Torstaiaamuna olin ajoissa hereillä. Kenialaisten vauhtileikittelytreeni lähtisi jostain kylän takaa tieristeyksestä klo 9. Paikkaa ei ollut vaikea löytää koska kyliltä valui laihannäköistä väkeä urheilutamineissa sen verran paljon. Kenelläkään ei tosin tuntunut olevan tietoa mikä oli treenin tarkempi formaatti. Eikä sillä kenellekään ollut kauheasti väliäkään. Täsmälleen minuutillleen aikataulun mukaan yksi kaveri sitten kiipesi kumpareelle risteyksen vieressä ja ilmoitti mitä tänään tehdään. Muut uskoivat, olihan puhuja kait joku Kipsang, nopea maratonari. Joku tulkkasi minulle että 20x 2min kovaa / 1 min rauhallisesti. Sitten mentiin. Olin ainut valkoihoinen reilun kolmensadan joukossa.
Melko pikaisesti porukka venähtikin letkaksi. Kapeaa ja mäkisitä hiekkatietä mentiin kuten aina. Täällä ei kukaan ole niin idiootti että juoksisi asfaltilla, niin ainakin lenkkikaverini totesi. Parin vedon jälkeen alkoi selvitä homman nimi. Kovat patkät 3'30'' / km ja palautukset 4min/km. Löysin sopivan peesin muutaman naisen vetämästä porukasta. Taso heilläkin on kuitenkin keskimäärin alle suomalaisten miesten a-rajan kympillä. Pian selvisi myös että tunti tätä röykytystä olisi pitkä aika. Päätin pitää juoksun rentona ja olla putoamatta naisten letkasta. Yhdeksän pariminuuttisen jälkeen piti luopua toisesta päätöksestä. Muutenkin porukkaa tuntui putoavan tien sivuun melko isolla prosentilla. Tuttu pirulainen olkapäällä kuiskasi taas korvaan ja käski luovuttamaan ja tuikkasi samaan aikaan muovipussia pään ympärille; happi ei vaan riitä. Pistin hetkesi kävelyksi ja yritin selvitellä maan ja taivaan järjestystä. Korkealla juostessa kun kone kerran pyörähtää hiukankin punaiselle niin paluuta ei ole. Siinä ehkä yksi selitys sille miksi täällä oppii juoksemaan taloudellisesti ja reippaasti ilman väkinäistä puristusta.
Jatkoin juoksemista jonnekin eteenpäin vailla sen kummempaa tietoa määränpäästä. Huomasin juoksevani paikallisen kaverin kanssa joka totesi myös vauhdin olleen hiukan liian kovaa. Hän taluttelikin väsyneen miehen mukavasti takaisin kotiin pikkureipasta kyytiä. Sovimme vielä yhteisen iltalenkin. Iltalenkillä vaihdoimme lisää ajatuksia ja sain kaverista jäniksen lauantain pitkälle reippaalle. Alle 63 minuutin mies puolimaratoonilla, eli sopiva. Syy vauhtileikittelytreenin väsymykseenkin selvisi hänen kohdaltaan. Edellislauantaina 30km 1h38' ja keskiviikon pitkä kevytkin oli ollut 40km. Itselläni alla oli lepopäivä, joten vauhtileikittelytreenin anti taisi olla kuitenkin vain sitä omaa hyvää tasoa.
Perjantaina pari kevyttä lenkkiä ja lauantaiaamuna olin valmis. Kevyt aamupala ja ennen aamupäivän kuumuutta matkaan. Kaveri teki kuten jäniksen pitääkin eli pysyi rinnan mitan takana. Tarkoituksena oli juosta 20km reipasta kiihtyen. 15km kohdilla takana oli taas 4km yhtämittaista jyrkkenevää nousua ja oma kone alkoi välkyttää kaikkia mahdollisia punaisia hälytysvaloja. Järisyttävä hiki ja nestehukka samaan aikaan kun keuhkot yrittää hyperventiloiden haukkoa ohutta happea. Loppumatka taas siis hiukan himmeimmillä valoilla oppaan taluttamana. Oppisimpa olemaan.
Iltasella ajelimme maastopyörillä Signoren metsän läpi alas hautavajoamaan haukkaamaan paksua ilmaa. Maisemat oli kohdillaan. Pikkukylissä taisi polkupyörä olla uusi näky kun pikkulapset halusivat perinteisen highfiven lisäksi tarrata myös pyöriviin renkaisiin kiinni. Lehmät ja lampaat sentään ymmärtävät väistää. Kaupungin pohjoispuolen isossa metsässä on kuulemma hiukan turvatonta liikkua koska siellä harrastetaan paikallista miehistymisriittiä. 18-vuoden iässä tuikataan miehiksi haluavat kuukaudeksi metsään ilman vaatteita tai mitään. Jotkut kuulemma selviävät ja miehistyvät, itsepäisimmät kuolevat, osa muuttuu eläimiksi. Vinkkejä Suomen varusmiespalveluksen säästökuurille? Säästetään varustekustannuksia, ei tarvita henkilökuntaa ja hoidetaan homma tehokkaasti kuukaudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti