Sivut

perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Sprinttiviimeistelyt

Tosimiehet juoksee parhaillaan EM-kilpailuja Latviassa, mutta itse poljen sammalta kotisuomessa. Online-palvelut ovat olleet sitä luokkaa että informaatiovirta Ventspilsistä ei ole päässyt omaa harjoittelua sentään häiritsemään. Väliaika-analysaattorit ja reitinvalintaspekulaatiot sekä WorldofO:n mainiot peesausstatistiikat ovat sentään tuoneet mukavaa viihdettä arki-iltojen nukkumaanmenoa viivästyttämään. Fiksuimmat jälkiviisaathan löytyy toki aina kotisohvalta... Suomen miesten heikohko menestys lupailee hyvää kesän MM-kilpailuihin, kunto osunee ainakin joillakuilla kohdilleen vasta tärkeimpiin startteihin. Päävalmentajan kuukauden päivät sitten ennakoiman miesten laajan rintaman menestyksen sijaan jopa osa sinivalkoisista lähtöruuduista on jäänyt täyttämättä. Tämä toki laittaa harmittamaan katsastuksista kotiinjääneiden puolesta. Oma selkä on jumittanut ja ennenkaikkea määrännyt tahtia menoon viimeiset puolitoista viikkoa siihen malliin että sunnuntain SM-sprintin suhteen odotukset sisältävät muutaman kysymysmerkin.

Keskiviikkona alustin sprinttikuntoa Uudenmaan AM-sprintin ulkopuolisena turistina eikä edes kohtuullinen maastotuntemus Leppävaaran pururadasta auttanut kovassa kilpailussa Helsingin hurjia vastaan. Hyvä kilpailu ratoineen ja karttoineen ja järjestelyineen lukuunottamatta kauniin kesäisen kokonaisuuden tärvellyttä omaa jumista menoa.



Varsinaisen Nastolan harjulle kulun määrävän viimeistelyharjoituksen tein tänään tutulla sapluunalla. Rohtuneesta kartasta huolimatta Kirkkonummen silokalliot tarjoilivat taas kohtuullisen mukavaa nastareiden rapsetta hellekelissä. Hiljaa toki juoksin ja yritin siinä sivussa ravistaa puiden oksilta kaikki mahdolliset pölyt perässä roikkuneiden pahimpien kilpakumppanien harmiksi. Koivun tiedote lupailee sentään enää KK-ta sunnuntaiksi nastolaan. Mielenkiinnolla odotan miten paljon SM-sprinttiä on uskallettu viedä kansainväliseen malliin metsästä kortteliin ja suoraviivaisesta toteutuksesta nopeatempoiseen suunnanmuutoskikkailuun. Ja toki miten paljon napinaa tulkinnat kartan kuvauksessa ja rastien sijoittelussa ja maaston kulkukelpoisuusesta tällä kertaa katkeria sekunteja hävinneille aiheuttavat. Kritiikin antaminen kilpailun näistä peruspuitteista lienee sprintissä pienten marginaalien johdosta kaikkein helpointa.

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Helapika

Ei osunut tämän vuoden Hela-pika aivan nimensä mukaiseen pyhään ja matkakin oli jotain keskimatkan tapaista kilpailun nimestä huolimatta. Jukolamaastosta hajuetäisyydellä käydystä kilpailusta odottelin hyvää hämäläismaastojen sisäänajoa kesän kohokohtaa silmälläpitäen. Olen lähestulkoon aina nauttinut näistä Pirkanmaan huonopohjaisista ja peitteisistä ryteiköistä. Hela-pikaan oli kuitenkin kaivettu todellinen Teiskon helmi, lähestulkoon kangasmaasto, joka mahdollisti 5:30/km vauhdin pintakaasulla. Apukäyrän kartoista olen myös aina pitänyt niiden tasalaatuisuuden johdosta, vaikka ylimääräistä ruskeaa katkoviivaa onkin näihin aina työnnetty ainakin 15000-mittakaavaan liiallisissa määrin.

Sunnuntain kilpailun lähtökarsinassa vilkaisu mallikarttan käsialaan paljasti kuitenkin samantien että Jukolafiilistä oli turha hakea edes kartasta. Johtuiko sitten yllättävän nopeakulkuisesta maastosta vai tulkinnanvaraisesta kuvauksesta vai piilotetuista lipuista niin itse monen muun tavoin aloitin kilpailun muutamalla pienellä kartoitustuokiolla ensimmäisten rastien ympyröissä. Kolmelle ensimmäiselle rastille ylimääräistä aikaa tuhraantui minuutin verran. Parista onnistuneesta rastinotosta ja Juha-Matin vauhdista innostuneena seiskarastilta lähtiessä ei kompassin neula taas suostunutkaan osoittamaan karttapohjoiseen ja keräilin vauhtia kaukaa rastiväliviivasta. Lopun puronylityksen jälkeisen mäen karttakuvauksen epätarkkuuksista oli varoitettu jo mallikartassa ja toiseksi viimeisellä rastilla teinkin taas puolen minuutin kunniakaarroksen.

Virheistä ja viikolla vaivanneesta selästä huolimatta palkintopöydältä tarttui mukaan näppärä kasettinauhuri. Jalat alkavat nihkeän kevään jälkeen vihdoin liikkua toivotulla tavalla. Hela-pika tarjoili kuitenkin juuri sitä mukavan leppoisaa makkaragrillijonottelua nätissä säässä, jota suuremmissa kilpailuissa jää usein kaipaamaan. Seuraavina viikonloppuina yritän jatkaa putkea SM-sprintissä ja Huippuliigassa.


torstaina, toukokuuta 22, 2008

Taanisleipä

Tähän asti salaisena pysynyt menestysresepti:

Pohja:
Loraus vettä, ripaus suolaa, sokeria, hunajaa, ranteellinen pellavansiementä, kaksi ranteellista sämpyläjauhoja, vehnäjauhoja ja hiivaa

->30min

Taputtele sopivaan vuokaan.



Täytteeksi:
Oliiveja + mozzarellaa + tomaattia


..ja reilusti öljyä..

225C uunnissa kunnes näyttää tältä



Tarjoillaan sopivien lisukkeiden kera ja nautitaan hyvässä seurassa.

maanantaina, toukokuuta 19, 2008

SM-erikoispitkä - juoksukilpailu?

SM-kisojen pisintä matkaa on taas kilpailun jälkimainingeissa kritisoitu sen yhteislähtöformaatista ja hajontamenetelmistä, jotka mahdollistavat tuloslistalla hyville sijoille kipuamisen olemattoman kartanluvun ja oikean letkanvalinnan avulla. Lisäkritiikkiä tänä vuonna toi kilpailun sijoittelu muutoinkin tiiviiseen huippujen kalenteriin siten, että kaikki halukkaat eivät tavoitteiden priorisoinnin takia mitaleista päässeet taistelemaan.

Kansainvälinen kalenteri pursuaa arvokilpailuja ja maailmancuppia, kansallinen versio SM-kilpailujen lisäksi huippuliigaa, katsastuksia ja katsastusten katsastuksia. Näiden kisojen "kansainvälisille" keskimatkoille ja sprinteille mukavaa vastapainoa tuonut perisuomalainen viestiliiga jouduttiin jo kuoppaamaan isompien tieltä, toivottavasti SM-erikoispitkä ei seuraa perässä romukoppaan vähentyneen osanottoinnon siivittämänä. Pääsarjojen kannalta toukokuun puolivälin erikoispitkä tuntuikin ahtaalta kuin kolmas pihvi bigmacissa, kun elo- ja lokakuu suorastaan huutaa tyhjyydellään pitkää ja kovatasoista kilpailua, mutta olihan siellä Suomusjärvellä ne muutkin 90% mukana. Heitäkin on kuuneltava.

Kilpailun yhteislähtömuoto on mielestäni ainoa oikea tapa ratkaista mitalit kyseisellä matkalla. Ainakin juniorisarjoissa ja pääsarjassa, vanhemmista en kokemuksen puutteesta tiedä. Tämän vuotisen osanottajakaartin olisi toki vaivatta saanut lähetettyä maastoon väliaikalähdöin ja vaikka 4 minuutin lähtövälein, mutta kuinka moni oikeasti haluaa taivaltaa yksin lähes kolme tuntia. Pari tuntia vielä varmasti menisi vaikka näissä Etelä-Suomen risukkomaastoissa, mutta tätä tarkoitusta vartenhan meillä on jo syksyn pitkä matka. Juuri nuo viimeiset kolme varttia orastavine kramppeineen maagisen parin tunnin jälkeen koettelevat niitä osa-alueita joille muiden matkojen haasteet eivät kykene. Erikoispitkien tuloslistaa katsellessa on helppo huomata että vuodesta toiseen plaketteja kahmii matkan erikoismiehiä, jotka tuntia lyhyemmässä väliaikalähdössä jäisivät b-finaaliin. Eikös eri matkoilla SM-mitaleista kilpailu tarkoita myös mahdollisimman paljon toisistaan poikkeavia suunnistushaasteita, mikä nyt näkyy ainakin erikoispitkien osalta onnistuneesti suoraan tuloslistalta. Sosiaalisena ihmisenä on myös hauska juosta edes yksi startti vuodessa yhteislähdöllä samalta lähtöviivalta, tarkkailla matkan aikana muiden etenemistä ja väsymistä ja heittää välillä haavoihin suullista suolaa. Näin minä ainakin tein.

Sunnuntain kisa lähti tutusti käyntiin heti paukusta. Jäin junioreiden ja muiden kiireellisempien jalkoihin. Ensimmäisen kerran sain suuni auki vasta puolen kilometrin kohdalla kun ihmettelin Rädyn Harrin kanssa alkuvauhtia ääneen. Kakkosvälillä pistin ylämäessä jo kävelyksi Koistisen pyyhkiessä horisontissa karkuun. Pidemmälle nelosvälille pidin sitten huolta etteivät letkan kärjessä vauhtia pitäneet Hernelahti, Muukkonen ja Lindeqvist pääsisi enää kauemmas karkuun. Hernelahti käväisi kuluttamassa voimiaan jo tässä vauhdissa omalla reitinvalinnallaan ja palasi kohta taaemmas letkaan juttukaveriksi. Epäilin myös päävalmentaja Salmen innokasta alkuvauhtia ja jaksamista maaliin asti. Vastaukseksi sain jotain: "kyl mää ny täs vauhdis, silloi yheksäkyetluvul mentii nii pal kovempaa..". Nelosella letka hajosi jo kahtia niin paljon että epäilin hajontaosuuden alkaneen, skarppasin hiukan suunnistusta ja juoksin kultaista keskitietä letkoja vasemmalla ja oikealla tarkkaillen. Vitosen juomamukeilla kaikki oli taas porukassa. Joku jätti jo varmaan kiireessä leimaamattakin. Odottelin kolmen mukillisen verran ja kaikkien muiden lähtiessä vasemmalle juoksin suoraan aukolle. Kutosrastilla vilkaisin vielä taakse ja ihmettelin että näinkö helposti sitä karkuun pääsee ja vielä hakkuuaukolla jossa sokeakin näkee muiden liikkeet. Harmittelin hiukan että alkumatkan lupsakka seurustelu oli jätettävä ja innostuin ehkä hiukan nostamaan vauhtia pitkälle välille.

Poikittaisella tiellä otin parikymmentä askelta vasempaan ja yritin maastoutua niska kyyryssä H16-sarjan letkaan jos sieltä takaa nyt joku kuitenkin olisi tullut samalle hajonnalle. Puoli kilometriä myöhemmin Manu huuteli jotain takaa ja totesin positiiviseksi asiaksi että sain tämän mainion seuramiehen mukaan matkaan. Olihan hän takavuosina niittänyt menestystäkin kyseisellä matkalla, joten kokemuksesta voisi olla jopa hyötyä vaikka jouduimmekin kommunikoimaan lähinnä huutoetäisyydeltä. Manu tarkkaili takavaara-aluetta ja totesi pian että karkuun pääsimme. Kasirastin ylämäessä pistin taas kävelyksi taktiikan mukaisesti. Ysille mentäessä vasemmalta pyyhkäisi Muukkosen letka kohti kartanvaihtoa. Kuuluttajan ohjeita kuunnellen nostin hiukan vauhtia jotta ehtisin mukaan vielä oman rastin kautta. Kuuluttaja kertoi lopulta eron minuutiksi ja hyökkäsin toiselle lenkille mielessäni edessä liikkuvat selät, olisihan heillä samat alkupään rastit seuraavalle juomamukille asti. Uudelta kartalta kävi kuitenkin ilmi että tämä letka oli oikaissut kartanvaihtoon kolme-neljä minuuttia nopeampaa reittiä ja Manu hurrasi perässä että kärjessä mennään. Lindeqvistin selkä vilahti vielä pariin kertaan puolen minuutin päässä ennen toisen lenkin ykkösrastia, mutta sen enempään ryntäilyyn en kiinnisaamiseksi ryhtynyt.

Seuraavalla välillä Manu puuttui ensimmäistä kertaa suunnistustyöskentelyyni. "Mihin ....n sä veät". "Vasemmalta tie alle.....". "Luin väärää väliä....". Ja matka jatkui. Ilman mainittavia suunnistusvirheitä edelleen. Rastivälin loppupuolella edessä menevän letkan pää tuli pikku hiljaa selkä edellä vastaan. Hoikkia poikia ja vauhtikin oli ihan hyvä. Piti oikein varmistaa että olivatko omassa sarjassaan. Höntyillessäni tein viiden sekunnin virheen seuraavalle rastille ja kelailin taas samojen miesten rinnalle. Yritin istuttaa Manun tähän letkaan kun kerran samaa ikäluokkaa oli liikkeellä. Vauhti oli kuitenkin sen verran hyvä että parin seuraavan rastivälin ajaksi istutin itsenikin letkan jatkoksi. Tuttua juomarastia lähestyessämme havaitsimme että mäellä kävi melkoinen vilske. Manu tähysti havainnot ja minä kirjasin ylös. Fincken letka oli lähdössä pidemmälle loppupätkälle ja Muukkoset liittyivät siihen. He olivat pelanneet siis itsensä ulos jo tässä vauhdissa. Kohti etelää katosi juomarastilta kuitenkin samanaikaisesti useampi selkä, joista Weckmanin ryhdikäs olemus paljasti karkulaiset oman sarjamme kärkiletkaksi.

Seuraavalla pidemmällä välillä haeskelin hyvää pohjaa alle viivan vasemmalta puolelta ja Manukin liittyi pikaisen sooloilureissun jälkeen takaisin kelkkaan. Edellisellä rastilla näkyneet selät pysyttelivät piilossa mutta pian seuraavan rastin jälkeen harvennushakkuu tarjosi letkan hännän jälleen näköetäisyydelle. Arvelin eron 45 sekunniksi ja päätin juosta heidät kiinni varvaukseen mennessä. Enää en malttanut laittaa ylämäissä kävelyksi ja kilpailukeskusta lähestyttäessä kuuluttajan tilannetiedotusta kuunnellessa ehdin hetken ihmetellä edellä liikkuvien nimilistaa. Virta, Fabritius, Toivio, ... Mielestäni olin juossut alkumatkan kohtuullisen reippaasti ja myös virheettömästi. Nämä miehet olivat tietenkin vain nauttineet Wickholmin vauhdista ja tulisivat tummumaan tämän vauhtiin ennemmin tai myöhemmin. Varvauksen jälkeiselle rastille noustessa takaa-ajava Muukkonen & co juoksi ristiin kolme minuuttia perässä ja tilanne oli taas kuurollekin selvä. Kilometrin päähän kuuluva kuulutus huolehti siitä että väliajat tulivat sekunnilleen kaikkien tietoon. Loppulenkin pitkälle välille lähdettäessä näin Wickholmin ensi kertaa. Dahlen vastasi myös siitä että reitinvalinnasta päätettiin toisella kotimaisella. Yllättävän hiljaista oli kuitenkin tässä letkassa, oliko pitkä matka jo tehnyt tehtävänsä. Manu ja Junnu tulivat sentään heti hyvin juttuun.

Wickholmilta kysäisin pitkän välin mökkitiellä meinaako juosta loppuun asti. EM-kisoihin olisi kuitenkin enää reilu viikko. "Eihän tässä ole enää juuri mitään jäljellä...", kuulin vastauksen orastavaa väsymystä enteillen. Olin katsellut loppuvälin reitinvalinnaksi vasemmalta polkua alle. Wickholm lähti ensiapurastilta tavoilleen uskollisesti suoraviivaisesti risuja väistelemättä omalle valinnalleen. Virta taisi kysellä ensiavusta juotavaa. Yrittäessäni viedä loppuletkaa omalle valinnalleni Dahlenin säestämänä hakkuuaukolla huuteli Weckman takaa: "Oliks tää nyt ihan fiksua, Wickholm meni tuonne ja me tänne..?". Vastasin että kultamitali meni, mutta taistellaan nyt sitten niistä himmeemmistä. Ei ollut näemmä epäilystä kuka orkesteria oli koko matkan johtanut. Junnu valitteli myös vauhdin laskemista ja pelkäsi takana kolmen minuutin päässä tulevaa letkaa. Epäilin hiukan olisiko hänestä vauhtia nostamaan. Loppuvälistä Wickholm ryskäsi oikealta takaisin letkaan ja muuten pirteästi vetänyt Dahlenkin rauhottui taas kyttäämään mestarin tekemisiä. Keskusrastille mennessä Manu ja Junnu myivät arvontakuponkeja ja jakoivat tuomiota niille jotka eivät saisi perhoslenkkejä Jöjjen kanssa samaan suuntaan.

Kolme mukia pirteämpänä huomasin Wickholmin lähtevän samaan suuntaan kuin itse. Dahlen näytti haluavan päinvastaiseen suuntaan. "Päävoitto" huusi Junnu ja lähti samaan suuntaan kuin minä. Eteläisen perhosen ykköselle noustessa Jöjjen askel alkoi vaappua kuin ongenkoho 20 gramman ahvenen painosta. Seuraavalle kokeilin taas pientä omaa variaatiota oikealta tieltä Jöjjen puskiessa suoraan. Hiukan hitaamman valitsin. Manu odotteli seuraavalla rastilla hymyssäsuin. Vanha mestari oli löytänyt vielä pari sekuntia nopeamman reitin. Dahlen ja kaikki muutkin oli taas mukana. Kaikilla oli siis perhoset samaan suuntaan. Seuraavalle otin taas vasemmalta pienen pätkän tietä alle Jöjjen ryskätessä suoraan. Jyrkässä mäessä Sipoon tulpan hitaus alkoi jo sapettaa taaempana letkassa. Dahlen vaikutti edelleen pirteältä ja kuittasin Junnulle takaisin lähteväni hänen kanssaan karkuun.

Pieni siirtymäväli keskusrastille tarjosi sitten sopivasti peitteisyyttä ja minun kiertäessä märintä lätäkköä oikealta lähti Dahlen vasemmalle. Muut johonkin siihen väliin. Keskusrastille tulin yksin, otin vain yhden mukin ja hyökkäsin karkuun. Dahlen ryskäsi kohta mukaan, muita ei näkynyt. Kiertelin aukon oikealta ja otin rastin varman päälle pellon kautta. Pari seuraavaa lippua leimasimme kaikessa rauhassa ilman havaintoa takaa-ajajista. Viimeisellä kerralla keskusrastilla kiitimme tarjoiluväkeä ja seuraavalla välillä takaa-ajajat tulivat Junnun johdolla vastaan runsaan puolen minuutin päässä. Jatkoimme Dahlenin kanssa omilla linjoillamme näköetäisyyden säilyttäen ja rastilla olimme taas yhdessä. Pitkän välin alkuun toivottelin hänelle tsemppiä ja totesin homman olevan kahden kauppa jos vielä tämä pitkä väli klaarataan fiksusti. Pari kertaa päästin Matsin edelle mutta yhtä nopeasti hän aina palasi takaisin omalle reitilleni. Tien risteyksessä otimme vielä viimeiset hätäiset juotavat ja vilkaisimme taakse näkemättä muita. Kolmanneksi viimeistä lähestyessä kuuntelin taas hetken kuulutusta saamatta sen kummempia väliaikatietoja. Toiseksi viimeisen rastin puut töröttivät näkyviin jo 200m päähän ja hieman pelottavan näköinen tiheikkölippu olikin helppo pala. Kohti viimeistä hyökkäsin hiukan reippaammin ja pellolla vilkaisin taakse. Innostuin jopa hieman tuulettamaan.

Jutussa keskityin lähinnä reissun sosiaaliseen antiin mutta tämän lisäksi matkaan mahtui siis myös 26,3km melkolailla virheetöntä suunnistusta suurimmaksi osaksi omin päin. Ja pahoittelut niille jotka joutuivat juoksemaan vain letkoissa. Kohteliaasti pyytämällä olisi varmasti saanut tilaa suunnistaa edelläkin. Ja jos ei minun tavoin halua höpöttää ja kysellä latua koko aikaa, niin oli siellä metsässä varmasti tilaa tehdä omiakin ratkaisuja. Suunnistamalla tämäkin "juoksukisa" voitettiin ja hävittiin.

sunnuntai, toukokuuta 18, 2008

lauantaina, toukokuuta 17, 2008

79,2

Laskeskelin että huominen rykäisy kuluttaa 3000 kaloria. Lisäsin siis pari kiemuraista makaronia lautaselle. Itseasiassa kilon verran eli pari kattilallista pastaa riittää tuohon. Harmittaahan se toki että tarvitsee nuo parissa päivässä otetut kuusi ylimääräistä kiloa kantaa mahassaan kisaan lähtiessä. Olo on kuin kamelilla, jonka kyttyrä on kääntynyt mahapuolelle, mutta eipä tarvitse kantaa kamelipäkkiä selässä. Selkäkin tuli kipeäksi niinkuin normaalistikin viimeisillään raskaina olevilla. Laskelmien mukaan huomenna klo 14:05 maalilinjaa ylittäessä nuo ylimääräiset kalorit on kulutettu, selkäkivut hävinnet ja olo täysin tuore.

Lupailee myös hyvää keliä huomiselle. Kerätyt kilot pitää varmsti lämpimänä vaikka räntää puskisi taivaalta.

keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

SM-erikoispitkä

SM-erikoispitkä oli vanhoina hyvinä aikoina vain pitkä. Tänä vuonna miesten rata on 26,2km. Semmonen soppeli, ei mikään erikoinen. Itseluottamuksen vahvistamiseksi selailin hiukan karttakansioita ja muistelin menneitä osallistumisiani kyseisellä matkalla. Itseluottamus mureni saman tien, ainahan minä olen tummunut jos olen edes viivalle uskaltautunut.


Vuonna 1997 Lappeenrannassa olin heittopussina kun isot pojat karkasivat heti k:lta. Sundblom juoksi vielä noihin aikoihin vitosen alle 16 minuuttiin ja Mikkolan reidet oli puolta nykyistä pienemmät. Itse löntystelin maaliin Viitasen Laurin vanavedessä plakettien ulkopuolelle.

Kymmenen vuotta sitten Sipoossa pummasin ykköstä. Sijoitus ehkä 45. Vuosi eteenpäin ja Ruokolahdella päädyin Måren ja Myllärisen johtamaan etsintäpartioon ykkösrastilla. Kymmenkunta minuuttia se taisi ottaa. Kartanvaihdossa Perlisen Jussin kanssa spekuloimme hetken kehtaako sitä toiselle lenkille vielä. Viisi kilometriä ennen maalia pistin kävelyksi. Ehkä 55.

Vuosi vaihtui, mutta tulosluettelo ei. Mäntyharjulla teimme matkaa taas Viitasen Laurin kanssa yhteistuumin. Loppulenkillä pummasimme itsemme pois plaketeilta. Måre voitti ehkä puolella tunnilla.




Seuraavaksi vuodeksi harjoittelin talvella ensi kertaa ihan oikeasti. Varmaan n. 500 tunnin vuositahtia puskettiin tuolloin. Luopioisten ryteikössä kestin kärkiryhmässä kuudenneksi viimeiselle rastille. Kävelin maaliin ja laskeskelin ohikulkevia. Plaketti meni maalisuoralla ja maaliviivalla olin vielä 20. joukossa.


Ja taas vaihtui vuosi. Armeijavuoden keväällä olin elämäni kunnossa kun KanSu järjesi Lavian lentokallioilla kilpailun. Jakelin tarpeettomia hylsyjä maaliviivalla tulospalvelun kangerrellessa.


Seuraavaksi vuodeksi kasvoin ulos juniorisarjoista, mutta uskaltauduin Hämeenkyrön perukoille miesten kisaan. Pitkähköllä loppulenkillä roikutin itseäni plakettisijoilla kunnes pistin kävelyksi muutama kilometri ennen maalia. Pari kilometriä aikaisemmin juniorisarjoissa kaikki mestaruudet vienyt Jöjje tummui ja jätti minut letkan viimeiseksi. Maalissa hän oli ehkä vartin aikaisemmin. Pari vuotta myöhemmin kävin vielä muistelemassa maastoa paikan päällä ja nyrjäytin nilkkani ryömimiskuntoon kartan toisessa päässä. Pitkä oli tämäkin taaperrus pois metsästä.


Näiden surullisten tulosten jäljiltä jänistin seuraavan vuoden kilpailusta. Vuonna 2005 kävin juoksemassa 3 lenkkiä 4:stä Orivedellä. Nyt olin jo alusta asti lyöty mies. Ensimmäinen keskeytys pitkillä. Parina viime vuonna jänistin taas viivalta.
Kuten kokemuksesta näkyy olen pitkien matkojen mies. Odotan innolla sunnuntaita.

maanantaina, toukokuuta 12, 2008