"Energin tog helt slut", jatkaa sama mies.
Aamun ilouutisten perusteella Turku on huuhtoutumassa Aurajokeen. Urheilusivuilla Björgen hehkuttaa lepäämällä saavutettua tikkiä, Jauhojärvi kritisoi liian tiivistä kilpailukalenteria ja Manninen kertoo ehtivänsä lento-opinnoiltaan harjoittelemaan vain kerran viikossa. Vaikka toimittajalta olisikin mennyt päivät ja viikot sekaisin lienee sanomattakin selvää että kaikissa kestävyysurheilulajeissa järjettömyyksiin painunut kansainvälinen kalenteri pakottaa urheilijat priorisoimaan jatkossa entistä enemmän osallistumisiaan. Penkkiurheilijoille tämä tietää tylsempiä sunnuntai-iltapäiviä, kun kakkos- ja kolmosketjun miehet kisaavat kuppeja. Kuka edes tietää että ampumahiihdossa kilpaillaan parasta aikaa Euroopan mestaruuksista. Suunnistuksen arvokisoista sitäkin harvempi. Perinteisten lajien syödessä pikkuhiljaa omia jalkojaan altaan siirtynee Ylenkin ja katsojien kiinnostus pikkuhiljaa palloiluihin ja pelleilyihin joita voi harrastaa televisiolähetyksissä vaikka joka ilta ennen kevään playoffseja.
Pyhitin sunnuntain lepopäivän sen tarkoitukselle ja ehdin parvekkeella aurinkoa ottaessa vilkaista myös hiukan tulevan kauden kilpailukalenteria. Pari kuukautta sitten en moiseen vielä kyennyt mutta motivaationpilkkeen taas vilkkuessa silmäkulmassa rustasin kalenteriin huomiokynällä puolenkymmentä päivämäärää lähinnä keskikesän jälkeiselle puoliskolle. Kevät menee miten menee, nousujohteisesti jos suunnitelmat pitää.
Tämän viikon harjoitutin itseäni kevyellä liikunnalla muutaman hyvin onnistuneen viikon jälkeen. Mahdutin viikolle vain kaksi tärkeää harjoitusta, kun kovemmilla viikoilla mennään kolmen tai neljän ehdoilla. Nuorempana noita taisi olla kymmenen. Näin vanhemmiten olen alkanut käyttämään lausahdusta "Näin vanhemmiten". Tiistaina oli tuo edellisessä jutussa viitattu 5000m testi ja viikonloppuna pitkä hiihtoreissu Kurun retkiladuilla. Viime vuonna vastaavalla keikalla hiihdin sen verran harhaan että tänä vuonna vilkaisin oikein kartasta jottei lenkki ainakaan tuon vuoksi jäisi liian lyhyeksi. Lenkille lähtö viivästyi sukuloidessa iltapäivän puolelle ja ajettelin työnnellä kutakuinkin pimeäntuloon asti. 30km kohdalla heräsi kuitenkin pienimuotoinen ahneus ja päätin jatkaa vielä kympin ennen kääntymistä. Näin vanhemmiten sallin itselleni näitä niin kovin kaivattuja pieniä ylilyöntejä harjoittelussa jos olen levännyt. Nuorempana sallin lepoa vain jos olin tehnyt ylilyöntejä viikon putkeen.
Filosofiani mukaan pitkällä lenkilläen en litki mehua ja hotki energiapatukoita. Nyt kuitenkin pakkasin selkään puoli litraa vettä ja taskuun setelin jos vaikka tulisi hätä niin voisi ostaa huoltsikalta syötävää. Tai tiesin kyllä varsin hyvin että tuota seteliä voisi käyttää lähinnä bensarahana liftatessa sinne lähimpään kylään. Kahdenkympin jälkeen en nähnyt loppureissussa ristin sielua mutta voimia toi sentään auringonpaiste ja tunnin välein nielaistu desilitra vettä. 55km kohdilla loppui tuo vesikin ja alkoi harmittaa energiapoliittisista syistä etten kyennyt yhteyttämään sitä auringonvalosta. 10km myöhemmin kaikkosi nämäkin murheet kun pimeys laski. Pureskelin aikani kuluksi hieman lunta maasta kunnes hokasin että taitaa vain kuluttaa viimeisetkin energiat tuo lumen sulattelu ruokatorvessa. Latu sentään oli tuttu ja suksi piti. Potku alkoi olla hieman matala siitäkin syystä että eteneminen alkoi mennä pimeydessä entistä enemmän vain suksikopelolla. Seitsemisen kivinevalla avosuolla työnnellessäni tiedostin vihdoin että maisema ei tahdo oikein vaihtua. Pian hoksasin ettei tuo johtunut yksitoikkoisesta maisemasta vaan siitä että pieni fuskaus tasatyönnön loppuunviennissä aiheutti sen että seisoskelin ja kumartelin paikoillani.
"Tröttä ben.", totesin itselleni autolle päästyäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti