Tiistai on ratapäivä Itenissä. Jostain syystä täkäläisillekin on vakiintunut tiettyihin viikonpäiviin pohjautuva rytmitys, joka sunnuntain lepoa lukuunottamatta muistuttaa kovasti suomalaista. Parin edellisen kovan treenin tummumisista oppineena kertailin mielessäni kantapään kautta oppimiani korkean paikan oppeja: Vauhti tappaa, aloita rauhassa.. Kerran kun vetää hapoille paluuta ei ole. Keskity juoksutekniikkaan ja taloudellisuuteen.. Oma vauhti, vältä kilpailua..
Tänään edelläolevat tarkoitti Wilson Kipsangin letkaan hyppämistä ratatreeniin. Meininki oli tuttu, kukaan ei tiennyt tarkkaa treenin sisältöä, mutta halukkaita riitti silti loputtomiin roikuttamaan mestarin perässä. Köyhillä ei ole kenkiä, tavikset hölkkäävät piikkarit kourassa radalle, kovat nappaavat ne hiluxin lavalta radan reunalta ja starat kaartavat citymaasturilla suoraan etukaarteeseen.
Radalla oli tuttu tiistainen kaaos. 10x1000m oli lopulta oma ohjelmani. Letkat meni ja tuli ja onnistuin pitämään vauhtini. Parhaimmillaan taisi sata miestä (ja naista) varvata kierroksella vauhdin ollessa 3:20/km. 15sek/km pitäisi merenpinnan tasolla lähteä pois samantein, toinen mokoma jos otetaan maitohapot mukaan leikkiin. Taivas oli ensi kertaa kauttaaltaan pilvessä, mutta ilma hiostavan kostea. Paikalliset opasti että ilma on tänään erityisen ohutta ja se näkyy vauhdeissa. Merenpinnan tasolla ei ilmanpaineen vaihtelut tunnu yhtä kovasti juostessa kuin täällä missä hapesta on pulaa..
Muutaman kerran on tullut täällä tehtyä kuntopiiriä mallia Kenia. Painoihin ei laihat miehet täällä koske mutta kovasti tuntuu että omaa painoaan vastaan osaavat tehdä työtä. Kuntopiirit ovat tarkoittaneet mukavaa yhdessäoloa ilman suurempaa rehkimistä. Alkuun parikymmentä minuuttia vatsalihasten vahvistamisia pitkähköillä staattisilla liikkeillä, viitisen minuuttia tai kauemminkin jäkitellään kerrallaan yhdessä asennossa. Muutenkin pidetään huolta lähinnä että ryhtilihakset ovat vahvat. Nopea voimantuotto harjoitetaan sitten juoksemalla nopeasti. Loppuun vemputellaan sitten rutkasti lantioon liikkuvuutta mistä nähtiinkin mallia televisiosta daegun estejuoksun tuuletuksissa.
Huomenna keskiviikon pitkä on treenikaverilla 40km 5min/km. Miesten määrät, lasten vauhdit. Akkojen määristä ja vauhdeista ei täällä uskalla puhua. Liikkuvat lujaa.
tiistaina, helmikuuta 28, 2012
sunnuntaina, helmikuuta 26, 2012
Hiipuvat kovat
Torstaiaamuna olin ajoissa hereillä. Kenialaisten vauhtileikittelytreeni lähtisi jostain kylän takaa tieristeyksestä klo 9. Paikkaa ei ollut vaikea löytää koska kyliltä valui laihannäköistä väkeä urheilutamineissa sen verran paljon. Kenelläkään ei tosin tuntunut olevan tietoa mikä oli treenin tarkempi formaatti. Eikä sillä kenellekään ollut kauheasti väliäkään. Täsmälleen minuutillleen aikataulun mukaan yksi kaveri sitten kiipesi kumpareelle risteyksen vieressä ja ilmoitti mitä tänään tehdään. Muut uskoivat, olihan puhuja kait joku Kipsang, nopea maratonari. Joku tulkkasi minulle että 20x 2min kovaa / 1 min rauhallisesti. Sitten mentiin. Olin ainut valkoihoinen reilun kolmensadan joukossa.
Melko pikaisesti porukka venähtikin letkaksi. Kapeaa ja mäkisitä hiekkatietä mentiin kuten aina. Täällä ei kukaan ole niin idiootti että juoksisi asfaltilla, niin ainakin lenkkikaverini totesi. Parin vedon jälkeen alkoi selvitä homman nimi. Kovat patkät 3'30'' / km ja palautukset 4min/km. Löysin sopivan peesin muutaman naisen vetämästä porukasta. Taso heilläkin on kuitenkin keskimäärin alle suomalaisten miesten a-rajan kympillä. Pian selvisi myös että tunti tätä röykytystä olisi pitkä aika. Päätin pitää juoksun rentona ja olla putoamatta naisten letkasta. Yhdeksän pariminuuttisen jälkeen piti luopua toisesta päätöksestä. Muutenkin porukkaa tuntui putoavan tien sivuun melko isolla prosentilla. Tuttu pirulainen olkapäällä kuiskasi taas korvaan ja käski luovuttamaan ja tuikkasi samaan aikaan muovipussia pään ympärille; happi ei vaan riitä. Pistin hetkesi kävelyksi ja yritin selvitellä maan ja taivaan järjestystä. Korkealla juostessa kun kone kerran pyörähtää hiukankin punaiselle niin paluuta ei ole. Siinä ehkä yksi selitys sille miksi täällä oppii juoksemaan taloudellisesti ja reippaasti ilman väkinäistä puristusta.
Jatkoin juoksemista jonnekin eteenpäin vailla sen kummempaa tietoa määränpäästä. Huomasin juoksevani paikallisen kaverin kanssa joka totesi myös vauhdin olleen hiukan liian kovaa. Hän taluttelikin väsyneen miehen mukavasti takaisin kotiin pikkureipasta kyytiä. Sovimme vielä yhteisen iltalenkin. Iltalenkillä vaihdoimme lisää ajatuksia ja sain kaverista jäniksen lauantain pitkälle reippaalle. Alle 63 minuutin mies puolimaratoonilla, eli sopiva. Syy vauhtileikittelytreenin väsymykseenkin selvisi hänen kohdaltaan. Edellislauantaina 30km 1h38' ja keskiviikon pitkä kevytkin oli ollut 40km. Itselläni alla oli lepopäivä, joten vauhtileikittelytreenin anti taisi olla kuitenkin vain sitä omaa hyvää tasoa.
Perjantaina pari kevyttä lenkkiä ja lauantaiaamuna olin valmis. Kevyt aamupala ja ennen aamupäivän kuumuutta matkaan. Kaveri teki kuten jäniksen pitääkin eli pysyi rinnan mitan takana. Tarkoituksena oli juosta 20km reipasta kiihtyen. 15km kohdilla takana oli taas 4km yhtämittaista jyrkkenevää nousua ja oma kone alkoi välkyttää kaikkia mahdollisia punaisia hälytysvaloja. Järisyttävä hiki ja nestehukka samaan aikaan kun keuhkot yrittää hyperventiloiden haukkoa ohutta happea. Loppumatka taas siis hiukan himmeimmillä valoilla oppaan taluttamana. Oppisimpa olemaan.
Iltasella ajelimme maastopyörillä Signoren metsän läpi alas hautavajoamaan haukkaamaan paksua ilmaa. Maisemat oli kohdillaan. Pikkukylissä taisi polkupyörä olla uusi näky kun pikkulapset halusivat perinteisen highfiven lisäksi tarrata myös pyöriviin renkaisiin kiinni. Lehmät ja lampaat sentään ymmärtävät väistää. Kaupungin pohjoispuolen isossa metsässä on kuulemma hiukan turvatonta liikkua koska siellä harrastetaan paikallista miehistymisriittiä. 18-vuoden iässä tuikataan miehiksi haluavat kuukaudeksi metsään ilman vaatteita tai mitään. Jotkut kuulemma selviävät ja miehistyvät, itsepäisimmät kuolevat, osa muuttuu eläimiksi. Vinkkejä Suomen varusmiespalveluksen säästökuurille? Säästetään varustekustannuksia, ei tarvita henkilökuntaa ja hoidetaan homma tehokkaasti kuukaudessa.
Melko pikaisesti porukka venähtikin letkaksi. Kapeaa ja mäkisitä hiekkatietä mentiin kuten aina. Täällä ei kukaan ole niin idiootti että juoksisi asfaltilla, niin ainakin lenkkikaverini totesi. Parin vedon jälkeen alkoi selvitä homman nimi. Kovat patkät 3'30'' / km ja palautukset 4min/km. Löysin sopivan peesin muutaman naisen vetämästä porukasta. Taso heilläkin on kuitenkin keskimäärin alle suomalaisten miesten a-rajan kympillä. Pian selvisi myös että tunti tätä röykytystä olisi pitkä aika. Päätin pitää juoksun rentona ja olla putoamatta naisten letkasta. Yhdeksän pariminuuttisen jälkeen piti luopua toisesta päätöksestä. Muutenkin porukkaa tuntui putoavan tien sivuun melko isolla prosentilla. Tuttu pirulainen olkapäällä kuiskasi taas korvaan ja käski luovuttamaan ja tuikkasi samaan aikaan muovipussia pään ympärille; happi ei vaan riitä. Pistin hetkesi kävelyksi ja yritin selvitellä maan ja taivaan järjestystä. Korkealla juostessa kun kone kerran pyörähtää hiukankin punaiselle niin paluuta ei ole. Siinä ehkä yksi selitys sille miksi täällä oppii juoksemaan taloudellisesti ja reippaasti ilman väkinäistä puristusta.
Jatkoin juoksemista jonnekin eteenpäin vailla sen kummempaa tietoa määränpäästä. Huomasin juoksevani paikallisen kaverin kanssa joka totesi myös vauhdin olleen hiukan liian kovaa. Hän taluttelikin väsyneen miehen mukavasti takaisin kotiin pikkureipasta kyytiä. Sovimme vielä yhteisen iltalenkin. Iltalenkillä vaihdoimme lisää ajatuksia ja sain kaverista jäniksen lauantain pitkälle reippaalle. Alle 63 minuutin mies puolimaratoonilla, eli sopiva. Syy vauhtileikittelytreenin väsymykseenkin selvisi hänen kohdaltaan. Edellislauantaina 30km 1h38' ja keskiviikon pitkä kevytkin oli ollut 40km. Itselläni alla oli lepopäivä, joten vauhtileikittelytreenin anti taisi olla kuitenkin vain sitä omaa hyvää tasoa.
Perjantaina pari kevyttä lenkkiä ja lauantaiaamuna olin valmis. Kevyt aamupala ja ennen aamupäivän kuumuutta matkaan. Kaveri teki kuten jäniksen pitääkin eli pysyi rinnan mitan takana. Tarkoituksena oli juosta 20km reipasta kiihtyen. 15km kohdilla takana oli taas 4km yhtämittaista jyrkkenevää nousua ja oma kone alkoi välkyttää kaikkia mahdollisia punaisia hälytysvaloja. Järisyttävä hiki ja nestehukka samaan aikaan kun keuhkot yrittää hyperventiloiden haukkoa ohutta happea. Loppumatka taas siis hiukan himmeimmillä valoilla oppaan taluttamana. Oppisimpa olemaan.
Iltasella ajelimme maastopyörillä Signoren metsän läpi alas hautavajoamaan haukkaamaan paksua ilmaa. Maisemat oli kohdillaan. Pikkukylissä taisi polkupyörä olla uusi näky kun pikkulapset halusivat perinteisen highfiven lisäksi tarrata myös pyöriviin renkaisiin kiinni. Lehmät ja lampaat sentään ymmärtävät väistää. Kaupungin pohjoispuolen isossa metsässä on kuulemma hiukan turvatonta liikkua koska siellä harrastetaan paikallista miehistymisriittiä. 18-vuoden iässä tuikataan miehiksi haluavat kuukaudeksi metsään ilman vaatteita tai mitään. Jotkut kuulemma selviävät ja miehistyvät, itsepäisimmät kuolevat, osa muuttuu eläimiksi. Vinkkejä Suomen varusmiespalveluksen säästökuurille? Säästetään varustekustannuksia, ei tarvita henkilökuntaa ja hoidetaan homma tehokkaasti kuukaudessa.
keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012
Lepopäivää
Lepopäivää vietetään. Kunnollista sellaista, eli ei yhtään juoksuaskelta. 24 / 7 - urheiluleirillä ollessa nämä lepopäivät tulee usein pilattua tekemällä jotain pientä kiusaa kropalle. Jatkuvan harjoittelun keskellä lepopäivänä huomaa yleensä saavansa niin poikkeuksellisen ärsykkeen, että sitä ei osaa käsitellä. Väsyttää, laiskottaa, nälkä ei tule tuttuun tapaan ja kuitenkin samaan aikaan on olo että pitäisi tehdä jotain.. Pieni hölköttely ja herättely on sitten se perusvirhe. Onnistuneen lepopäivän jälkeen kropassa kuitenkin yleensä huomaa että se on saanut tarvitsevansa. Täällä auringossa oleskelu tekee sen verran laiskaksi että lepääminen onnistuu kroonisempaakin harjoittelunarkomaniaa potevalle. Paikalliset on sen verran uskonnollisia että lepäävän useimmiten sunnuntaisin, kotisuomessa sunnuntain levolle haetaan useimmiten pakottava syy krapulapäivästä.
3 + 1 sapluunaa yritän nyt soveltaa täällä. Eli kolme päivää harjoittelua + 1 kevyt / lepo. Torstain fartleekin jälkeen oli tuo kevyempi päivä jonka pilasin intoilemalla hiukan liikaa hypähtelyihin ja koordiaatiaskareisiin ja lauantain ratatreenissä kroppa olikin tyhjä kuin kenialainen lompakko. Pari pitkää ja superkevyttä lenkkiä tämän päälle ja maanantaina olin onneksi taas iskussa. 20km kiihtyvän loppupuolella oli taas se tutun ihana tunne että kilometrejä voisi lapata lisää ja lisää kuin hullu puuroa. Lopetin kuitenkin sopivasti hyvän sään aikana. Iltapäiväksi buukattu hieronta oli tällä kertaa päässyt unohtumaan hierojalta. Onneksi harjoituskeskuksen fysioterapeutti otti meikäläisen mankeliinsa kuitenkin vielä ennen illankoittoa. Melkoinen mankeli olikin. Reisilihakset piti tutusti hieroa luita myöten joka suunnasta mikä omalla lihaskoolla on joskus hiukan kivuliasta. "I wish you all the best.." sanoin kaveri työnsi minut hierontatupaan ja huuto oli kuin Vantaankoskella konsanaan kenialaisen kyynärpään painuessa takareiteen. 47 kestävyysjuoksun arvokisamitalistia oli tuvasta kuitenkin ponnistanut palkintopallille niin pitihän tuohon luottaa kivusta huolimatta.
Muutenkin täältä tuntuu kyllä löytyvän kaikki mitä urheilija tarvitsee. Mielenkiintoista on kuitenkin että mistään ei saa länsimaissa tunnettuja urheilujuomajauheita vaikka kylässä asuu koko kestävyysjuoksun kerma. Paksu maitotee ja pari lusikallista tummaa sokeria riittää. Jotain johtopäätöksiä voisi joku hätäinen jopa vetää kaupallisten juomapulvereiden tarpeellisuudesta.
Eilen tein pitkän kevyen jalkalenkin, reilut 4 tuntia apinoiden kanssa viidakossa. Kääntöpaikalta löytyi muutama neliökilometri avointa mäkistä nurmikenttää jota parasta aikaa käännettiin perinteisellä kuokkamenetelmällä maissipelloksi. Hiukan loputtoman näköistä puuhaa. Työttömiä täällä kuitenkin riittää joten mikäjottei tuollainen keskivartalokuntopiiri heille sopisi. Jos sitä itse kuitenkin tänään laiskottelisi hyvällä omallatunnolla..
3 + 1 sapluunaa yritän nyt soveltaa täällä. Eli kolme päivää harjoittelua + 1 kevyt / lepo. Torstain fartleekin jälkeen oli tuo kevyempi päivä jonka pilasin intoilemalla hiukan liikaa hypähtelyihin ja koordiaatiaskareisiin ja lauantain ratatreenissä kroppa olikin tyhjä kuin kenialainen lompakko. Pari pitkää ja superkevyttä lenkkiä tämän päälle ja maanantaina olin onneksi taas iskussa. 20km kiihtyvän loppupuolella oli taas se tutun ihana tunne että kilometrejä voisi lapata lisää ja lisää kuin hullu puuroa. Lopetin kuitenkin sopivasti hyvän sään aikana. Iltapäiväksi buukattu hieronta oli tällä kertaa päässyt unohtumaan hierojalta. Onneksi harjoituskeskuksen fysioterapeutti otti meikäläisen mankeliinsa kuitenkin vielä ennen illankoittoa. Melkoinen mankeli olikin. Reisilihakset piti tutusti hieroa luita myöten joka suunnasta mikä omalla lihaskoolla on joskus hiukan kivuliasta. "I wish you all the best.." sanoin kaveri työnsi minut hierontatupaan ja huuto oli kuin Vantaankoskella konsanaan kenialaisen kyynärpään painuessa takareiteen. 47 kestävyysjuoksun arvokisamitalistia oli tuvasta kuitenkin ponnistanut palkintopallille niin pitihän tuohon luottaa kivusta huolimatta.
Muutenkin täältä tuntuu kyllä löytyvän kaikki mitä urheilija tarvitsee. Mielenkiintoista on kuitenkin että mistään ei saa länsimaissa tunnettuja urheilujuomajauheita vaikka kylässä asuu koko kestävyysjuoksun kerma. Paksu maitotee ja pari lusikallista tummaa sokeria riittää. Jotain johtopäätöksiä voisi joku hätäinen jopa vetää kaupallisten juomapulvereiden tarpeellisuudesta.
Eilen tein pitkän kevyen jalkalenkin, reilut 4 tuntia apinoiden kanssa viidakossa. Kääntöpaikalta löytyi muutama neliökilometri avointa mäkistä nurmikenttää jota parasta aikaa käännettiin perinteisellä kuokkamenetelmällä maissipelloksi. Hiukan loputtoman näköistä puuhaa. Työttömiä täällä kuitenkin riittää joten mikäjottei tuollainen keskivartalokuntopiiri heille sopisi. Jos sitä itse kuitenkin tänään laiskottelisi hyvällä omallatunnolla..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)