Hetken vierähti edellisestä kerrasta kun tänne sain jotain julkaisukelpoista. Puolenkymmentä puolivalmista tekstiä odottaa kyllä julkaisuaan, mutta koin parhaaksi olla julkaisematta lähinnä tätä perus nuorisuomi-pullamössö-kaikkipelaa-toimintaa kritisoivaa materiaalia. Pohja kun tuolle kritisoinnille oli jo kohtuullisen ohut kotisohvalla tauteja parannellessa. En ole koskaan perustanut siitä että harjoituspäiväkirjassa spekuloidaan päivittäin terveyttä mitä monenlaisemmilla mittareilla kuten kurkun karheus, yskimistiheys, nenästä valuvan eritteen väri, jokaikisen pienen lihaksen kireys jne.. Pienet asiathan usein ratkaisee kilpailuissa sen kuka seisoo palkintopallilla tai sen vieressä, mutta näin talviharjoittelussa ainakin itsellä ylimääräisen energian hukkaaminen kaikenlaiseen pieneen näpertelyyn ja murehtimiseen tuppaa unohduttamaan sen tärkeimmän. Matka ja aika kertoo jo aika paljon harjoituksesta ja näiden suhde yhdistettynä sykkeeseen vähintäänkin tarpeeksi. Useimmiten täydennän toki harjoituspäiväkirjan numeroista kerovan rivin vielä fiiliksestä kertovaan virkkeeseen. Pahimillaan itseluottamus on ollut niin rautainen että tuolla rivillä sinikantisessa ruutuvihossa lukee "olisin juossut puolimetrisestä betoniseinästä läpi". Viimeisen kolmen kuukauden aikana lähinnä "Ei taaskaan", "Ei vieläkään" tai "Ei mihinkään". Kolmisen viikkoa sitten alkoi näkyä taas pieniä elomerkkejä muodossa "Kuin lahna kuivalla maalla".
Viime lauantaina Tampereen av-valmennuspaneelissa aikani joristuani joku kiteytti oman suhtautumiseni urheiluun epäinsinöörimäiseksi fiilispohjaiseksi toiminnaksi. Täytyy kuitenkin myöntää että ainakin noiden vauhti - ja sykekäppyröiden kanssa on kuitenkin koulutus osunut kuin naula Vesa Taatilan päähän. Kauniit muodot yhden harjoituksen aikana saavutetusta nopeuskäppyrästä saattavat mieleni analyysivaiheessa usein samanlaiseen transsinomaiseen tilaan kuin Ari Anjalan käyrien luku kilpailuvauhdissa tai Teksti-tv:n sivujen 201-299 selailu lauantaiaamuna kahvikupposen ääressä. Joskus herään tästä olotilasta vasta sivun 867 säteilyturvatiedotteen kohdalla. Niin tylsiltä kun merisää ja ylen jääkiekkokierros tuntuvatkin Radio Suomen välityksellä lisää teksti-tv jääkiekon seuraamiseen juuri sitä jännitystä mitä pitkän runkosarjavaiheen aikana tarvitaan. Kohokohtia pitkän kauden aikana ovat luonnollisesti ne poikkeukselliset hetket kun signaalivirheen ansiosta siirtyy rivi väärälle alasivulle. Kovassa lumituiskussa saattaa antenniverkon vastaanottimilla esimerkiksi Joni Pitkäsen nimi pompahtaa Malkinin ja Crosbyn väliin NHL:n pistepörssissä. Tai Tero Similän nimi Liperin kansallisista suoraan maailmancupin palkintopallille.
Olympialaiset on sitten toinen juttu. Edes ahkerimmat teksti-tv:n surffaajat eivät enää kisojen jälkeen välttämättä muista montako syöttöpistettä nuorempi Koivu saa Suomi-Ruotsi ottelussa. Pitkän puurtamisen ja pakollisen maailmancupin palkkasekkien tai ammattilaisliigan kuukausipalkkojen eteen tehtyjen syöttöpisteiden jälkeen itse urheilu riistää huomion ylenpalttiselta spekuloinnilta siitä että kuka vielä piilottelee huippukuntoaan ja kuinka samat tylsät kilpailut tulosluetteloineen toistavat itseään. Hieman tietysti harmittaa että kilpailut käydään kirsikkapuiden kukinnan loisteessa vaikka suomestakin olisi tänä talvena löytynyt pidempi luminen syöksylaskurinne kuin kisakaupungista. Toisaalta juuri näiden kisojen aikana haluasin mäkihyppyä katsellessani katsoa jotain muuta kuin Walter Hoferin vahanukkemaista olemusta, joka näkeminen on tarkoitettu ilmoittamaan kaikille ihmisille että jokin on vialla. Tai suomalaista mäkihypyn ylämäen säärikulmasta väitellyttä tohtoria sotkemaan kilpailulähteystä jorinoillaan. Itse toivon suuresti että tänä iltana Heikkinen tai se kauniimpi Roponen tai edes Di Centa varastaa päähuomion koko kauden urheilulähetyksissä loistaneelta kaksikolta Eskola/Punkkinen.
Ja loppuun vielä omat tehopisteet viime viikolta teksti-tv:n sivulle 236:
Taanila IkN 5+2 -3 8 12 14:53
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti