Kuusankoski

Kuusankoski tarjosi juuri sitä mitä etukäteen hehkutettiinkin. Laitoin jo samantien myös ensi kauden kalenteriin. Pitkin kautta sitä on kaivannut kilpailuja joihin ei tarvitse lähteä otsa aivan yhtä syvästi kurtulla kuin katsastuksiin. Kilpailun alle olin harjoitellut pari viikkoa sen verran rajulla otteella ettei Hämeenlinnan kaupunkisprintin kaltaisesta sippaamisestakaan ollut nyt pelkoa, aamuin illoin olin sentään jotakuinkin samanpituisia latuja höylännyt, yleensä toki koittanut hakea hieman raskaampaa maastopohjaa jalan alle. Kilpailumaastoakin olin kuullut hehkutettavan Otaniemen sohvannurkasta karttamaestron suusta jo pari kesää sitten.

Kilpailupaikalle töytäistyäni tuli vastaan varsin tutut naamat. Hyvin pitkälti samat virneet olin kohdannut myös viikkoa aikaisemmin Joensuun O-tourilla. B-kaderin mieheksi täytyy varmaan itsenikin luokitella kun tällaisia tapahtumia kiertää edustusmiesten hurvitellessa maailmalla. Mutta mikäs kiertäessä kun kisapaikalla otetaan vastaan lämpimällä kädenpuristuksella parkkimaksun sijaan. Lähtölistakin oli jotenkin onnistuttu arpomaan itselleni suotuisaksi. Joskus tylsillä kisamatkoilla on muuten toisenkin kerran tullut päiviteltyä yhden aalto yliopiston professorin valtaa rakkaassa lajissamme kun tulospalveluohjelman arpajaisalgoritmi tuntuu aina kilpailusta toiseen antavan samanlaisia tuloksia. Uzbe oli aikanaan H12-sarjassa ratkaissut ongelman muuttamalla nimeään ja pääsemällä näin ikuisesta ensimmäisen lähtijän kirouksesta. Henkimaailman juttuja sanois Vapan Marko. SM-kisa-projektiini kuuluu muuten kilometrinnielennän lisäksi myös hieman aikaisempaa tarkempaa kontrollia ravinnonnielemisen saralla. Määrän lisäksi ajatusta on siirretty taas enstistä enemmän myös laadun puolelle, mutta pelkästään savella ja auringonvalolla en sentään edes yritä pärjätä. Ajatus juoksee nykyään ainakin nopeammin kuin sormet näppäimistöllä mutta oli tulossa siihen että Pirilä, Kokkens ja Rydehän sen nykyään määrää kuka kisat voittaa ja heillähän nykyään on täysi valta todellisten kultapossukerhojen valinnassa päävalmentajan sijaan. Pyrinnölle pitkä hajonta alkuun viesteissä ja SP avaamaan latua henkilökohtasissa. Niinku vakiona. Nykyään kun on muuten nämä ihmistä fiksummat hakukoneet intternetissä niin vois varmaan kokeilla valinta kisakalenteriinkin parikymmentä ensimmäistä Googlen hakutuloksista niin ei tarvitsisi lähteä siljarasteille vaan niihin tapahtumiin mitkä ovat oikeasti kiinnostavimpia ihmisten mielestä. Eihän tuo Google mitään toki urheilusta ymmärrä, mutta tuntuu ettei aina ymmärrä ratamestaritkaan näissä "tärkeissä" kisoissa. Kuusankoskella sentään ymmärsi. Taisipa jopa kilpailu ratketa pitkään 6-7 reitinvalintaväliin, mikä tuntuu olevan harvinaisuus nykyään suomalaisissa tulitikkuratakisoissa. Itse latailin omaa reitinvalintaa tuskaisen pitkään aikaisemmilla väleillä ja niinhän siinä kävin että järkeilin likaa ja otin sivuosuman oikealta. Muuten rata oli sitä mitä B-kaderin tasoisissa kilpailuissa pitääkin. 70 minuuttia on miestäni varsin sopiva normaalimatkan pituus kun ei kisata arvokisamitaleista. Ne puuttuvat 30 minuuttia kun tuntuvat kuitenkin karsivan osanottajia turhan paljon ja kavattavan epämääräisen möykyn otsaan jo ennen kilpailua ja pilaavan juuri sen leppoisan tunnelman mitä kesäisten pikkukansallisten kilpailupaikalla voi grillimakkarajonossa aistia. Muutenkaan radalle ei oltu haettu huippuliiga tyyliin fyysisyyttä polkujuoksusta ja pystyjyrkistä mäistä vaan hyväkulkuisista maastonosista unohtamatta muutamia vaativampia rastinottoja pienipiirteisiin rinteisiin.

Ripeisiin kisajärjestelyihin kuuluu toki myös että palkinnot on jaettu jo loppuverryttelyn aikana ja epäsosiaalisemmat säästyvät näin salamavalojen ristitulelta. Palkinnoksi saamani retkeilysetin innoittamana suuntasin autonnokan vielä kilpailun päälle Repoveden kansallispuistoon ja aikani näteissä erämaamaisemissa haahuiltuani olin kuulevani mieskuoron hoilotusta jostain horisontista. Halusimpa sitten selvittää hulluksitulemin asteeni ja kiipesin viereisellä kukkulalle varmistamaan tilanteen luonnonrauhaa pilaavasta polttariseurueesta. Ihmetyksekseni viereisellä lahdella kellui kuitenkin jos jonkinmoista kirkkovenettä orkesterin kannattimena ja oli paikalle jokunen muukin eksynyt esitystä seuraamaan ettei spektaakkelia pelkästään puille tarvinnut esittää. Ruumiinkulttuuriin vihkiytyneenä kultturellina ihmisenä totesin esityksen puitteineen jopa varsin viihdyttäväksi. Pää alkaa siis pikkuhiljaa pehmetä. 176 kilometriä jäi viikolta summariville.