Kevättä odotellessa

Maaliskuussa määrät ovat olleet vielä sopivan korkealla ja kilometrejä on kertynyt mittariin 130-150 / vko. Mitään superspesiaalia virittelyä ei ole nyt tarvinnut harrastaa vaan kroppa tuntuu valmiilta kisoihin normaalin perustekemisen jälkeen. Tuntuu ja tuntuu..Se miten kello vastaa tunteeseen nähdään kevään ensimmäisissä starteissa. Alkukauden kalenteri on kutakuinkin seuraava

6.4. Billnäsin pika
8.4. Raseborgin normaalimatka
+pääsiäisenviettoa Karjaalla

14.4. Kevätyönviesti?
+yösuunnistuspainotteinen viikonloppu Varsinais-Suomessa

21.4. Silja-Rastit keskimatka

28.4. Finnspring normaalimatka

1.5. Turun sairaalasprintti

5.5. Tiomila

Tarkoituksena on tehdä kymmenkunta yötreeniä ennen Tiomilaa jottei tarvitse opetella tekemistä kantapään kautta kuten viime vuonna ykkösrastilla. Mutta katsellaan päivä kerrallaan ja tärkeimpänä yritän huolehtia että pysyn terveenä kuten koko harjoituskauden tähän asti.

Viime viikkojen parhaan treenin tein sunnuntaina Jämillä kun sain kuuluttajan apulaisena tehtäväkseni talvitriathlonin MM-kisojen Online-tulosten toimittamisen maastosta. MM-viestissä oli sopivasti 4 osuutta ja jokaisella osuudella 3 lajia joten Jämin sulaa etelärinnettä tuli juostua kohtuullisen monta kertaa ylös-alas juoksuradalta maastopyöräreitille ja hiihtoladulle. Sen verran paita kastui etten malttanut missään vaiheessa pysähtyä paikalleni kylmettymään vaan testasin mennessäni kameran ominaisuuksia. Alla pari otosta. Eurosportin pyöräilykuvaajilla on kyllä helpompaa kunnei tarvitse kuin istuskella moottoripyörän kyydissä. Voittajajoukkueella meni kisassa aikaa kolmisen tuntia ja itsellä tuli sen saman verran reipasvauhtista juoksua maastossa.

Hiihtokauden avaus

Suunnitelmat Kenian reissun jälkeen sisälsivät vielä hiihtokauden avaamisen. Maaliskuisille sunnuntaille oli harjoitussuunnitelmiin rustattu pitkiä peruskestävyyslenkkejä suksin. Viime viikonloppuna sairastin jonkinmoisen kotiinpaluu taudin, mikä näkyi alkuviikon harjoituksissa ja hiihtokauden avaus jäi tekemättä tuolloin. Kolmea kovaa lähdin tällä viikolla toteuttamaan. Tiistaina 6x4min möykkyisellä ja osin jäisellä lumipolulla kulki mukavasti kun vauhdin piti vain reippaana. Torstaina juoksin hallissa jäätiköiltä karussa 3x (300m-600m-900m-600m-300m) 3:20 - vauhdilla. Reippaasti ilman puristusta. Lauantaina vielä pitkä kortteliharjoitus rennon kovaa ja oli helppo todeta että tässä vaiheessa vuotta lienee kuitenkin vielä fiksumpi pitäytyä isommissa määrissä ja kahdessa kovemmassa treenissä / vko. Kilpailukautta riittää kyllä sitten vielä pureksittavaksi.

Tänään aamupalapöydässä laiskotti sen verran että muutin suunnitelmat pitkästä Seitsemisen hiihtolenkistä suoraan kotiovelta tehtyyn hiihtoon Näsijärvellä. Sääennuste lupasi räntää ja vesisadetta mutta taivas sojotti kirkkaansinisenä, joten olin jäällä jo ennen aamukahdeksaa. Jäällä oli rapea lumikerros ja joutsenet paljastivat sulat paikat kapeikoissa, huonommallakin tekniikalla oli siis hyvä nautiskella auringosta. 50km kohdilla käänsin sukset kotia kohti järven toisessa päässä. Viiden tunnin jälkeen alkoi hiukan korpeamaan että jätin juomapullon tavoilleni uskollisena kotiin, mutta tulipahan pyöreät 100km mittariiin. Siitä on hyvä hypätä penkkiurheilupöytään.

Paluu arkeen

Nairobin Hiace tuli kuin tulkin nätisti perille asti. Oli kylän lommoisin auto joten ei näköjään tarvinnut enää välittää väistämissäännöistä. Yhdellä pienellä kylkiosumalla selvittiin bussiasemalle asti. Ilma oli niin sankkana pakokaasua ettei kiinnostanut sen enempää harrastaa turismia. Joku kauppasi minuutissa jonkinmoisen pimeän taksin lentokentälle ja taas mentiin. Paria päivää myöhemmin samassa paikkaa olikin jo kranaatti-isku muutamalla uhrilla. Muuta muistutusta reissun aikana ei ollut siitä, että Kenia on itse asiassa parasta aikaa sodassa pohjoista naapuriaan vastaan.

Matkalla ehdin napata kebabin Istanbulissa ennen paluuta aurinkoiseen Suomeen. Viikonlopun harrastin reissussa kovasti kaipaamaani penkkiurheilua. Kohokohtana Istanbulin halli-MM:t ja höysteenä vielä Holmenkollenin pitkät hiihdot ja ampumahiihdot. Huipentumana sitten Miedon haastattelu Arto Nyberg-showssa sunnuntai-iltana. Isolla miehellä oli isoa asiaa. Viikonlopun tuloslistoja suomalaisittain katsellessa oli helppo nyökytellä Miedon sanojen tahtiin. Lehtien urheilusivujen pääotsikot olivatkin ennakointia tulevan kauden mielenkiintoisista nimitysrumboista eri valtakunnantason urheilun kattojärjestöissä. Johtajia kyllä varmasti tarvitaan, mutta lienee aivan sama kuka johtaa niin pitkään kun lauma on eksyksissä. Itenissä valtaistuimella istui se, jolla oli kylän kovin aika maratonilla viimeisen vuoden aikana. Ja hän muisti laskeutua valtaistuimelta aina pari kertaa päivässä lenkille rahvaan pariin. Reissun aikana Suomi oli ainakin taas kerran seonnut nykyajan musiikkihömpötyksiin ja Frontside ollieihin. Allekirjoittaneen mielestä uudella vuosituhannella ei ole enää otettu edistysaskelia niin musiikinteon tasossa kuin kestävyysvalmennuksessakaan.

Kotimatka

Kotimatka on suomalaisille usein se päämatka arvokisoissa. Aloitimmekin kotimatkan hyvissä ajoin, puolitoista vuorokautta ennen lentoa Nairobista pohjoiseen. Viimeisen kovan treenin tein jo lauantaina kun juoksin 3x5km metsässä. Jotain oli kuukauden aikana tarttunut oppilaariin ja ehkä myös kulkupuolelle, koska juoksu ja happi kulki. Sen jälkeen ajelin vielä sunnuntailenkin maastopyörällä ja maanantaina hyvästelin hierojan ja henk koht pacemakerin jättämällä muutaman parin kilometrejä nähneitä lenkkitossuja jatkokäyttöön.

Kotimatka lähti käyntiin tutusti nostamalla peukku pystyyn kylätien varressa. Taktiikka jolla Gonon ammensi menestystä viime vuonna mm-pitkällä. Ensin meni tällä kertaa ohi Saaid Saaed Shaheen ja parin minuutin päästä tuli Hiace. Matkalla kyyti täyttyi taas pikkuhiljaa. 23 ihmistä jäi tämän leirireissun ennätykseksi. Ensimmäinen pidempi pit stoppi tuli Eldoretissa kun Hiacen takaluukku jumittui kiinni ja matkalaukku oli sen takana. Matkalla peräluukkuun oli yritetty työntää pariakymmentä elävää kanaa ja lukko ei näemmä tykännyt.

Eldoretissa bussiasemalla hihaan tarrasi parissa sekunnissa puolenkymmentä kyydintarjoajaa joten oltiin ostajan markkinoilla. Jokaisella oli juuri se tasan kaksi tyhjää paikkaa hiacessaan. Kyytiin ahtauduttuamme selvisi kuitenkin nopeasti että osa matkustajista oli palkattu vain istuskelemaan kyydissä jotta koko ajan voitaisiin myydä lähes täyttä ja siis kohta lähtevää kyytiä. Puolisen tuntia se otti vielä, mutta parempi tämäkin kuin vr. Aseman laidalla kyydinmyyjät myivät ihmislastin sitten vielä sopivalle kuskille ja taas mentiin.

Seuraava pysähdys oli Nakurussa. 170km ja 3h oli kenialaisella highwayllä ihan hyvä suoritus. Matkalla haistiin hielle ja heitettiin porukalla kepilliset ja joku vanhempi leidi ehti ostaa säkillisen perunoita, nipun porkkanoita ja pari kurpitsaa. Kaikki muu tapahtui lennosta paitsi puskareissu. Ylämäissä vauhti oli sen verran verkkaista että nopsajalkaisimmat maatilamyyjät ehtivät rinnalle juoksemaan ja tekemään kauppoja.

Nakurussa muistin ensimmäisenä Itenin kaverin Willyn neuvot kun hän kuuli matkasuunnitelmistamme: "don't trust nobody". Willy on omasta mielestään brasiliaistason juoksija koska kympin ennätys alkaa kolmosella. Viittauksessa on sarkasmia sitä kohtaan että jokainen keinialaislapsi haluaa ei suinkaan juoksijaksi vaan jalkapallotähdeksi. Lahjat potkupalloon taitaa olla kuitenkin liki yhtä surkeat kuin suomalaisilla, joten fiksuimmat valitsevat helpomman tien kestävyysjuoksijana. Hetken aikaa Nakurun kylillä pyörittyämme piti kuitenkin lopettaa luotto hotellin tarjoamaan karttaan sijainnistaan ja pyytää apua. Kyytiä olisi ollut taas tarjolla polkupyörän tarakalla, moottoripyörällä, mopoautolla ja hiacella. Kävelevä opas vaikutti kuitenkin varmimmalta ratkaisulta.

Pakolliset tuliaisostokset tuli myös hoidettua Nakurun Maasai Marketissa. Puolensataa kippojen ja patsaiden ja korujen myyjää ja turismissa low season joten yhdessä hihassa riitti taas roikkujia. Ostajan markkinoilla otin häjyn taktiikan, ensin erimielisyys hinnasta oli noin kymmenkertainen. Kun oltiin päästy kolminkertaiseen hintaan käännyin pois. Hetken päästä tehtiin kaupat sillä minun alkuperäisellä tarjouksella. Ennen päivällistä ehti vielä heittämään tunnin juoksulenkinkin. Ilma oli paksumpaa kuin korkealla mutta isossa kaupungissa niin tunkkaista että ymmärsin miksi kenialaiset juoksijat asustelee maalla.

Aamusella safarifirman mies tuli hätyyttelemään kesken aamupalan, vartin etuajassa, mikä on harvinaista päiväntasaajalla. Suuntana oli Lake Nakurun kansallispuisto. Autona oli MacGyver Jeeppi tai ainakin joku varhaishistoriallinen idän halpakopio maastoautosta. Portilla piti kinata hetki dollarin kurssista koska puiston väki oli keksinyt omansa. Vartin ajelun jälkeen automme kaasuvaijeri hajosi, mutta tarjouduin apuun. Ainoa mitä tarvitsisi olisi jeesusteippi ja sitähän idolillani ihmemiehellä on aina matkassa. Vaan ei nyt. Rautalanka ja puukeppivirityksellä sitten jatkettiin varman päälle matkaa. Oli siinä seeproilla katselemista kun perse pystyssä ähelsimme auton kimpussa. Leijonat ja muut kissapedot eivät onneksi huomanneet.

Viiden tunnin puistoajelun aikana kuskimme ajeli aina rohkeasti eläinten viereen ja välillä peloteltiin ihmisen kokoisia pelikaaneja lentoon juoksentelemalla järven rannalla. It is safe kuului autokuskin ääni toisessa korvassa samaan aikaan kun toinen korva muisti vielä Willyn sanat. Sarvikuonolauman kanssa meinasi käydä köpelömmin kun he päättivät hetken heidän puuhiaan lähietäisyydeltä katseltuamme piirittää maasturimme joka yhtäkkiä tuntuikin kovin pieneltä kuuden lihamöykyn keskellä.

Tätä kirjoitettaessa mennään taas kohti Nairobia ja taas Hiacella. Huomenna sitten toivottavasti saa painaa pään omaan tyynyyn Suomessa. Safariseikkailut tarjosi välittäjänä moto-run kenya, suomalaisfirma jonka kyydillä pääsee jatkossa moottoripyöräsafareille isommassa seikkailunnälässä. Leiri meni kokonaisuudessaan hyvin. Sairaspäiviä 0, kerran oli etureidet hiukan jumissa mutta muuten neljässä viikossa laadukkaita juoksukilometrejä kertyi valmentajan kanssa sovitut 700 ja sen lisäksi kaikenlaista kestävyysjuoksuhenkistä puuhastelua 24h vuorokaudessa. Suosittelen. Tuloksia odotellessa.

Maailman kovimmat kyläkisat

Eilen oli fartleekin lähtöpaikalla tilaa. Hiukan toistasataa juoksijaa vain. Kylillä liikkui huhuja että perjantaina olisi kyläkisat, puolimaraton tai kympin maantiejuoksu. Reissuun lähtiessä teki mieli juosta joku kiva kisa myös, mutta pian selvisi että tässä korkeudessa kilpailemista riittää kyllin omaa itseään vastaan. Happi on niin piukassa että jo ajatus kilpailemisesta tekee pahaa. Tein siis torstain vauhtileikittelytreenin viikon toisena kovana ja tavoite oli löytää vauhti, jolla minuutti kovaa - minuutti reippaasti kulkisi nätisti läpi tunnin ajan.

Aloitin rauhassa ja löysin pian paikkani naisten kärkiryhmästä. Naisilla tuntuu olevan täällä sadistinen tapa kiusata miehiä vedättämällä ja juoksemalla kovaa. Puolen tunnin jälkeen veturini hyppäsikin sivuun, mutta onneksi kärkiporukasta hiipuva ruotsin paidan selkä lähestyi hyvällä vauhdilla ja antoi voimia. Tunti kulkikin mukavasti kun piti koneen juuri sen kynnyksen alapuolella, mikä suomessa kaivetaan mattotesteillä ja nimetään anaerobiseksi kynnykseksi. Täällä se tarkoittaa lähinnä on-off kynnystä joka paikallisilla on melko hyvin hallussa ilmankin testejä ja mittareita.

Tänään aamulla aamulenkki ja sovimme kaverin kanssa että lähdemme katselemaan kisaa kylätien varteen. Aamupalan aikana kisa olikin vaihtunut maastojuoksukisaksi ja pikkukylä sulkikin kaupat ja kuppilat ja siirtyi seuraamaan näytelmää 2km maastojuoksureitille urheilukentän viereen. Mäkistä ja nurmipohjaista ja mutkaista rataa kuten kansainvälisissä kekkereissä pitää olla. Teki mieli olla kuitenkin viivalla ja tehdä kisasta kansainvälinen reilun sadan paikallisen rinnalla. Tai siis takana.

Naisilla 8km, voittajan ennätys puolimaralla oli kuulemma 67min. Meno sen verran vihaista että päätä huimasi. Naiset todellakin juoksemat täällä eivätkä vain laahaa jalkojaan lähdöstä maaliin. Miesten matkana oli 12km ja lähdössä oli sen verran jännitettä että porukka piti ensimmäisellä kerralla kerätä takaisin kun innokkaimmat lähtivät jahtaamaan 10000 sillingin palkintorahoja liian räikeästi varastaen. Toinen lähtöyritys oli hiukan tasapuolisempi, vaikka taas kerran lähdettiin kymmenen sekuntia ennen lähtölaukauksena toimivaa pillin viehllystä. Kilpailuun kaikki lähtee täällä vähitäänkin tarpeeksi kovaa ja porukka harveni ja venähtikin niin pitkäksi että fiksulla taktiikalla en olisi välttämättä ollut viimeinen. Kärki juoksi niin kovaa että Suomessa tällaista saa katsella vain televisioista mannertenvälisten satelliittien kautta. Niin kaunista ettei edes hienhaju häiritse. Kilpailuja juostaan muuten täällä melko harvoin, lieneekö syynä se että jo aamulenkillä riittää sen verran lenkkiseuraa ettei joka viikko tai joka kuukausi tarvitse käydä vertaamassa tasoaan numerolappu rinnassa vaan sitten kun mennään niin mennään tosissaan ja ollaan kunnossa. Omaan kauden avaukseen vielä onneksi kuukauden verran.