Maineikas hiihtourani sai jatkoa menneenä viikonloppuna Vuokattihiihdossa. Tuo urahan sai alkunsa hippohiihdoista jo kevättalvella -85, joista kotiintuomisina oli pronssinen lätkä ja paljon arvokasta kokemusta. Matkana oli tuolloin sprinttitrendiä ennakoiden vaatimaton yksi kilometri. Kirvelevää tappiota en huhujen mukaan selitellyt välineillä tai hitaalla lumella vaan pelkästään perintötekijöistä johtuvalla hitaalla lihassolujakaumalla, jolla lyhyelle matkalle tarvittava nopea voimantuotto ei riittänyt korkeammalle. Samaisten perintötekijöiden ansiosta ymmärsin myös hyvin pian että lumi ei ole hidasta vaan että kyseinen nopeudenpuutteen tunne johtuu pelkästään urheilijasta itsestään. Vetäydyinkin pureksimaan tappiota ja kehittämään hidasta voimantuottoa vuosiksi vain harjoitusladuille.
Tämän vuoden talvikauden avaus ja päätös oli sarjassaan neljäs totinen paluu hiihtourheilun pariin sitten hippohiihtouran. Starttipaikalla oli perhosia vatsassa kuin tuolloin -85 ja joka ikinen kerta sen jälkeen kun saan numerolapun rintaan. Ensimmäiselle huoltopaikalle hiihtelin kaikessa rauhassa letkan mukana. Hiukan mietin että kehtaako sitä naisia päästää edelleen, kunnes hoksasin numeron väristä että edellä hiihtelevä neitokainen tai rouvashenkilö hiihti "Kainuulaista sprinttiä", suksenvaihtoskiathlonia 120km matkalla. Masensi, mutten kovempaakaan päässyt. Kyseinen nainen nykäisi ja karkasikin heti seuraavassa laskussa. Muutenkin seuraavat 15km olin lähinnä latumerkkinä niilojen työntäessä ja laskiessa ohi oikealta ja vasemmalta. Taivaaltasatelevien lumihiutaleiden koko alkoi muistuttaa lumipalloja. Tuulipuku-pitoteippi-sarjassa laskeskelin kuitenkin olevani edelleen kutakuinkin kärkiletkoissa.
Kilometrit 20..25 tarjosivat nousuvoittoista vaaranrinnettä ja nousun alla törmäsin selkä edellä vastaan tulleeseen nouskin puheenjohtajaan. Hiihtopuku lienee hieman kutistunut aktiivivuosista, mutta lupasimme toisillemme kuitenkin vielä matkaseuraa loppumatkan järvenjäällä jolla tasatyöntömiehet syövät rimpuloita kuin AinoKaisa norjalaisia pikkutyttöjä. Therese Johaug mielessäni tikkasinkin ylämäen lumipöperössä haarakäynnillä ohituskaistaa kunnes perhosten kutittelu vatsanpohjassa muuttui vatsakrampeiksi. Rapiat puoli matkaa sitten niiden kanssa. Sopivasti tarjoiltiin kyllä keskeytyspaikkaa taas ennen puolimatkaa kun latu kaarsi majoitusmökkimme olohuoneen ikkunan alta, mutta tyydyin kolmeen siipaleeseen suolakurkkua.
40km kohdilla latu kaarsi vastatuulen suuntaan tasaiselle järven jäälle. Ojentajat ilmoittivat sopivaksi tyyliksi kuitenkin vuorohiihdon. Kilpailua edeltänyt tasatyöntöprojekti onnistui kuin suomalaisilla Vancouverissa. Paljon puhetta ja vähän tekoja. Kärki tuli jäällä vastapalloon ja Nouskin osasto siinä perässä tasaisin välimatkoin. Huumori tuntui olevan kaikilla tiukassa. Haqvist oli kuulemma päässyt jäällä jo hajuetäisyydelle mutta Sotkamon puolella MM2013-sprinttimaastossa nykäisin taas ylämäissä karkuun. Sen verran paremmalta vaikutti kuitenkin vaaran puolella että MM:issä olen nortongin mies.
Viimeisellä kympillä iskivät taas vatsakrampit uudelleen ja ehdin siidä hiihdellessäni luomaan sekeän strategian ensi vuoden Birkebeinerrennetiin: Ensiksi ostan sellaisen voitelumiehen essun. Ja sitten pitopohjasukset koska olen kuitenkin laiska käyttämään tuota essua. Tuulitakin vaihdan trikoopaitaan ja kyynärvarsiin hankin sen verran täytettä ettei tuo paita lepata tuulessa. Ja vatsalihaksistoon käyn tsekkaamassa mallia Billy Idolilta kesäkuun alussa. Niinku tuollaset karkeat suuntaviivat ehdin vain luomaan kun piti maaliinkin päästä. Ensimmäiseksi naulaan kuitenkin sukset ristiin ja ripustan hokkarit kehään ja heitän pyyhdeen naulaan tältä talvelta.
Datat: http://connect.garmin.com/activity/27659230
Seuraavassa historiakatsauksessa luvassa muisteloja karttapalojen kera kultaiselta 80-luvulta. Tämän kevään kilpailukalenteria suunnitellessa olen hakenut oppia mm. kaudesta -89, jolloin siirtyminen lumelta maastoon onnistui poikkeuksellisen hyvin. Huhtikuussa juoksin tuolloin 5 kpl maantiekilpailuja ennen ensimmäisiä suunnistusstartteja ja kilpailin kesällä myös lyhyillä ratamatkoilla 1000m asti, minkä ansiosta kulku säilyi hyvänä läpi pitkän kauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti