Sivut

tiistaina, heinäkuuta 28, 2009

By the rivers of Babylon

Viime viikolla harjoitellessa tuli oikeastaan nuoruusvuodet mieleen. Nuorempanahan oli aina tapanani harjoitella paljon. Kilpailuissa sitten ihmettelin kun ne samat vanhat Elviksen aikalaiset kulki viikonlopusta toiseen kovempaa papparillit päässä luut osteoporoosista ryskyen. Ajattelin etten itse koskaan tule vanhaksi. Saati mene töihin. Kilpailuissa sai myös tehdä virheitä, koska gps-satelliilit eivät talleneet jokaista puun väärältä puolelta kiertoa ja eivätkä nörtit samaan aikaan päässeet nauramaan reaaliajassa ruudun ääressä noille typeryyksille koska Variksen Pekkakin vielä urheili. Eikä oikeastaan ollut edes nörttejä, koska kaikki vaan juoksi. Joka kylästä löytyi pari alle 15 minuutin vitosen miestä. Nykyään ei ole enää edes noita kyliä, saati juoksijoita. Niin, 70-luvullahan minäkin nuoruuttani elin.

Entisaikaan juostiin myös viestiliigaa huippuliigan sijaan ja sprintille naurettiin ääneen jos joku mielikuvissaan sellaisen skenaarion viritteli. Ja kilpailuissa oli osallistujia. Kaikki oli paremmin.

Nykyään ei ole enää moiseen urheiluun luonnollisestikaan aikaa kun ennen lenkkiä pitää päivittää Facebookiin ja Messengeriin statukseksi "lenkillä" ja sitten heti lenkin jälkeen laittaa pari kuvaa irc-galleriaan ja taas päivittää status "sohvalla". Ja mitata joka ikinen metri gps:llä ja varmistaa vielä samat karttapaikasta ja laskea joka ikinen sydämen sykäys, jottei tule mentyä liian kovaa. Ja spekuloida ennen ja jälkeen lenkin kaikki tuo läpi. Ehkä jopa lenkin aikana keskeyttää kun mittari näyttää niin, vaikka oikeasti nasan miehet vain narraisivatkin macdonaldsin sponsoroimana satelliitteihin luottavaa lenkkeilijää. Itseen ei saa luottaa enää piiruakaan koska koneet on niiiin paljon fiksumpia.

Oikeasti olisin nykypäivänäkin Euroopan parlamenttiinkin äänestänyt ehdokasta joka olisi kampanjoinut rohkeasti teemalla: "Vähemmän politiikkaa - Enemmän Intervalleja". Mutta eipä ollut enää vanhojen aikojen olympiavoittajia edes listoilla. Joona Puhakka sentään, mutta kun kaveri näyttää siltä ettei ole koskaan heittänyt yhtään lenkkiä vastatuuleen.

Tietoahan harjoittelusta ja sen tapaisista toimenpiteistä löytyy nykyään netti pulloltaan ja on tosiaan näppärä aina aamulla ennen omaa lenkkiä katsoa Fagerudin gpskikkareet ja Ikosen sydänfilmit ja miettiä pystyisikö sitä samaan. Jotenkin olen kuitenkin ihastunut kirjaston kirjojen kellertävien sivujen teksteihin aikakaudelta jolloin anemiapotilaitakaan ei vielä hoidettu epolla. Ja kuitenkin miehet kulki kovempaa kuin tänään. Väätäisen ja Virenin elämänkerrathan tulisi mielestäni löytyä jokaisen suomalaisen perheen kirjahyllystä aivan siitä vihkiraamatun vierestä jottei lapset vahingossakaan turmeltuisi lukemaan hevoshullua tai kiekkolehteä.

Tunteisiin luottavana mutta harvinaisen vähän tunteisiin vetoavana ihmisenä nautinkin aina suunnattomasti kun saan harjoitella hieman pidemmän pätkän ilman tuota spekulointia ja statuksen päivitystä. Harjoitella sen verran paljon ettei kenenkään tarvitse edes pohtia onko se mies nyt lenkillä vai sohvalla. Menee ehkä päivä ja ensimmäiset varoittelee ylikunnosta, joka nykyään tuntuu sotkeutuvan terveeseen väsymykseen tai roskaruoan syönnin jälkeiseen kylläiseen tilaan. Kyllähän nyt terve lapsikin pystyy aamuin illoin juoksemaan 10-20 kilometriä joten miksei aikuinen mies. Nuoruusvuosia muistellen asetin tulevalle syksylle myös tulokselliset tavoitteet eri malliin kuin "hyvä suoritus". Ja päätin taas siis harjoitella niin ettei maksimisuorituksella tarvitse olla aina se seitsemäs. 154,3 kilometriä näytti gpskikkareet viime viikolla, mikä on hieman vähemmän kuin ajattelin seitsemästä sopivasta päiväannoksesta koostuvan. Tämän illan Monacon gp-kisan kansainvälisessä ennakossa Kantasen SE mainittiin muuten "muinaiseksi". Kaiholla muistelen näitä muinaisaikoja joita en koskaan saanut elää.

1 kommentti:

Stetson kirjoitti...

Nyt mies puhuu asiaa. Erityisesti tuo monttuhomma on mennyt pikkusen yli. Pikkusen kun käydään seuran viikonloppuleirillä ja sunnuntaina väsyttää niin johan sitä ollaan montussa. Muistan kun Veskun kanssa treenattiin Säkylän leirillä niin silloin mentiin oikeasti monttuun eikä mihinkään leikkimonttuun. Se oli silloin 70-luvulla SAATANA.