin vilkkui edessä enää vain pitkillä suorilla, meni homma taas rauhallisemmaksi taaperrukseksi. Lopun alamäen rullailin sen verran reippaasti että talven paras tulos tuli kelistä huolimatta. Jokaista aikaa parantavaa sekuntia varten tuli testijuoksujen välillä juostua noin 50km, mutta tehty työ kannatti kun kerran plussan puolelle pääsin.

torstaina, maaliskuuta 29, 2012

Kevättä odotellessa

Maaliskuussa määrät ovat olleet vielä sopivan korkealla ja kilometrejä on kertynyt mittariin 130-150 / vko. Mitään superspesiaalia virittelyä ei ole nyt tarvinnut harrastaa vaan kroppa tuntuu valmiilta kisoihin normaalin perustekemisen jälkeen. Tuntuu ja tuntuu..Se miten kello vastaa tunteeseen nähdään kevään ensimmäisissä starteissa. Alkukauden kalenteri on kutakuinkin seuraava

6.4. Billnäsin pika
8.4. Raseborgin normaalimatka
+pääsiäisenviettoa Karjaalla

14.4. Kevätyönviesti?
+yösuunnistuspainotteinen viikonloppu Varsinais-Suomessa

21.4. Silja-Rastit keskimatka

28.4. Finnspring normaalimatka

1.5. Turun sairaalasprintti

5.5. Tiomila

Tarkoituksena on tehdä kymmenkunta yötreeniä ennen Tiomilaa jottei tarvitse opetella tekemistä kantapään kautta kuten viime vuonna ykkösrastilla. Mutta katsellaan päivä kerrallaan ja tärkeimpänä yritän huolehtia että pysyn terveenä kuten koko harjoituskauden tähän asti.

Viime viikkojen parhaan treenin tein sunnuntaina Jämillä kun sain kuuluttajan apulaisena tehtäväkseni talvitriathlonin MM-kisojen Online-tulosten toimittamisen maastosta. MM-viestissä oli sopivasti 4 osuutta ja jokaisella osuudella 3 lajia joten Jämin sulaa etelärinnettä tuli juostua kohtuullisen monta kertaa ylös-alas juoksuradalta maastopyöräreitille ja hiihtoladulle. Sen verran paita kastui etten malttanut missään vaiheessa pysähtyä paikalleni kylmettymään vaan testasin mennessäni kameran ominaisuuksia. Alla pari otosta. Eurosportin pyöräilykuvaajilla on kyllä helpompaa kunnei tarvitse kuin istuskella moottoripyörän kyydissä. Voittajajoukkueella meni kisassa aikaa kolmisen tuntia ja itsellä tuli sen saman verran reipasvauhtista juoksua maastossa.





sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2012

Hiihtokauden avaus

Suunnitelmat Kenian reissun jälkeen sisälsivät vielä hiihtokauden avaamisen. Maaliskuisille sunnuntaille oli harjoitussuunnitelmiin rustattu pitkiä peruskestävyyslenkkejä suksin. Viime viikonloppuna sairastin jonkinmoisen kotiinpaluu taudin, mikä näkyi alkuviikon harjoituksissa ja hiihtokauden avaus jäi tekemättä tuolloin. Kolmea kovaa lähdin tällä viikolla toteuttamaan. Tiistaina 6x4min möykkyisellä ja osin jäisellä lumipolulla kulki mukavasti kun vauhdin piti vain reippaana. Torstaina juoksin hallissa jäätiköiltä karussa 3x (300m-600m-900m-600m-300m) 3:20 - vauhdilla. Reippaasti ilman puristusta. Lauantaina vielä pitkä kortteliharjoitus rennon kovaa ja oli helppo todeta että tässä vaiheessa vuotta lienee kuitenkin vielä fiksumpi pitäytyä isommissa määrissä ja kahdessa kovemmassa treenissä / vko. Kilpailukautta riittää kyllä sitten vielä pureksittavaksi.

Tänään aamupalapöydässä laiskotti sen verran että muutin suunnitelmat pitkästä Seitsemisen hiihtolenkistä suoraan kotiovelta tehtyyn hiihtoon Näsijärvellä. Sääennuste lupasi räntää ja vesisadetta mutta taivas sojotti kirkkaansinisenä, joten olin jäällä jo ennen aamukahdeksaa. Jäällä oli rapea lumikerros ja joutsenet paljastivat sulat paikat kapeikoissa, huonommallakin tekniikalla oli siis hyvä nautiskella auringosta. 50km kohdilla käänsin sukset kotia kohti järven toisessa päässä. Viiden tunnin jälkeen alkoi hiukan korpeamaan että jätin juomapullon tavoilleni uskollisena kotiin, mutta tulipahan pyöreät 100km mittariiin. Siitä on hyvä hypätä penkkiurheilupöytään.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2012

Paluu arkeen

Nairobin Hiace tuli kuin tulkin nätisti perille asti. Oli kylän lommoisin auto joten ei näköjään tarvinnut enää välittää väistämissäännöistä. Yhdellä pienellä kylkiosumalla selvittiin bussiasemalle asti. Ilma oli niin sankkana pakokaasua ettei kiinnostanut sen enempää harrastaa turismia. Joku kauppasi minuutissa jonkinmoisen pimeän taksin lentokentälle ja taas mentiin. Paria päivää myöhemmin samassa paikkaa olikin jo kranaatti-isku muutamalla uhrilla. Muuta muistutusta reissun aikana ei ollut siitä, että Kenia on itse asiassa parasta aikaa sodassa pohjoista naapuriaan vastaan.

Matkalla ehdin napata kebabin Istanbulissa ennen paluuta aurinkoiseen Suomeen. Viikonlopun harrastin reissussa kovasti kaipaamaani penkkiurheilua. Kohokohtana Istanbulin halli-MM:t ja höysteenä vielä Holmenkollenin pitkät hiihdot ja ampumahiihdot. Huipentumana sitten Miedon haastattelu Arto Nyberg-showssa sunnuntai-iltana. Isolla miehellä oli isoa asiaa. Viikonlopun tuloslistoja suomalaisittain katsellessa oli helppo nyökytellä Miedon sanojen tahtiin. Lehtien urheilusivujen pääotsikot olivatkin ennakointia tulevan kauden mielenkiintoisista nimitysrumboista eri valtakunnantason urheilun kattojärjestöissä. Johtajia kyllä varmasti tarvitaan, mutta lienee aivan sama kuka johtaa niin pitkään kun lauma on eksyksissä. Itenissä valtaistuimella istui se, jolla oli kylän kovin aika maratonilla viimeisen vuoden aikana. Ja hän muisti laskeutua valtaistuimelta aina pari kertaa päivässä lenkille rahvaan pariin. Reissun aikana Suomi oli ainakin taas kerran seonnut nykyajan musiikkihömpötyksiin ja Frontside ollieihin. Allekirjoittaneen mielestä uudella vuosituhannella ei ole enää otettu edistysaskelia niin musiikinteon tasossa kuin kestävyysvalmennuksessakaan.

perjantaina, maaliskuuta 09, 2012

Kotimatka


Kotimatka on suomalaisille usein se päämatka arvokisoissa. Aloitimmekin kotimatkan hyvissä ajoin, puolitoista vuorokautta ennen lentoa Nairobista pohjoiseen. Viimeisen kovan treenin tein jo lauantaina kun juoksin 3x5km metsässä. Jotain oli kuukauden aikana tarttunut oppilaariin ja ehkä myös kulkupuolelle, koska juoksu ja happi kulki. Sen jälkeen ajelin vielä sunnuntailenkin maastopyörällä ja maanantaina hyvästelin hierojan ja henk koht pacemakerin jättämällä muutaman parin kilometrejä nähneitä lenkkitossuja jatkokäyttöön.

Kotimatka lähti käyntiin tutusti nostamalla peukku pystyyn kylätien varressa. Taktiikka jolla Gonon ammensi menestystä viime vuonna mm-pitkällä. Ensin meni tällä kertaa ohi Saaid Saaed Shaheen ja parin minuutin päästä tuli Hiace. Matkalla kyyti täyttyi taas pikkuhiljaa. 23 ihmistä jäi tämän leirireissun ennätykseksi. Ensimmäinen pidempi pit stoppi tuli Eldoretissa kun Hiacen takaluukku jumittui kiinni ja matkalaukku oli sen takana. Matkalla peräluukkuun oli yritetty työntää pariakymmentä elävää kanaa ja lukko ei näemmä tykännyt.

Eldoretissa bussiasemalla hihaan tarrasi parissa sekunnissa puolenkymmentä kyydintarjoajaa joten oltiin ostajan markkinoilla. Jokaisella oli juuri se tasan kaksi tyhjää paikkaa hiacessaan. Kyytiin ahtauduttuamme selvisi kuitenkin nopeasti että osa matkustajista oli palkattu vain istuskelemaan kyydissä jotta koko ajan voitaisiin myydä lähes täyttä ja siis kohta lähtevää kyytiä. Puolisen tuntia se otti vielä, mutta parempi tämäkin kuin vr. Aseman laidalla kyydinmyyjät myivät ihmislastin sitten vielä sopivalle kuskille ja taas mentiin.

Seuraava pysähdys oli Nakurussa. 170km ja 3h oli kenialaisella highwayllä ihan hyvä suoritus. Matkalla haistiin hielle ja heitettiin porukalla kepilliset ja joku vanhempi leidi ehti ostaa säkillisen perunoita, nipun porkkanoita ja pari kurpitsaa. Kaikki muu tapahtui lennosta paitsi puskareissu. Ylämäissä vauhti oli sen verran verkkaista että nopsajalkaisimmat maatilamyyjät ehtivät rinnalle juoksemaan ja tekemään kauppoja.

Nakurussa muistin ensimmäisenä Itenin kaverin Willyn neuvot kun hän kuuli matkasuunnitelmistamme: "don't trust nobody". Willy on omasta mielestään brasiliaistason juoksija koska kympin ennätys alkaa kolmosella. Viittauksessa on sarkasmia sitä kohtaan että jokainen keinialaislapsi haluaa ei suinkaan juoksijaksi vaan jalkapallotähdeksi. Lahjat potkupalloon taitaa olla kuitenkin liki yhtä surkeat kuin suomalaisilla, joten fiksuimmat valitsevat helpomman tien kestävyysjuoksijana. Hetken aikaa Nakurun kylillä pyörittyämme piti kuitenkin lopettaa luotto hotellin tarjoamaan karttaan sijainnistaan ja pyytää apua. Kyytiä olisi ollut taas tarjolla polkupyörän tarakalla, moottoripyörällä, mopoautolla ja hiacella. Kävelevä opas vaikutti kuitenkin varmimmalta ratkaisulta.

Pakolliset tuliaisostokset tuli myös hoidettua Nakurun Maasai Marketissa. Puolensataa kippojen ja patsaiden ja korujen myyjää ja turismissa low season joten yhdessä hihassa riitti taas roikkujia. Ostajan markkinoilla otin häjyn taktiikan, ensin erimielisyys hinnasta oli noin kymmenkertainen. Kun oltiin päästy kolminkertaiseen hintaan käännyin pois. Hetken päästä tehtiin kaupat sillä minun alkuperäisellä tarjouksella. Ennen päivällistä ehti vielä heittämään tunnin juoksulenkinkin. Ilma oli paksumpaa kuin korkealla mutta isossa kaupungissa niin tunkkaista että ymmärsin miksi kenialaiset juoksijat asustelee maalla.

Aamusella safarifirman mies tuli hätyyttelemään kesken aamupalan, vartin etuajassa, mikä on harvinaista päiväntasaajalla. Suuntana oli Lake Nakurun kansallispuisto. Autona oli MacGyver Jeeppi tai ainakin joku varhaishistoriallinen idän halpakopio maastoautosta. Portilla piti kinata hetki dollarin kurssista koska puiston väki oli keksinyt omansa. Vartin ajelun jälkeen automme kaasuvaijeri hajosi, mutta tarjouduin apuun. Ainoa mitä tarvitsisi olisi jeesusteippi ja sitähän idolillani ihmemiehellä on aina matkassa. Vaan ei nyt. Rautalanka ja puukeppivirityksellä sitten jatkettiin varman päälle matkaa. Oli siinä seeproilla katselemista kun perse pystyssä ähelsimme auton kimpussa. Leijonat ja muut kissapedot eivät onneksi huomanneet.

Viiden tunnin puistoajelun aikana kuskimme ajeli aina rohkeasti eläinten viereen ja välillä peloteltiin ihmisen kokoisia pelikaaneja lentoon juoksentelemalla järven rannalla. It is safe kuului autokuskin ääni toisessa korvassa samaan aikaan kun toinen korva muisti vielä Willyn sanat. Sarvikuonolauman kanssa meinasi käydä köpelömmin kun he päättivät hetken heidän puuhiaan lähietäisyydeltä katseltuamme piirittää maasturimme joka yhtäkkiä tuntuikin kovin pieneltä kuuden lihamöykyn keskellä.

Tätä kirjoitettaessa mennään taas kohti Nairobia ja taas Hiacella. Huomenna sitten toivottavasti saa painaa pään omaan tyynyyn Suomessa. Safariseikkailut tarjosi välittäjänä moto-run kenya, suomalaisfirma jonka kyydillä pääsee jatkossa moottoripyöräsafareille isommassa seikkailunnälässä. Leiri meni kokonaisuudessaan hyvin. Sairaspäiviä 0, kerran oli etureidet hiukan jumissa mutta muuten neljässä viikossa laadukkaita juoksukilometrejä kertyi valmentajan kanssa sovitut 700 ja sen lisäksi kaikenlaista kestävyysjuoksuhenkistä puuhastelua 24h vuorokaudessa. Suosittelen. Tuloksia odotellessa.

perjantaina, maaliskuuta 02, 2012

Maailman kovimmat kyläkisat


Eilen oli fartleekin lähtöpaikalla tilaa. Hiukan toistasataa juoksijaa vain. Kylillä liikkui huhuja että perjantaina olisi kyläkisat, puolimaraton tai kympin maantiejuoksu. Reissuun lähtiessä teki mieli juosta joku kiva kisa myös, mutta pian selvisi että tässä korkeudessa kilpailemista riittää kyllin omaa itseään vastaan. Happi on niin piukassa että jo ajatus kilpailemisesta tekee pahaa. Tein siis torstain vauhtileikittelytreenin viikon toisena kovana ja tavoite oli löytää vauhti, jolla minuutti kovaa - minuutti reippaasti kulkisi nätisti läpi tunnin ajan.

Aloitin rauhassa ja löysin pian paikkani naisten kärkiryhmästä. Naisilla tuntuu olevan täällä sadistinen tapa kiusata miehiä vedättämällä ja juoksemalla kovaa. Puolen tunnin jälkeen veturini hyppäsikin sivuun, mutta onneksi kärkiporukasta hiipuva ruotsin paidan selkä lähestyi hyvällä vauhdilla ja antoi voimia. Tunti kulkikin mukavasti kun piti koneen juuri sen kynnyksen alapuolella, mikä suomessa kaivetaan mattotesteillä ja nimetään anaerobiseksi kynnykseksi. Täällä se tarkoittaa lähinnä on-off kynnystä joka paikallisilla on melko hyvin hallussa ilmankin testejä ja mittareita.

Tänään aamulla aamulenkki ja sovimme kaverin kanssa että lähdemme katselemaan kisaa kylätien varteen. Aamupalan aikana kisa olikin vaihtunut maastojuoksukisaksi ja pikkukylä sulkikin kaupat ja kuppilat ja siirtyi seuraamaan näytelmää 2km maastojuoksureitille urheilukentän viereen. Mäkistä ja nurmipohjaista ja mutkaista rataa kuten kansainvälisissä kekkereissä pitää olla. Teki mieli olla kuitenkin viivalla ja tehdä kisasta kansainvälinen reilun sadan paikallisen rinnalla. Tai siis takana.

Naisilla 8km, voittajan ennätys puolimaralla oli kuulemma 67min. Meno sen verran vihaista että päätä huimasi. Naiset todellakin juoksemat täällä eivätkä vain laahaa jalkojaan lähdöstä maaliin. Miesten matkana oli 12km ja lähdössä oli sen verran jännitettä että porukka piti ensimmäisellä kerralla kerätä takaisin kun innokkaimmat lähtivät jahtaamaan 10000 sillingin palkintorahoja liian räikeästi varastaen. Toinen lähtöyritys oli hiukan tasapuolisempi, vaikka taas kerran lähdettiin kymmenen sekuntia ennen lähtölaukauksena toimivaa pillin viehllystä. Kilpailuun kaikki lähtee täällä vähitäänkin tarpeeksi kovaa ja porukka harveni ja venähtikin niin pitkäksi että fiksulla taktiikalla en olisi välttämättä ollut viimeinen. Kärki juoksi niin kovaa että Suomessa tällaista saa katsella vain televisioista mannertenvälisten satelliittien kautta. Niin kaunista ettei edes hienhaju häiritse. Kilpailuja juostaan muuten täällä melko harvoin, lieneekö syynä se että jo aamulenkillä riittää sen verran lenkkiseuraa ettei joka viikko tai joka kuukausi tarvitse käydä vertaamassa tasoaan numerolappu rinnassa vaan sitten kun mennään niin mennään tosissaan ja ollaan kunnossa. Omaan kauden avaukseen vielä onneksi kuukauden verran.

tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Miesten määrät, lasten vauhdit

Tiistai on ratapäivä Itenissä. Jostain syystä täkäläisillekin on vakiintunut tiettyihin viikonpäiviin pohjautuva rytmitys, joka sunnuntain lepoa lukuunottamatta muistuttaa kovasti suomalaista. Parin edellisen kovan treenin tummumisista oppineena kertailin mielessäni kantapään kautta oppimiani korkean paikan oppeja: Vauhti tappaa, aloita rauhassa.. Kerran kun vetää hapoille paluuta ei ole. Keskity juoksutekniikkaan ja taloudellisuuteen.. Oma vauhti, vältä kilpailua..

Tänään edelläolevat tarkoitti Wilson Kipsangin letkaan hyppämistä ratatreeniin. Meininki oli tuttu, kukaan ei tiennyt tarkkaa treenin sisältöä, mutta halukkaita riitti silti loputtomiin roikuttamaan mestarin perässä. Köyhillä ei ole kenkiä, tavikset hölkkäävät piikkarit kourassa radalle, kovat nappaavat ne hiluxin lavalta radan reunalta ja starat kaartavat citymaasturilla suoraan etukaarteeseen.

Radalla oli tuttu tiistainen kaaos. 10x1000m oli lopulta oma ohjelmani. Letkat meni ja tuli ja onnistuin pitämään vauhtini. Parhaimmillaan taisi sata miestä (ja naista) varvata kierroksella vauhdin ollessa 3:20/km. 15sek/km pitäisi merenpinnan tasolla lähteä pois samantein, toinen mokoma jos otetaan maitohapot mukaan leikkiin. Taivas oli ensi kertaa kauttaaltaan pilvessä, mutta ilma hiostavan kostea. Paikalliset opasti että ilma on tänään erityisen ohutta ja se näkyy vauhdeissa. Merenpinnan tasolla ei ilmanpaineen vaihtelut tunnu yhtä kovasti juostessa kuin täällä missä hapesta on pulaa..

Muutaman kerran on tullut täällä tehtyä kuntopiiriä mallia Kenia. Painoihin ei laihat miehet täällä koske mutta kovasti tuntuu että omaa painoaan vastaan osaavat tehdä työtä. Kuntopiirit ovat tarkoittaneet mukavaa yhdessäoloa ilman suurempaa rehkimistä. Alkuun parikymmentä minuuttia vatsalihasten vahvistamisia pitkähköillä staattisilla liikkeillä, viitisen minuuttia tai kauemminkin jäkitellään kerrallaan yhdessä asennossa. Muutenkin pidetään huolta lähinnä että ryhtilihakset ovat vahvat. Nopea voimantuotto harjoitetaan sitten juoksemalla nopeasti. Loppuun vemputellaan sitten rutkasti lantioon liikkuvuutta mistä nähtiinkin mallia televisiosta daegun estejuoksun tuuletuksissa.

Huomenna keskiviikon pitkä on treenikaverilla 40km 5min/km. Miesten määrät, lasten vauhdit. Akkojen määristä ja vauhdeista ei täällä uskalla puhua. Liikkuvat lujaa.

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2012

Hiipuvat kovat

Torstaiaamuna olin ajoissa hereillä. Kenialaisten vauhtileikittelytreeni lähtisi jostain kylän takaa tieristeyksestä klo 9. Paikkaa ei ollut vaikea löytää koska kyliltä valui laihannäköistä väkeä urheilutamineissa sen verran paljon. Kenelläkään ei tosin tuntunut olevan tietoa mikä oli treenin tarkempi formaatti. Eikä sillä kenellekään ollut kauheasti väliäkään. Täsmälleen minuutillleen aikataulun mukaan yksi kaveri sitten kiipesi kumpareelle risteyksen vieressä ja ilmoitti mitä tänään tehdään. Muut uskoivat, olihan puhuja kait joku Kipsang, nopea maratonari. Joku tulkkasi minulle että 20x 2min kovaa / 1 min rauhallisesti. Sitten mentiin. Olin ainut valkoihoinen reilun kolmensadan joukossa.

Melko pikaisesti porukka venähtikin letkaksi. Kapeaa ja mäkisitä hiekkatietä mentiin kuten aina. Täällä ei kukaan ole niin idiootti että juoksisi asfaltilla, niin ainakin lenkkikaverini totesi. Parin vedon jälkeen alkoi selvitä homman nimi. Kovat patkät 3'30'' / km ja palautukset 4min/km. Löysin sopivan peesin muutaman naisen vetämästä porukasta. Taso heilläkin on kuitenkin keskimäärin alle suomalaisten miesten a-rajan kympillä. Pian selvisi myös että tunti tätä röykytystä olisi pitkä aika. Päätin pitää juoksun rentona ja olla putoamatta naisten letkasta. Yhdeksän pariminuuttisen jälkeen piti luopua toisesta päätöksestä. Muutenkin porukkaa tuntui putoavan tien sivuun melko isolla prosentilla. Tuttu pirulainen olkapäällä kuiskasi taas korvaan ja käski luovuttamaan ja tuikkasi samaan aikaan muovipussia pään ympärille; happi ei vaan riitä. Pistin hetkesi kävelyksi ja yritin selvitellä maan ja taivaan järjestystä. Korkealla juostessa kun kone kerran pyörähtää hiukankin punaiselle niin paluuta ei ole. Siinä ehkä yksi selitys sille miksi täällä oppii juoksemaan taloudellisesti ja reippaasti ilman väkinäistä puristusta.

Jatkoin juoksemista jonnekin eteenpäin vailla sen kummempaa tietoa määränpäästä. Huomasin juoksevani paikallisen kaverin kanssa joka totesi myös vauhdin olleen hiukan liian kovaa. Hän taluttelikin väsyneen miehen mukavasti takaisin kotiin pikkureipasta kyytiä. Sovimme vielä yhteisen iltalenkin. Iltalenkillä vaihdoimme lisää ajatuksia ja sain kaverista jäniksen lauantain pitkälle reippaalle. Alle 63 minuutin mies puolimaratoonilla, eli sopiva. Syy vauhtileikittelytreenin väsymykseenkin selvisi hänen kohdaltaan. Edellislauantaina 30km 1h38' ja keskiviikon pitkä kevytkin oli ollut 40km. Itselläni alla oli lepopäivä, joten vauhtileikittelytreenin anti taisi olla kuitenkin vain sitä omaa hyvää tasoa.

Perjantaina pari kevyttä lenkkiä ja lauantaiaamuna olin valmis. Kevyt aamupala ja ennen aamupäivän kuumuutta matkaan. Kaveri teki kuten jäniksen pitääkin eli pysyi rinnan mitan takana. Tarkoituksena oli juosta 20km reipasta kiihtyen. 15km kohdilla takana oli taas 4km yhtämittaista jyrkkenevää nousua ja oma kone alkoi välkyttää kaikkia mahdollisia punaisia hälytysvaloja. Järisyttävä hiki ja nestehukka samaan aikaan kun keuhkot yrittää hyperventiloiden haukkoa ohutta happea. Loppumatka taas siis hiukan himmeimmillä valoilla oppaan taluttamana. Oppisimpa olemaan.

Iltasella ajelimme maastopyörillä Signoren metsän läpi alas hautavajoamaan haukkaamaan paksua ilmaa. Maisemat oli kohdillaan. Pikkukylissä taisi polkupyörä olla uusi näky kun pikkulapset halusivat perinteisen highfiven lisäksi tarrata myös pyöriviin renkaisiin kiinni. Lehmät ja lampaat sentään ymmärtävät väistää. Kaupungin pohjoispuolen isossa metsässä on kuulemma hiukan turvatonta liikkua koska siellä harrastetaan paikallista miehistymisriittiä. 18-vuoden iässä tuikataan miehiksi haluavat kuukaudeksi metsään ilman vaatteita tai mitään. Jotkut kuulemma selviävät ja miehistyvät, itsepäisimmät kuolevat, osa muuttuu eläimiksi. Vinkkejä Suomen varusmiespalveluksen säästökuurille? Säästetään varustekustannuksia, ei tarvita henkilökuntaa ja hoidetaan homma tehokkaasti kuukaudessa.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

Lepopäivää

Lepopäivää vietetään. Kunnollista sellaista, eli ei yhtään juoksuaskelta. 24 / 7 - urheiluleirillä ollessa nämä lepopäivät tulee usein pilattua tekemällä jotain pientä kiusaa kropalle. Jatkuvan harjoittelun keskellä lepopäivänä huomaa yleensä saavansa niin poikkeuksellisen ärsykkeen, että sitä ei osaa käsitellä. Väsyttää, laiskottaa, nälkä ei tule tuttuun tapaan ja kuitenkin samaan aikaan on olo että pitäisi tehdä jotain.. Pieni hölköttely ja herättely on sitten se perusvirhe. Onnistuneen lepopäivän jälkeen kropassa kuitenkin yleensä huomaa että se on saanut tarvitsevansa. Täällä auringossa oleskelu tekee sen verran laiskaksi että lepääminen onnistuu kroonisempaakin harjoittelunarkomaniaa potevalle. Paikalliset on sen verran uskonnollisia että lepäävän useimmiten sunnuntaisin, kotisuomessa sunnuntain levolle haetaan useimmiten pakottava syy krapulapäivästä.

3 + 1 sapluunaa yritän nyt soveltaa täällä. Eli kolme päivää harjoittelua + 1 kevyt / lepo. Torstain fartleekin jälkeen oli tuo kevyempi päivä jonka pilasin intoilemalla hiukan liikaa hypähtelyihin ja koordiaatiaskareisiin ja lauantain ratatreenissä kroppa olikin tyhjä kuin kenialainen lompakko. Pari pitkää ja superkevyttä lenkkiä tämän päälle ja maanantaina olin onneksi taas iskussa. 20km kiihtyvän loppupuolella oli taas se tutun ihana tunne että kilometrejä voisi lapata lisää ja lisää kuin hullu puuroa. Lopetin kuitenkin sopivasti hyvän sään aikana. Iltapäiväksi buukattu hieronta oli tällä kertaa päässyt unohtumaan hierojalta. Onneksi harjoituskeskuksen fysioterapeutti otti meikäläisen mankeliinsa kuitenkin vielä ennen illankoittoa. Melkoinen mankeli olikin. Reisilihakset piti tutusti hieroa luita myöten joka suunnasta mikä omalla lihaskoolla on joskus hiukan kivuliasta. "I wish you all the best.." sanoin kaveri työnsi minut hierontatupaan ja huuto oli kuin Vantaankoskella konsanaan kenialaisen kyynärpään painuessa takareiteen. 47 kestävyysjuoksun arvokisamitalistia oli tuvasta kuitenkin ponnistanut palkintopallille niin pitihän tuohon luottaa kivusta huolimatta.

Muutenkin täältä tuntuu kyllä löytyvän kaikki mitä urheilija tarvitsee. Mielenkiintoista on kuitenkin että mistään ei saa länsimaissa tunnettuja urheilujuomajauheita vaikka kylässä asuu koko kestävyysjuoksun kerma. Paksu maitotee ja pari lusikallista tummaa sokeria riittää. Jotain johtopäätöksiä voisi joku hätäinen jopa vetää kaupallisten juomapulvereiden tarpeellisuudesta.

Eilen tein pitkän kevyen jalkalenkin, reilut 4 tuntia apinoiden kanssa viidakossa. Kääntöpaikalta löytyi muutama neliökilometri avointa mäkistä nurmikenttää jota parasta aikaa käännettiin perinteisellä kuokkamenetelmällä maissipelloksi. Hiukan loputtoman näköistä puuhaa. Työttömiä täällä kuitenkin riittää joten mikäjottei tuollainen keskivartalokuntopiiri heille sopisi. Jos sitä itse kuitenkin tänään laiskottelisi hyvällä omallatunnolla..

torstaina, helmikuuta 16, 2012

Fartlek

Sähköt on poikki. Nopeasti huomaa kuinka riippuvaisia sitä nykymaailmassa ollaankaan sähköstä. Yhden pistorasian varassa eläessä on jatkuvasti joku vimpain ollut lataamassa akkuaan. Ihan niinkuin lenkkiä ei voisi enää juosta tallentamatta jokaista sydämenlyöntiä mittariin. Taivaanrannassa näkyy sen verran synkkiä pilviä että ensi kertaa täällä voisi sataakin ja tiedä häntä koska sähköt palaa. Tähän asti sadetta on luvattu joka päivä vain ylihuomiselle. Nyt ensi kertaa huomiselle. Joku eurooppalainen vetäisi sitten hätäpäissään seuraavan kolmen päivän treenit yhteen pötköön tänään aamupäivällä jos sade sotkisi tulevat päivät. 45km kolmeen tuntiin tasavauhtia.

Eilen keskiviikkona oli turismipäivä. 25km fillarilla alamäkeen siirtomaa-ajasta muistuttavalle pohjanmaan kokoiselle farmille jossa oli heinäpaalien pyörittelijöiden lisäksi myös kirahveja ja gaselleja ja impaloita. Paluumatkalla pyöräily meinasi mennä taas työnteoksi. Tuttu vastatuuli ja loputon vastamäki takaisin Iteniin. Polkupyöräkin oli mallia Kenia-mtb. Hiukan pelotti milloin räjähtää käsiin joten ei juoksuetäisyyttä kauemmas noilla mankeleilla uskalla. Reissua varten olin onnistunut sopimaan pyörät aamupalan jälkeen valmiiksi nojaamaan autotallin ovea vasten mutta niinhän siinä oli käynyt että homma oli taas kerran unohtunut. Tuli jo mieleen 50-luvun suomalaisissa biologian kirjoissa opetettu kuvaus työtä vieroksuvista afrikkalaisista alkuasukkaista, mutta onneksi käskemällä hommat sentään hoitui tänäkin päivänä ja matkaan päästiin. Kenialaiseen tyyliin kukaan ei pyörälenkkiä pitänyt harjoituksena. Ja niinhän se taitaakin olla tosiasia että tuollainen on vain turhaa itsensä väsyttämistä sen oikean eli juoksemisen lomassa.

Kenialaisesta harjoittelusta on sen verran pistänyt silmään että meillä taitaa olla jopa hiukan turhan stereotypinen kuva täkäläisestä harjoittelusta. Huomiota herättävää on ollut se että täällä jokaikinen on fokusoitunut harjoittelussaan hyvin tarkasti omalle matkalleen ja tehnyt sen yleensä varsin myöhäisessä vaiheessa, 18-20v iässä. Sitä nuorempia ei täällä juuri näe juoksemassa vaan harrastanevat sitä suomessa vuosia sitten unohtunutta luonnollista liikuntaa. Paikalliset juoksevat paljon hiljaa. Hitaampi kuin 6min/km on tavallinen näky. Toisaalta sitten kun mennään kovaa niin mennään kovaa. Mutta myös hiljaa juostessa osaavat juosta hyvällä tekniikalla eikä tosiaan vaan läpsytellä kokojalalla peekooykkösminuutteja harjoituspäiväkirjan täytteeksi.

Tänä aamuna aamulenkillä mukaan tarttui Ugandalainen kaveri jonka maan liitto oli lähettänyt puoleksi vuodeksi tänne tavoitteena finaalipaikka olympialaisten 800m:llä. Teimme yya-sopimuksen ettei saa lähteä vedättämään ja läpsyttelimme 5,5min / km vauhdilla 15km ennen aamupalaa. Mieluusti näkisi vielä Suomessakin sitä henkeä että lähetettäisiin nuoria kavereita tänne avoimin mielin ilman tarkkaansäädettyjä harjoitusohjelmia vaikka puoleksi vuodeksi oppimaan. Kehitysapurahoille hyvää käyttöä. Ja voisi vaikka miettiä kumpi pää olisi se joka enemmän kehittyy.

Aamupäivällä sitten viikon toinen päätreeni mallia 1-2-3-4-3-2-1 min pyramidi tuplasti. Fartlek on muuten ainut ruotsinkielinen sana jonka jokainen hiukankin sivistynyt kenialainen osaa. Juoksin harjoituksen yksikseni metsän suojissa nurmipohjalla, ehkä ensi viikolla sitten uskallan paikallisten loputtomaan jokatorstaiseen vauhtileikittelyletkaan. Eilisen kirahvisafarin opas osasi myös valaista että aina kesäisin leopardit vaeltavat farmille Itenin metsistä nappaamaan muutaman gasellin. Ruokaa täällä kyllä riittäisi mutta näemmä kyllästyvat naudanlihaan silloin tällöin. Pikkasen toki kylmäsi noiden tarinoiden jälkeen juosta tuolla metsässä treeniä, mutta kuulemma kissaeläimet nukkuvat päivisin.

Ja hyvän treenijakson kruunasi vielä hieronta. Pientä säätämistä on aina tuon kanssa sopimisesta koska aikaa luetaan lähinnä auringosta ja viikonpäivätkin tuppaavat joskus hiukan unohtumaan. Nyt löytyi kuitenkin liki ajoissa, 10min sovitun jälkeen. Täkäläiset eivät todellakaan ole tottuneet kellon kanssa elämiseen kuin juoksuradalla jossa mennään sekunnilleen oikeita vauhteja. Hommasimme hierojalle kuitenkin kalenterintapaisen, jottei tarvitse aivan ulkomuistista muistella sovittuja tapaamisia. Tänään suostui jo sanomaan että oikeastaan tuollainen kaleteri on ihan kätevä. Hyvällä matkalla kohti ressaantunutta ja aikatauluriippuvaista länsimaista siis. Vein tuliaisiksi kylmäpuristettua oliviiöljyä, sitä parasta. Oli ihan hämillään kun kerroin että käytämme euroopassa tätä myös ravintona.

tiistaina, helmikuuta 14, 2012

Radalla


Edellinen blogipäivitys päättyi parturiin lähtemiseen. Löytyipä moinen tuosta kyliltä. Vajaan euron kynintä. Hiusmallejahan kenialaismiehillä on tasan kaksi: kalju ja lyhyt. Otin sen lyhyen. Sähkökatko hiukan häiritsi kun kojussa ei ollut sähkökynitsimien lisäksi lainkaan saksia. Jälki oli odotetun rumaa. Aerodynamiikka tuli kuitenkin kerralla kuntoon. Huonona puolena päänahka kärähti varsin nopeasti zeniitistä paistaneessa auringossa.

Eilen vietin ansaittua vapaapäivää. Totutteluviikolle kilometrejä kertyi maltillisesti 173. Eilisen juoksuttoman päivän lisäksi vietin myös pavutonta päivää aterioilla, mikä auttoi odotetusti mahan toimintaan. Muuten maha on tottunut uskomattoman hyvin olosuhdemuutokseen. Tavallisesti kun menee tarpeeksi kauas kotoa niin maha tottuu uusiin pöperöihin pienellä viiveellä, mutta täällä ruoka on ollut ilmeisen laadukasta. Aamupalaksi rehellistä puuroa ja kananmunia ja lisukkeeksi maissilettuja ja hedelmiä. Pari kuppia maitoteetä selkään. Lounaaksi on ollut kenialaisia kasvispöperöitä, jotka ovat olleet yllättävän maukkaita, varsinkin alkukeitot joihin makua on tehty muutakin kuin lihaliemikuutio pataan heittämällä. Valitettavasti tuo proteiinipuoli lounaalla on täyttynyt useimmiten erilaisilta papuosastoilta joista kaikki ovat toimineet kuin hernekeitto konsanaan. Päivälliseksi pöytään on sitten tyrkätty tavallisesti joku elukka talon takaa. Kana tai lammas tai härkä. Joskus joku oli löytänyt kalankin. Kalaa lukuunottamatta kaikki ruoka on ollut tuosta takapihan farmilta, mikä on varmasti helpottanut mahan toimintaa kun ravinto ei ole kulkenut puolen maailman ympäri ennen pöytään päätymistä.

Tänään oli ratatreenin päivä. 3 x (200m-400-600-400-200). Vetojen pituudet oli tällä iteniläisellä ratametrtillä mitattuja joten 5% pitempiä taisi olla kaikki oikeasti. Tuntu oli aika hyvä joskin happi oli hiukan piukassa lihasten toimiessa hyvin. Tekniikkaan yritin keskittyä ja mallia sai katsella ja vauhtia tunnustella kyllin muista radalla juosseista. Kellokin tykkäsi suunnitelmien mukaan ja vedot kulki kutakuinkin tavoiteltua 3min / km vauhtia. Viimeisellä vedolla Rudisha tuli kyllä sellaista kyytiä ohi että epäilin kelloani hiukan hitaaksi. Kaunis näky kun hiekkarata pöllyten joku pystyy juoksemaan niin ettei tiedä pyörittääkö mies maapalloa vai pallo miestä. Sisäradalla onkin kohtuullinen ura tallattuna.

Västäräkeillä ja muillakin Suomesta täällä pitempää talvea viettävillä on nyt meno päällä. Miksiköhän suomalaisissa koulukirjoissa kerrottiin heidän aina lähtevän vain hiukan talvehtimaan etelään säädyllisten pesänrakentelupuuhien välillä? Ihan niinkuin joku väittäisi lähtevänsä ibizalle makailemaan hiekkarannalle.

lauantaina, helmikuuta 11, 2012

Train hard, win easy

Lauantaita eletään.. Ihan niin paljon ei ole tekemiset täällä kiinni viikonpäivissä kuin kotisuomessa. Lauantaille kuitenkin osui tutusti kovan treenin päivä. Sen ensimmäisen täällä vajaan viikon totuttelun jälkeen. Eilen otin toki jo pientä esimakua kun aamulenkillä olin tulla jyrätyksi reilun 50-päisen juoksijaporukan toimesta. En halunnut jäädä pölypilveen taakse yskimään joten hyppäsin porukkaan mukaan rapsakahkoon vauhtiin. Tänään juoksin ennen aamupalaa poluilla tutut 8km, alkukantaisuuteen ja luonnolliseen juoksuaskeleeseen vedoten tein sen avojaloin. Ennen treeniä ehdin vielä oppimaan matkalukemisistani että eroamme apinoista lähinnä siksi että meillä on kantaluun ja pohkeen välissä akillesjänteet jotka mahdollistavat juoksemisen. Saman teorian mukaan päämme ja kädet on tehty tasapainottamaan juoksemista ja koko evoluutiomme on perustunut siihen että jaksamme juosta kauan vaikka hitaita olemmekin muihin nisäkkäisiin verrattuna. Ennen aseistuksen keksimistä pärjäsimme siis juoksemalla saaliimme näännyksiin ja käyttämällä vähäistä älyämme suojautumaan vihollisilta.

Täällä ollessa sitä on tullut mietittyä että onko kenialainen juokseva ihminen tai kokonainen juokseva yhteiskunta tuon evoluution huipentuma vaiko sitten vain pieni takauma länsimaisesta. Saaliitaan nämä eivät enää hengiltä juokse, mutta ehkä kilpakumppaninsa ja useimmiten myös harjoituskumppaninsa. Paras ja laihin juoksija sitten kerää rahat ja kauneimmat naiset. Tuntuuhan tälläinen järjestys toki loogisemmalta kuin se josssa kaukalossa nahistelevat jääkiekkoilijat vievät missikisan finalistit. Vai olisiko evoluution kannalta kohtuuttoman suurelle päällemme sittenkin jotain muutakin tekemistä kuin juoksemisen tasapainottaminen tai kiekkokypärän täytteenä toimiminen? Tiedäpä tuota..

Jokatapauksessa kovassa treenissä kävi kovin tutusti. Aika kaukana olin saaliini näännyttämisestä. Juoksin loivaa alamäkeä ja loivaa myötätuulta hyväpohjaista hiekkapätkää kohti Eldoretia ja puolivälissä käännös ja sama takaisin. 15km tulisi sopivasti täyteen Itenin portilla. 12km kohdilla ja 5km loivan ylämäkijuoksun jälkeen alkoi kuitenkin vippaamaan muustakin syystä kuin valuvan hien sekaisesta aurinkorasvasta sumenevat silmät, joten jätin siihen ja hölköttelin häntä koipien välissä kämpille vesileilien ääreen. Janonpoikasta pukkasi. Tai eihän meillä ihmisillä ole toisaalta edes tuota häntää kuten kaikilla oikeasti kovaa juoksevilla elukoilla, mutta onneksi tämä pirun viisas pää sen tilalla tasapainottajana. Lihakset sentään toimii hyvin lämmöstä huolimatta. Seuraavan kovan taidan tehdä tiistaiaamuna jo auringonnousun aikaan. Aamukympiltä auringon porottaessa paikalliset onkin aina jo loikolemassa eikä hikoilemassa saaliidensa perässä. Tänään oli "long runin" päivä tuossa jollain letkalla auringonnousun aikaan: 30km 1:40. Kelit on muuten täällä varsin mukavat. Lämpömittaria en ole katsellut kertaakaan, mutta varmaan jotain 25 näyttää. Pieni ison hautavajoaman reunalla puhaltava tuuli viilentää toki mukavasti ja toisaalta vie melko huomamatta nesteet vähiin kun hiki ei välttämättä virtaa iholla. Aamuisin ja iltaisin pipo ja hanskatkaan eivät toisaalta ole välttämättä hätävarjelun liioittelua. Nyt parturiin poistamaan tätä luonnollista karvamyssyä.

torstaina, helmikuuta 09, 2012

Norrrmaalia

Eilen saapui rakas matkakumppanini perille. Kovin oli maailmaa nähneen näköinen matkalaukku, mutta löysi tiensä toimiston nurkkaan 30km:n päähän Eldoretiin. Aika vähällä sitä näköjään kuitenkin selviää täällä ja käsimatkatavaroissakin oli varmaan tuplasti se mitä täkäläiset tarvitsevat elääkseen. Matkalla Eldoretiin suunnittelin maitoautofirman perustamista kun kymmenien polkupyörien päällä näytti kulkevan maitotölkkiä farmilta kauppaan. Maito ja maitotuotteet on täällä muuten hyvää: paksua ja vastalypsettyä. Kylmäketju ehkä katkeaa hetkeksi polkupyöräkyydissä, mutta eikös tuo suomessakin kuumenneta ennen säilömistä kaupan hyllylle. Mielenkiintoisen bisneksen olivat jotkut keksineet Eldoretin highwayn varteen kun kantoivat ämpärillä vettä tien yli ja pyysivät sitten pientä tullia jokaiselta autolta tästä tulvakautta varten tehtävästä ennaltaehkäisevästä työstä. Suomessa palkattaisiin työryhmä suunnittelemaan siltaa.

Aamupäivällä ennen matkatavaroiden saapumista juoksin 16km peruslenkin poluilla. Jatkoin tutkimusmatkailua pidemmäs etelään ja löysin metsän takaa nurmikkopohjaista teletappikukkulaa toisensa perään. Maasto oli jopa ihan suunnistukseen soveltuvaa perusviidakon sijaan. Mikä parasta jääkaudet eivät ole jättäneet minkään kivenmurikoita maahan nurmikoita pilaamaan. Suunnistus on monelle täällä olevalle leiriläiselle kohtuullisen outo laji. Mailerista maratoonariin löytyy täällä sekä paikallista väkeä että ulkomailta tullutta, mutta metsässä juokseminen kuulostaa heistä hölmöltä. "Speed Endurance" ymmärsi joku kuitenkin heti mitä lajissa vaaditaan, normaalistihan kaikki luulee että partiolaistaidot ovat vauhtikestävyyttä tärkeämpiä.

Jalat ja erityisesti etureidet veti mäkisillä reiteillä juoksusta kevyesti jumiin joten tänään vietetään kevyttä päivää. Nyt on onneksi käytössä hiukan paremmat juoksukengät poluilla juoksuun. Aamulenkiksi 6km jonka jälkeen onnistuin saamaan hieronta-ajan paikalliselle kyvylle. Harjoituskeskuksessa olisi kyllä fysioterapeutti mutta halusin kaverin joka hieroo myös paikalliset kovaa kulkevat. Kohtuullisen karuissa oloissa vääntelimme miestä oliiviöljyn voimalla uuteen kuosiin. Betonimöhkäleessä ei ollut sähköä, nurkassa oli hierontapöydäksi sänky jonka patja oli jos mahdollista vieläkin kovempi kuin millä nukun täällä yöni. Lihakset hieroja kuitenkin tunsi vaikka paikallisia hieroessa luulin ettei tarvitse kuin irrotella nahkaa luista. Matkalla hökkelikylään esitteli muita betonimöhkäleitä lähiössä jossa joka toisesta oven takana tuntui asuvan olympiaedustajia. 1'47'' oli kuulemma tämä kaveri juossut paikallisella hiekkaradalla 800m. Eilen paikalle saapunut hierojan kaveri David vielä 6 sekuntia tätä kovempaa.

tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Totuttelua

Aamulla heräsin kukonlaulun aikaan kuten täällä pitää. Matkaväsymyksiä ehdin nukkua alta pois kymmenisen tuntia. Odottelin vielä auringonnousun ja lähdin aamulenkille. Pitkähihainen paita on vielä matkatavaroissa kulkemassa kiertoreittiä jostain Mumbain kautta joten en aikaisemmin uskaltanut vilakkaan aamuun. klo 6:50 paikallisella radalla oli kuitenkin jo täydet orgiat käynnissä. Loputtoman pitkät letkat laputteli tolkuttoman kovaa. Rata on mallia hiekkapohja ja pituuskin on hiukan reilut 400m jotta kisoissa mondolla kaikki olisi sitten mahdollisimman helppoa. Parille sisimmälle radalle riitti tuohon aikaan aamusta lähes katkeamaton letka. Korkeushyppypatjoja en nähnyt joten kentällä ei makoillakaan voinut. Ja kellekään ei varmaan tulisi mieleenkään harrastaa mitään pallopelejä urheilukentällä. Ja mitään valmentajia tai muita kuin juoksevia työryhmiä ei radan reunalla näkynyt.

Aamupäivällä laitoin taas samat hiukan punahiekan värjäämät juoksukamat päälle ja juoksin etelään päin kartoittamaan lisää lenkkipolkuja. Kikkailin tieni ohjeiden mukaan vesiputoukselle ja apinaviidakkoon, jossa pienten ystävien sijaan löytyi taas vaan lehmiä. En varmaan uskalla googlettaa mitä kaikkia käärmeitä tuolta löytyy. Pari kilometriä kauempaa bongasin vielä nurmipohjaista havumetsää, muutenkin maastot ja alustat täällä on suunnistajalle ihanteelliset kun löytyy tallattua hiekkapolkua ja hiekkatietä ja mäkeäkin loputtomiin. Lenkkikavereiksi olen hyväksynyt tähän asti vain lehmät ja lampaat ja mukaan tarttuvat juoksevat lapsilaumat. Joku fiksumpi sanoi että jos paikallisten kanssa lähtee juoksemaan pitää pysyä 5m takana tai käy kuten kotonakin yhteislenkillä, vahvempi koettaa lyödä heikomman juoksemalla. Täällä vauhdit on sen verran kovia että lyöminen tarkoittanee tappamista.

Blogin pitämisestä voisi taas tehdä tavan ja koettaa päästä eroon joistain pahoista tavoista.



maanantaina, helmikuuta 06, 2012

Kohteessa

Rapiat 24h otti matkanteko päiväntasaajalle. Matkaa tuli taitettua niin apostolin kuin airbussin ja hiacen ja opelin kyydillä, mutta lopputulemana päädyimme 2200m näsijärven pintaa ylemmäs. Lämpötilamuutostakin kun oli 50 astetta ja yöllä lennonvaihtoa niin on turha vielä tunnustella muutamaan päivään sopeutumista korkeuteen. Josko sitten kun matkan turvotukset pohkeista ovat hävinneet ja ennenkaikkea matkatavarat löytävät tiensä perille.

Paikka on täynnä laihoja valkoisia juoksijoita ja kylällä on vielä muutama paikallinen lisää. Paikalliselta vaatturilta löytyi hiukan juoksuvaatettakin kunnes omat saapuu. Kenian maajoukkuekamat oli jo loppuunmyyty miesten malliston osalta olympiavuoden ansiosta. Paikka vaikuttaa juuri niin täydelliseltä kuin mainokset kertoi. Uima-altaat ja kuntosalit ja lämmin ruoka naamarin eteen ja sopivan askettiset olot muuten. Puolen vuorokauden kokemuksella kenialaisesta elämäntyylistä ei voi kun yhtyä kollegan sanoihin kenialaisten urheilijoiden ja ihmisten salaisuudesta. He osaavat laiskotella ja ottaa lunkisti silloin kun eivät juokse.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2012

Tammikuun tahkoamiset

Tammikuu vuosimallia 2012 on taputeltu. 30-vuotispäivään ja kisakauden avaukseen on aikaa vielä 80 päivää. Kutakuinkin saman verran on kulunut edelliskauden viimeisestä startista ja sitämyöten harjoituskauden alusta. Puolivälissä sanois tilastotieteilijä. Marras-Tammikuun pyhitin perusharjoittelulle. Leikattu polvi piti saada ensi alkuun tykkäämään juoksemisesta ja kestämään kilometrejä. Ohjelmistossa siis erityisesti pitkää polkulenkkiä ja juoksua pehmeällä alustalla.



Kilometrejä on tullut tallattua oheisen graafin mukaisesti. Olosuhteiden ansiosta iso osa kilometreistä on tullut tehtyä lajinomaisesti maastossa ja poluilla tasapaksun maantientallaamisen sijaan. Joka neljäs viikko on ollut kevyempi. Perusviikkorytmi on noudatellut kutakuinkin kaavaa: lepo-kova-pitkä-kevyt-lihaskunto-kova-pitkä. Joillekin viikoille olen tyrkännyt torstaille vielä kolmatta kovaa vain huomatakseni että seitsemään päivään on turha ympätä liikaa. Neljä kehittävää treeniä joista kaksi kovaa ja kaksi pitkää toimii vielä nätisti, mutta pitkän lenkin päälle seuraavana päivänä reippaan rapsuttelu on ollut aina montun kaivamista. Tammikuun tolpissa on kakkos-kolmos viikoilla nousujohteisuutta sotkeva pieni lovi mikä johtuu siitä että loppiaisleirin jälkeen iski väsy. Joku järki on sentään tarttunut vuosien varrella enkä alkanut väkisin junttaamaan suunnitelmien kilometrejä täyteen. Lumihankien syvetessä hain tuolloin vauhtia lompsottelemalla pari pitkää harjoitusta kävelyvauhdilla metsäsaappaissa maastossa. Joka viikkoon on mahtunut aina alkuun 48h yhtäjaksoinen lepo ja tiistain treeneistä onkin tullut palautuneempaan kroppaan tehtyinä parhaita kehittäviä vk-harjoituksia.

Pelkän palauttelun ja kehittävien harjoitusten lisäksi on tullut siis myös tahkottua hitaita kilometrejä. Perusperiaatteena on ollut että 70-80% kokonaismäärästä on helppoa kevyttä juoksua. Ja loppu sitten helppoa kovaa.. Alustaa ja kaltevuuskulmaa muuttamalla sitten vielä kehitykseen tarvitttavaa lisä-ärsykettä. Töitä on toki tehtävänä että ylämäet muuttuvat vain vartalokulmiksi ja juoksu pysyy niissäkin helppona. Perustahkoamista touhu on ollut, mitäpä muutakaan kestävyysurheilu voisi olla. Taisinpa joku arki-ilta Kunnaksen pyhiinvaellusten peesissä jopa tehdä lenkin niin että kävin kääntymässä Tahko Pihkalan haudalla. Sopivasti kympin päässä kun on. Odottelin jotain suureellista patsasta mutten sitten sieltä sokkelosta edes löytänyt oikeaa kiveä otsalampun valossa..

Suuri idolini Odd-Björn Hjelmeset muuten asettuu lähtöviivalle Jämillä helmikuun puolivälissä, olisin lähtenyt haastamaan vaikka nollahiihtokilometreillä jos olisin samalla pallonpuoliskolla tuolloin. www.jami147.fi Työt väistyvät nyt hetkeksi sivuun ja pääsen harrastamaan täysillä urheilua Nandiheimon maisemisissa, tuolla köyhän miehen Portugalissa.