Sivut

torstaina, kesäkuuta 07, 2012

Superviikonloppu

Käväisin eilispäivänä Särkänniemen delfinaariossa lehdistön jututettavana. Valtakunnan ykkössuunnistusmediat oli kaikki paikalla kun sekä Hevoskuuri että Aamulehti olivat lähettäneet toimittajansa paikalle. Rakas vihollisseura Pyrintö juhlii viikonloppuna 80-vuotistaivaltaan eikä suostu vielä eläkkeelle, vaan järjestävät kolmipäiväiset kisat joissa on katsastusta ja katsastusten katsastusta ja näyttökisaa mutta ennenkaikkea kilpailunjohtajan alustuksesta päätellen kolme rehellistä nykyformaatin kisaa kansainväliseen tyyliin. Kansainvälinen tyyli tarkoittanee sitä että rasteja on haudottu kontinentaaliin tyyliin tiheikönkulmiin ja ojanpäihin ja toisaalta sprinttikisa on tuotu keskustorille ihmisten eteen. Parhaimmassa tapauksessa kansainvälinen tyyli tarkoittaa myös sitä että kisan kärjessä kulkee useamman eri kansalaisuuden omaavia suunnistajia kovaa. Metsässä yksin juostessa täyttyy kansainväliset kriteerit yleensä kun kartta on laadukas ja maasto mielekäs. Kuulemma nämäkin on viilattu Anjalan Arin johdolla kuntoon mikä on poikkeuksellista Tampereella.

Perjantaina vihkitään AngryBirdsLand Särkänniemessä ja samaan ihmisruuhkaan laitetaan nyt vielä suunnistuskisa keskustorille. Kuulemma myös molempien paikallisten jääkiekkoseurojenkin pelaajisto on valinnut keskustorin näytöskisaan oman edustajansa juoksemaan. On siis ArgryBirds-ritsaa ja narunvetoa ja pellehyppyjä ja kaikkea mitä yleisö tarvitsee, mutta myös Sprintin MM-katsastus. Kivahan tuohon soppaan on lähteä kilpailemaan kun suunnistus tuodaan ihmisten eteen muutenkin kuin olohuoneen nurkan töllötimen gps-pallukoiden voimalla.

Lauantain keskimatkalle ratamestari lupasi kansainvälisen tason kivikkoista ja risukkoista maastopohjaa ja sunnuntaille sama maasto Pinsiössä muuttuu kuulemma nopeaksi ja hyväpohjaiseksi. Saa nähdä. Lauantain huilaan ja sunnuntaina sitten 15,3km. Kisan päälle Pyrinnön yleisurheilujaosto tuo vielä Ratinaan isot kisat, jota on hyvä kömpiä katsomaan oli jaloissa sitten aamuinen Pirkan Pyöräily tai Pinsiön normaalimatka. Parhaassa tapauksessa ihmiset jopa unohtavat hetkeksi että Ukrainassa pompotellaan palloa kun kotikylässäkin tapahtuu.

Ei kommentteja: