Kevätyönviesti

Pääsiäisviikonlopusta ehti pyykit hädintuskin kuivaksi kun taas mentiin lounaisrannikolle. Männäviikolle tulikin neljänä perättäisenä iltana yösuunnistustreeniä ja huipennuksena vielä kevätyönviesti. Olosuhteet Tampereella ovat vielä kaikkea muuta kuin kesäiset, mutta saariston rantakallioilla sulaa sentään jo riitti. Kevätleirit on nyt leireilty ja tällä viikolla alkaa kisakausi todenteolla kun isot pyssyt laskeutuvat Sveitisin leireiltä Silja-Rasteille. Plus 2 ja räntäsadetta lupaa Paimioon ensi viikonlopulle mikä on myös oma suosikkikeli. Pieni yöllä satanut lumikerros saattaa vielä pienentää omia kertoimia. Heikkohermoisille ja muulle suurelle yleisölle on sentään tarjolla taas gps-seurantaa suoraan kotisohvalle.

Oma valmius Tiomilaan alkaa olla nyt sillä mallilla mitä se voi olla. Viimeisen viikon hätäreeneillä on yleensä ollut vain negatiivista vaikutusta suoritukseen joten viime viikot voin keskittyä fysiikan hiomiseen ja palautumiseen. Toiveina on että lämpömittari pysyisi vapun jälkeen sen verran korkealla että kompassin neula ei jäädy.

Kevätyönviesti on viime vuosina niittänyt mainetta vuoden viihdyttävimpänä gps-seurantana jossa mässäillään suunnistusvirheillä kuin väkivallalla amerikkalaiselokuvissa. Tämäkään vuosi ei tuottanut siihen poikkeusta. Nouskin viesti kulki mainiosti kun Mikko rullasi loppusuoralla jaMMusta ohi ja toi joukkueen kärjessä puomille. Tero ja Antti näyttivät seuraavilla osuukislla että uusi nuorempi sukupolvikin pystyy vielä yösuunnistamaan vaikka ovatkin joutuneet vanhaa kansaa enemmän niittämään salibandymailoja tieltään urheiluharrastuksen mahdollistamiseksi. Muuten tuloslistalla pomppi esiin sen verran paljon uusia nimiä, että täytyy tunnustaa tulleensa lopullisesti vanhaksi. Vehkalahti ja Vaajakoski jyräsivät kärkisijoille dinosauruslinjalla, mutta omaan silmään pisti eritoten HS:n juniorijoukkueen roikkuminen kärjen mukana pitkälle yöhön.

TuMe:n ja VeVe:n kanssa lähdimme metsään yhtämatkaa. Ennakko-odotuksina oli hidasta ja vaativaa yösuunnistusta höystettynä tutuilla kevätyösäksätyksillä joissa pitää keskittyä tiukasti että löytää kaikki rastiympyrät kartalta ja juoksee rataa enimmäkseen oikeaan suuntaan. Ykköselle möngimme tiheikössä hölkkävauhtia ja kuviorajan jälkeen katosimme kaikki omille teillemme. Kirosanat raikasivat kuitenkin sen verran läheltä pöpeliköstä että leimasimme reilun minuutin päästä taas kolmisin ykkösellä. Dinski katosi kakkosella omille teilleen ja jatkoimme Jussin kanssa ensimmäiseen tienylitykseen peräkanaa tiheikössä hissutellen.

Seuraavan pellonylityksen jälkeen Dinski liittyi lyhyemmällä hajonnalla takaisin letkaan ja kylmä tuntui jo luuytimisissä. Teki mieli juosta kovempaa, mutta järki sanoi että yksin suunnistus yskisi pienipiirteisissä rinteissä sen verran enemmän että takkiin tulisi. Olin siis tullut vanhaksi ja laiskaksi viestisuunnistajaksi ja tiedostin sen itsekin. GPS-yleisö kotisohvalla odotti hyökkäyksiä eikä tylsää keskialueen sumputtamista. Matkan aikana vaihdoimme ajatuksia kohtuullisen paljon myös ääneen vaikkei sentään koodeja tullut huudeltua. Rastiliput olivat yleensä sen verran piilossa että kaverin emitin kolahdus kuului metrin päästä ennenkuin heijastin tuli huomattua.

20 rastilla vedin letkan nätisti väärälle hajonnalle ja Dinski kiitti ja otti leiman. Parisataa metriä myöhemmin mies ryski jostain sivuryteiköstä takaisin letkaan. 21 rastilla oli ennakkotieto ettei kukaan ollut poiminut sitä vielä puhtaasti. LakasJammu selvitti loppuverkassaan suu vaahdoten jostain polusta ja kivestä ja lähtösuunnasta joten olin mäen laella enemmän kuin skarppina. 45 sek pummi kuitenkin. 23 ja 24 rasteille ajauduin vastentahtoisesti letkan kärkeen. Puut kasvoivat tässä maastonosassa tiheästi ja kaikkea muuta kuin vertikaalissa suunnassa, joten viimeisellä välillä ajauduin puita väistellessä tahattomasti niin lähelle tietä että loikkasin kiertovalinnalle. Fiksusti suoraan rastilta toteutettuna tuo olisi voinut ollakin nopeampi, mutta nyt piti tyytyä nelossijaan. Hyvää suunnistusviihdettä tarjosi kevätyö siis myös itse maastossakin koettuna.

Tulokset

Kevätklassikoiden aika

Suunnituskausi käynnistyy Suomessa perinteisillä kevätklassikoilla. Billnäsin pika on niistä tutusti ensimmäinen ja Isotonic huipentaa tämän keväisen rupeaman. Billnäsissä intoa on perinteisesti kuin varsoilla kevätlaitumella, ensi kertaa kun päästään talven jälkeen metsään kisaamaan.

Muutaman vuoden tauon jälkeen pääsin mukaan pitkäperjantaina Billnäsin pikaan. Ratamestari arpoi vielä viikolla säidenhaltijan suunnitelmia mutta päättyi muuttamaan kisan yhteislähdöksi. Hyvä niin. Saatiin tasapuolinen kilpailu. Puolet matkasta juostiin tällä kertaa 20cm hangessa ja taivaalta vihmoi räntää mikä nostatti tunnelmaa.

Kisaa edeltävänä iltana kävin ensi kertaa kartan kanssa maastossa sitten Härmän tammikuisen yösuunnistuksen jolloin pakkasta oli liki 20 pallia. Homma toimi viimeistelyssä kuitenkin taas aivan kuten ennen. Hyvässä ja pahassa. Selkärankaan juurtuneita toimintamalleja ei onneksi unohda mutta ei toisaalta pääse enää juuri muuttamaankaan kovin helpolla.

Alkumatka meni tutun tahmaisesti. Kärki viiletti horisontissa ja itse koitin perässä jäljillä sen mitä pääsin. Kovempaa en päässyt. Toisten perhosten jälkeen vauhti tasaantui ja meni pikkuhiljaa kyttäilyksi. 19-rastilla Olli-Markus otti leiman väärältä lipulta ja päätin nostaa hiukan vauhtia kun pääsin letkan keulaan. Lopussa oli vielä matkan ainut reitinvalinta missä suon yli heilahtamalla oli selkeästi nopein. Ura lumessa oli sopivan kapea ja hartiat leveät joten muut pysyivät takana maaliviivalle asti.

Pääsiäisenvietto jatkui seurakavereiden kanssa tutuissa Billnäsin Ruukin maisemissa. Perjantain kisan jälkeen lihakset olivat oudokseltaan maastossa juoksusta sen verran hakatun oloiset että ratkaisu kotisuomeen jäämisestä tuntui fiksummalta kuin viikon hiipuva leiri Pohjanlahden toisella puolen. Ja mämmi on tietysti myös hyvä syy viettää pääsiäinen Suomessa.

Kevyen lauantain jälkeen kalusto tuntui taas kohtuullisen palautuneelta seuraavassa koitoksessa, Raseborgin normaalimatkalla. 11,2km ja nilkkahanki ei kuulosta ensialkuun tervejärkiseltä, mutta kun pakkanen oli yön aikana laskenut kymmeneen oli hanki melko kantavaa siellä missä lunta vielä oli jäljellä. Toimivuutensa osoitti myös lämpösukkien uusi generaatio joka vanhanaikasen neopreenisukan sijasta tuntui mukavalta ja säilyi paitsi kuivana niin myös lämpimänä. Kisa sujui hyvin 14. rastin lähtöä ja 19. rastin ottoa lukuunottamatta mihin tärvääntyi 20 sek ja voitto. Kaikenkaikkiaan pääsiäinen jäi omalta osalta plussan puolelle vaikka lämpömittari jotain muuta näyttikin. Kunto tuntuu nyt hyvältä ja kellokin tykkää. Valmentajan kanssa jupistessa olin mielestäni valmis kilpailuihin jo kuukauden päivät sitten ja nyt vihdoin irti päästessä juoksu kulki maastossa vaikka harjoituksissa en ollut maastoon vielä päässytkän. Tai ehkä se kulki juurikin sen takia.

Talviharjoittelun lopputulos

Talven työn lopputulemana juoksin tutun pyynikin testijuoksun menneenä lauantaina. Reitillä mittaa 15,2km ja testijuoksu on Ahosen Pekan sanojen mukaan helppo keskeyttää puolimatkassa koska reitti koostuu kahdesta samanlaisesta kierroksesta. Kiusana matkalla on normaalien mäkien lisäksi Pispalan harjun portaat. Reitin profiilista (3,5km ylämäkeä ja portaita ja loppumatka loivaa alamäkeä) johtuen yhden kierroksen tirpaisu ei omasta kokemuksesta kerro vielä juurikaan vauhtikestävyysominaisuuksista. Toisella kierroksella ja etenkin sen ensimmäisellä puoliskolla jaetaan palkinnot taloudellisesta juoksusta ja lihaksiston vireydestä.

Joulukuussa juoksin saman reitin ihanneolosuhteissa aikaan 58:12. Olo oli tuolloin että kaikki helppous katosi juoksusta jos hiukkaakaan yritti reippaalta vaihteelta siirtyä kovaan juoksuun. Harva kuitenkaan uskoi joulukuussa enää parantavansa aikaansa talven mittaan olosuhteiden johdosta.

Lauantaille lupaili takatalvea ja teinkin viikon päätreenin jo torstaina hallissa raapimalla päävalmentajan valvovan silmän alla 4x (300m-600m-900m-600m-300m). Reipasvauhtista ja maitohapotonta nyppimistä riitti tuossa toista tuntia ja vauhditkin paranivat joka viikko maaliskuussa kun toistin samaa sapluunaa. Puolivälissä kun vaihtaa lenkkitossut piikkariin niin kilometrivauhti paranee aina väkisinkin 10sek/km.

Testijuoksuaamuna maata peitti 10cm puuterilunta, joten lähdin juoksemaan vain pitkää reipasta lenkkiä vailla aikatavotteita. Parin kilometrin jälkeen Itävuon poninhäntä vilkkui vielä etupuolella joten päätin kiihdyttää sen verran että puolimatkaan keskeyttävät pysyisivät selän takana. Homma toimi ja puolimatkassa kello näytti 28:15. Toisen kierroksen alkupuoli oli taas tavallisen lahnamaista ylämäkiosuuksilla ja kun Topin selkäkin vilkkui edessä enää vain pitkillä suorilla, meni homma taas rauhallisemmaksi taaperrukseksi. Lopun alamäen rullailin sen verran reippaasti että talven paras tulos tuli kelistä huolimatta. Jokaista aikaa parantavaa sekuntia varten tuli testijuoksujen välillä juostua noin 50km, mutta tehty työ kannatti kun kerran plussan puolelle pääsin.