Kuutisen viikkoa sitten Kolin raunalla aamulenkkiä kingertäessäni hahmottelin mielessäni harjoitusrunkoa syksyn SM-kilpailujen varalle. Ajattelin tuollaisen 1000km juoksumäärän sellaiseksi sopivaksi raamiksi fyysiselle tekemiselle jottei nyt enää itse kilpailuviikolla tarvitsisi murehtia mihin suuntaan jalkaterät sojottaa sohvalla makoillessa, kattoa ajattelin lähinnä. Ja sen verran paljon päätin noista kilometreistä juosta metsän puolella kartan kanssa jottei enää itse kilpailuissa tarvitsisi huoletia tuon taivaallista myöskään ajattelusektorilla. Play-nappulasta vaan tuttu automaatiolevy päälle ja näkökentän suurimpia puita väistellen eteenpäin. Jossain vaiheessa harjoitusohjelmaani toteuttaessani lisäsin tuohon vielä suorituksen loppuun etusormen noston omaisen tuuletuksen kilpailun maaliviivalle. Ajattelin tuollaista yksinkertaista sapluunaa siis.
Kuuteen viikkoon juoksin harjoituskilometrien väliin tartanilla kelloa vastaan noteeraukset 15:50 ja 9:07. Pari kertaa kisasin myös suunnistuksessa. Huippuliigan 5. ja 8. sija jatkoivat myös samaa tasapaksua keväästä asti jatkunutta sarjaa. AM-kisoissa voitin niukasti Anjalan Arin, tällä sektorilla sentään selkeää kehitystä minkä voinee kuitenkin pistää jo Arin ikävuosien piikkiin. Fiilis oli harjoitellessa sitä parempi mitä enemmän ja kovemmin juoksin. Vauhdissa raja tuntui etenkin radalla tulevan kuitenkin aina hieman liian nopeasti vastaan, minkä asetin runsaiden harjoituskilometrien piikkiin. Ratakisoista jäi kuitenkin olo että näitä voisi lisätä ohjelmistoon enemmänkin. Huippuliiga-formaatin kilpailuilla ei mielestäni kehitetä juuri mitään niitä ominaisuuksia mitä kansainvälisissä kilpailuissa menestykseen taikka omaan kehitykseen suunnistajana vaaditaan. Ehkä peesaustaitoa, mutta eipä tuostakaan taidosta ole protesteista huolimatta mitään hyötyä ilman perässäjuoksuun vaadittavaa fysiikkaa.
Perisuomalaiseen tapaanhan selitellään aina tappion ja epäonnistumisen jälkeen että töitä on ainakin tehty. Kansa ei toki tykkää vaikka laukaukset jääkiekon Ruotsi-ottelussa olisivat 40-1 jos Ruotsi kuitenkin voittaa 1-0. Kilometrejä huhkiessani kuitenkin löysin taas kerran iloa myös tästä tavoitteiden eteen tehtävästä perusduunista ja päättömästä vaikkaläpiharmaankiven-meiningistä, ettei ensi viikonloppunakaan varmasti tule marssittua kilpailukeskuksesta yhtä apealla mielellä kuin Nummisen Teppo asteli pukukoppiin Torinon olympiafinaalin jälkeen vaikka itsellä jäisikin plaketinkulmat pyöristämättä mitaliksi. Sen verran kuitenkin pidin kilpailulliset tavoitteet mielessä että lipsuin hyvillä mielin muutaman kymmenen kilometriä alaspäin tuhannesta kilometristä. Tuntui välillä jopa kohtuuttomalta kiriä kiinni lepopäivän aiheuttamaa 23 kilometrin koloa seuraavana päivänä Aitovuoren eteläosan ikikuusikoissa. Loppusyksyn ajattelin nautiskella kilpailemisesta ja analysoida sitten taas syvällisemmin Smålandskavlenin paluulautalla Ekin ja Sepin kanssa otsikon lain pykäliä.
maanantaina, elokuuta 31, 2009
torstaina, elokuuta 06, 2009
Viimeiset pirkkalaiset
Sapluuna näyttää toimivan. Kuntotesti Pirkkalan yöhölkässä nosti itseluottamusta että suunta on oikea. Ilman itsesuojeluvaistoa sunnuntain kalevan kisojen vitosella neljänneksi juossut Wannas meni menojaan, mutta oma juoksu tuntui taas pitkästä aikaa siltä ettei edes loppumatkasta lantiokulma kääntynyt istumatyötä tekevän normiasentoon. Pääasia että tuntui hyvältä, kellon tykkäämistä kokeilen ensi viikolla Hämeenlinnan tähtikisoissa.
keskiviikkona, elokuuta 05, 2009
Elokuinen perussapluuna
1. päivä aamu 7.5 km 30´ eli 4.00 / km ilta Verryttely 6 km + 5 x 1000m / 2.40 / pal. 2´ = 400m + 5 x 200m / 27/ 200m ja päälle vartin juoksentelu tai 8 x 600m / 1.33 / 90`` + 8 x 200m / 28 / 200m. Kilsoja syntyy 27,5.
2. päivä 7 x 3km maastossa / 12 / 11 / 10 / 9 / 10 / 11 / 12 minuuttia / palautuksen aikana = 4´ venyttelyä + hieronta
3. päivä 15 km paluttavaa juoksentelua + 2,5 km pientä kiihdyttelyä. Kolmen päivän kilometrit 66
4. päivä aamu sama kuin 1. päivä 7.5 km ilta 7,5 km juoksu + 20 x 200m / 29 / 200m + päälle vartin juoksentelu
5. päivä 4 x 5km maastossa 20 / 19 / 18 / 17 minuuttia; voit juosta yhtäpötkyä tai 3 -5 minuutin venyttepalautuksella
6. päivä aamu kuten 1. päivä ilta 40´ kilpailuverryttely + 4km vauhtijuoksu maastossa / 15´ + 6 x150 / lujaa + Verryttely
7. 25 km vapaa juoksentelu, lopussa kiihdytellen + hieronta, jonka toki voit sijoittaa jo 5. päivään
Lähde: Juha Väätäinen
2. päivä 7 x 3km maastossa / 12 / 11 / 10 / 9 / 10 / 11 / 12 minuuttia / palautuksen aikana = 4´ venyttelyä + hieronta
3. päivä 15 km paluttavaa juoksentelua + 2,5 km pientä kiihdyttelyä. Kolmen päivän kilometrit 66
4. päivä aamu sama kuin 1. päivä 7.5 km ilta 7,5 km juoksu + 20 x 200m / 29 / 200m + päälle vartin juoksentelu
5. päivä 4 x 5km maastossa 20 / 19 / 18 / 17 minuuttia; voit juosta yhtäpötkyä tai 3 -5 minuutin venyttepalautuksella
6. päivä aamu kuten 1. päivä ilta 40´ kilpailuverryttely + 4km vauhtijuoksu maastossa / 15´ + 6 x150 / lujaa + Verryttely
7. 25 km vapaa juoksentelu, lopussa kiihdytellen + hieronta, jonka toki voit sijoittaa jo 5. päivään
Lähde: Juha Väätäinen
maanantaina, elokuuta 03, 2009
Kuusankoski
Kuusankoski tarjosi juuri sitä mitä etukäteen hehkutettiinkin. Laitoin jo samantien myös ensi kauden kalenteriin. Pitkin kautta sitä on kaivannut kilpailuja joihin ei tarvitse lähteä otsa aivan yhtä syvästi kurtulla kuin katsastuksiin. Kilpailun alle olin harjoitellut pari viikkoa sen verran rajulla otteella ettei Hämeenlinnan kaupunkisprintin kaltaisesta sippaamisestakaan ollut nyt pelkoa, aamuin illoin olin sentään jotakuinkin samanpituisia latuja höylännyt, yleensä toki koittanut hakea hieman raskaampaa maastopohjaa jalan alle. Kilpailumaastoakin olin kuullut hehkutettavan Otaniemen sohvannurkasta karttamaestron suusta jo pari kesää sitten.
Kilpailupaikalle töytäistyäni tuli vastaan varsin tutut naamat. Hyvin pitkälti samat virneet olin kohdannut myös viikkoa aikaisemmin Joensuun O-tourilla. B-kaderin mieheksi täytyy varmaan itsenikin luokitella kun tällaisia tapahtumia kiertää edustusmiesten hurvitellessa maailmalla. Mutta mikäs kiertäessä kun kisapaikalla otetaan vastaan lämpimällä kädenpuristuksella parkkimaksun sijaan. Lähtölistakin oli jotenkin onnistuttu arpomaan itselleni suotuisaksi. Joskus tylsillä kisamatkoilla on muuten toisenkin kerran tullut päiviteltyä yhden aalto yliopiston professorin valtaa rakkaassa lajissamme kun tulospalveluohjelman arpajaisalgoritmi tuntuu aina kilpailusta toiseen antavan samanlaisia tuloksia. Uzbe oli aikanaan H12-sarjassa ratkaissut ongelman muuttamalla nimeään ja pääsemällä näin ikuisesta ensimmäisen lähtijän kirouksesta. Henkimaailman juttuja sanois Vapan Marko. SM-kisa-projektiini kuuluu muuten kilometrinnielennän lisäksi myös hieman aikaisempaa tarkempaa kontrollia ravinnonnielemisen saralla. Määrän lisäksi ajatusta on siirretty taas enstistä enemmän myös laadun puolelle, mutta pelkästään savella ja auringonvalolla en sentään edes yritä pärjätä. Ajatus juoksee nykyään ainakin nopeammin kuin sormet näppäimistöllä mutta oli tulossa siihen että Pirilä, Kokkens ja Rydehän sen nykyään määrää kuka kisat voittaa ja heillähän nykyään on täysi valta todellisten kultapossukerhojen valinnassa päävalmentajan sijaan. Pyrinnölle pitkä hajonta alkuun viesteissä ja SP avaamaan latua henkilökohtasissa. Niinku vakiona. Nykyään kun on muuten nämä ihmistä fiksummat hakukoneet intternetissä niin vois varmaan kokeilla valinta kisakalenteriinkin parikymmentä ensimmäistä Googlen hakutuloksista niin ei tarvitsisi lähteä siljarasteille vaan niihin tapahtumiin mitkä ovat oikeasti kiinnostavimpia ihmisten mielestä. Eihän tuo Google mitään toki urheilusta ymmärrä, mutta tuntuu ettei aina ymmärrä ratamestaritkaan näissä "tärkeissä" kisoissa. Kuusankoskella sentään ymmärsi. Taisipa jopa kilpailu ratketa pitkään 6-7 reitinvalintaväliin, mikä tuntuu olevan harvinaisuus nykyään suomalaisissa tulitikkuratakisoissa. Itse latailin omaa reitinvalintaa tuskaisen pitkään aikaisemmilla väleillä ja niinhän siinä kävin että järkeilin likaa ja otin sivuosuman oikealta. Muuten rata oli sitä mitä B-kaderin tasoisissa kilpailuissa pitääkin. 70 minuuttia on miestäni varsin sopiva normaalimatkan pituus kun ei kisata arvokisamitaleista. Ne puuttuvat 30 minuuttia kun tuntuvat kuitenkin karsivan osanottajia turhan paljon ja kavattavan epämääräisen möykyn otsaan jo ennen kilpailua ja pilaavan juuri sen leppoisan tunnelman mitä kesäisten pikkukansallisten kilpailupaikalla voi grillimakkarajonossa aistia. Muutenkaan radalle ei oltu haettu huippuliiga tyyliin fyysisyyttä polkujuoksusta ja pystyjyrkistä mäistä vaan hyväkulkuisista maastonosista unohtamatta muutamia vaativampia rastinottoja pienipiirteisiin rinteisiin.
Ripeisiin kisajärjestelyihin kuuluu toki myös että palkinnot on jaettu jo loppuverryttelyn aikana ja epäsosiaalisemmat säästyvät näin salamavalojen ristitulelta. Palkinnoksi saamani retkeilysetin innoittamana suuntasin autonnokan vielä kilpailun päälle Repoveden kansallispuistoon ja aikani näteissä erämaamaisemissa haahuiltuani olin kuulevani mieskuoron hoilotusta jostain horisontista. Halusimpa sitten selvittää hulluksitulemin asteeni ja kiipesin viereisellä kukkulalle varmistamaan tilanteen luonnonrauhaa pilaavasta polttariseurueesta. Ihmetyksekseni viereisellä lahdella kellui kuitenkin jos jonkinmoista kirkkovenettä orkesterin kannattimena ja oli paikalle jokunen muukin eksynyt esitystä seuraamaan ettei spektaakkelia pelkästään puille tarvinnut esittää. Ruumiinkulttuuriin vihkiytyneenä kultturellina ihmisenä totesin esityksen puitteineen jopa varsin viihdyttäväksi. Pää alkaa siis pikkuhiljaa pehmetä. 176 kilometriä jäi viikolta summariville.
Kilpailupaikalle töytäistyäni tuli vastaan varsin tutut naamat. Hyvin pitkälti samat virneet olin kohdannut myös viikkoa aikaisemmin Joensuun O-tourilla. B-kaderin mieheksi täytyy varmaan itsenikin luokitella kun tällaisia tapahtumia kiertää edustusmiesten hurvitellessa maailmalla. Mutta mikäs kiertäessä kun kisapaikalla otetaan vastaan lämpimällä kädenpuristuksella parkkimaksun sijaan. Lähtölistakin oli jotenkin onnistuttu arpomaan itselleni suotuisaksi. Joskus tylsillä kisamatkoilla on muuten toisenkin kerran tullut päiviteltyä yhden aalto yliopiston professorin valtaa rakkaassa lajissamme kun tulospalveluohjelman arpajaisalgoritmi tuntuu aina kilpailusta toiseen antavan samanlaisia tuloksia. Uzbe oli aikanaan H12-sarjassa ratkaissut ongelman muuttamalla nimeään ja pääsemällä näin ikuisesta ensimmäisen lähtijän kirouksesta. Henkimaailman juttuja sanois Vapan Marko. SM-kisa-projektiini kuuluu muuten kilometrinnielennän lisäksi myös hieman aikaisempaa tarkempaa kontrollia ravinnonnielemisen saralla. Määrän lisäksi ajatusta on siirretty taas enstistä enemmän myös laadun puolelle, mutta pelkästään savella ja auringonvalolla en sentään edes yritä pärjätä. Ajatus juoksee nykyään ainakin nopeammin kuin sormet näppäimistöllä mutta oli tulossa siihen että Pirilä, Kokkens ja Rydehän sen nykyään määrää kuka kisat voittaa ja heillähän nykyään on täysi valta todellisten kultapossukerhojen valinnassa päävalmentajan sijaan. Pyrinnölle pitkä hajonta alkuun viesteissä ja SP avaamaan latua henkilökohtasissa. Niinku vakiona. Nykyään kun on muuten nämä ihmistä fiksummat hakukoneet intternetissä niin vois varmaan kokeilla valinta kisakalenteriinkin parikymmentä ensimmäistä Googlen hakutuloksista niin ei tarvitsisi lähteä siljarasteille vaan niihin tapahtumiin mitkä ovat oikeasti kiinnostavimpia ihmisten mielestä. Eihän tuo Google mitään toki urheilusta ymmärrä, mutta tuntuu ettei aina ymmärrä ratamestaritkaan näissä "tärkeissä" kisoissa. Kuusankoskella sentään ymmärsi. Taisipa jopa kilpailu ratketa pitkään 6-7 reitinvalintaväliin, mikä tuntuu olevan harvinaisuus nykyään suomalaisissa tulitikkuratakisoissa. Itse latailin omaa reitinvalintaa tuskaisen pitkään aikaisemmilla väleillä ja niinhän siinä kävin että järkeilin likaa ja otin sivuosuman oikealta. Muuten rata oli sitä mitä B-kaderin tasoisissa kilpailuissa pitääkin. 70 minuuttia on miestäni varsin sopiva normaalimatkan pituus kun ei kisata arvokisamitaleista. Ne puuttuvat 30 minuuttia kun tuntuvat kuitenkin karsivan osanottajia turhan paljon ja kavattavan epämääräisen möykyn otsaan jo ennen kilpailua ja pilaavan juuri sen leppoisan tunnelman mitä kesäisten pikkukansallisten kilpailupaikalla voi grillimakkarajonossa aistia. Muutenkaan radalle ei oltu haettu huippuliiga tyyliin fyysisyyttä polkujuoksusta ja pystyjyrkistä mäistä vaan hyväkulkuisista maastonosista unohtamatta muutamia vaativampia rastinottoja pienipiirteisiin rinteisiin.
Ripeisiin kisajärjestelyihin kuuluu toki myös että palkinnot on jaettu jo loppuverryttelyn aikana ja epäsosiaalisemmat säästyvät näin salamavalojen ristitulelta. Palkinnoksi saamani retkeilysetin innoittamana suuntasin autonnokan vielä kilpailun päälle Repoveden kansallispuistoon ja aikani näteissä erämaamaisemissa haahuiltuani olin kuulevani mieskuoron hoilotusta jostain horisontista. Halusimpa sitten selvittää hulluksitulemin asteeni ja kiipesin viereisellä kukkulalle varmistamaan tilanteen luonnonrauhaa pilaavasta polttariseurueesta. Ihmetyksekseni viereisellä lahdella kellui kuitenkin jos jonkinmoista kirkkovenettä orkesterin kannattimena ja oli paikalle jokunen muukin eksynyt esitystä seuraamaan ettei spektaakkelia pelkästään puille tarvinnut esittää. Ruumiinkulttuuriin vihkiytyneenä kultturellina ihmisenä totesin esityksen puitteineen jopa varsin viihdyttäväksi. Pää alkaa siis pikkuhiljaa pehmetä. 176 kilometriä jäi viikolta summariville.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)