Sivut

tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Miesten määrät, lasten vauhdit

Tiistai on ratapäivä Itenissä. Jostain syystä täkäläisillekin on vakiintunut tiettyihin viikonpäiviin pohjautuva rytmitys, joka sunnuntain lepoa lukuunottamatta muistuttaa kovasti suomalaista. Parin edellisen kovan treenin tummumisista oppineena kertailin mielessäni kantapään kautta oppimiani korkean paikan oppeja: Vauhti tappaa, aloita rauhassa.. Kerran kun vetää hapoille paluuta ei ole. Keskity juoksutekniikkaan ja taloudellisuuteen.. Oma vauhti, vältä kilpailua..

Tänään edelläolevat tarkoitti Wilson Kipsangin letkaan hyppämistä ratatreeniin. Meininki oli tuttu, kukaan ei tiennyt tarkkaa treenin sisältöä, mutta halukkaita riitti silti loputtomiin roikuttamaan mestarin perässä. Köyhillä ei ole kenkiä, tavikset hölkkäävät piikkarit kourassa radalle, kovat nappaavat ne hiluxin lavalta radan reunalta ja starat kaartavat citymaasturilla suoraan etukaarteeseen.

Radalla oli tuttu tiistainen kaaos. 10x1000m oli lopulta oma ohjelmani. Letkat meni ja tuli ja onnistuin pitämään vauhtini. Parhaimmillaan taisi sata miestä (ja naista) varvata kierroksella vauhdin ollessa 3:20/km. 15sek/km pitäisi merenpinnan tasolla lähteä pois samantein, toinen mokoma jos otetaan maitohapot mukaan leikkiin. Taivas oli ensi kertaa kauttaaltaan pilvessä, mutta ilma hiostavan kostea. Paikalliset opasti että ilma on tänään erityisen ohutta ja se näkyy vauhdeissa. Merenpinnan tasolla ei ilmanpaineen vaihtelut tunnu yhtä kovasti juostessa kuin täällä missä hapesta on pulaa..

Muutaman kerran on tullut täällä tehtyä kuntopiiriä mallia Kenia. Painoihin ei laihat miehet täällä koske mutta kovasti tuntuu että omaa painoaan vastaan osaavat tehdä työtä. Kuntopiirit ovat tarkoittaneet mukavaa yhdessäoloa ilman suurempaa rehkimistä. Alkuun parikymmentä minuuttia vatsalihasten vahvistamisia pitkähköillä staattisilla liikkeillä, viitisen minuuttia tai kauemminkin jäkitellään kerrallaan yhdessä asennossa. Muutenkin pidetään huolta lähinnä että ryhtilihakset ovat vahvat. Nopea voimantuotto harjoitetaan sitten juoksemalla nopeasti. Loppuun vemputellaan sitten rutkasti lantioon liikkuvuutta mistä nähtiinkin mallia televisiosta daegun estejuoksun tuuletuksissa.

Huomenna keskiviikon pitkä on treenikaverilla 40km 5min/km. Miesten määrät, lasten vauhdit. Akkojen määristä ja vauhdeista ei täällä uskalla puhua. Liikkuvat lujaa.

sunnuntai, helmikuuta 26, 2012

Hiipuvat kovat

Torstaiaamuna olin ajoissa hereillä. Kenialaisten vauhtileikittelytreeni lähtisi jostain kylän takaa tieristeyksestä klo 9. Paikkaa ei ollut vaikea löytää koska kyliltä valui laihannäköistä väkeä urheilutamineissa sen verran paljon. Kenelläkään ei tosin tuntunut olevan tietoa mikä oli treenin tarkempi formaatti. Eikä sillä kenellekään ollut kauheasti väliäkään. Täsmälleen minuutillleen aikataulun mukaan yksi kaveri sitten kiipesi kumpareelle risteyksen vieressä ja ilmoitti mitä tänään tehdään. Muut uskoivat, olihan puhuja kait joku Kipsang, nopea maratonari. Joku tulkkasi minulle että 20x 2min kovaa / 1 min rauhallisesti. Sitten mentiin. Olin ainut valkoihoinen reilun kolmensadan joukossa.

Melko pikaisesti porukka venähtikin letkaksi. Kapeaa ja mäkisitä hiekkatietä mentiin kuten aina. Täällä ei kukaan ole niin idiootti että juoksisi asfaltilla, niin ainakin lenkkikaverini totesi. Parin vedon jälkeen alkoi selvitä homman nimi. Kovat patkät 3'30'' / km ja palautukset 4min/km. Löysin sopivan peesin muutaman naisen vetämästä porukasta. Taso heilläkin on kuitenkin keskimäärin alle suomalaisten miesten a-rajan kympillä. Pian selvisi myös että tunti tätä röykytystä olisi pitkä aika. Päätin pitää juoksun rentona ja olla putoamatta naisten letkasta. Yhdeksän pariminuuttisen jälkeen piti luopua toisesta päätöksestä. Muutenkin porukkaa tuntui putoavan tien sivuun melko isolla prosentilla. Tuttu pirulainen olkapäällä kuiskasi taas korvaan ja käski luovuttamaan ja tuikkasi samaan aikaan muovipussia pään ympärille; happi ei vaan riitä. Pistin hetkesi kävelyksi ja yritin selvitellä maan ja taivaan järjestystä. Korkealla juostessa kun kone kerran pyörähtää hiukankin punaiselle niin paluuta ei ole. Siinä ehkä yksi selitys sille miksi täällä oppii juoksemaan taloudellisesti ja reippaasti ilman väkinäistä puristusta.

Jatkoin juoksemista jonnekin eteenpäin vailla sen kummempaa tietoa määränpäästä. Huomasin juoksevani paikallisen kaverin kanssa joka totesi myös vauhdin olleen hiukan liian kovaa. Hän taluttelikin väsyneen miehen mukavasti takaisin kotiin pikkureipasta kyytiä. Sovimme vielä yhteisen iltalenkin. Iltalenkillä vaihdoimme lisää ajatuksia ja sain kaverista jäniksen lauantain pitkälle reippaalle. Alle 63 minuutin mies puolimaratoonilla, eli sopiva. Syy vauhtileikittelytreenin väsymykseenkin selvisi hänen kohdaltaan. Edellislauantaina 30km 1h38' ja keskiviikon pitkä kevytkin oli ollut 40km. Itselläni alla oli lepopäivä, joten vauhtileikittelytreenin anti taisi olla kuitenkin vain sitä omaa hyvää tasoa.

Perjantaina pari kevyttä lenkkiä ja lauantaiaamuna olin valmis. Kevyt aamupala ja ennen aamupäivän kuumuutta matkaan. Kaveri teki kuten jäniksen pitääkin eli pysyi rinnan mitan takana. Tarkoituksena oli juosta 20km reipasta kiihtyen. 15km kohdilla takana oli taas 4km yhtämittaista jyrkkenevää nousua ja oma kone alkoi välkyttää kaikkia mahdollisia punaisia hälytysvaloja. Järisyttävä hiki ja nestehukka samaan aikaan kun keuhkot yrittää hyperventiloiden haukkoa ohutta happea. Loppumatka taas siis hiukan himmeimmillä valoilla oppaan taluttamana. Oppisimpa olemaan.

Iltasella ajelimme maastopyörillä Signoren metsän läpi alas hautavajoamaan haukkaamaan paksua ilmaa. Maisemat oli kohdillaan. Pikkukylissä taisi polkupyörä olla uusi näky kun pikkulapset halusivat perinteisen highfiven lisäksi tarrata myös pyöriviin renkaisiin kiinni. Lehmät ja lampaat sentään ymmärtävät väistää. Kaupungin pohjoispuolen isossa metsässä on kuulemma hiukan turvatonta liikkua koska siellä harrastetaan paikallista miehistymisriittiä. 18-vuoden iässä tuikataan miehiksi haluavat kuukaudeksi metsään ilman vaatteita tai mitään. Jotkut kuulemma selviävät ja miehistyvät, itsepäisimmät kuolevat, osa muuttuu eläimiksi. Vinkkejä Suomen varusmiespalveluksen säästökuurille? Säästetään varustekustannuksia, ei tarvita henkilökuntaa ja hoidetaan homma tehokkaasti kuukaudessa.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

Lepopäivää

Lepopäivää vietetään. Kunnollista sellaista, eli ei yhtään juoksuaskelta. 24 / 7 - urheiluleirillä ollessa nämä lepopäivät tulee usein pilattua tekemällä jotain pientä kiusaa kropalle. Jatkuvan harjoittelun keskellä lepopäivänä huomaa yleensä saavansa niin poikkeuksellisen ärsykkeen, että sitä ei osaa käsitellä. Väsyttää, laiskottaa, nälkä ei tule tuttuun tapaan ja kuitenkin samaan aikaan on olo että pitäisi tehdä jotain.. Pieni hölköttely ja herättely on sitten se perusvirhe. Onnistuneen lepopäivän jälkeen kropassa kuitenkin yleensä huomaa että se on saanut tarvitsevansa. Täällä auringossa oleskelu tekee sen verran laiskaksi että lepääminen onnistuu kroonisempaakin harjoittelunarkomaniaa potevalle. Paikalliset on sen verran uskonnollisia että lepäävän useimmiten sunnuntaisin, kotisuomessa sunnuntain levolle haetaan useimmiten pakottava syy krapulapäivästä.

3 + 1 sapluunaa yritän nyt soveltaa täällä. Eli kolme päivää harjoittelua + 1 kevyt / lepo. Torstain fartleekin jälkeen oli tuo kevyempi päivä jonka pilasin intoilemalla hiukan liikaa hypähtelyihin ja koordiaatiaskareisiin ja lauantain ratatreenissä kroppa olikin tyhjä kuin kenialainen lompakko. Pari pitkää ja superkevyttä lenkkiä tämän päälle ja maanantaina olin onneksi taas iskussa. 20km kiihtyvän loppupuolella oli taas se tutun ihana tunne että kilometrejä voisi lapata lisää ja lisää kuin hullu puuroa. Lopetin kuitenkin sopivasti hyvän sään aikana. Iltapäiväksi buukattu hieronta oli tällä kertaa päässyt unohtumaan hierojalta. Onneksi harjoituskeskuksen fysioterapeutti otti meikäläisen mankeliinsa kuitenkin vielä ennen illankoittoa. Melkoinen mankeli olikin. Reisilihakset piti tutusti hieroa luita myöten joka suunnasta mikä omalla lihaskoolla on joskus hiukan kivuliasta. "I wish you all the best.." sanoin kaveri työnsi minut hierontatupaan ja huuto oli kuin Vantaankoskella konsanaan kenialaisen kyynärpään painuessa takareiteen. 47 kestävyysjuoksun arvokisamitalistia oli tuvasta kuitenkin ponnistanut palkintopallille niin pitihän tuohon luottaa kivusta huolimatta.

Muutenkin täältä tuntuu kyllä löytyvän kaikki mitä urheilija tarvitsee. Mielenkiintoista on kuitenkin että mistään ei saa länsimaissa tunnettuja urheilujuomajauheita vaikka kylässä asuu koko kestävyysjuoksun kerma. Paksu maitotee ja pari lusikallista tummaa sokeria riittää. Jotain johtopäätöksiä voisi joku hätäinen jopa vetää kaupallisten juomapulvereiden tarpeellisuudesta.

Eilen tein pitkän kevyen jalkalenkin, reilut 4 tuntia apinoiden kanssa viidakossa. Kääntöpaikalta löytyi muutama neliökilometri avointa mäkistä nurmikenttää jota parasta aikaa käännettiin perinteisellä kuokkamenetelmällä maissipelloksi. Hiukan loputtoman näköistä puuhaa. Työttömiä täällä kuitenkin riittää joten mikäjottei tuollainen keskivartalokuntopiiri heille sopisi. Jos sitä itse kuitenkin tänään laiskottelisi hyvällä omallatunnolla..

torstaina, helmikuuta 16, 2012

Fartlek

Sähköt on poikki. Nopeasti huomaa kuinka riippuvaisia sitä nykymaailmassa ollaankaan sähköstä. Yhden pistorasian varassa eläessä on jatkuvasti joku vimpain ollut lataamassa akkuaan. Ihan niinkuin lenkkiä ei voisi enää juosta tallentamatta jokaista sydämenlyöntiä mittariin. Taivaanrannassa näkyy sen verran synkkiä pilviä että ensi kertaa täällä voisi sataakin ja tiedä häntä koska sähköt palaa. Tähän asti sadetta on luvattu joka päivä vain ylihuomiselle. Nyt ensi kertaa huomiselle. Joku eurooppalainen vetäisi sitten hätäpäissään seuraavan kolmen päivän treenit yhteen pötköön tänään aamupäivällä jos sade sotkisi tulevat päivät. 45km kolmeen tuntiin tasavauhtia.

Eilen keskiviikkona oli turismipäivä. 25km fillarilla alamäkeen siirtomaa-ajasta muistuttavalle pohjanmaan kokoiselle farmille jossa oli heinäpaalien pyörittelijöiden lisäksi myös kirahveja ja gaselleja ja impaloita. Paluumatkalla pyöräily meinasi mennä taas työnteoksi. Tuttu vastatuuli ja loputon vastamäki takaisin Iteniin. Polkupyöräkin oli mallia Kenia-mtb. Hiukan pelotti milloin räjähtää käsiin joten ei juoksuetäisyyttä kauemmas noilla mankeleilla uskalla. Reissua varten olin onnistunut sopimaan pyörät aamupalan jälkeen valmiiksi nojaamaan autotallin ovea vasten mutta niinhän siinä oli käynyt että homma oli taas kerran unohtunut. Tuli jo mieleen 50-luvun suomalaisissa biologian kirjoissa opetettu kuvaus työtä vieroksuvista afrikkalaisista alkuasukkaista, mutta onneksi käskemällä hommat sentään hoitui tänäkin päivänä ja matkaan päästiin. Kenialaiseen tyyliin kukaan ei pyörälenkkiä pitänyt harjoituksena. Ja niinhän se taitaakin olla tosiasia että tuollainen on vain turhaa itsensä väsyttämistä sen oikean eli juoksemisen lomassa.

Kenialaisesta harjoittelusta on sen verran pistänyt silmään että meillä taitaa olla jopa hiukan turhan stereotypinen kuva täkäläisestä harjoittelusta. Huomiota herättävää on ollut se että täällä jokaikinen on fokusoitunut harjoittelussaan hyvin tarkasti omalle matkalleen ja tehnyt sen yleensä varsin myöhäisessä vaiheessa, 18-20v iässä. Sitä nuorempia ei täällä juuri näe juoksemassa vaan harrastanevat sitä suomessa vuosia sitten unohtunutta luonnollista liikuntaa. Paikalliset juoksevat paljon hiljaa. Hitaampi kuin 6min/km on tavallinen näky. Toisaalta sitten kun mennään kovaa niin mennään kovaa. Mutta myös hiljaa juostessa osaavat juosta hyvällä tekniikalla eikä tosiaan vaan läpsytellä kokojalalla peekooykkösminuutteja harjoituspäiväkirjan täytteeksi.

Tänä aamuna aamulenkillä mukaan tarttui Ugandalainen kaveri jonka maan liitto oli lähettänyt puoleksi vuodeksi tänne tavoitteena finaalipaikka olympialaisten 800m:llä. Teimme yya-sopimuksen ettei saa lähteä vedättämään ja läpsyttelimme 5,5min / km vauhdilla 15km ennen aamupalaa. Mieluusti näkisi vielä Suomessakin sitä henkeä että lähetettäisiin nuoria kavereita tänne avoimin mielin ilman tarkkaansäädettyjä harjoitusohjelmia vaikka puoleksi vuodeksi oppimaan. Kehitysapurahoille hyvää käyttöä. Ja voisi vaikka miettiä kumpi pää olisi se joka enemmän kehittyy.

Aamupäivällä sitten viikon toinen päätreeni mallia 1-2-3-4-3-2-1 min pyramidi tuplasti. Fartlek on muuten ainut ruotsinkielinen sana jonka jokainen hiukankin sivistynyt kenialainen osaa. Juoksin harjoituksen yksikseni metsän suojissa nurmipohjalla, ehkä ensi viikolla sitten uskallan paikallisten loputtomaan jokatorstaiseen vauhtileikittelyletkaan. Eilisen kirahvisafarin opas osasi myös valaista että aina kesäisin leopardit vaeltavat farmille Itenin metsistä nappaamaan muutaman gasellin. Ruokaa täällä kyllä riittäisi mutta näemmä kyllästyvat naudanlihaan silloin tällöin. Pikkasen toki kylmäsi noiden tarinoiden jälkeen juosta tuolla metsässä treeniä, mutta kuulemma kissaeläimet nukkuvat päivisin.

Ja hyvän treenijakson kruunasi vielä hieronta. Pientä säätämistä on aina tuon kanssa sopimisesta koska aikaa luetaan lähinnä auringosta ja viikonpäivätkin tuppaavat joskus hiukan unohtumaan. Nyt löytyi kuitenkin liki ajoissa, 10min sovitun jälkeen. Täkäläiset eivät todellakaan ole tottuneet kellon kanssa elämiseen kuin juoksuradalla jossa mennään sekunnilleen oikeita vauhteja. Hommasimme hierojalle kuitenkin kalenterintapaisen, jottei tarvitse aivan ulkomuistista muistella sovittuja tapaamisia. Tänään suostui jo sanomaan että oikeastaan tuollainen kaleteri on ihan kätevä. Hyvällä matkalla kohti ressaantunutta ja aikatauluriippuvaista länsimaista siis. Vein tuliaisiksi kylmäpuristettua oliviiöljyä, sitä parasta. Oli ihan hämillään kun kerroin että käytämme euroopassa tätä myös ravintona.

tiistaina, helmikuuta 14, 2012

Radalla


Edellinen blogipäivitys päättyi parturiin lähtemiseen. Löytyipä moinen tuosta kyliltä. Vajaan euron kynintä. Hiusmallejahan kenialaismiehillä on tasan kaksi: kalju ja lyhyt. Otin sen lyhyen. Sähkökatko hiukan häiritsi kun kojussa ei ollut sähkökynitsimien lisäksi lainkaan saksia. Jälki oli odotetun rumaa. Aerodynamiikka tuli kuitenkin kerralla kuntoon. Huonona puolena päänahka kärähti varsin nopeasti zeniitistä paistaneessa auringossa.

Eilen vietin ansaittua vapaapäivää. Totutteluviikolle kilometrejä kertyi maltillisesti 173. Eilisen juoksuttoman päivän lisäksi vietin myös pavutonta päivää aterioilla, mikä auttoi odotetusti mahan toimintaan. Muuten maha on tottunut uskomattoman hyvin olosuhdemuutokseen. Tavallisesti kun menee tarpeeksi kauas kotoa niin maha tottuu uusiin pöperöihin pienellä viiveellä, mutta täällä ruoka on ollut ilmeisen laadukasta. Aamupalaksi rehellistä puuroa ja kananmunia ja lisukkeeksi maissilettuja ja hedelmiä. Pari kuppia maitoteetä selkään. Lounaaksi on ollut kenialaisia kasvispöperöitä, jotka ovat olleet yllättävän maukkaita, varsinkin alkukeitot joihin makua on tehty muutakin kuin lihaliemikuutio pataan heittämällä. Valitettavasti tuo proteiinipuoli lounaalla on täyttynyt useimmiten erilaisilta papuosastoilta joista kaikki ovat toimineet kuin hernekeitto konsanaan. Päivälliseksi pöytään on sitten tyrkätty tavallisesti joku elukka talon takaa. Kana tai lammas tai härkä. Joskus joku oli löytänyt kalankin. Kalaa lukuunottamatta kaikki ruoka on ollut tuosta takapihan farmilta, mikä on varmasti helpottanut mahan toimintaa kun ravinto ei ole kulkenut puolen maailman ympäri ennen pöytään päätymistä.

Tänään oli ratatreenin päivä. 3 x (200m-400-600-400-200). Vetojen pituudet oli tällä iteniläisellä ratametrtillä mitattuja joten 5% pitempiä taisi olla kaikki oikeasti. Tuntu oli aika hyvä joskin happi oli hiukan piukassa lihasten toimiessa hyvin. Tekniikkaan yritin keskittyä ja mallia sai katsella ja vauhtia tunnustella kyllin muista radalla juosseista. Kellokin tykkäsi suunnitelmien mukaan ja vedot kulki kutakuinkin tavoiteltua 3min / km vauhtia. Viimeisellä vedolla Rudisha tuli kyllä sellaista kyytiä ohi että epäilin kelloani hiukan hitaaksi. Kaunis näky kun hiekkarata pöllyten joku pystyy juoksemaan niin ettei tiedä pyörittääkö mies maapalloa vai pallo miestä. Sisäradalla onkin kohtuullinen ura tallattuna.

Västäräkeillä ja muillakin Suomesta täällä pitempää talvea viettävillä on nyt meno päällä. Miksiköhän suomalaisissa koulukirjoissa kerrottiin heidän aina lähtevän vain hiukan talvehtimaan etelään säädyllisten pesänrakentelupuuhien välillä? Ihan niinkuin joku väittäisi lähtevänsä ibizalle makailemaan hiekkarannalle.

lauantaina, helmikuuta 11, 2012

Train hard, win easy

Lauantaita eletään.. Ihan niin paljon ei ole tekemiset täällä kiinni viikonpäivissä kuin kotisuomessa. Lauantaille kuitenkin osui tutusti kovan treenin päivä. Sen ensimmäisen täällä vajaan viikon totuttelun jälkeen. Eilen otin toki jo pientä esimakua kun aamulenkillä olin tulla jyrätyksi reilun 50-päisen juoksijaporukan toimesta. En halunnut jäädä pölypilveen taakse yskimään joten hyppäsin porukkaan mukaan rapsakahkoon vauhtiin. Tänään juoksin ennen aamupalaa poluilla tutut 8km, alkukantaisuuteen ja luonnolliseen juoksuaskeleeseen vedoten tein sen avojaloin. Ennen treeniä ehdin vielä oppimaan matkalukemisistani että eroamme apinoista lähinnä siksi että meillä on kantaluun ja pohkeen välissä akillesjänteet jotka mahdollistavat juoksemisen. Saman teorian mukaan päämme ja kädet on tehty tasapainottamaan juoksemista ja koko evoluutiomme on perustunut siihen että jaksamme juosta kauan vaikka hitaita olemmekin muihin nisäkkäisiin verrattuna. Ennen aseistuksen keksimistä pärjäsimme siis juoksemalla saaliimme näännyksiin ja käyttämällä vähäistä älyämme suojautumaan vihollisilta.

Täällä ollessa sitä on tullut mietittyä että onko kenialainen juokseva ihminen tai kokonainen juokseva yhteiskunta tuon evoluution huipentuma vaiko sitten vain pieni takauma länsimaisesta. Saaliitaan nämä eivät enää hengiltä juokse, mutta ehkä kilpakumppaninsa ja useimmiten myös harjoituskumppaninsa. Paras ja laihin juoksija sitten kerää rahat ja kauneimmat naiset. Tuntuuhan tälläinen järjestys toki loogisemmalta kuin se josssa kaukalossa nahistelevat jääkiekkoilijat vievät missikisan finalistit. Vai olisiko evoluution kannalta kohtuuttoman suurelle päällemme sittenkin jotain muutakin tekemistä kuin juoksemisen tasapainottaminen tai kiekkokypärän täytteenä toimiminen? Tiedäpä tuota..

Jokatapauksessa kovassa treenissä kävi kovin tutusti. Aika kaukana olin saaliini näännyttämisestä. Juoksin loivaa alamäkeä ja loivaa myötätuulta hyväpohjaista hiekkapätkää kohti Eldoretia ja puolivälissä käännös ja sama takaisin. 15km tulisi sopivasti täyteen Itenin portilla. 12km kohdilla ja 5km loivan ylämäkijuoksun jälkeen alkoi kuitenkin vippaamaan muustakin syystä kuin valuvan hien sekaisesta aurinkorasvasta sumenevat silmät, joten jätin siihen ja hölköttelin häntä koipien välissä kämpille vesileilien ääreen. Janonpoikasta pukkasi. Tai eihän meillä ihmisillä ole toisaalta edes tuota häntää kuten kaikilla oikeasti kovaa juoksevilla elukoilla, mutta onneksi tämä pirun viisas pää sen tilalla tasapainottajana. Lihakset sentään toimii hyvin lämmöstä huolimatta. Seuraavan kovan taidan tehdä tiistaiaamuna jo auringonnousun aikaan. Aamukympiltä auringon porottaessa paikalliset onkin aina jo loikolemassa eikä hikoilemassa saaliidensa perässä. Tänään oli "long runin" päivä tuossa jollain letkalla auringonnousun aikaan: 30km 1:40. Kelit on muuten täällä varsin mukavat. Lämpömittaria en ole katsellut kertaakaan, mutta varmaan jotain 25 näyttää. Pieni ison hautavajoaman reunalla puhaltava tuuli viilentää toki mukavasti ja toisaalta vie melko huomamatta nesteet vähiin kun hiki ei välttämättä virtaa iholla. Aamuisin ja iltaisin pipo ja hanskatkaan eivät toisaalta ole välttämättä hätävarjelun liioittelua. Nyt parturiin poistamaan tätä luonnollista karvamyssyä.

torstaina, helmikuuta 09, 2012

Norrrmaalia

Eilen saapui rakas matkakumppanini perille. Kovin oli maailmaa nähneen näköinen matkalaukku, mutta löysi tiensä toimiston nurkkaan 30km:n päähän Eldoretiin. Aika vähällä sitä näköjään kuitenkin selviää täällä ja käsimatkatavaroissakin oli varmaan tuplasti se mitä täkäläiset tarvitsevat elääkseen. Matkalla Eldoretiin suunnittelin maitoautofirman perustamista kun kymmenien polkupyörien päällä näytti kulkevan maitotölkkiä farmilta kauppaan. Maito ja maitotuotteet on täällä muuten hyvää: paksua ja vastalypsettyä. Kylmäketju ehkä katkeaa hetkeksi polkupyöräkyydissä, mutta eikös tuo suomessakin kuumenneta ennen säilömistä kaupan hyllylle. Mielenkiintoisen bisneksen olivat jotkut keksineet Eldoretin highwayn varteen kun kantoivat ämpärillä vettä tien yli ja pyysivät sitten pientä tullia jokaiselta autolta tästä tulvakautta varten tehtävästä ennaltaehkäisevästä työstä. Suomessa palkattaisiin työryhmä suunnittelemaan siltaa.

Aamupäivällä ennen matkatavaroiden saapumista juoksin 16km peruslenkin poluilla. Jatkoin tutkimusmatkailua pidemmäs etelään ja löysin metsän takaa nurmikkopohjaista teletappikukkulaa toisensa perään. Maasto oli jopa ihan suunnistukseen soveltuvaa perusviidakon sijaan. Mikä parasta jääkaudet eivät ole jättäneet minkään kivenmurikoita maahan nurmikoita pilaamaan. Suunnistus on monelle täällä olevalle leiriläiselle kohtuullisen outo laji. Mailerista maratoonariin löytyy täällä sekä paikallista väkeä että ulkomailta tullutta, mutta metsässä juokseminen kuulostaa heistä hölmöltä. "Speed Endurance" ymmärsi joku kuitenkin heti mitä lajissa vaaditaan, normaalistihan kaikki luulee että partiolaistaidot ovat vauhtikestävyyttä tärkeämpiä.

Jalat ja erityisesti etureidet veti mäkisillä reiteillä juoksusta kevyesti jumiin joten tänään vietetään kevyttä päivää. Nyt on onneksi käytössä hiukan paremmat juoksukengät poluilla juoksuun. Aamulenkiksi 6km jonka jälkeen onnistuin saamaan hieronta-ajan paikalliselle kyvylle. Harjoituskeskuksessa olisi kyllä fysioterapeutti mutta halusin kaverin joka hieroo myös paikalliset kovaa kulkevat. Kohtuullisen karuissa oloissa vääntelimme miestä oliiviöljyn voimalla uuteen kuosiin. Betonimöhkäleessä ei ollut sähköä, nurkassa oli hierontapöydäksi sänky jonka patja oli jos mahdollista vieläkin kovempi kuin millä nukun täällä yöni. Lihakset hieroja kuitenkin tunsi vaikka paikallisia hieroessa luulin ettei tarvitse kuin irrotella nahkaa luista. Matkalla hökkelikylään esitteli muita betonimöhkäleitä lähiössä jossa joka toisesta oven takana tuntui asuvan olympiaedustajia. 1'47'' oli kuulemma tämä kaveri juossut paikallisella hiekkaradalla 800m. Eilen paikalle saapunut hierojan kaveri David vielä 6 sekuntia tätä kovempaa.

tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Totuttelua

Aamulla heräsin kukonlaulun aikaan kuten täällä pitää. Matkaväsymyksiä ehdin nukkua alta pois kymmenisen tuntia. Odottelin vielä auringonnousun ja lähdin aamulenkille. Pitkähihainen paita on vielä matkatavaroissa kulkemassa kiertoreittiä jostain Mumbain kautta joten en aikaisemmin uskaltanut vilakkaan aamuun. klo 6:50 paikallisella radalla oli kuitenkin jo täydet orgiat käynnissä. Loputtoman pitkät letkat laputteli tolkuttoman kovaa. Rata on mallia hiekkapohja ja pituuskin on hiukan reilut 400m jotta kisoissa mondolla kaikki olisi sitten mahdollisimman helppoa. Parille sisimmälle radalle riitti tuohon aikaan aamusta lähes katkeamaton letka. Korkeushyppypatjoja en nähnyt joten kentällä ei makoillakaan voinut. Ja kellekään ei varmaan tulisi mieleenkään harrastaa mitään pallopelejä urheilukentällä. Ja mitään valmentajia tai muita kuin juoksevia työryhmiä ei radan reunalla näkynyt.

Aamupäivällä laitoin taas samat hiukan punahiekan värjäämät juoksukamat päälle ja juoksin etelään päin kartoittamaan lisää lenkkipolkuja. Kikkailin tieni ohjeiden mukaan vesiputoukselle ja apinaviidakkoon, jossa pienten ystävien sijaan löytyi taas vaan lehmiä. En varmaan uskalla googlettaa mitä kaikkia käärmeitä tuolta löytyy. Pari kilometriä kauempaa bongasin vielä nurmipohjaista havumetsää, muutenkin maastot ja alustat täällä on suunnistajalle ihanteelliset kun löytyy tallattua hiekkapolkua ja hiekkatietä ja mäkeäkin loputtomiin. Lenkkikavereiksi olen hyväksynyt tähän asti vain lehmät ja lampaat ja mukaan tarttuvat juoksevat lapsilaumat. Joku fiksumpi sanoi että jos paikallisten kanssa lähtee juoksemaan pitää pysyä 5m takana tai käy kuten kotonakin yhteislenkillä, vahvempi koettaa lyödä heikomman juoksemalla. Täällä vauhdit on sen verran kovia että lyöminen tarkoittanee tappamista.

Blogin pitämisestä voisi taas tehdä tavan ja koettaa päästä eroon joistain pahoista tavoista.



maanantaina, helmikuuta 06, 2012

Kohteessa

Rapiat 24h otti matkanteko päiväntasaajalle. Matkaa tuli taitettua niin apostolin kuin airbussin ja hiacen ja opelin kyydillä, mutta lopputulemana päädyimme 2200m näsijärven pintaa ylemmäs. Lämpötilamuutostakin kun oli 50 astetta ja yöllä lennonvaihtoa niin on turha vielä tunnustella muutamaan päivään sopeutumista korkeuteen. Josko sitten kun matkan turvotukset pohkeista ovat hävinneet ja ennenkaikkea matkatavarat löytävät tiensä perille.

Paikka on täynnä laihoja valkoisia juoksijoita ja kylällä on vielä muutama paikallinen lisää. Paikalliselta vaatturilta löytyi hiukan juoksuvaatettakin kunnes omat saapuu. Kenian maajoukkuekamat oli jo loppuunmyyty miesten malliston osalta olympiavuoden ansiosta. Paikka vaikuttaa juuri niin täydelliseltä kuin mainokset kertoi. Uima-altaat ja kuntosalit ja lämmin ruoka naamarin eteen ja sopivan askettiset olot muuten. Puolen vuorokauden kokemuksella kenialaisesta elämäntyylistä ei voi kun yhtyä kollegan sanoihin kenialaisten urheilijoiden ja ihmisten salaisuudesta. He osaavat laiskotella ja ottaa lunkisti silloin kun eivät juokse.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2012

Tammikuun tahkoamiset

Tammikuu vuosimallia 2012 on taputeltu. 30-vuotispäivään ja kisakauden avaukseen on aikaa vielä 80 päivää. Kutakuinkin saman verran on kulunut edelliskauden viimeisestä startista ja sitämyöten harjoituskauden alusta. Puolivälissä sanois tilastotieteilijä. Marras-Tammikuun pyhitin perusharjoittelulle. Leikattu polvi piti saada ensi alkuun tykkäämään juoksemisesta ja kestämään kilometrejä. Ohjelmistossa siis erityisesti pitkää polkulenkkiä ja juoksua pehmeällä alustalla.



Kilometrejä on tullut tallattua oheisen graafin mukaisesti. Olosuhteiden ansiosta iso osa kilometreistä on tullut tehtyä lajinomaisesti maastossa ja poluilla tasapaksun maantientallaamisen sijaan. Joka neljäs viikko on ollut kevyempi. Perusviikkorytmi on noudatellut kutakuinkin kaavaa: lepo-kova-pitkä-kevyt-lihaskunto-kova-pitkä. Joillekin viikoille olen tyrkännyt torstaille vielä kolmatta kovaa vain huomatakseni että seitsemään päivään on turha ympätä liikaa. Neljä kehittävää treeniä joista kaksi kovaa ja kaksi pitkää toimii vielä nätisti, mutta pitkän lenkin päälle seuraavana päivänä reippaan rapsuttelu on ollut aina montun kaivamista. Tammikuun tolpissa on kakkos-kolmos viikoilla nousujohteisuutta sotkeva pieni lovi mikä johtuu siitä että loppiaisleirin jälkeen iski väsy. Joku järki on sentään tarttunut vuosien varrella enkä alkanut väkisin junttaamaan suunnitelmien kilometrejä täyteen. Lumihankien syvetessä hain tuolloin vauhtia lompsottelemalla pari pitkää harjoitusta kävelyvauhdilla metsäsaappaissa maastossa. Joka viikkoon on mahtunut aina alkuun 48h yhtäjaksoinen lepo ja tiistain treeneistä onkin tullut palautuneempaan kroppaan tehtyinä parhaita kehittäviä vk-harjoituksia.

Pelkän palauttelun ja kehittävien harjoitusten lisäksi on tullut siis myös tahkottua hitaita kilometrejä. Perusperiaatteena on ollut että 70-80% kokonaismäärästä on helppoa kevyttä juoksua. Ja loppu sitten helppoa kovaa.. Alustaa ja kaltevuuskulmaa muuttamalla sitten vielä kehitykseen tarvitttavaa lisä-ärsykettä. Töitä on toki tehtävänä että ylämäet muuttuvat vain vartalokulmiksi ja juoksu pysyy niissäkin helppona. Perustahkoamista touhu on ollut, mitäpä muutakaan kestävyysurheilu voisi olla. Taisinpa joku arki-ilta Kunnaksen pyhiinvaellusten peesissä jopa tehdä lenkin niin että kävin kääntymässä Tahko Pihkalan haudalla. Sopivasti kympin päässä kun on. Odottelin jotain suureellista patsasta mutten sitten sieltä sokkelosta edes löytänyt oikeaa kiveä otsalampun valossa..

Suuri idolini Odd-Björn Hjelmeset muuten asettuu lähtöviivalle Jämillä helmikuun puolivälissä, olisin lähtenyt haastamaan vaikka nollahiihtokilometreillä jos olisin samalla pallonpuoliskolla tuolloin. www.jami147.fi Työt väistyvät nyt hetkeksi sivuun ja pääsen harrastamaan täysillä urheilua Nandiheimon maisemisissa, tuolla köyhän miehen Portugalissa.