Helapika

Ei osunut tämän vuoden Hela-pika aivan nimensä mukaiseen pyhään ja matkakin oli jotain keskimatkan tapaista kilpailun nimestä huolimatta. Jukolamaastosta hajuetäisyydellä käydystä kilpailusta odottelin hyvää hämäläismaastojen sisäänajoa kesän kohokohtaa silmälläpitäen. Olen lähestulkoon aina nauttinut näistä Pirkanmaan huonopohjaisista ja peitteisistä ryteiköistä. Hela-pikaan oli kuitenkin kaivettu todellinen Teiskon helmi, lähestulkoon kangasmaasto, joka mahdollisti 5:30/km vauhdin pintakaasulla. Apukäyrän kartoista olen myös aina pitänyt niiden tasalaatuisuuden johdosta, vaikka ylimääräistä ruskeaa katkoviivaa onkin näihin aina työnnetty ainakin 15000-mittakaavaan liiallisissa määrin.

Sunnuntain kilpailun lähtökarsinassa vilkaisu mallikarttan käsialaan paljasti kuitenkin samantien että Jukolafiilistä oli turha hakea edes kartasta. Johtuiko sitten yllättävän nopeakulkuisesta maastosta vai tulkinnanvaraisesta kuvauksesta vai piilotetuista lipuista niin itse monen muun tavoin aloitin kilpailun muutamalla pienellä kartoitustuokiolla ensimmäisten rastien ympyröissä. Kolmelle ensimmäiselle rastille ylimääräistä aikaa tuhraantui minuutin verran. Parista onnistuneesta rastinotosta ja Juha-Matin vauhdista innostuneena seiskarastilta lähtiessä ei kompassin neula taas suostunutkaan osoittamaan karttapohjoiseen ja keräilin vauhtia kaukaa rastiväliviivasta. Lopun puronylityksen jälkeisen mäen karttakuvauksen epätarkkuuksista oli varoitettu jo mallikartassa ja toiseksi viimeisellä rastilla teinkin taas puolen minuutin kunniakaarroksen.

Virheistä ja viikolla vaivanneesta selästä huolimatta palkintopöydältä tarttui mukaan näppärä kasettinauhuri. Jalat alkavat nihkeän kevään jälkeen vihdoin liikkua toivotulla tavalla. Hela-pika tarjoili kuitenkin juuri sitä mukavan leppoisaa makkaragrillijonottelua nätissä säässä, jota suuremmissa kilpailuissa jää usein kaipaamaan. Seuraavina viikonloppuina yritän jatkaa putkea SM-sprintissä ja Huippuliigassa.