Syksyn pimeinä iltoina sitä jo totuttuun tapaan perehtyy pohtimaan tekemisiään ja tekemättä jättämisiiän urheilun saralla jälleen yhden kauden odottaessa hautajaisiaan ja motivaation maailmanmarkkinahinnan räjähtäessä pilviin. Alkaa suunnistajan lama. Marraskuu. Tänä vuonna näyttää että koko maailma lopettaa yhden pitkän kauden suunnistusmaailman tahdissa. Mahtaa olla melkoinen rysäys kun Småålannin laiva karahtaa laituriin heille ensimmäistä kertaa sitten 90-luvun alun. Ei siinä auta edes Pepen sauna. Veikkaan että ainakin kuukauden rapeli tulee tuosta pitkästä ilonpidosta.
Menneen kauden aikana sijoitin viisaasti kohteisiin joiden tuotto-odotukset olivat korkealla ennenkaikkea lyhyellä tähtäimellä. Kevään korvalla sentään sijoitin tulevaisuuteen ja hankin luistelusukset ilmastonlämpenemisen riskin uhalla. Muuten luotin tuttuihin ja turvallisiin lenkkitossu- ja nastarikauppoihin. Polkupyörä ja kompassikin tuli vielä hankittua finanssikriisin kynnyksellä. Pääasia että pankkitili näytti nollaa.
Sijoitusten tuottopuolelle jäi kaulaa koristamaan kultainen ja hopeinen lätkä SM-kilpailuista ja hopeinen MM-mitali Gaudeamus Igiturin tahdeissa. Käteen jäi luu. Sijoitusteni kannattavuudesta en hesarin taloussivuilta löytänyt minkäänmoista käppyrää, mutta fiilikset kertoo että koneet on tällä kertaa otettava alas ehkä korkeammalta kuin koskaan aikaisemmin. Lenkkitossut ainakin kului kauden kuluessa puhki ja motivaatiotakin tuli poltettua kuin kaasunsa pohjaanhirttäneellä 240-volvolla konsanaan.
