Oringen, första etappen

Kesäkuisten MM-katsastusten jälkeen harmitti. Lähdin reissuun kisalippu mielessä ja uskoin jaksavani maaliin myös pitkällä matkalla, mutta maaliin tulin taas puolikuolleena puoli tuntia liian myöhään. Epäilin olisiko minusta sittenkään pitkän matkan suunnistajaksi vai alkaisinko sittenkin moderniksi katusprintteriksi, tuo kun tuntui kulkevan. Kunto nassahti kesänkorvalle suunnitelmien ja tavoitteiden mukaiselle mallille ja kun kilpailukalenteriin ei täytettä löytynyt niin tyydyin purkamaan pettymystäni kotikonnuilla. Tour de Francen ja MM-kisojen onlineseurannan välipaloiksi löysin todellisia helmiä muun muassa Nokian vuoden 2000 SM-normaalimatkan radasta ja MM-pitkän matkan aamunakin ehdin kiertään Teiskon muutaman vuoden takaisen vastaavan nettiseurannan lämmittelyksi. Täytyy myöntää että MM-latu oli Nokialaisen rinnalla suorastaan lasten leikkiä. Itseluottamus sentään palasi myös omaan metsäsuunnistukseen. MM-sprintin kommentaattorin sanoin me suomalaiset kun emme hallitse kyseistä kilpailumuotoa eikä metsäisestä maastamme löydy asfalttia lajiharjoitteluun.

Pitkän kisatauon päättekksi intoa oli tänään lähtöviivalla kuin rastireitillä konsanaan. Kiva maasto jopa Nokian Tupsuvuoreen verrattuna.