Eilen oli fartleekin lähtöpaikalla tilaa. Hiukan toistasataa juoksijaa vain. Kylillä liikkui huhuja että perjantaina olisi kyläkisat, puolimaraton tai kympin maantiejuoksu. Reissuun lähtiessä teki mieli juosta joku kiva kisa myös, mutta pian selvisi että tässä korkeudessa kilpailemista riittää kyllin omaa itseään vastaan. Happi on niin piukassa että jo ajatus kilpailemisesta tekee pahaa. Tein siis torstain vauhtileikittelytreenin viikon toisena kovana ja tavoite oli löytää vauhti, jolla minuutti kovaa - minuutti reippaasti kulkisi nätisti läpi tunnin ajan.
Aloitin rauhassa ja löysin pian paikkani naisten kärkiryhmästä. Naisilla tuntuu olevan täällä sadistinen tapa kiusata miehiä vedättämällä ja juoksemalla kovaa. Puolen tunnin jälkeen veturini hyppäsikin sivuun, mutta onneksi kärkiporukasta hiipuva ruotsin paidan selkä lähestyi hyvällä vauhdilla ja antoi voimia. Tunti kulkikin mukavasti kun piti koneen juuri sen kynnyksen alapuolella, mikä suomessa kaivetaan mattotesteillä ja nimetään anaerobiseksi kynnykseksi. Täällä se tarkoittaa lähinnä on-off kynnystä joka paikallisilla on melko hyvin hallussa ilmankin testejä ja mittareita.
Tänään aamulla aamulenkki ja sovimme kaverin kanssa että lähdemme katselemaan kisaa kylätien varteen. Aamupalan aikana kisa olikin vaihtunut maastojuoksukisaksi ja pikkukylä sulkikin kaupat ja kuppilat ja siirtyi seuraamaan näytelmää 2km maastojuoksureitille urheilukentän viereen. Mäkistä ja nurmipohjaista ja mutkaista rataa kuten kansainvälisissä kekkereissä pitää olla. Teki mieli olla kuitenkin viivalla ja tehdä kisasta kansainvälinen reilun sadan paikallisen rinnalla. Tai siis takana.
Naisilla 8km, voittajan ennätys puolimaralla oli kuulemma 67min. Meno sen verran vihaista että päätä huimasi. Naiset todellakin juoksemat täällä eivätkä vain laahaa jalkojaan lähdöstä maaliin. Miesten matkana oli 12km ja lähdössä oli sen verran jännitettä että porukka piti ensimmäisellä kerralla kerätä takaisin kun innokkaimmat lähtivät jahtaamaan 10000 sillingin palkintorahoja liian räikeästi varastaen. Toinen lähtöyritys oli hiukan tasapuolisempi, vaikka taas kerran lähdettiin kymmenen sekuntia ennen lähtölaukauksena toimivaa pillin viehllystä. Kilpailuun kaikki lähtee täällä vähitäänkin tarpeeksi kovaa ja porukka harveni ja venähtikin niin pitkäksi että fiksulla taktiikalla en olisi välttämättä ollut viimeinen. Kärki juoksi niin kovaa että Suomessa tällaista saa katsella vain televisioista mannertenvälisten satelliittien kautta. Niin kaunista ettei edes hienhaju häiritse. Kilpailuja juostaan muuten täällä melko harvoin, lieneekö syynä se että jo aamulenkillä riittää sen verran lenkkiseuraa ettei joka viikko tai joka kuukausi tarvitse käydä vertaamassa tasoaan numerolappu rinnassa vaan sitten kun mennään niin mennään tosissaan ja ollaan kunnossa. Omaan kauden avaukseen vielä onneksi kuukauden verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti