EM-katsastus

Eletään kultaista 80-lukua. Sen loppupuolta, jolloin huhutaan jo Neuvostoliiton luhistumisesta ja uudistushenkiset visionäärit tekevät kokeiluluontoisesti 1:10000 - karttoja. Vaikka jotain saunailtoja varten piirtelevät kartalle kaikkia ylimääräisiä pikkukiviä, jotta myös likinäköiset ja fyysisesti lahjattomat voisivat pärjätä perinteisessä kestävyyslajissa. Parkanolaisessa suunnistuskoulussa saan kilpailukauteen valmistavalla kaudella työpöydälle kartan ja käsky käy suunnitella siihen rata. Lienee itsestäänselvyys että radasta on tarkoitus suunnitella hyvä, koska tuohon aikaan ei ratamestareilla edes vielä käynyt mielessäkään tehdä paskoja ratoja. Toinen itsestäänselvyys oli että rata on kolmisen kilometriä pitkä mutkitteleva viiva jolle mahtuu viisi ympyrää. Niiden viereen numerot jotka opetussuunnitelman mukaan tulisin opiskelemaan puolen vuoden päästä peruskoulun ykkösluokalla. Nohevana poikana lukaisin ykkösluokan matikankirjat jo edellistalvena jotta pääsen nyt keskittymään paremmin urheilu-uran rakentamiseen. Lähtöpaikalle tasasuuntainen kolmio ja maaliin taas ympyröitä tuplaten. Kolmio tuttua kauraa seiskaluokan geometrian tunneilta ja ympyrät nallepuh-värityskirjasta.

Talven aikana olemme valmistaneet suunnistukseen tarvittavia ominaisuuksia juoksemalla kovaa ja opiskelemalla karttamerkkejä. Piirrän ratani kartan kaakkoiskulmaan josta löydän mielenkiintoisia kohteita: Taloja, teitä ja paljon väriä. Saan nuhteet kun en hyödynnä lainkaan kartasta 90% peittävää aluetta jossa on paljon valkoista, ruskeita viivoja, kiviä ja jyrkänteitä.

Reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin huhutaan Euroopan luhistumisesta ja visionäärit juoksuttavat urheilijoita 1:4000 kartalla. Kartalta ei enää löydy valkoista kuin kääntöpuolelta ja radat ovat typistyneet 6-vuotiaan standardista kolmasosaan. Yhteislähdöllä mennään, mitä en olisi osannut edes kuvitella 6-vuotiaana. Ehkä päiväunissani toivoa siinä tapauksessa jos joku suunnittelee ratanasa tuolle kartan valkoisemmalle alueelle josta en ymmärrä mitään.

Poimin sipoolaisen navetan takana maasta pikkukiven ja totean Omalle ääneen että tekisi mieli heittää sillä navetan ikkunan lasi paskaksi. Siitä samasta ilosta minkä vuoksi tein sen 20 vuotta sittenkin. Navetan takana on lähtökynnys. Mietä on siellä hieman toistakymmentä hieman epätietoista mitä tulee tapahtumaan. Mårten Boström lienee ainoa tietoinen ja verryttelee parasta aikaa kilpailualueella. Kilpailukutsua ja ohjeita on rukattu pikkuhiljaa viimeisen kuukauden aikana ja kilpailuun tullessani olen hieman epätietoinen mistä Sipoossa kilpaillaan. Sprintissä katsastetaan EM-kilpailuihin, jota järjestäjät kutsuvat karsinnaksi ja finaaliksi kutsuvat tätä jonka vuoksi 2/3 karsinnan kärkikolmikosta on jo kototerassilla grillaamassa härän selkää. Nyt varttia ennen starttia muuttavat vielä kerran sääntöjä ja yhdistävät a- ja b-finaalit 10 hengen yhteislähdösi. Kiviäkin kiinnostaa joten jätän pikkukiven heittämättä ja lähden mielenkiinnolla katselemaan mitä kilpailusta tulee.

Taktiikaksi ajattelen juosta sopivan väljillä tonteilla kärjessä tai mieluiten heti sen takana, jotten joutuisi käyttämään varataktiikkaa kyynärpääosastolta. Uuteen lajiin kun ei ole kontaktipuolella luotu vielä mitään sääntöjä joten ennakkotapausten luomisen toivossa mietin hieman jääkiekon taklausten ja jalkapallon kropan käytön välillä. Rasteilla leimatessa sitten tarvittaessa vapaapainia.

Kisa menee hyvin. Ykköselle BJ lähtee vasemmalta, minä otan oman radan oikealta ja muut aloittaa hiljempaa. Kakkoselle minä vasemmalta ja BJ pitää toisella puolen taloa edelleen parasta vauhtia. Kolmoselle ja neloselle pääsen kärjessä ja vitoselle valitsen oikean. Oma ryntää kärkeen ja itse tyydyn säästelemään voimia. Viimeiselle pitkälle välille haudon hiukan reitinvalitaa, mutta päätän kuitenkin mennä muiden mukana ja iskeä sitten lopussa. Kilpailun voittaa fyysisesti vahvin. Toinen on fyysisesti toiseksi vahvin ja kolmas olen minä. Fysiikka tarkoittaa sopivan ratasuunnittelun turvin onneksi vain 5minuutin juoksuvauhtia eikä noita vapaapainiominaisuuksia.

Kilpailijoilla on ihan hauskaa. Yleisöllä ei, koska kisasta ei ole online-tuloksia tai live-gps-seurantaa. Suunnistuksen yleisö on kotona eikä kilpailupaikalla. Suunnistuksen yleisö ei lue kilpailuraporttia kuukauden päästä liiton tiedotuslehdestä vaan odottavat että kilpailujärjestät, kokkensit, kiviset ja aaltoset suoltavat ne talkoilla penkkiurheilijoiden nähtäväksi reaaliajassa samaan aikaan kun liitto odottaa edelleen Neuvostoliiton luhistumista ja tiedottamisen vapautumista lentolehtisistä sähköiseen muotoon. Valitettavasti moni kokee että ne lisenssirahat menevät nyt näihin lentolehtisiin, banderolleihin ja liiton juhlavuosikiertueseen. Urheilun tuote laahaa Neuvostoliiton aikakaudella ja muutoksia siihen tehdään kuitenkin jatkuvalla syötöllä jopa vartti ennen starttia niin että kukaan ei enää tunnu tietävän mistä milloinkin kilpaillaan ja miksi.

Sprinttikilpailujen järjestäminen lienee tällä hetkellä suomalaisessa suunnistuksessa sitä epäkiitollisinta hommaa. Valtava vaiva liikennejärjestelyissä ja niiltä muutamalta kisaan saadulta osanottajalta haukut järjestelyiden epäonnistumisesta päälle. Yhdessä asiassa ja siis siinä täkeimmässä Sipoossa onnistuttiin eilen kuitenkin täydellisesti. Rata ja kartta eivät jättäneet mitään jossiteltavaa.

Tulokset, Em-katsastus



Tulokset, Yhteislähtökisa