Fartlek

Sähköt on poikki. Nopeasti huomaa kuinka riippuvaisia sitä nykymaailmassa ollaankaan sähköstä. Yhden pistorasian varassa eläessä on jatkuvasti joku vimpain ollut lataamassa akkuaan. Ihan niinkuin lenkkiä ei voisi enää juosta tallentamatta jokaista sydämenlyöntiä mittariin. Taivaanrannassa näkyy sen verran synkkiä pilviä että ensi kertaa täällä voisi sataakin ja tiedä häntä koska sähköt palaa. Tähän asti sadetta on luvattu joka päivä vain ylihuomiselle. Nyt ensi kertaa huomiselle. Joku eurooppalainen vetäisi sitten hätäpäissään seuraavan kolmen päivän treenit yhteen pötköön tänään aamupäivällä jos sade sotkisi tulevat päivät. 45km kolmeen tuntiin tasavauhtia.

Eilen keskiviikkona oli turismipäivä. 25km fillarilla alamäkeen siirtomaa-ajasta muistuttavalle pohjanmaan kokoiselle farmille jossa oli heinäpaalien pyörittelijöiden lisäksi myös kirahveja ja gaselleja ja impaloita. Paluumatkalla pyöräily meinasi mennä taas työnteoksi. Tuttu vastatuuli ja loputon vastamäki takaisin Iteniin. Polkupyöräkin oli mallia Kenia-mtb. Hiukan pelotti milloin räjähtää käsiin joten ei juoksuetäisyyttä kauemmas noilla mankeleilla uskalla. Reissua varten olin onnistunut sopimaan pyörät aamupalan jälkeen valmiiksi nojaamaan autotallin ovea vasten mutta niinhän siinä oli käynyt että homma oli taas kerran unohtunut. Tuli jo mieleen 50-luvun suomalaisissa biologian kirjoissa opetettu kuvaus työtä vieroksuvista afrikkalaisista alkuasukkaista, mutta onneksi käskemällä hommat sentään hoitui tänäkin päivänä ja matkaan päästiin. Kenialaiseen tyyliin kukaan ei pyörälenkkiä pitänyt harjoituksena. Ja niinhän se taitaakin olla tosiasia että tuollainen on vain turhaa itsensä väsyttämistä sen oikean eli juoksemisen lomassa.

Kenialaisesta harjoittelusta on sen verran pistänyt silmään että meillä taitaa olla jopa hiukan turhan stereotypinen kuva täkäläisestä harjoittelusta. Huomiota herättävää on ollut se että täällä jokaikinen on fokusoitunut harjoittelussaan hyvin tarkasti omalle matkalleen ja tehnyt sen yleensä varsin myöhäisessä vaiheessa, 18-20v iässä. Sitä nuorempia ei täällä juuri näe juoksemassa vaan harrastanevat sitä suomessa vuosia sitten unohtunutta luonnollista liikuntaa. Paikalliset juoksevat paljon hiljaa. Hitaampi kuin 6min/km on tavallinen näky. Toisaalta sitten kun mennään kovaa niin mennään kovaa. Mutta myös hiljaa juostessa osaavat juosta hyvällä tekniikalla eikä tosiaan vaan läpsytellä kokojalalla peekooykkösminuutteja harjoituspäiväkirjan täytteeksi.

Tänä aamuna aamulenkillä mukaan tarttui Ugandalainen kaveri jonka maan liitto oli lähettänyt puoleksi vuodeksi tänne tavoitteena finaalipaikka olympialaisten 800m:llä. Teimme yya-sopimuksen ettei saa lähteä vedättämään ja läpsyttelimme 5,5min / km vauhdilla 15km ennen aamupalaa. Mieluusti näkisi vielä Suomessakin sitä henkeä että lähetettäisiin nuoria kavereita tänne avoimin mielin ilman tarkkaansäädettyjä harjoitusohjelmia vaikka puoleksi vuodeksi oppimaan. Kehitysapurahoille hyvää käyttöä. Ja voisi vaikka miettiä kumpi pää olisi se joka enemmän kehittyy.

Aamupäivällä sitten viikon toinen päätreeni mallia 1-2-3-4-3-2-1 min pyramidi tuplasti. Fartlek on muuten ainut ruotsinkielinen sana jonka jokainen hiukankin sivistynyt kenialainen osaa. Juoksin harjoituksen yksikseni metsän suojissa nurmipohjalla, ehkä ensi viikolla sitten uskallan paikallisten loputtomaan jokatorstaiseen vauhtileikittelyletkaan. Eilisen kirahvisafarin opas osasi myös valaista että aina kesäisin leopardit vaeltavat farmille Itenin metsistä nappaamaan muutaman gasellin. Ruokaa täällä kyllä riittäisi mutta näemmä kyllästyvat naudanlihaan silloin tällöin. Pikkasen toki kylmäsi noiden tarinoiden jälkeen juosta tuolla metsässä treeniä, mutta kuulemma kissaeläimet nukkuvat päivisin.

Ja hyvän treenijakson kruunasi vielä hieronta. Pientä säätämistä on aina tuon kanssa sopimisesta koska aikaa luetaan lähinnä auringosta ja viikonpäivätkin tuppaavat joskus hiukan unohtumaan. Nyt löytyi kuitenkin liki ajoissa, 10min sovitun jälkeen. Täkäläiset eivät todellakaan ole tottuneet kellon kanssa elämiseen kuin juoksuradalla jossa mennään sekunnilleen oikeita vauhteja. Hommasimme hierojalle kuitenkin kalenterintapaisen, jottei tarvitse aivan ulkomuistista muistella sovittuja tapaamisia. Tänään suostui jo sanomaan että oikeastaan tuollainen kaleteri on ihan kätevä. Hyvällä matkalla kohti ressaantunutta ja aikatauluriippuvaista länsimaista siis. Vein tuliaisiksi kylmäpuristettua oliviiöljyä, sitä parasta. Oli ihan hämillään kun kerroin että käytämme euroopassa tätä myös ravintona.