Sivut

maanantaina, kesäkuuta 28, 2010

Videotuomari ja tyylipisteet myös suunnistukseen

Saksan konemainen hyökkäys murjoo Englannin puolustuksen kerta toisensa jälkeen sirpaleiksi ja entinen arjalainen ylpeys, nykyisin kebabinpyörittäjien jälkikasvusta koottu joukkue voittaa vanhan vihollisensa 4-1. Moni asia on muuttunut sitten toisen maailmansodan mutta yksi asia on sokeallekin katsojalle selvää: tuomarit ovat ottelussa yhtä epäoikeudenmukaisia kuin jumala sodassa. Upeiden maalien sijaan maajoukkueluotseina epäonnistuneet studioasiantuntijat kaivavat viiksiensä takaa esiin hidastuksista puolustuksen virheet ja linjatuomarien liputukset. Kaikki on niin pirun taktista ja helppoa ja kommentaattorit niin käsittämättömän fiksuja kun osaavat haukkua kollegansa ja pelimiehet jotka ovat Suomen kerta toisensa jälkeen kisoista pudottaneet. Jälkikäteen on helppo olla viisas. Maajoukkuetta valmentaessaan samat miehet piirsivät fläppitaulut täyteen kuviota ja tappion jälkeen kaivoivat videolta ottelun ratkaisseet tuomarivirheet. Kiinan muurin paksuiset viikset peittivät mahdollisen hymyn lisäksi myös pettymyksen ja kaikki muutkin tunteet. Urheilusta tehtiin suorittamista. Voitoista kovan työn lopputuloksia ja tappioista tilastotappioita. Mikään ei saanut Tuntua miltään.

Nyt samat miehet kaipaavat videotuomareita kun kolme punapaitaa missaavat Englannin tasoituksen vaikka 3 miljardia ihmistä näkee samaan aikaan pallon olevan metrin verran maalissa. Englantilaisia pelaajia sapettaa. Koko englannin kansa saa taas yhteisen vihollisen tuomareista ja syöksyy baariin purkamaan pettymystään. Samaan paikkaan jossa juhlitaan voittoja. Ketään ei kiinnosta kun viisivuotias Jürgen naputtaa Playstationilla saman ottelun päinvastaiseen lopputulokseen. Ketään ei kiinnosta vaikka jokaikinen pelaajan liike kentällä on tarkoinharkittu ja jokaikistä bittiä myöden laskelmoitu ja pallon käydessä maalissa hyväksytään maali yhtä varmasti kuin päivä muuttuu illalla yöksi. Kaikki on oikeudenmukaista. Ei ole dopingia. Ei vääryyttä. Vain urheilevia robotteja vailla tunteita. Sitäkö yleisö kaipaa?

Englannin mestaruus 1966 teki voittomaalin tekijä Geoff Hurstista legendan vain koska hän ei koskaan tehnyt maalia. Tai mikä vielä parempaa sen ajan kamerat tallensivat kuvaa niin verkkaisella tahdilla että asia jäi jokaisen katsojan ratkaistavaksi. Baarissa riitti ja riittää edelleen keskusteltavaa tuosta asiasta. Urheilu kiinnostaa kun siihen kuuluuu myös vääryyksiä ja niiden aiheuttamia tunteita. Pari vuotta myöhemmin Bob Beamon hyppää pituutta legendaarisesti metrin verran pidemmälle kuin ihmisen pitäisi. Numerot kirjataan ikiajoiksi urheilukirjoihin mutta mitä jos meksikolainen aavikkotuuli olisikin pyyhkinyt jäljet hiekasta ennen kuin mittamies olisi ehtinyt laskeutumispaikalle. Kukaan ei tuolloin muistaisi 60-luvulta kuulentoja ja Neil Armstrgia koska jo vuotta aikaisemmin joku muu olisi käynyt pituushyppylankun ja hiekkalaatikon välillä vähintäänkin kiertoradalla. Ei Maradonakaan olisi maradona jos videotuomari olisi hylännyt jumalan kädellä tehdyn maalin. Yleisöä varten viritetyt urheilun oikeudenmukaisuutta puolustavat videotuomarit tappavat urheilusta tunteet ja estävät legendojen syntymisen.

Khramov oikaisee taas kerran pistepellon poikki gps selässään ja pesupaikan vatussit vaativat päitä pölkylle. Kanssakilpailijoista tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Apukäyrä on piirtänyt tampereen pusikoista kartan taas vaihteeksi aivan soiroon ja urheilijoista tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Voin itse kertoa että ne kymmenet kerrat kun oma päätä on koeteltu kotimatkalla kyynelien partaalle sen vuoksi että olen mielestäni epäoikeudenmukaisesti jäänyt tulosluettelossa tai niistä johdetuissa valintalistoissa liian kauaksi kärjestä, ovat opettaneet ja kannustaneet jatkamaan yrittämistä kahta kovemmin. Ei minua uheilijana kiinnostaisi jos joku jälkiviisas videotuomari muuttaisi historiaa ja yrittäisi tukahduttaa urheilun antamat tunteet.

keskiviikkona, kesäkuuta 23, 2010

Elämä on herbalaiffia

Viime viikon loppupuolelle tuli kaksi varsin erilaista starttia. Tuusulan maailmancupissa umpitylsää suunnistusta huippuliigaformaatilla ja kaupan päälle vielä suomalaista kukkapenkkisprinttiä. Fiilis oli kuin juoksukisassa. Tai enhän noita ole paljoa juossut. Ja kesän kalenteriin niitä olen nyt lisännytkin. Eli suunnistuksellisesti rakkaan lajimme raiskaamista, mutta enemmän tuosta kilpailun aikana oikeastaan nautin kaikessa yksinkertaisuudessaan kuin viikon toisesta startista Kytäjän Jukolasta.

Pienoinen alavartalovamma varjosti molempia startteja ja tämän viikon maailmancupit saankin seurata siltä paikalta jolle ne on suunniteltu eli yleisön puolelta. Ruotsin kisan tv-lähetyksen perusteella ei kokeilun onnistumista onnistutte ainakaan kotisohvalle välittämään. Ei online-tuloksia, pari kameraa kuvaamassa puluja suihkulähteen reunalla ja puolet lähetysajasta kuvan peitti kartta. Sinänsä pätevä selostaja ei ilman lajitaitoista kommentaattoria tiennyt edes missä kamerat on, saati että olisi kyennyt kertomaan mitään miksi ja mihin kilpailu ratkesi. Samat pulut paskoi suihkulähteellä kisan jälkeenkin, ruotsalaiset ja sveitsiläiset kiipesivät palkintopallille ja aurinko paistoi. Niin helppoa urheiluviihdettä että varmaan kuninkuusravikansakin ymmärtää mistä on kyse. Jotain dementikkoa voi kiinnostaakin.

Jukolassa kaikki oli toisin. Vartin pummeja. Itkeviä suunnistajia haastatteluissa. Ensiaputeltalle pidemmät jonot kuin vessaan. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi että laji on vaativaa kestävyysurheilua. Eikä se tuntemattomaksi jäänyt kadunmies tänään tullut kyselemään miksi Niggli hävisi lopussa tukholman sprintin vaan että mitä sille Teidän aloittajalle oikein tapahtui. Kumpaankaan en tiedä vastausta. Jälkimmäinen sentään kiinnostaa minuakin. Tuskimpa näistä uuden ajan vouhotuksista yleisölajiksi on, vaikka niitä hauska onkin juosta. Suunnistus on kuitenkin se laji jota juostessa mennään pois mukavuusalueilta ja jota on paras seurata kähisevästä mikrofoniäänestä kesäisen yön sammalmättäältä ja loppumattoman mielenkiitoisista gps-käkkyröistä, jos vaan ratamestari antaa mahdollisuuden sille että kilpailussa edes tapahtuu jotain. Vuoden ratamestarin titteliin saa Imatran huippuliigan ratametsuri tehdä kyllä Kattaista vastaan kovan työn.

sunnuntaina, kesäkuuta 13, 2010

Lisää Vuvuzelaa

Sprinttiprojekti kannatteli lopulta 9. sijalle EM-kisoissa ja 3. sijalle SM-kisoissa. Edessä on vielä Nordic O-tour, Huippuliigan sprintti ja sitten MM-kisat ja PWT-kiertue ja maailmancup. Tuo siis pelkästään yhden matkan erikoismiehelle. Yleismiehet vetää saman setin kertoimella kolme. Ja vielä viestin päälle lähestulkoon jokaikisellä kirjainyhdistelmällä. Seurajoukkueessa vielä sitten isot viestit.

Bulgariassa herätti huomiota yleisön fanaattinen kannustus paikallista kansallissankaria kohtaan. Kiril Nikolovin juostessa hurmionomaisesti plakettisijalle pitkällä matkalla ei kuitenkaan kenelläkään tullut mieleen kieltää kannustukseen käytettäviä torvia liian voimakkaasta äänestä. Jalkapallon MM-kisojen aikana jokainen televisio on alkanut pitää ininää jonka vuoksi kannattajien hauskanpitoa ollaan rajoittamassa. Pääasia että kotosohvalla ääressä ei tarvitse ojentaa kättään kaukosäätimelle tv:n äänisäätimelle. Näin meitä palvellaan. Entisvanhaan oli tv:t paksuja ja miehet laihoja. Nyt on muoti jotain aivan muuta. Nikolovin poistuminen kilpailukeskuspellolta kiiltävällä mersun sporttimallilla sentään muistutti Bulgarian metsissä tuosta suurten tähtien lajista. "Rakkaudesta lajiin", sanoo suomalainen samaan aikaan. Rakkaudesta lajiin taisi Kirilkin tänään toisaalta Paarijoen maanpäällisessä helvetissä taivaltaa. Katumaasturillakaan ei tuossa maastossa pääse kuin hädintuskin parkkipaikalle.

Resurssivaikeuksissaan pohjoismaiden liitot ovatkin pykänneet tälle vuodelle uuden "yleisöystävällisen" suunnistuskonseptin Nordic O-tourin muodossa. Uusia kokeiluluontoisia kisaformaatteja ja kottikärrykaupalla rahaa sveitsiläisille pankkitileille kotiinviemisiksi lienee kuitenkin totuus. Itse toki suhtaudun suurella mielenkiinnolla ja menestystavottein uutta kisakonseptia kohtaan kuten aina suomipaidan päälle pukiessani. Vuvuzelat soinevat edelleen jossain aivan toisella puolen maailmaa. Mutta vain kerran neljässä vuodessa.

torstaina, kesäkuuta 10, 2010

Äiti, mä oon telkkaris

To 17.6.
TV2 20.20 Suunnistuksen Nordic Tour , Suomi

La 19.6.
FST5 22.50 Jukolan viesti
TV2 00:30 ->

Ti 22.6.
TV2 20.20 Suunnistuksen Nordic Tour, Ruotsi

La 26.6.
FST5 19:50 Suunnistuksen Nordic Tour, Norja

Ma 6.12.
Joka kanava koko illan, Linnan Juhlat