V7

Omatoimisesti liikkuen

2011-11-30T22:31:00.001+02:00

Esimerkkiviikko.

Ma: verr 38' + kuntopiiri 90'. Venyt 25'
Ti: Pitkä lenkki pk1-pk2 2h2'. Venyt 35'. Karttatreeni 20'
Ke: verr 33'+ 27x15sek kovaa + verr 15'. Yht 1h53'. Venyt 60'
To: Todella kevyt juoksu 49'
Pe: Aamulenkki 48' pk1. karttatreeni 20'. Ilta 81' Pk2. Venytt 30'
La: Aamu 2h2' pk1-pk2. Venytt 30'
Su: Aamu 57' pk1-pk2. Venytt 30'

Tuo on kevättalvelta -96. Mittarissa 13v. Tehoharjoittelu melko vähäistä, mutta näköjään juostua tuli. Lihashuoltoakin tuli tehtyä. Lueskelin tuolloin Kärkkäisen Suunnistusvalmennus-opusta josta ammensin oppini ja intoni.

Lueskelin tänään huippu-urheilun muutostyöryhmän huippu-urheilijan polkua ja törmäsin tähän:
http://www.kihu.fi/urapolku/media/Suunnistus800Esimerkkiviikko13-14v.ppt

Tuosta en kyllä olisi nuorempanakaan intoa ammentanut. Nyt ehkä vaan hymyilyttää. Koulumatkoja a2km ja koululiikuntoja en tuolloin nuorena kirjannut harjoituspäiväkirjaan. Lenkille säntäsin aina samantien koulun jälkeen jotta ehdin illaksi pelamaan katulätkää pariksi tunniksi. Huippua on tämän jälkeen ainakin hivottu vaikka omaa pidempää polkuani olenkin kulkenut.

Posti kolautti viime viikolla pari vuosikertaa Juoksija-lehteä 70-80 luvun taitteesta. Tulee hiki jo lukiessa.

Blokkitreeniä

2011-11-27T15:59:00.001+02:00

vko47

Ma: lepo, tennis ja pingis.
Ti: 9km kevyt. Ilta: yösuunnistus 9km reipas. Isot virheet..
Ke: 19km lamppulenkki poluilla + 16km pyörällä kotoa lähtöpaikalle. yht 2h40 kaatosateessa.
To: aamu: jooga. ip: 8min + 9min yö-puistosprintit
Pe: yötreeni 9km kevyt + kp 15min
La: aamulenkki 3km. Ap: 21km reipas Jämin poluilla. Mäkinen reitti. Loppu 4min/km. Ilta: kevyt yösuunnistus 8,5km 48min.
Su: ap 32km kevyt jämin poluilla 2h47min

yht 130km

Perusduunia

2011-11-20T17:50:00.001+02:00

Smålannin jälkeen oli vielä kevyt viikko ja sitten ohjelmistossa kolme normiviikkoa.

Näillä menty kaksi viimeistä

Ma: lepo
Ti: aamu:4km, yötreeni reippaasti 10km 1h15' + verr
ke: pitkä kevyt poluilla 2h5' 20km
to: jooga, hieronta
pe: 12km + lihaskunto 1h
la: suunnistusvedot 5x1,5km + verr
su: pitkä poluilla ja maastossa 3h25 32km

ma: lepo
ti aamu: 5km, yötreeni reippaasti 9,5km 1h20' + verr
ke: nilkka kipiä. jooga + 1h keppijumppa
to: 1h50min kevyt poluilla
pe: 45min 15sek-30sek-15sek reipastelut
la: 10km viestitreeni reippaasti ip: 15km kevyt
su: 3h35 kevyt maastossa ja poluilla

+työmatkapyöräilyä á26km ja perusliikuntaa

Leikattu polvi alkaa olla taas sellaisessa kunnossa että kestää pitempiäkin lenkkejä pehmeällä alustalla. Kova alusta ja muutenkin kova juoksu on vielä polvesta ja vuodenajasta johtuen vähissä. Lihaskunto oli taas kerran kauden ja loukkatumisten aikana päässyt rapistumaan, joten ohjemistoon nousi vielä jooga ja päivittäiset lihaskuntoharjoitukset. Varsinaisia voimatreenejä ei kroppa nyt vielä kestä.

tällä pohjalla hiukan ruuvia kiristäen kohti siljarasteja. silloin tulee kolmekymppiä mittariin ja syntymäpäivän kunniaksi ajattelin olla vielä kerran ainakin nuorempiani kovemmassa kunnossa.

Kausi ohi

2011-09-22T19:25:00.000+03:00

Nukahdin tänään päiväunille magneettikuvauslaitteen jyskytykseen. Vasen polvi vääntyi sivulajissa maanantaina ja suunnistusnastarit voi säilöä hetkeksi odottamaan marraskuun lenkkejä tai hyvässä lykyssä Smålandskavlnia. Lyhyenläntä kausi alkoi päättyi siis yhtä heikosti kuin alkoikin. Sen verran paljon on hampaankolossa, että kausianalyysiä voi olla tarjolla jo hyvinkin pian, ainakin tuttuja tuntipylvässuunnitelmia piirrellessä jatkuivat viivat vielä hyvän tovin A3-ruutupaperista keittiön pöydän puolelle. Josko sitä vielä kerran tekisi kaiken kunnolla ennenkuin näyttäytyisi lähtöviivalla....

Karsinta

2011-09-03T17:24:00.002+03:00

HL Finaali

2011-08-28T12:39:00.004+03:00

Karsinta:

Vitoselle mennessä raapaisin silmän sumeaksi ja kutosen koukun jälkeen yritin vain pitää näköyhteyden SP:hen.

Finaali:

Karttaa en enää juuri nähnyt mutta tässä kisaformaatissa se ei niin oleellista ollut.

http://areena.yle.fi/video/1314462736120

Tulokset

Ruotsin reissu

2011-08-24T18:47:00.005+03:00

Pidennetyn viikonpolun mittaisella hevoskuurilla hain pohjaa syyskuun SM-rulettiin. Matkalle osui niin Moran EM-2012 harjoitusmaastot kuin Sälenin tunturit.

Vasastafetten:
http://connect.garmin.com/activity/109060344

Sälen:

Mora:

Paluu metsään

2011-07-31T15:51:00.005+03:00

Erinomaisen erityyppiset kisat lauantaina ja sunnuntaina Kaanaassa. Kylkiluiden puolesta pääsisin vielä paralympiasarjaan, mutta juoksu onnistuu taas niin että kivut tulee vasta harjoituksen jälkeen. Lauantaina jyrkissä mäissä oli vielä havaittaisissa suuremmanluokan kankeutta, mutta varsinaiset virheet jäivät viikonlopun kisoissa yhteensä alle minuuttiin.

La:

H21A

: 9,9 km

(Lähti: 31, Keskeytti: 1, Hylätty: 1)

1. Simo-Pekka Fincke KR 1.09.28
2. Jussi Suna TuMe 1.10.49 +1.21
3. Vesa Taanila IkNV 1.11.04 +1.36
4. Maxim Sychev Hiisi 1.14.03 +4.35
4. Vesa Mäkinen AngA 1.14.03 +4.35

Su:

H21A

: 5,3 km

(Lähti: 31, Keskeytti: 1, Hylätty: 1)

1. Vesa Taanila IkNV 29.11
2. Jussi Suna TuMe 30.14 +1.03
3. Maxim Sychev Hiisi 30.32 +1.21
4. Kristo Heinmann KangSK 31.10 +1.59
5. Vesa Mäkinen AngA 31.52 +2.41

Stressitesti

2011-07-15T09:02:00.002+03:00

Panokset jäi All-in sprintissä melko pieneksi ja kun vielä käsikin oli surkea niin jäin kiinni bluffista. Mahdollisuudet MM-lipun lunastamiseen olisi ollut mutta kun kylki vihloi jokaisessa mutkassa niin juokseminen jäi turhan laiskaksi tekemiseksi.

Ongelmia tuotti itselle lähinnä K-pisteen löytäminen kartalta ja leimasinkin ykkösellä ennen kuin koko rastin löysin karttalehdeltäni. Sen takia oli hieman tukkoinen lähtö kakkoselle tv-lähetyksessä. Loppumatkasta vielä 10 sek hiomiset pois kutoselta (en vielä kisan jälkeenkään uskonut että tuosta väristä sai mennä yli) ja kolmeltatoista (väistelin ihmisiä ja luin määritettä ja kartta oli taas mitenpäin sattuu kädessä). Täytyypä palata perusasoiden äärelle ja opetella kartan taittelutekniikkaa ja otetta kartasta.

Seuraavat tavoitteet on viimeistään Vuokatissa 2013, mutta lähipäivinä kirkastunee vielä väliaskelmia tuolle matkalle. Vakavampi harjoittelu lähtee taas käyntiin kun kylki sallii edes yhden normaalin vatsalihasliikkeen tekemisen.

Vihlovia mutkia radalla riitti ja niitä käytiin varsin ansiokkaasti eilen läpi yhdessä ratamestarin kanssa valmennusseminaarissa Kisakalliossa.

Kyljellään

2011-07-08T09:24:00.004+03:00

Kainuun 3. päivän keskimatka meni kolmosrastilta eteenpäin taapertamiseksi kun kompuroin jykänteeltä kylki edellä alas.

http://www.tulospalvelu.fi/gps/20110707kainuuH21/

Nyt tavoitteena on toipua ensi viikon keskiviikoksi niin että voin seuraavan päivän seminaarissa herättää kunnolla keskustelua. Tervetuloa!!

Kainuun yhteislähtö

2011-07-07T10:15:00.002+03:00

Kuhmo City

2011-07-04T19:14:00.003+03:00

Tulokset

Lisää herkkuja

2011-07-04T09:44:00.003+03:00

Kalevan rastiviesti:

Metsässä hyvää tekemistä, mutta ampumaradalla käsittämätön 1,5min pummi...

Jämäsvaaralla mallisuunnistus Kainuuta varten:

Harvinaista herkkua

2011-07-01T11:36:00.002+03:00

Maastojuoksu..

Toista kertaa järjestetty Tiirismaajuoksu tarjosi jotain mitä Suomen kestävyysurheilun kilpailukaletereissa on harvemmin tarjolla. Kuntomaratoneja suoralla asfaltilla on kyllä tarjolla, mutta mukavalla purulla mäkisessä maastossa pääsee harvemmin juoksemaan kilpaa. Lähtöviivalla ja reitillä oli kyllä vielä tuleviksi vuosiksi lisääkin tilaa.

Kunnioitin 150m korkeuseroa vähintään tarpeeksi, joten virtaa jäi vielä hyvin kesäbn seuraaviin haasteisiin.

La 2.7. Kalevan rastiviesti
Ma 4.7. - Pe 8.7. Kainuun rastiviikko
Ke 13.7. AllIn - Sprint Lohja

http://connect.garmin.com/activity/95993230

Oletteko muuten tavanneet kreikkalaista kestävyysurheilijaa?
En minäkään. Kestävyysurheilu vaatii työn tekoa..

Jukola -> Göteborg jne..

2011-06-22T14:58:00.002+03:00

Hektistä on. Porvoon sprintin jälkeen karavaani jatkoi Virolahdelle ja homma loksahti mukavasti kohdilleen aloitusosuudella. Homma oli niin mukavasti omassa hallussa, ettei tuntunut edes kilvanjuoksulta. Sitä kai se parhaimmillaan on..

Välissä ehti juuri ja juuri pesäisemään pyykit kotosalla kunnes reissu jatkui.
Eilen sitten taas hiukan toista ääripäätä Nortin toisessa osakilpailussa.

rata löytyy vaikka täältä:
http://ol.kartenarchiv.at/show_map.php?user=gernotkerschbaumer.at&map=132

Meno oli taas hektistä ja pää ei ollut tähän tarpeeksi valmis. Kakkoselle väärä reitinvalinta vasemmalta. Kutoselle eksähdin 10 sekunniksi aivan oman entisen koti-ikkunan alla. Seiskalle taas väärin oikealta. Kahdelletoista sitten typerä reitinvalinta vasemmalta kun oikealta tultiin yli puoli minuuttia kovempaa.

Finaalissa oli yleisölle tarjolla viihdyttävää sirkushuvia. Hyvillä jaloilla varustetulle suunnistajallekin tuo olisi ollut varmasti hyvä kokemus, vaikka aikalailla fyysisesti tehdään ratkaisut kun juostaan 6 miestä kerrallaan samaa 10minuutin rataa.

Kiertue jatkuu taas lauantaina. Jalat lupailee jo parempaa ja josko tuon saisi myös tuloslistalle näkymään.. Kiertueen järjestäjille vinkiksi että vaikka kisat torstaina ja lauantaina Jukolan jälkeen olisi mielekkäämpi yhdistelmä, kuin silmäpussien kanssa juostu kisa tiistaina + pitkä odottelu vieraalla maalla ennen seuraavaa starttia.

Salpa-Jukola

2011-06-18T07:16:00.001+03:00

Vuoden odotus päättyy taas tänään klo 22:55 kun tykinlaukaus päästää minut rapian 1500 muun aloittajan mukana Ravijoen maastoon. Itse asiassa omalla kohdalla odotusta on riittänyt 9 vuoden ajan siitä kun viimeksi pääsin aloitusosuudelle. Taktiikkana mennä taas pitkästä aikaa nuoruuden innolla höystettynä vuosien varrella kertyneellä kokemuksella.

Menneitä aikoja:
http://www.youtube.com/watch?v=QfE5g_EdkwQ

NORT Porvoo: DNQ

2011-06-16T12:46:00.003+03:00

Rata oli perushuippuliigaa, ei mitään ihmeitä siis Suomalaisille.

http://www.tulospalvelu.fi/gps/20110616nortqualM/

Oma suoritus lähti hyvin käyntiin. Kolmoselle varmoja pitkin kisakeskuksen kautta. Kartanvaihdon jälkeen turoilin hiukan keskusrastille mennessä ja pikkuhiljaa perhosilla alkoi unohtua kiireetön rauhallinen juoksu. Toisella perhosella sitten 30sek koukku 17-rastille aivan ympyrässä ja lopullinen turoilu tokavikalla. Kartanvaihdon jälkeisellä kartalla ei tuota kymppirastia ollut piirrettynä ja jostain syystä luin sen kartanvaihdon k-pisteeksi ja vanhasta muistista lähdin jo sieltä samaistamaan väärän rinteen reunaan runsaan minuutin arvoiseen pummiin. Sijoitus 45. ja iltapäivällä siis katsomon puolella keskittymässä seuraavaan haasteeseen: Jukolaan.

http://online6.tulospalvelu.fi/tulokset/en/2011_nortq/menq/tilanne/1/0/

Lakeudenviesti

2011-06-12T19:24:00.005+03:00

Sarjassamme mukavia Pohjanmaan pikkuviestejä. Suopursu ja +30C hillitsi isommat säntäilyt.

NORT

2011-06-11T07:59:00.003+03:00

Onnistuneen SM-sprintin myötä tuli valinta NORT-kiertuelle.

Kilpailut ovat selkokielisesti jotakuinkin:
16.6. Porvoo 5,7km 32min metsäsprintti + 30 nopeimmalle finaali kaupunkisprinttinä 3,3km 15min josta bonussekunteja kokonaiskilpailuun

21.6. Göteborg kaupunkisprintti 15min 2,7km ja sen päälle 30 nopeimmalle knock-out puolivälierät ja välierät ja finaalit á 2km 10min, joista taas bonussekunteja. Knockoutit hiihtosäännöillä 6 hengen erissä.

25.6. Oslo finaali takaa-ajolla metsäsuunnistuksena 7,5km 40min. Lähtöjärjestys edellisten karsinnoista ja bonussekunneista.

Jaossa kasapäin rahaa ja tv-aikaa.
Yle tv2 to 16.6. klo 16 & klo 18.
ti 21.5. klo 22.05

Ja siihen väliviikonloppuun vielä se kaikkein tärkein eli Jukola.

Viime vuonna jalat hajosivat jo Jukolassa, tänä vuonna sitten fiksummin.

Haku-Veikon Rastit

2011-06-09T22:51:00.004+03:00

Oli niin synkkää kuusikkoa ettei gps:kään näköjään kuulunut. Miksiköhän ihmeessä junnujen katsastuksia pitää viedä Puolaan asti kun meillä on tällaisiakin helmiä. Laakkosleksa veti alusta loppuun, toiset perhoset toisin päin, mutta eroa saimme 2 sekuntia.

SM-sprint

2011-06-09T07:38:00.000+03:00

Numerot: 3.50/km kun pystyy juoksemaan keskustan halki niin kultamitali on kaulassa. Noinko helppoa tuo on..


rasti   aika    matka   juostu  min/km  juostu min/km  ylimääräinen matka
1 0.39 95 148 6.53 4.24 56,1 % 51° 
2 1.19 323 362 4.06 3.39 12,1 % 19° 
3 0.57 227 273 4.11 3.29 19,9 % 27° 
4 1.36 350 485 4.36 3.19 38,7 % 40° 
5 0.16 48 67 5.35 3.57 40,9 % 31° 
6 0.38 145 182 4.24 3.30 25,5 % 30° 
7 0.51 179 224 4.48 3.50 25,0 % 30° 
8 1.33 344 456 4.33 3.26 32,6 % 35° 
9 0.14 48 50 4.53 4.40 4,5 % 40° 
10 0.14 56 63 4.21 3.52 12,6 % 25° 
11 1.10 281 329 4.10 3.33 17,0 % 26° 
12 0.56 162 237 5.45 3.55 46,5 % 37° 
13 0.41 142 161 4.55 4.20 13,1 % 24° 
14 0.15 63 67 4.11 3.58 5,8 % 14° 
15 0.23 81 93 4.54 4.17 14,6 % 22° 
16 0.23 78 83 4.55 4.37 6,5 % 15° 
17 0.23 53 59 7.23 6.34 12,4 % 22° 
18 0.58 146 166 6.36 5.49 13,3 % 19° 
19 0.28 60 77 7.52 6.10 27,7 % 31° 
20 0.23 79 100 4.57 3.56 25,9 % 29° 
Total 14.25 2 960 3 682 4.52 3.55 24,4 % 30°

Keskipohjanmaa-viesti

2011-06-02T20:22:00.002+03:00

Hienot kisat Vetelissä. Kannatti ajella kauempaakin. Kellokin tykkäsi reissusta. Lähtöviivalle olisi mahtunut enempikin joukkueita, mutta turha valittaa väljyyttä metsässä kun Jukolassa taas jo valitetaan ahtautta. Syksyt SM-viestiin naapurimaastoon on vielä pari pientä mutkaa korjattavissa tämänpäiväisestä.

http://suunnistus.vetu.fi/wp-content/uploads/2011/06/KePoViesti2011tulokset.htm

H21A (4,9 + 4,9 + 5,2 + 5,2 km)

Lähti : 25 Keskeytti : 0 Hylätty : 2

1 Ikaalisten Nouseva-Voima 1 FIN 2.14.29
1. osuus Taanila Vesa 29.40 1
2. osuus Pajula Harri 33.43 1.03.24 1
3. osuus Anjala Topi 34.16 1.37.41 1
4. osuus Patana Mikko 36.48 2.14.29 1

2 Pellon Ponsi 1 FIN 2.28.57
1. osuus Uusimäki Tommi 37.40 14
2. osuus Ekonoja Antti 35.08 1.12.48 5
3. osuus Juopperi Sami-Petteri 40.04 1.52.52 6
4. osuus Isokoski Markku 36.04 2.28.57 2

3 Ikaalisten Nouseva-Voima 2 FIN 2.29.50
1. osuus Taanila Henri 34.37 4
2. osuus Linnainmaa Tero 35.34 1.10.11 2
3. osuus Tuomaala Juuso 40.40 1.50.52 5
4. osuus Kriikkula Iivo 38.58 2.29.50 3

Salpalinja murtuu

2011-05-31T17:45:00.003+03:00

Kuumimman sprinttikauden kesken leireilin Nouskin kanssa Virolahdella menneen viikonlopun. Että olikin hauskaa. Ei yhtään kukkapenkkiä, hylkäysehdotusta tai edes kiellettyä aluetta. Yhtä lepoa aivoille siis hektisen arjen ja vielä hektisempien sprinttikisojen välillä.

Suomalainen kesäyö, pieni tihkusade, kello kääntymässä hieman yli puolenyön, kartalla vihreä läiskä, kukaan ei kiellä menemästä mutta palaute tulee kyllä minuutin kahlaamisen jälkeen ettei vihreään kannata mennä. Ei tarvita kreppinauhaa tai valvontaa.

Viikonlopun sprinttiuutiset Suomesta ja Norjasta kertoo taas jotain muuta. Hylkäyksiä ja purnauksia, tulkinnanvaraisia värejä ja silmät kipeänä tihrustamista. Mentiinkö sprinttien kanssa jo liian pitkälle? Eikö tuon pitänyt olla alunperin se muoto suunnistuksessa jossa suunnistustehtävät suoritetaan kovassa vauhdissa. Haastetta radoille piti saada reitinvalinnoista, ei siitä miten kukin karttaa tulkitsee ja millä puolella istutusta rasti on. Kyllä suunnistuksesta saa haastavaa kun vauhti on kova vaikka ei aivan sokkeloon rataa vietäisikään.

Ensi viikonloppuna SM-sprintti näyttänee jo paljolti suuntaa omalle loppukaudelle. Liialliset odotukset pidän tarkoituksella matalalla ja mielen avoimena. Mieluummin kaavin salpalinjan jämiä yöllisen suonylityksen jäljiltä korvalehden takaa kuin pureksin broileripastaa abc:llä pettyneenä sprintin karttaan tai järjestelyihin. Omaan fyysiseen vireeseen saa olla pettynyt jos tuloslista niin näyttää, sen vireen ja nopean päättelykyvyn mittaamiseenhan nämä sprintit nimenomaan kehitettiin. Stressinsietoa voi kyllä harjoitella tällä hetkellä kyllin arkielämässäkin.

Elonen

2011-05-26T17:36:00.001+03:00

Suoraviivaista menoa.

Hiukan pelotti välillä kun juostiin kartan reunalla, että putoaako rotkoon kuin commodoren peleissä konsanaan kun menee pelialuueen reunalle. Muutenkin olisi parissa kohdassa pitänyt jyrätä aika korkeiden muurien yli jos karttaa seuraten olisi rasteille yrittänyt. Tiedän että taas joku ajattelee että purnataan kun ei pärjätä, mutta eilen pärjäsi varmasti parmaimmat. Mutta jos 80 ukkoa saa viivalle niin kartan voisi aina viilata viimesen päälle kuntoon. Aidat tuskin olivat viimeiset viikon aikana kasvaneet rastiympyrihin.. Ylipäätään ihmetyttää suomalaisessa kartoittamistyylissä ettei karttoja tehdä alusta-alkaen viimeisen päälle vaan viilaillaan pikkuhiljaa sinnepäin. Tuntuu myös uskomattomalta että minuutti ennen lähtöä laitetaan mallikarttaan kaikki kartan puutteet ja sitten ne pitäisi kisan aikana ulkomuistista muistaa että "tuonne ei pidä mennä ja tuonne ei kannata mennä ja tuolla ei ole edes kartoittaja käynyt..jne.."

Mutta en siis pudonnut rotkoon ja kiertelin reiät aidoista siellä missä ne maastossa olivat. Jollain säännöillä olisi varmaan tässäkin tullut hylsy..

Sijoitus ja kulkukin oli parenemaan päin..

http://www.jrv.fi/drupal/node/576

Särkänniemi

2011-05-19T17:38:00.000+03:00

Huippuliiga-juttu täällä
http://www.hevoskuuri.fi/blogit/vesa-taanila/546-taanila-huvipuistosprinttiae

GPS-seuranta

AM-sprintin kartta
Huom pussitus 3-välillä

Ja kukkapenkitön Ponsan helmi eiliseltä:

Tiomila

2011-05-03T17:01:00.000+03:00

Taktiikan mukaisesti käsijarru päällä. Juoksu on muuten yllättävän raskasta ja hidasta kun käsijarru hirttää kiinni. Eikä se käsijarru auttanut virheidenkään välttelyyn kuuten reitistä näkyy. Topi ja Henri paikkasivat hyvin ennen ja jälkeen mutta oma osuus jätti toivomisen varaa ja Henrin väärään letkaan. Loppusijoitus 26.

Tiomilaviimeistelyt

2011-04-28T16:27:00.001+03:00

Pimeässä.

Viestiratkaisut

2011-04-25T09:33:00.003+03:00

Ratkaisun avaimia tarjoiltiin. Taas kerran.

Kakkosrastilla hukkasin vajaan minuutin johdon. Siitä jatkoimme nelisin (KR, TP, PR) vitoskutosvälin loppupuolelle jossa kaikki Martomaata lukuunottamatta tekivät omat ratkaisunsa pummaamalla hajontojaan. Kasilla ajoin punamustaa paitaa kiinni ohi oman hajonnan. 12 rastilla näin taas vilauksen punamustaa horisontissa josta 15 rastille pikkuhiljaa kiinni. 17 juoksin suorempaan kuin Simo ja pääsin 5-10 sek irti. Tokavikalla epäröin rastinottoa sen verran että leimasimme peräjälkeen josta Simo paremmalla valinnalla oikealta kiertäen viimeiselle sai tarvittavat 15m eroa.

1 3 Kalevan Rasti 1 3:08:09 0:00
Miika Hernelahti 51:10 3 ABBAB 1 51:10 3
Aaro Asikainen 49:18 8 DDADA 1 1:40:28 3
Simo-Pekka Fincke 37:53 6 CCCCC 4 2:18:21 5
Simo Martomaa 49:48 1 BADBD 1 3:08:09

2 1 Ikaalisten Nouseva-Voima 1 3:08:14 0:05
Harri Pajula 51:38 13 CAACA 1 51:38 13
Topi Anjala 48:37 5 ADBAB 1 1:40:15 2
Dmtri Tsvetkov 37:06 4 DCCDC 1 2:17:21 1
Vesa Taanila 50:53 2 BBDBD 1 3:08:14

3 11 Paimion Rasti 1 3:14:15 6:06
Daniel Stenlund 53:48 24 DBADA 3 53:48 24
Markus Lindeqvist 47:50 1 AABAB 1 1:41:38 6
Janne Virtanen 36:37 3 CCCCC 2 2:18:15 4
Kim Fagerudd 56:00 9 BDDBD 1 3:14:15

4 54 Tampereen Pyrintö 1 3:17:43 9:34
Hannu Saarijärvi 51:48 17 DBADA 2 51:48 17
Jarkko Laine 50:21 9 CABCB 1 1:42:09 8
Jarkko Huovila 35:28 1 ACCAC 1 2:17:37 2
Severin Howald 1:00:06 16 BDDBD 3 3:17:43

Gasellin hermot..

2011-04-24T18:22:00.002+03:00

...ja lehmän jalat

1. 37 Tero Föhr Vehkalahden Veikot 1:23:09 5:52
2. 45 Petteri Muukkonen Vehkalahden Veikot 1:24:47 +1:38 5:58
3. 38 Valentin Novikov Delta 1:25:48 +2:39 6:03
4. 39 Pasi Ikonen Vaajakosken Terä 1:26:36 +3:27 6:06
5. 47 Hannu Airila Kalevan Rasti 1:27:16 +4:07 6:09
6. 32 Jonne Lakanen Vaajakosken Terä 1:27:56 +4:47 6:12
7. 42 Vesa Taanila Ikaalisten Nouseva-Voima 1:28:51 +5:42 6:1

Sulalla maalla

2011-04-21T09:13:00.003+03:00

Viikonloppua odotellessa.

Huippu-urheilijana perussuomessa

2011-04-19T17:03:00.000+03:00

Maanantaiaamu perussuomessa, väsyttää, muistelen nähneeni pahaa unta
kansannoususta. Väistelen aamuruuhkan nukkumalla pitkään ja herään aamukahvin myötä perussuomalaiseen todellisuuteen työn ääreen. Entisvanhaan tähän aikaan päivästä takana olisi jo parikymmentä kilometriä maantienlaitaa karhut jalassa. Nyt istuu Väätäinen eduskunnassa, maanantait on pyhitetty levolle ja japanilaiset ovat keksineet iskunvaimennuksen juoksukenkiin. Lintukotomaisuudesta huolimatta olo ei tunnu enää turvalliselta, muutos on tulossa, halusi huippu-urheilun muutostyöryhmä sitä tai ei.

Suunnittelin antavani ääneni eduskuntavaaleissa jopa keskustalle tukeakseni protestia perussuomalaisia vastaan, mutta päädyin turvallisesti Pauli Kiuruun, mieheen joka opetti takavuosina kymmenvuotiaalle urheiluruudun välityksellä mitä työn tekeminen tarkoittaa.

Työpäivän jälkeen lyön tunnin tennistä, lepopäivän liikuntaa, urheiluksi en tätä laske kuten ei varmasti perussuomalaisetkaan. Urheilua on hiihto ja kestävyysjuoksu, itse harrastettuna, lukee varmasti myös perussuomalaisten hallitusohjelmassa. Soinin piposta päätellen myös brittifutis tekee paluuta valtionkanavien lauantai-iltapäivään, millä suomen nuoriso valistetaan olemaan koettamatta itse pallonpomputtelua. Maksu-tv:t ovatkin jo kyllin ruokkineet kielletyn hedelmän imagoa palloiluviihteelle ja näin houkutelleet nuorisoa pois kestävyysurheilun parista. Täysi-ikäistymisen myötä tämä on sitten tarkoittanut koko liikuntaharrastuksen loppumista. Onneksi meillä on nyt perussuomalaiset pelastamassa meidät tältä rappiolta.

Tennistunnin jälkeen otan askeleen lähemmäs perussuomalaisuutta, jonotan prismassa päästäkseni höyläämään bonuskorttia. Kaupassa kuljen tuttua reittiä väistellen einekset ja mustanmakkaran, näillä käytävillä ei ole ruuhkaa, tunnen oloni vielä perussuomalaistakin vanhoillisemmaksi kun en suostu ostamaan hunajamarinoituja kanasuikaleita.

Kotiin päästyä kaivan varastosta kesärenkaat. Tunnen jo olevani yhtä lihaa ja verta Soinin kanssa kun yksin ähisen tunkkini kanssa kotikadun varressa renkaat alle. Näissä asioissa ei perussuomalainen mies apua tarvitse, saati pyydä. Lepopäivän kruunaa hierojalla käynti, mikä laittaa nikamat likimain samaan järjestykseen mitä ne olivat ennen renkaanvaihtorulianssia. Saunan lämmetessä leikkaan iltapuhteiksi vielä marjapensaat kesäkuosiin, perussuomalainen pienviljelijä kun olen.

Perussuomalaisten vaalipronssi osoittaa että hullultakin kuulostavat ideat voivat tuottaa menestystä kun niiden eteen tehdään lujasti töitä omaa uskoa menettämättä. Tuttuja tunteita jokaiselle kestävyysurheilijalle. Politiikastakin tai ainakin vaalilähetyksistä saadaan näköjään hyvä ja jännittävä tv-laji penkkiurheilunälkään ja kiitos perussuomalaisten ketään ei enää kiinosta big brother ja idols, eduskunnan täysistunnossakin on nyt edustettuna tosi-tv:n tavoin kansakunnan syvät rivit. Vaaliolympiadin päästä olemme varmasti taas viisaampia vaikka nyt askeleen taaksepäin ottaisimmekin.

Hevoskuuri

2011-02-17T16:28:00.002+02:00

Hevoskuuri on avattu ja tämän blogin asiapitoisempi sisältö löytyy jatkossa sieltä mistä kaikki muukin oleellinen kestävyysurheilu-uutisointi.

Tavoitteena on tällekin palstalle saada vielä täytettä joka ei kelpaa hevoskuurin koko levikille. Kunhan pakkaset hellittää ja kompassisormi ei jäädy..

Ei mopolla kuuhun

2010-12-11T15:06:00.004+02:00

Talviliikuntaa.

Joulukuun 1.

2010-11-23T19:31:00.013+02:00

Kausianalyysi putkahtelee tänne 24 kalenteriluukkuna. Alkajaisiksi kauden päätöksen kertaus.

Kilpailukauden päätökseksi kiersin vielä PWT-kiertueen päättäjäiset San Marinossa ja kaupanpäälle Venetsian kaupunkikilpailun. Viime vuonna samalla turneella päällimmäinen tunne oli yskä joka jatkuikin vielä tovin matkaa seuraavan kalenterivuoden puolelle. Tälläkään kerralla ei kotiintuomisia tarvinnut rohmuta palkintopöydältä.

Monte Cerreton metsäkilpailusta mukaan tarttui 2. sija ja käsivarsien täydeltä piikkejä pensaista. Tällaisessa kilpailussa tuntuu suorituksen aikana välillä varsin turhauttavalta tuuripeliltä milloin löytää sopivan juoksulinjan mutta keskimäärin paras voittaa näissäkin.

San Marinon keskustasprintti oli ehkä vielä ripauksen haastavampi mitä vanhasta kartasta osasin ennakoida. Välit 5-6, 8-9 ja 17-18 näyttävät vaativilta jo pelkästään kotisohvallakin suunnistaen.

väärän puun juurella

2010-09-11T11:48:00.003+03:00

Puut kuninkaan puutarhassa oli sitä kokoluokka että jo Newton pudotteli tammenterhoja samoista rungoista päähänsä. Yhtä kaikki, en osannut oikean puun juurelle ja oikean ruusupensaan väliin. Muutenkin menee norrrrmaalisti. Kylmä vesi tulee punaisesta ja sinisestä raanasta erikseen. Ikkunat vuotaa, ulkona sataa, sähkö tulee vääränlaisesta pistorasiasta ja autot kulkee väärää puolta. Britanniassa kaikki on väärin- tai vähintään toisinpäin. Varaudun iltapäivän kisassa peilikuvakarttaan. Jos nyt edes Österbo kameransa tirkistelyobjektiivin kanssa pysyisi päivällä tuloslistalla takana ja illan banketissa piilossa.

Back in the UK

2010-09-09T19:34:00.003+03:00

Imatrankosken rannalle kertaalleen haudattu puistosuunnistuskausi jatkuu huomispäivänä Skotlannissa. Perjantaina karsintaa ja lauantaina finaalia haudoistaan kaivetun PWT:n tunnuksilla kulkevalla kiertueella. Paikallisen valmennusjohdon sparraamana otin tänään otetta vasemmanpuoleiseen liikenteeseen Edinburghin keskustassa ja totesin hengissäpysymisen sprinttikilpailuvauhdissa mahdolliseksi mutten todennäköiseksi.

Onlineseurannat täältä

Syksyn kotimainen SM-kiertueen avajaisista jäi käteen 10. sijan plaketti. Juoksu kulki ja rastit löytyi. Sen verran helppoa ja alimittaista oli että vauhdin olisi kuintekin pitänyt olla napsun verran kovempaa ja olon vähemmän nautinnollista jotta mitalia olisi pujotettu kaulaan. Pitkälle ei tänäkään vuonna päästä kehäkolmosen pientareesta SM-kisoissa. Sen verran vanhaksi alan käymään, että tuntuu jo siltä että Lahdentien itäreunalla on usemman kerrran tullut epäonnistuttua keskimatkalla. Siksi panostus ja osanotto viikon päästä on vain sunnuntain viestissä. Syyskuun päättäjäisiksi vielä sitten lantion asennon ylläpitoa 30km:n verran Lidingöloppetissa. Alla skotlantilaiset opit:

Tutkimus: Keskimatka aiheuttaa laiskuutta

2010-08-26T17:00:00.001+03:00

Suomalainen tutkimusryhmä on salassa valmistellut tiedeartikkelia jossa on pyritty selittämään yhteyttä aikuisiän laiskuuden ja keskimatkan suunnistuksen välillä. Viranomaistahoille vasta nyt vuotaneet tutkimustulokset ovat löytäneet yhteyden lajin kilpaharrastuksen näivettymisen ja keskimatkasuunnistuksen yleistymisen välillä. Lajin kansainvälisen liiton IOF:n vuonna 2003 lajiharrastajille aloittamat laaja-alaiset keskimatkakilpailut ovat tutkimusryhmän alustavan raportin mukaan rapauttaneet mm. lajin viestikulttuurin ja vaikuttaneet mahdollisesti negatiivisesti koko lajikansan kestävyyskuntoon. Viranomaiset suosittelevat keskeyttämään toistaiseksi keskimatkasuunnistustoiminnan Suomessa välittömästi.

"Viime vuosina lajiin periytynyt laiskuus voi olla seurausta myös muista tekijöistä, mutta keskimatkan yleistymisen myötä on selvästi havaittu lajin aktiiviharrastuksen vähenemistä, huippu-urheilu tulosten heikkenemistä Suomessa, kilpailusuoritusten keskimääräisen ajan vähenemistä, karttojen laadun heikkenemistä, rastien määrän lisääntymistä sekä joidenkin kilpailun osa-alueiden kuten viestiliigan suoranaista kuihtumista", kommentoi rastitieteen dosiatri V7 kohulöydöstään tuoreeltaan. "Toimme asian julkisuuteen jo nyt ennen kuin tiedemaailma hyväksyy tutkimustulokset, jotta päättävät tahot ehtivät reagoida hälyyttävään tilanteeseen välittömästi", jatkaa sama mies.

VasaStafetten

2010-08-23T22:34:00.003+03:00

Taalainmaan kesään matkustaessa herättää ihastusta ennenkaikkea ruotsalainen maahanmuuttopolitiikka. Ongelmakansat pakataan nätisti rähinöimään suurkaupungin ahtaisiin lähiöihin jotta Siljanin rannalla riittää punamultamaalia jokaisen mökin kaunistukseksi ja hehtaarin verran tonttia siihen ympärille Husqvarnan syötiksi. Tuntuu siltä että myös Norjan itäpuolelta löytyy pieni pala maata jossa lapset eivät pompottele jalkapalloa tai tappele kumilätkästä vaan Urheilevat. Talvella suksivat aamuinilloin maakunnista Moraan koulunpenkkiin samoja latuja joita esi-isät hiihtivät Kustaa Vaasan kiinni pitämään huolta valtaistuimestaan. Kesäisin sitten vaikka juoksevat soita ja polkuja pitkin.

Surffailukierroksella bongattu viestimaastojuoksukilpailu Sälenistä Moraan osoittautui tapahtumana lähestulkoon isoveljensä Vasaloppetin maineen veroiseksi kansanjuhlaksi. Vajaat 400 muutakin kymmenmiehistä tai -naisista tai -henkistä joukkuetta oli samaa mieltä ja osallistui kilpailuun. Loputkin taalainmaalaiset kömpivät mökeistään kannustamaan reitin varrelle. Voitto ja "viisi tavallista mitalia" jäivät paikallisista urheiluseuroista kyhätylle vakuutusyhtiön edustajistolle. Nouskin oli tyytyminen kymmeneen Moran suihkutehtaan kylmään suihkuun ja hopeamitaliin.

Omalle kohdalle osui 15km ihka oikeata maastojuoksua. Tossun alle tarjottiin alun asfalttipätkän jälkeen pieniä polkuja, niittyjä ja soita sekä pitkospuilla että ilman. Pääsin matkaan toisena kolmisen minuuttia Martin Johanssonin perään. Muutaman kerran kilometrissä saatujen väliaikojen perusteella ero venyi jokaisella kilometritolpalla muutaman sekunnin lisää. Osuusbonuksena jaettu setelinippu ei siis päätynyt ruotsinlaivan ravintolan kassaan vaan tuon paikallisen vakuutusyhtiön eläkekassaan. Ensi vuoden kalenteriin on sentään jo yksi kilpailu valmiina. Ja jos en kykene vakuuttamaan valintaryhmän näkemystä niin lähden vaikka huoltajaksi.

Hälsningar från Dalarna

2010-08-21T10:21:00.002+03:00

Sumuisen aamun terveiset Evertsbergin mäkipalkinnon patsaan juurelta gevaliakupin äärestä. Vuonna 99 muuan Muhlegg on kaivertanut nimensä tuon kylkeen. Väsymättömän miehen kuolavanan viitoittamana omana osuutena on hetken kuluttua vuorossa 15km kohti Moran toria. Radio Siljan lähettää väsymättä samaa uutista: ikkkalisten i täten.

Kesäkuulumiset

2010-08-19T17:00:00.000+03:00

Jätetäämpä liiton kritisointi hetkeksi. Sen verran on omat mielipiteet mennyt perille että Karvian kyläntalolla häiden juomarastilla ventovieraskin tiesi missä suomen urheilun tila lepää mielestäni. "Niin pitkään pitää urheilla kunnes henki lähtee..." totesi sentään vanhempi herrasmies hetkeä aiemmin. Sporttisesta olemuksesta ja pitkästa eliniästä päätellen hän oli kokeillut mottoaan perinteisin urheilumenetelmin eikä saunomalla itänaapureita hautaan.

MM-valintojen ensipettymyksessä ostin asunnon. Mieleeni papereita raapustaessa muistui etenkin ne lukuisat kotimatkat leuka rinnassa ruosteisilla menopeleillä kohti Espoon opiskelijakommuuneja. Tieteenharjoittajatovereideni kanssa suunnittelimme totaaliaskeesi-urheilupanostuksen muuttamista oikeaan elämään tyyliin: "Ens viikonlopuks jos sais hankittua asuntolainan, v70-volvon, pari lasta ja pirun paljon ressiä ja tässä sitä istuttaisiin 4-tien ruuhkassa kotimatkalla Anopin mökiltä eikä mistään kuraiselta suunnistuskisapellolta.." Yleensä maanantaiaamuun mennessä vaaka kallistui kuitenkin takaisin ressittömän urheilijaelämän suuntaan.

Asunnon mukana kun ei tullut kylkiäisiksi noita muita mainittuja oikean elämän realiteetteja aloin täyttää suunnatonta urheilutyhjiötäni Keuruun Markkinahölkästä. Leuka rinnassa ja osteofyytti varpaassa palasin tuoltakin reissulta. 10km 35:14. Pyyhkäisin kalevan kisat pois kalenterista ja odottamaan tulevia vuosia. Piirinmestaruuskisojen vitoselle ei piikkarit mahtuneet turvonneeseen jalkaan ja aikaa kului 16:13. Valonpilkahduksia alkoi sentään näkyä Palsinajärven ympärijuoksussa kun tappiota Keuruun voittajalle tuli enää David Anderssonin rinnanmitan verran. 6,31km 20:48. Lahti-Suunnistuksessa yritin paluuta omaan lajiini onnistumatta siinä.

Kesäloman alkajaisiksi kannoin asunnon täyteen tapettiliisteriä ja maalitonkkia ja purin suurimmat kiukut yhteiskuntaa kohtaan seinien hakkaamiseen. Välissä riipaisin Hauhon Jokamiestriathlonin kohtuullisella menestyksellä. Ensi vuoden kylpylätriathlon Ikaalisissa on laitettu kalenteriin jo neontussilla. Hikisen remonttiviikon hartain hetki tuli perjantain Kumpulahölkän lähtöviivalla kun paikallinen pastori lähetti juoksijat matkaan. Toivuin rauhan sanoista vasta viidennellä kilometritolpalla ja loppumatkasta juoksu tuntui jopa kulkevan. 15km 52:46.

Viime viikolla jatkoin ratakautta Hämeenlinnan tähtikisoissa. 5000m tasapaksusti 15:48. Lauantain AM-kisoissa taas pieni comeback metsäsuunnistukseen. Voittomarginaalia rapiat 10min. Juomarastien puuttumisen takia olisin tuskin edes jaksanut pysyä tolpillani niin pitkään kuin muut metsässä jaksoivat olla. Jalkaan kotiintuomisiksi sentin syvyinen haava ja saman mittayksikön paksuudelta turvotusta koko jalkaan. Vuonna 2005 konttasin samaisen kartan toisesta päästä Sakari Oravalle nilkkaleikkaukseen. Maasto joka on siis vielä voittamatta. Sunnuntaina järkkäsimme vielä Kylpyläjuoksun Ikaalisissa. 2,5h auringossa oli kova urakka vaikka tehtävänä olikin vain kannustaa osallistujia ja ohjata liikennettä. Taas tuntui siltä ettei minusta olisi ikinä juoksemaan tuossa kelissa kahta ja puolta tuntia. Puolimaraton olisi mennyt sentään vaivatta. Ratakauden päättäjäisiksi juoksin vielä 1500m. Taktiikkajuoksusta helppo voitto. 4:28 ei toki mairittele.

Ensi viikonloppuna jatkuu Urheilu Ruotsin puolella Vasastafettenissa. Viestin 6.osuus ja 15km hiihtoladunpohjaa odottaa lauantaina.

Köyhän miehen paulikiuru

2010-08-07T18:34:00.003+03:00

Hauskaahan tämäkin, mutta sen verran on jo hinkua taas urheilla että mieluummin olisin jossain muualla kisaamassa.

Unelmilla ei ole parasta ennen päivää

2010-07-19T17:01:00.001+03:00

Olen aina urheillut suurilla tunteilla ja ottanut urheilun tarjoamat pettymykset ja ilot asiaan kuuluvalla vakavuudella. "Pessimisti ei pety" - ei ole koskaan kuulunut mottovalikoimaani. Käännätin veistä omassa haavassani MM-valintojen jälkeen oikein urakalla ja kävin asialliset keskustelut suurimman osan valintakomission jäsenistön kanssa. Annoin katkeruutreni paistaa läpi ja peräsin oikeudenmukaisuutta lähinnä omasta näkökulmastani katsellen. Nurinoillani yritin löytää mahdollisimman pian taas sen asenteen jolla onnistuneet urheilusuoritukset on mahdollisia. En minä sinne palkintopallille halua pidemmänpäälle vain näyttämään keskisormea valmennusjohdolle ja jos noilla motiiveilla urheilen niin en varmasti pääsekään. Näiden keskustelujen tarkempaan sisältöön en halua enää pureutua julkisesti. Tyytyväinen en toki ole, mutta en sitä itseltäni odotakaan tässä asiassa vasta kun tuloslistalla ei keiku ketään edellä. Hävityt sekunnit katsastuksissa oli kaikki hävittyjä. Suurimmat pummit pyyhitään kyllä tuloslistoilta pois valintakomissionkin silmissä mutta ei Imatran kisan kaltaista tasaisenhidasta puurtamista.

Uhreilijan ja ennenkaikkea URHEILUN asemasta suunnistusliiton byrokratiassa ei liene yksikään maajoukkueurheilija tyytyväinen. Valmentajan asema tuossa hierarkiassa jossa valtasuhteet ovat kieroja kuin valintaryhmän valintalinja on varmasti vielä heikompi. Kaikki loka on aina hyvä heittää tuohon kuppiin jos mitaleita ei tule. Eikö olisi jo aika uudistaa suunnistusliiton huippu-urheilujärjetelmää siten että se tukisi urheilijoiden tuloksentekoa? Nyt hommaa hyvin paljon kustannetaan omakustannepohjalta samaan aikaan kun toimiston väki vääntelee kerholehteensä sinisillä ja vihreillä pallukoilla varustettuja valmennusartikkeleita.

Kävin muuten sprinttikarsintaa edeltävänä päivänä psyykkisen valmennuksen tapaamisessa. Aiheena optimaalisen tunnetilan löytäminen suoritukseen ja tunteiden hallinta suorituksen aikana. Hullun papereita en omista mutta urheilutavotteiden vuoksi olen valmis kalloanikin kutistamaan. Ensi tapaamisella täytynee vaihtaa aiheeksi tunteiden hallinta suorituksen jälkeen.

Tiedoite

2010-07-15T12:00:00.002+03:00

En hyväksy valintoja MM-kilpailuihin 2010. En tule hyväksymään nyt tehtyjä valintoja myöskään tulevaisuudessa. Hyväksyn etten tule juoksemaan MM-kilpailuissa 2010 ja toivon että joukkueeseen valitut menestyvät kilpailuissa.

Ote SSL:n valintaohjeista:
Valintaperusteet:
- kansainvälinen menestys 2010
- menestys MM-katsastuksissa
- kansainvälinen menestys 2009
- valintaryhmän näkemys

Käytetyt valintakriteerit J. Salmen tiedotteen mukaan:
- katsastuksissa voitto tai 2 x top 5 sijoitus
- matkavalinnat
- kauden aiemmat näytöt

Edellisissä listoissa on lukijasta riippuen näkemyseroja.
Alkuperäisten valintakriteereitä painottamalla eri osa-alueita millä tahansa kertoimella ei voida päästä miesten joukkuevalinnoissa nykyisiin valintoihin antamatta 90% painoarvoa valintaryhmän näkemykselle. Valintaryhmän näkemyksen pohjana on nyt nämä J. Salmen mainitsemat kriteerit, joissa alkuperäisiä kriteereitä on muokattu ja tarkennettu niin että nykyisen joukkueen valinta on tehty oikeutetuksi. Kriteerien mainitsemisjärjestystä listassa on muutettu. Sana kansainvälinen on hukutettu täysin kriteereistä.

Voittaessani vuonna 2008 MM-katsastuksen Sprintin lopulliset valintakriteerit olivat täysin erilaiset. Silloin jo EM-kilpailuiden Sprintin finaalista tapahtunut niukka karsiutuminen riitti kansainväliseksi näytöksi joka kiilasi katsastuksen edelle. Kurioisiteettina mainittakoon että tuona vuonna katsastukset järjestettiin mahdollisimman paljon tulevia kilpailuja vastaavissa olosuhteissa Tsekeissä. Tällä kaudella en ole sijoittunut Suomessa järjestetyissä sprinttikilpaluissa 3. sijaa huonommaksi. EM-kilpailuissa suomalaisia ei ollut edelläni. MM-kilpailuissa Sprinttiä tulee mielestäni juoksemaan vähintään 2 itseäni heikompaa suomalaista urheilijaa mikä on mielestäni väärin jos tavoitellaan menestystä Suomelle. Pidemmällä aikavälillä siis sukunimi on suurempi selittävä tekijä valinnoille kuin tulokset. Itse olen tähän asti urheillut tulostavottein. Pettymys on valtava ja tulevaisuuteen en tällä hetkellä näe enää urheilussa tulostavotteita.

Videotuomari ja tyylipisteet myös suunnistukseen

2010-06-28T22:42:00.002+03:00

Saksan konemainen hyökkäys murjoo Englannin puolustuksen kerta toisensa jälkeen sirpaleiksi ja entinen arjalainen ylpeys, nykyisin kebabinpyörittäjien jälkikasvusta koottu joukkue voittaa vanhan vihollisensa 4-1. Moni asia on muuttunut sitten toisen maailmansodan mutta yksi asia on sokeallekin katsojalle selvää: tuomarit ovat ottelussa yhtä epäoikeudenmukaisia kuin jumala sodassa. Upeiden maalien sijaan maajoukkueluotseina epäonnistuneet studioasiantuntijat kaivavat viiksiensä takaa esiin hidastuksista puolustuksen virheet ja linjatuomarien liputukset. Kaikki on niin pirun taktista ja helppoa ja kommentaattorit niin käsittämättömän fiksuja kun osaavat haukkua kollegansa ja pelimiehet jotka ovat Suomen kerta toisensa jälkeen kisoista pudottaneet. Jälkikäteen on helppo olla viisas. Maajoukkuetta valmentaessaan samat miehet piirsivät fläppitaulut täyteen kuviota ja tappion jälkeen kaivoivat videolta ottelun ratkaisseet tuomarivirheet. Kiinan muurin paksuiset viikset peittivät mahdollisen hymyn lisäksi myös pettymyksen ja kaikki muutkin tunteet. Urheilusta tehtiin suorittamista. Voitoista kovan työn lopputuloksia ja tappioista tilastotappioita. Mikään ei saanut Tuntua miltään.

Nyt samat miehet kaipaavat videotuomareita kun kolme punapaitaa missaavat Englannin tasoituksen vaikka 3 miljardia ihmistä näkee samaan aikaan pallon olevan metrin verran maalissa. Englantilaisia pelaajia sapettaa. Koko englannin kansa saa taas yhteisen vihollisen tuomareista ja syöksyy baariin purkamaan pettymystään. Samaan paikkaan jossa juhlitaan voittoja. Ketään ei kiinnosta kun viisivuotias Jürgen naputtaa Playstationilla saman ottelun päinvastaiseen lopputulokseen. Ketään ei kiinnosta vaikka jokaikinen pelaajan liike kentällä on tarkoinharkittu ja jokaikistä bittiä myöden laskelmoitu ja pallon käydessä maalissa hyväksytään maali yhtä varmasti kuin päivä muuttuu illalla yöksi. Kaikki on oikeudenmukaista. Ei ole dopingia. Ei vääryyttä. Vain urheilevia robotteja vailla tunteita. Sitäkö yleisö kaipaa?

Englannin mestaruus 1966 teki voittomaalin tekijä Geoff Hurstista legendan vain koska hän ei koskaan tehnyt maalia. Tai mikä vielä parempaa sen ajan kamerat tallensivat kuvaa niin verkkaisella tahdilla että asia jäi jokaisen katsojan ratkaistavaksi. Baarissa riitti ja riittää edelleen keskusteltavaa tuosta asiasta. Urheilu kiinnostaa kun siihen kuuluuu myös vääryyksiä ja niiden aiheuttamia tunteita. Pari vuotta myöhemmin Bob Beamon hyppää pituutta legendaarisesti metrin verran pidemmälle kuin ihmisen pitäisi. Numerot kirjataan ikiajoiksi urheilukirjoihin mutta mitä jos meksikolainen aavikkotuuli olisikin pyyhkinyt jäljet hiekasta ennen kuin mittamies olisi ehtinyt laskeutumispaikalle. Kukaan ei tuolloin muistaisi 60-luvulta kuulentoja ja Neil Armstrgia koska jo vuotta aikaisemmin joku muu olisi käynyt pituushyppylankun ja hiekkalaatikon välillä vähintäänkin kiertoradalla. Ei Maradonakaan olisi maradona jos videotuomari olisi hylännyt jumalan kädellä tehdyn maalin. Yleisöä varten viritetyt urheilun oikeudenmukaisuutta puolustavat videotuomarit tappavat urheilusta tunteet ja estävät legendojen syntymisen.

Khramov oikaisee taas kerran pistepellon poikki gps selässään ja pesupaikan vatussit vaativat päitä pölkylle. Kanssakilpailijoista tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Apukäyrä on piirtänyt tampereen pusikoista kartan taas vaihteeksi aivan soiroon ja urheilijoista tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Voin itse kertoa että ne kymmenet kerrat kun oma päätä on koeteltu kotimatkalla kyynelien partaalle sen vuoksi että olen mielestäni epäoikeudenmukaisesti jäänyt tulosluettelossa tai niistä johdetuissa valintalistoissa liian kauaksi kärjestä, ovat opettaneet ja kannustaneet jatkamaan yrittämistä kahta kovemmin. Ei minua uheilijana kiinnostaisi jos joku jälkiviisas videotuomari muuttaisi historiaa ja yrittäisi tukahduttaa urheilun antamat tunteet.

Elämä on herbalaiffia

2010-06-23T22:59:00.002+03:00

Viime viikon loppupuolelle tuli kaksi varsin erilaista starttia. Tuusulan maailmancupissa umpitylsää suunnistusta huippuliigaformaatilla ja kaupan päälle vielä suomalaista kukkapenkkisprinttiä. Fiilis oli kuin juoksukisassa. Tai enhän noita ole paljoa juossut. Ja kesän kalenteriin niitä olen nyt lisännytkin. Eli suunnistuksellisesti rakkaan lajimme raiskaamista, mutta enemmän tuosta kilpailun aikana oikeastaan nautin kaikessa yksinkertaisuudessaan kuin viikon toisesta startista Kytäjän Jukolasta.

Pienoinen alavartalovamma varjosti molempia startteja ja tämän viikon maailmancupit saankin seurata siltä paikalta jolle ne on suunniteltu eli yleisön puolelta. Ruotsin kisan tv-lähetyksen perusteella ei kokeilun onnistumista onnistutte ainakaan kotisohvalle välittämään. Ei online-tuloksia, pari kameraa kuvaamassa puluja suihkulähteen reunalla ja puolet lähetysajasta kuvan peitti kartta. Sinänsä pätevä selostaja ei ilman lajitaitoista kommentaattoria tiennyt edes missä kamerat on, saati että olisi kyennyt kertomaan mitään miksi ja mihin kilpailu ratkesi. Samat pulut paskoi suihkulähteellä kisan jälkeenkin, ruotsalaiset ja sveitsiläiset kiipesivät palkintopallille ja aurinko paistoi. Niin helppoa urheiluviihdettä että varmaan kuninkuusravikansakin ymmärtää mistä on kyse. Jotain dementikkoa voi kiinnostaakin.

Jukolassa kaikki oli toisin. Vartin pummeja. Itkeviä suunnistajia haastatteluissa. Ensiaputeltalle pidemmät jonot kuin vessaan. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi että laji on vaativaa kestävyysurheilua. Eikä se tuntemattomaksi jäänyt kadunmies tänään tullut kyselemään miksi Niggli hävisi lopussa tukholman sprintin vaan että mitä sille Teidän aloittajalle oikein tapahtui. Kumpaankaan en tiedä vastausta. Jälkimmäinen sentään kiinnostaa minuakin. Tuskimpa näistä uuden ajan vouhotuksista yleisölajiksi on, vaikka niitä hauska onkin juosta. Suunnistus on kuitenkin se laji jota juostessa mennään pois mukavuusalueilta ja jota on paras seurata kähisevästä mikrofoniäänestä kesäisen yön sammalmättäältä ja loppumattoman mielenkiitoisista gps-käkkyröistä, jos vaan ratamestari antaa mahdollisuuden sille että kilpailussa edes tapahtuu jotain. Vuoden ratamestarin titteliin saa Imatran huippuliigan ratametsuri tehdä kyllä Kattaista vastaan kovan työn.

Lisää Vuvuzelaa

2010-06-13T22:09:00.002+03:00

Sprinttiprojekti kannatteli lopulta 9. sijalle EM-kisoissa ja 3. sijalle SM-kisoissa. Edessä on vielä Nordic O-tour, Huippuliigan sprintti ja sitten MM-kisat ja PWT-kiertue ja maailmancup. Tuo siis pelkästään yhden matkan erikoismiehelle. Yleismiehet vetää saman setin kertoimella kolme. Ja vielä viestin päälle lähestulkoon jokaikisellä kirjainyhdistelmällä. Seurajoukkueessa vielä sitten isot viestit.

Bulgariassa herätti huomiota yleisön fanaattinen kannustus paikallista kansallissankaria kohtaan. Kiril Nikolovin juostessa hurmionomaisesti plakettisijalle pitkällä matkalla ei kuitenkaan kenelläkään tullut mieleen kieltää kannustukseen käytettäviä torvia liian voimakkaasta äänestä. Jalkapallon MM-kisojen aikana jokainen televisio on alkanut pitää ininää jonka vuoksi kannattajien hauskanpitoa ollaan rajoittamassa. Pääasia että kotosohvalla ääressä ei tarvitse ojentaa kättään kaukosäätimelle tv:n äänisäätimelle. Näin meitä palvellaan. Entisvanhaan oli tv:t paksuja ja miehet laihoja. Nyt on muoti jotain aivan muuta. Nikolovin poistuminen kilpailukeskuspellolta kiiltävällä mersun sporttimallilla sentään muistutti Bulgarian metsissä tuosta suurten tähtien lajista. "Rakkaudesta lajiin", sanoo suomalainen samaan aikaan. Rakkaudesta lajiin taisi Kirilkin tänään toisaalta Paarijoen maanpäällisessä helvetissä taivaltaa. Katumaasturillakaan ei tuossa maastossa pääse kuin hädintuskin parkkipaikalle.

Resurssivaikeuksissaan pohjoismaiden liitot ovatkin pykänneet tälle vuodelle uuden "yleisöystävällisen" suunnistuskonseptin Nordic O-tourin muodossa. Uusia kokeiluluontoisia kisaformaatteja ja kottikärrykaupalla rahaa sveitsiläisille pankkitileille kotiinviemisiksi lienee kuitenkin totuus. Itse toki suhtaudun suurella mielenkiinnolla ja menestystavottein uutta kisakonseptia kohtaan kuten aina suomipaidan päälle pukiessani. Vuvuzelat soinevat edelleen jossain aivan toisella puolen maailmaa. Mutta vain kerran neljässä vuodessa.

Äiti, mä oon telkkaris

2010-06-10T16:19:00.001+03:00

To 17.6.
TV2 20.20 Suunnistuksen Nordic Tour , Suomi

La 19.6.
FST5 22.50 Jukolan viesti
TV2 00:30 ->

Ti 22.6.
TV2 20.20 Suunnistuksen Nordic Tour, Ruotsi

La 26.6.
FST5 19:50 Suunnistuksen Nordic Tour, Norja

Ma 6.12.
Joka kanava koko illan, Linnan Juhlat

Sprintterin betoni

2010-06-05T19:37:00.004+03:00

Mökkireissu

2010-06-01T15:46:00.003+03:00

Kartat

2010-05-31T17:36:00.003+03:00

Euroviisujen alkukarsinnat

2010-05-30T12:21:00.002+03:00

Jatkopaikka tuli äänivyöryllä. Yleisöäänestyksen suosio taisi tukkia online-palvelun. Mutta toivottavasti kykenevät parempaan iltapäivällä. Miesten ensimmäinen startti on klo 16:30.

Karsinnan rata oli 40% metsää, pari väliä korttelia ja loppu rantadyyniä. Finaalissa kait jotain vastaavaa.

Online

Ne jotka avajaisissa vilkuttelee, ei vilkuttele palkintopallilla

2010-05-29T09:17:00.002+03:00

Reissuun lähtiessä mielikuvat Bulgariasta olivat kuten muistakin vanhoista Neuvostotasavalloista:

Suosituin urheilumuoto: Karvaselkäisten kreikkalaisroomalainen paini. Tätä harjoitellakseen jokainen kunnon bulgarialaismies hakkaa aamulla vaimonsa ja raiskaa illalla.

Ruokakulttuuri: Hapankaalia ja vodkaa. Kukaan ei kestä elämää näissä maissa selvin päin.

Sprinttisuunnistuskulttuuri: Likaisia ja roskaisia puistoja, kaikki metsät toimivat niin hiiliniluina kuin yleisinä roskanieluina. Asfaltit on niin reikäisiä että muutkin kuin lissu tarvitsevat sprinttiin säärisuojat. Kaupungit on räjäytetty maailmansodissa kappaleiksi ja lopulta joku Lenin on rakentanut kylät täyteen kerrostaloja tehokkaalla Neuvostoliitto/Hervanta - formaatilla.

Ilmasto: Aivan sama sataako vai paistaako kun aina on niin paljon saastetta ilmassa ettei asiaa sen kummemmin havaitse.

Ihmiset: Luonnostaan epäkohteliaita ja epärehellisiä. Työnteko ei kiinnosta mutta kuitekin jokaisessa kadunkulmassa on joku valvomassa suojatienylittäjiä kuin Elos-sprintissä konsanaan. Sillä erotuksella että Bulgariassa haluavat työstään kolikon palkaksi ja ampuvat surutta ne jotka ylittävät tien kielletyn alueen kohdalta.

Pari päivän kokemuksella:

Suosituin urheilumuoto: Sama kuin länsimaissa, eli oman urheiluharrastuksen aloittamisen suunnittelu. Ja lopettamisen selittely.

Ruokakulttuuri: Kaikkea muuta kuin kaurapuuroa saa.

Sprinttisuunnistuskulttuuuri: Tämä maa oli sodissa aina sopivasti sen puolella joka johtaa. Eli päästi sakemannit marssimaan lävitseen itään ja sotaonnen käännettyä vaihtoi Neuvostoliiton puolelle. Just niinkuin Suomikin pohjoisessa. Saksalaiset eivät sentään polttaneet kyliä mennessään joten keskustassa on muutakin kuin rovaniemeläistä ruutukorttelia. Ja koska eivät päästäneet Neuvostoliittoa perustamaan laivastotukikohtaansa Primorskoon on merenrantaan jäänyt pieni kaistale hiekkadyynejä sprinttisuunnistajien huviksi. Muuten ihan normi itäblokkia eli kulkukoiria ja likaisia puistoja ja leninin patsaista puiston keskellä olevalla kumpareella.

Ilmasto: Trooppinen

Ihmiset: Esimerkki lentokentän parkkipaikalta. Autovuokraamon auto oli ympäröity joka puolelta pysäköidyillä autoilla. Yhdessä niistä oli kuljettaja istuskelemassa ja kysäsin että josko viitsisi siirtää sen verran että mahtuisimme peruuttamaan. Tai siis kaveri ei osannut mitään muuta kieltä kuin olan kohauttelua ja murahtelua, mutta kysäisimpä kuitenkin sukulaiskielellä eli käsien viittelyllä. Vastasi murahtamalla. Peruuttelimme viitisen minuuttia senttipelillä vekslaillen. Hänenkin auton kylki oli jokaisella peruutuksella sanomalehtipaperin päässä meidän puskurista. Siinä odotellessaan ehti poltella askin verran norttia ja murahti taas kun saimme auton pois. Eivät siis välttämättä pelkästään epäkohteliaita mutta myös tyhmiä.

SM-sprint

2010-05-23T09:51:00.003+03:00

Hieno kisa. Onnistunut suoritus.

Primorsko

2010-05-19T19:59:00.000+03:00

Sprinttipanostus tuotti myös kisalipun EM-kilpailuihin.

Sprintti ja pitkämatka kuuluu ohjelmistoon. Keskimatkaa en ole juossutkaan sitten viime syksyn SM:ien.

Monet kävivät pelipaikkojen liepeillä leirillä maaliskuussa analysoimassa maastoja. Itse luotan googleen ja lähes kymmenen vuoden kokemuksiin suunnistusturismista Itä-Euroopassa. Oman pääkilpailun maasto järjestäjien mukaan: "3 types of terrain – park with flat woodland and different visibility and runability, street area and coastal terrain with sand dunes."

Ja näin kuvaavat maastoa siellä vierailleet:

Primorsko on ranta- ja nuorisoturismiin keskittynyt kaupunki Bulgariassa, 52km Bourgasista etelään. Primorsko sijaitsee niemessä, Stomoplon ja Diavolskin lahtien välissä. Primorskossa on suuri rantalomakeskittymä, johon kuuluu yli 80 majoitusta tarjoavaa yritystä. Primorsko on kuuluisa 10km pituisesta hiekkarannastaan, joka on Bulgarian pisin mustanmeren rannalla oleva hiekkaranta (kuvassa pohjois-ranta oikealla, etelä-ranta vasemmassa reunassa). Primorskon lähellä sijaitsee myös harvinainen Ropotamon joki, jonka alueella esiintyy huomattava määrä harvinaisia kasveja ja lintuja.

Primorskon pieni kaupunki on nykyaikainen, palveluvalikoimaan kuuluu runsaasti pieniä kahviloita, aamuun asti aukiolevia diskoja ja edullisia ruokaravintoloita. Yöelämä Primorskossa on kaupungin kokoon nähden vilkasta ja kansainvälistä.

Primorskon ilmasto on välimerellinen, pääasiallinen turistikausi on touko-lokakuu.

Su 30.5. Sprint (karsinta + finaali)
Ma 31.5. Pitkän matkan karsinta
Ke 2.6. Viesti ??
La 5.6. Pitkän matkan finaali

http://www.eoc2010.bgorienteering.com/index/

Ultimo kilometro

2010-05-16T19:46:00.000+03:00

SM-maastoihin asetin tavoitteiksi:
-alle minuutti Keskisaloon
-Top 20
-Tarpeeksi kova alku ja kaikki itsestä irti

Tulokset (4km):
1. Jukka 11.43
..
23. V7 12.39

Väliajat (2km):
..
10. V7 +13sek

Keskimmäinen tavoite jäi toteutumatta. Ehkä osin senkin takia että viimeinen toteutui varsin täydellisesti. Juoksin taktisesti juuri niin fiksusti kuin sprinttisuunnistajalta voi odottaa.

EM-katsastus

2010-05-12T23:57:00.003+03:00

Eletään kultaista 80-lukua. Sen loppupuolta, jolloin huhutaan jo Neuvostoliiton luhistumisesta ja uudistushenkiset visionäärit tekevät kokeiluluontoisesti 1:10000 - karttoja. Vaikka jotain saunailtoja varten piirtelevät kartalle kaikkia ylimääräisiä pikkukiviä, jotta myös likinäköiset ja fyysisesti lahjattomat voisivat pärjätä perinteisessä kestävyyslajissa. Parkanolaisessa suunnistuskoulussa saan kilpailukauteen valmistavalla kaudella työpöydälle kartan ja käsky käy suunnitella siihen rata. Lienee itsestäänselvyys että radasta on tarkoitus suunnitella hyvä, koska tuohon aikaan ei ratamestareilla edes vielä käynyt mielessäkään tehdä paskoja ratoja. Toinen itsestäänselvyys oli että rata on kolmisen kilometriä pitkä mutkitteleva viiva jolle mahtuu viisi ympyrää. Niiden viereen numerot jotka opetussuunnitelman mukaan tulisin opiskelemaan puolen vuoden päästä peruskoulun ykkösluokalla. Nohevana poikana lukaisin ykkösluokan matikankirjat jo edellistalvena jotta pääsen nyt keskittymään paremmin urheilu-uran rakentamiseen. Lähtöpaikalle tasasuuntainen kolmio ja maaliin taas ympyröitä tuplaten. Kolmio tuttua kauraa seiskaluokan geometrian tunneilta ja ympyrät nallepuh-värityskirjasta.

Talven aikana olemme valmistaneet suunnistukseen tarvittavia ominaisuuksia juoksemalla kovaa ja opiskelemalla karttamerkkejä. Piirrän ratani kartan kaakkoiskulmaan josta löydän mielenkiintoisia kohteita: Taloja, teitä ja paljon väriä. Saan nuhteet kun en hyödynnä lainkaan kartasta 90% peittävää aluetta jossa on paljon valkoista, ruskeita viivoja, kiviä ja jyrkänteitä.

Reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin huhutaan Euroopan luhistumisesta ja visionäärit juoksuttavat urheilijoita 1:4000 kartalla. Kartalta ei enää löydy valkoista kuin kääntöpuolelta ja radat ovat typistyneet 6-vuotiaan standardista kolmasosaan. Yhteislähdöllä mennään, mitä en olisi osannut edes kuvitella 6-vuotiaana. Ehkä päiväunissani toivoa siinä tapauksessa jos joku suunnittelee ratanasa tuolle kartan valkoisemmalle alueelle josta en ymmärrä mitään.

Poimin sipoolaisen navetan takana maasta pikkukiven ja totean Omalle ääneen että tekisi mieli heittää sillä navetan ikkunan lasi paskaksi. Siitä samasta ilosta minkä vuoksi tein sen 20 vuotta sittenkin. Navetan takana on lähtökynnys. Mietä on siellä hieman toistakymmentä hieman epätietoista mitä tulee tapahtumaan. Mårten Boström lienee ainoa tietoinen ja verryttelee parasta aikaa kilpailualueella. Kilpailukutsua ja ohjeita on rukattu pikkuhiljaa viimeisen kuukauden aikana ja kilpailuun tullessani olen hieman epätietoinen mistä Sipoossa kilpaillaan. Sprintissä katsastetaan EM-kilpailuihin, jota järjestäjät kutsuvat karsinnaksi ja finaaliksi kutsuvat tätä jonka vuoksi 2/3 karsinnan kärkikolmikosta on jo kototerassilla grillaamassa härän selkää. Nyt varttia ennen starttia muuttavat vielä kerran sääntöjä ja yhdistävät a- ja b-finaalit 10 hengen yhteislähdösi. Kiviäkin kiinnostaa joten jätän pikkukiven heittämättä ja lähden mielenkiinnolla katselemaan mitä kilpailusta tulee.

Taktiikaksi ajattelen juosta sopivan väljillä tonteilla kärjessä tai mieluiten heti sen takana, jotten joutuisi käyttämään varataktiikkaa kyynärpääosastolta. Uuteen lajiin kun ei ole kontaktipuolella luotu vielä mitään sääntöjä joten ennakkotapausten luomisen toivossa mietin hieman jääkiekon taklausten ja jalkapallon kropan käytön välillä. Rasteilla leimatessa sitten tarvittaessa vapaapainia.

Kisa menee hyvin. Ykköselle BJ lähtee vasemmalta, minä otan oman radan oikealta ja muut aloittaa hiljempaa. Kakkoselle minä vasemmalta ja BJ pitää toisella puolen taloa edelleen parasta vauhtia. Kolmoselle ja neloselle pääsen kärjessä ja vitoselle valitsen oikean. Oma ryntää kärkeen ja itse tyydyn säästelemään voimia. Viimeiselle pitkälle välille haudon hiukan reitinvalitaa, mutta päätän kuitenkin mennä muiden mukana ja iskeä sitten lopussa. Kilpailun voittaa fyysisesti vahvin. Toinen on fyysisesti toiseksi vahvin ja kolmas olen minä. Fysiikka tarkoittaa sopivan ratasuunnittelun turvin onneksi vain 5minuutin juoksuvauhtia eikä noita vapaapainiominaisuuksia.

Kilpailijoilla on ihan hauskaa. Yleisöllä ei, koska kisasta ei ole online-tuloksia tai live-gps-seurantaa. Suunnistuksen yleisö on kotona eikä kilpailupaikalla. Suunnistuksen yleisö ei lue kilpailuraporttia kuukauden päästä liiton tiedotuslehdestä vaan odottavat että kilpailujärjestät, kokkensit, kiviset ja aaltoset suoltavat ne talkoilla penkkiurheilijoiden nähtäväksi reaaliajassa samaan aikaan kun liitto odottaa edelleen Neuvostoliiton luhistumista ja tiedottamisen vapautumista lentolehtisistä sähköiseen muotoon. Valitettavasti moni kokee että ne lisenssirahat menevät nyt näihin lentolehtisiin, banderolleihin ja liiton juhlavuosikiertueseen. Urheilun tuote laahaa Neuvostoliiton aikakaudella ja muutoksia siihen tehdään kuitenkin jatkuvalla syötöllä jopa vartti ennen starttia niin että kukaan ei enää tunnu tietävän mistä milloinkin kilpaillaan ja miksi.

Sprinttikilpailujen järjestäminen lienee tällä hetkellä suomalaisessa suunnistuksessa sitä epäkiitollisinta hommaa. Valtava vaiva liikennejärjestelyissä ja niiltä muutamalta kisaan saadulta osanottajalta haukut järjestelyiden epäonnistumisesta päälle. Yhdessä asiassa ja siis siinä täkeimmässä Sipoossa onnistuttiin eilen kuitenkin täydellisesti. Rata ja kartta eivät jättäneet mitään jossiteltavaa.

Tulokset, Em-katsastus

Tulokset, Yhteislähtökisa

El mapa

2010-05-03T20:17:00.001+03:00

http://taanila.net/doma/show_map.php?user=Vesa&map=25

Live: tiomilan yö

2010-05-02T16:37:00.000+03:00

2. osuus, 1km maaliin, letkassa kolme kovaa (kr, kristiansand,halden) ja nouski. Allekirjoittaneen tavoitteena saattaa pitkän yön juoksija varmasti
kärkiletkaan. Laskeskelen mielessäni saavani tässä letkassa vähintään toisen syöttöpisteen tekstarin sivulle 222. Lähestytään rastia nro 107. Letkan hännillä ravistelen etureisiä ja hoen malttia. Syke 140, tuntuu kyttäilyltä. Letkan kärki nousee jyrkästi mäkeen. Irtaudun omalle hajonnalle joka on 50m oikealla. 3min myöhemmin löydän rastini. Letkan kärki on suurin piirtein maaliviivalla. Hiljaisesta metsästä kuulen kuulutuksen vaimean kutsun. Ei yhtään lamppua pimeydessä. Näinkö sen taas piti mennä.

Comeback

2010-04-25T08:26:00.005+03:00

Kilpailukauden avajaisiksi juoksin lauantain Finnspringin. Näin myöhäiseksi ei kauden avaus olekaan lirvahtanut vielä kertaakaan aiemmin tällä vuosituhannella. Kilpailun jälkeisissä spekulaatiossa selitellään periteisesti että "tässä on nyt vielä harjoituskausi käynnissä" ja blaa blaa... Sanoisimpa että tuskin yksikään ukko top10-osastolta lähti kuitekaan kisaan pelkästään harjoitusmielessä. Tai sitten oli väärässä paikassa. Itselleni tuo numerolapun rintaan saaminen tarkoittaa ja tarkoitti eilen taas sitä että parin unettoman hermoiluyön jälkeen jouduin lähtöpaikalla muistuttelemaan itselleni ainoastaan totuuksia peruskallion räjäyttämisen järkevyydestä miesvoimin ja kertaamaan viime vuoden vastaavan kisan suoritusta. Parinsadanmetrin polkuväli ykköselle otti vuosi sitten Närpiössä neljä minuuttia ja kakkosvälillä jo eksyin. Nyt lähti paremmin käyntiin ja meno ja tuntemukset muistuttivat taas keväästä 2007 jolloin johdin jokaista kilpailua alkumatkasta.

Samaiseen helmikuussa laadittuun pelastussuunnitelmaan johon vedin henkselit siljarastien kohdalle kirjailin Finnspringin kohdalle: "Kampäk ja ehjä suoritus". Ensimmäinen onnistui kun muutaman epäileväisen silmissä pääsin jopa hieman yllättämään puskista ja eräs tammikuun Etelä-Afrikan leiritoverikin epäili poskien kaventuneen kymmenen kilon verran sitten viimenäkemän kun hörpimme Savanna Dryta etelän lämmössä. Kahdeksan on totuus. Jälkimmäinen osa kilpailun tavoitteesta kaatui viimeistään alla olevaan turoiluun joka maksoi kolmisen minuuttia. Aika näyttää mitä muuta se maksoi. Päävalmentaja linjasi viikolla ennen kilpailua alkujutussa mainittujen paineiden kasaamisen pohjaksi eilisen startin olevan se viimeinen näytönpaikka talven ja alkukevään näyttöjen lisäksi kapenevalle tielle b-maajoukkueeseen ja em:iin ja mm:iin. Itsellänihän nuo muut näytöt olivat pyöreä 0. Virheitähän on turha miinustella loppuajasta riippumatta siitä onko vuoden ensimmäinen startti tai suopursun kukinta-aika tai spiraalikäyrät niin kauan kun laji on suunnistus, mutta positiivinen olo jäi sentään siitä että virheeseen johti halu karistaa pyrinnön värit takahorisontin peesipaikalta. Perässä ei mies tuntunut pysyvän metriäkään mutta palkintopallilla näin kuitenkin saman naamarin. Ensi viikonloppuna muut miehet saanevat hoitaa tuon karistamisen ja itselle on tarjolla puolustusvoittoisempaa tonttia.

Koko seuranta
Tulokset

Telakalta se lähtee lyhytkin kausi

2010-04-20T17:51:00.000+03:00

Hinkuyskä, loputon talvi ja lopulta myös ikämiespohje pakottivat muuttamaan viivästetyn kevätkunnon taktiikkaa aikaistetun syyskunnon systeemiin. Kevätyönviestiä seurasin kotitelakalla ja yllätyin onlineseurannan informaation määrästä ja laadusta. Pätevä selostaja ja pari kuvainformaatiota tuottavaa tuubia lisää niin lähetys netin kautta on valmis. Eikä tarvitse ostaa sekuntiakaan ruutuaikaa televisiokanavilta. Finnspringissä olisi tarkoitus olla taas itsekin tuottamassa meteriaalia penkkiurheilijoille viivottimensuorilla gps-reittijäljillä. Islannin tulivuorenpurkauksen johdosta varaudun nyt myös alkavaan jääkauteen ja tuhkapilven pimentämään sysimustaan suunnistuskauteen jossa kaikki kilpailut juostaan otsalampun valossa. Kaikissa edellämainituissa kaavailuissa kuntohuippu on asetettu elokuulle. Onhan sitä ennenkin toki suunniteltu ja harvemmin noissa onnistuttu. Joskus opiskeluaikana jopa onnistuin tunnin aikana läpäisemään fysiikan tentin ja tekemään pätevän vuosisuunnitelman ruutupaperille. Ja siinä treenisuunnitelman ruutupaperilla oli takuulla enemmän mustattuja ruutuja kuin tenttipaperilla.

Tuhkapilven vuoksi oma lentoonlähtökielto jatkui vielä yli päättyneen viikonlopun. Tein kolmeen vuorokauteen Paraisten maastoissa kilpailuun valmistavan kauden. KVKK - kirjoittelin joskus tuon pätkän nimeksi vuosisuunnitelmaan ja varasin sille neljä viikkoa, mutta blokkiaikakaudella tuokin mahtunee yhteen viikonloppuun.

Karttakavalkaadi

...ja nousi kolmantena päivänä kuolleista

2010-04-05T11:48:00.005+03:00

Siinä välissä taisi levätä pari päivää. Eikä ressannut liiemmin lepopäivinä kulkupolitiikasta.

Lumi- ja ilmastopoliittisista syistä leireilimme Nouskin porulla pääsiäisen kotimaisemissa Ikaalisissa. Yksi syntyperäinen paikkakuntalainenkin sentään oli mukana. Muuten leirille osallistunut tiomilajoukkuellinen on ajatunut Nouskiin kaupungistumisen ja maalaistumisen seurauksena. Jälkimmäinen saattaa jopa ihmetellä ääneen: "Eikö täällä oo mitää aabeeseetä?". Onhan siellä Sammin ST1. Vaihtoehdostaan poiketen tarjoaa vain hyvää ruokaa ja kaikki asiakkaat ja henkilökunta arvostavat kestävyysurheilua.

Perinteinen pääsiäisleirihän on viimeiset kymmenen vuotta noudatellut kaavaa: Amorellalla niin etelään että lunta ei näy, pari hyvää suunnistusreeniä, pari väsyneempää suunnistusreeniä ja vielä pari reeniä Isabella mielessä. Palkintoa näistä on joskus saanut odotella pidemmällekin kesään. Nyt ainakin palaute tuli saman tien. Minuutti turpiin teivocupissa ja Hytösen kuopaisemat kurat vasten kasvoja toistamiseen talven aikana intevalliharjoituksen viimeisessä vedossa. Taitopoliittisella puolella sentään silmiähivelevän ennakoivaa ja sujuvaa suorittamista ruutukorttelissa. Sunnuntaina kipaisimme leirin päätteeksi pari tuntia pukarantienlaitaa. Tai pystyi siellä oikeastaan keskelläkin tietä juoksemaan kun savut olivat hieman hiljenneet kylältä sitten 70-luvun. Silloin olisi joka talosta hypännyt letkan mukaan yksi tai kaksi puolen tunnin kympin miestä. Paluumatkalla olisivat karanneet.

Tutkimus: Harjoittelu parantaa tuloksia

2010-03-26T20:56:00.002+02:00

Taiteilijaurani kymmenennen juhlavuoden kunniaksi toteutin yhteistyössä empiirisen harjoittelututkimuksen yksikön kanssa tutkimuksen harjoittelun vaikutuksesta kellon 5000 metrin juoksun aikana käymään aikaan. [Viren, Haikkola: Aikakoe, 7/1972] Tutkimuksen tuloksia voidaan pitää hyvin epäluotettavina johtuen vain yhden ihmisen otoskoosta. [Jutila, Kummola: Epäluotettavat miehet, eri julkaisuja] Tutkimuksen aikana koekaniinina toiminut jo ehtoopuolen urheilijaksi tuomittu päälajikseen suunnistuksen määrittelevä juoksunharrastaja noudatti kurinalaista elämäntyyliä ja raamatusta tuttuja viisi leipää - kaksi kalaa, viisi päivää harjoittelua - kaksi lepoa rytmitystä ruokailussaan ja harjoittelussaan. [Useita kirjoittajia: Raamattu,0/0000]. Tutkimusjaksoa edelsi kymmenen vuoden ja 45000 kilometrin annos tuottamatonta harjoittelua. [Taanila, Tuskien kilometrit, 2000 luku]

Harjoittelun sisältö:
Viikko 6

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: a: 9km ip: 21km 2h15min tietä polkua ja hankea
To: a: 9km ip: 22km josta mäkinen rento vk 50min.
Pe: 1h30min hiihto hävettävän hiljaa
La: ap: kortteli&polku-suunnistus 1h13min vk1-vk2. flow. Ip: sprint 3x5min rennon kovaa
Su: 50km kansanhiihtolatuja hiljakseen

Viikko 7

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: a: 9km. ip: 22km kevyt
To: a: 7km. ip: 7x1000m radalla ilman irvistystä 3:30 -> 3:05
Pe: 2h tosi hiljaa pimeällä ladulla
La: 22km 4min/km
Su: 34km hiihto. Puolet matkasta avasin latuja lumimyräkän jäljiltä.

Yht: 90km

Viikko 8

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: a: 9km ip: 26km kevyt
To: a: 9km ip: 15km vauhtileikittely
Pe: ip: 12km 10x100m
La: ap: 4x6min + 3x1,5min ylämäkeen ip: 18km hiihto
Su: ap: 25km kevyt

Viikko 9

Ma: Lepo
Ti: 5000m 16:08
Ke: reilut 2h tosi hiljaa pimeällä ladulla
To: a: 9km ip: 9km
Pe: 8km kevyt
La: 80km hiljaksiin retkilatuja seitseminen-helvetinjärvi-seitseminen
Su: Lepo

Viikko 10

Ma: Lepo
Ti: a: 7,5km ip: mäkivedot 6x5min reippaasti j a 3x2min kovaa
Ke: hiihtely 90min
To: a: 9km ip: (1000m n.4min/km + 500m reilusti kovemmin) x 8
Pe: 11km sis 10x100m
La: a: 5km. ap: pyynikin testijuoksu 15,3km 56:49
Su: Lepo

Viikko 11

Ma: Lepo
Ti: a: 6km ip: 8x1000m hallissa
Ke: a: 9km ip: 25 km kevyt
To: ip: 10km kiihtyen 37:30
Pe: ap: 6km ip: kevyt hiihto 10km
La: vuokattihiihto 60km 4h12min
Su: 20km rauhallista kumartelua suksilla

Analyysi:

Ja sit tämä:

V7 - taitelijauran kymmenvuotisjuhlakiertue:
24.4. Rauma
1.5. Finspång
12.5. Sipoo
16.5. Lahti
22.5. Kirkkonummi
19.6. Hyvinkää
7.7. Puolanka
9.7. Puolanka
14.7. Imatra
loppuvuoden keikka-aikataulu avoin.
Kietue t-paidat fanishopista.

Vuokatti

2010-03-22T10:22:00.009+02:00

Maineikas hiihtourani sai jatkoa menneenä viikonloppuna Vuokattihiihdossa. Tuo urahan sai alkunsa hippohiihdoista jo kevättalvella -85, joista kotiintuomisina oli pronssinen lätkä ja paljon arvokasta kokemusta. Matkana oli tuolloin sprinttitrendiä ennakoiden vaatimaton yksi kilometri. Kirvelevää tappiota en huhujen mukaan selitellyt välineillä tai hitaalla lumella vaan pelkästään perintötekijöistä johtuvalla hitaalla lihassolujakaumalla, jolla lyhyelle matkalle tarvittava nopea voimantuotto ei riittänyt korkeammalle. Samaisten perintötekijöiden ansiosta ymmärsin myös hyvin pian että lumi ei ole hidasta vaan että kyseinen nopeudenpuutteen tunne johtuu pelkästään urheilijasta itsestään. Vetäydyinkin pureksimaan tappiota ja kehittämään hidasta voimantuottoa vuosiksi vain harjoitusladuille.

Tämän vuoden talvikauden avaus ja päätös oli sarjassaan neljäs totinen paluu hiihtourheilun pariin sitten hippohiihtouran. Starttipaikalla oli perhosia vatsassa kuin tuolloin -85 ja joka ikinen kerta sen jälkeen kun saan numerolapun rintaan. Ensimmäiselle huoltopaikalle hiihtelin kaikessa rauhassa letkan mukana. Hiukan mietin että kehtaako sitä naisia päästää edelleen, kunnes hoksasin numeron väristä että edellä hiihtelevä neitokainen tai rouvashenkilö hiihti "Kainuulaista sprinttiä", suksenvaihtoskiathlonia 120km matkalla. Masensi, mutten kovempaakaan päässyt. Kyseinen nainen nykäisi ja karkasikin heti seuraavassa laskussa. Muutenkin seuraavat 15km olin lähinnä latumerkkinä niilojen työntäessä ja laskiessa ohi oikealta ja vasemmalta. Taivaaltasatelevien lumihiutaleiden koko alkoi muistuttaa lumipalloja. Tuulipuku-pitoteippi-sarjassa laskeskelin kuitenkin olevani edelleen kutakuinkin kärkiletkoissa.

Kilometrit 20..25 tarjosivat nousuvoittoista vaaranrinnettä ja nousun alla törmäsin selkä edellä vastaan tulleeseen nouskin puheenjohtajaan. Hiihtopuku lienee hieman kutistunut aktiivivuosista, mutta lupasimme toisillemme kuitenkin vielä matkaseuraa loppumatkan järvenjäällä jolla tasatyöntömiehet syövät rimpuloita kuin AinoKaisa norjalaisia pikkutyttöjä. Therese Johaug mielessäni tikkasinkin ylämäen lumipöperössä haarakäynnillä ohituskaistaa kunnes perhosten kutittelu vatsanpohjassa muuttui vatsakrampeiksi. Rapiat puoli matkaa sitten niiden kanssa. Sopivasti tarjoiltiin kyllä keskeytyspaikkaa taas ennen puolimatkaa kun latu kaarsi majoitusmökkimme olohuoneen ikkunan alta, mutta tyydyin kolmeen siipaleeseen suolakurkkua.

40km kohdilla latu kaarsi vastatuulen suuntaan tasaiselle järven jäälle. Ojentajat ilmoittivat sopivaksi tyyliksi kuitenkin vuorohiihdon. Kilpailua edeltänyt tasatyöntöprojekti onnistui kuin suomalaisilla Vancouverissa. Paljon puhetta ja vähän tekoja. Kärki tuli jäällä vastapalloon ja Nouskin osasto siinä perässä tasaisin välimatkoin. Huumori tuntui olevan kaikilla tiukassa. Haqvist oli kuulemma päässyt jäällä jo hajuetäisyydelle mutta Sotkamon puolella MM2013-sprinttimaastossa nykäisin taas ylämäissä karkuun. Sen verran paremmalta vaikutti kuitenkin vaaran puolella että MM:issä olen nortongin mies.

Viimeisellä kympillä iskivät taas vatsakrampit uudelleen ja ehdin siidä hiihdellessäni luomaan sekeän strategian ensi vuoden Birkebeinerrennetiin: Ensiksi ostan sellaisen voitelumiehen essun. Ja sitten pitopohjasukset koska olen kuitenkin laiska käyttämään tuota essua. Tuulitakin vaihdan trikoopaitaan ja kyynärvarsiin hankin sen verran täytettä ettei tuo paita lepata tuulessa. Ja vatsalihaksistoon käyn tsekkaamassa mallia Billy Idolilta kesäkuun alussa. Niinku tuollaset karkeat suuntaviivat ehdin vain luomaan kun piti maaliinkin päästä. Ensimmäiseksi naulaan kuitenkin sukset ristiin ja ripustan hokkarit kehään ja heitän pyyhdeen naulaan tältä talvelta.

Datat: http://connect.garmin.com/activity/27659230

Seuraavassa historiakatsauksessa luvassa muisteloja karttapalojen kera kultaiselta 80-luvulta. Tämän kevään kilpailukalenteria suunnitellessa olen hakenut oppia mm. kaudesta -89, jolloin siirtyminen lumelta maastoon onnistui poikkeuksellisen hyvin. Huhtikuussa juoksin tuolloin 5 kpl maantiekilpailuja ennen ensimmäisiä suunnistusstartteja ja kilpailin kesällä myös lyhyillä ratamatkoilla 1000m asti, minkä ansiosta kulku säilyi hyvänä läpi pitkän kauden.

Talvisota: 105 yskän päivää

2010-03-14T22:15:00.004+02:00

Ohi on. Talvisodan päättymisen vuosipäivän kunniaksi kirjasin harjoituskauden alkupuolelle 105kpl rukseja excelin sjuk-sarakkeeseen. Rauhansopimuksessa ei tullut alueluovutuksia. Sotakorvauksien maksuaikataulussa on kilometrejä kiihtyvällä ruuvilla kolmeksi kuukaudeksi. Pitkä sota rappeutti kuntoa vain pintapuolisesti ja kansakunnan perusrakenteet säilyivät vaurioitta. Ja lässyn lässyn..

Useamman kerran on talven aikana tullut jo kuviteltua että tauti on taltutettu, vielä useammin olen uskonut yskän jatkuvan ikuisesti. Lääkäriaseman ovella on harvemmin ollut fanilaumaa kuten Beckhamin akilleksen katkeamista juhlistavien turkulaisten tapauksessa. Huvit on hassut Turussa kun eivät enää pääse sillan yli suomen puolelle. Itse en välttämättä yhtään turkulaista toisaalta olekaan kaivannut hurraamaan yskimiselleni. Lieneekö tuo köhiminen edes yhtä seksikästä kuin akilleksen katkeaminen. Ja blaa blaa..

Päätimpä tosiaan jonkinmoisen diagnoosin ensikertaa tautiin saaneena että saapi riittää sotiminen ja yskiminen. Oikeassa maailmassa taisi toki olla jokin jatkosota vielä tuossa ennen sotakorvauksien maksua. Ja kun suomalaiseksi olen syntynyt niin jatkosodassa rynnitään vanhojen rajojen yli niin että paukkuu. Liian lujaa ja liian pitkälle kunnes tulee taas turpiin isolla kädellä. Fiksumpi malttaisi edes hetken. Aika näyttää mistä asetelmista lähden seuraavaa suurhyökkäystä puolustamaan, mutta turha tässä tällä ikää enää mitään mannerheimlinjoja on pystytellä. Eikä lähde vieläkään tämä juttu..

Tulipahan taas kuitenkin levättyä pari päivää. Hankalammaksi kävi tällä kertaa kun lenkkitossut tuossa eteisessä pyytelivät kovasti kevätaurinkoon. Tai talvi tuo taitaa olla jos aamulla on 17 pallia pakkasta. Kilpailukausi lähtee käyntiin ensi viikonloppuna Vuokattihiihdossa. Ojentajiin on niiiin kova luotto että suunnitelmissa on voidella niin huonot sukset että on jotain seliteltävää. Täysin käsittämätöntä tekstiä tänään... Koko juttu on ein grobes Absturz sanois Hubmann. Lentoonlähtöä odotellessa sanois Kraas.

Återhämtande, sanos fagerudd

2010-03-07T18:00:00.004+02:00

"Energin tog helt slut", jatkaa sama mies.

Aamun ilouutisten perusteella Turku on huuhtoutumassa Aurajokeen. Urheilusivuilla Björgen hehkuttaa lepäämällä saavutettua tikkiä, Jauhojärvi kritisoi liian tiivistä kilpailukalenteria ja Manninen kertoo ehtivänsä lento-opinnoiltaan harjoittelemaan vain kerran viikossa. Vaikka toimittajalta olisikin mennyt päivät ja viikot sekaisin lienee sanomattakin selvää että kaikissa kestävyysurheilulajeissa järjettömyyksiin painunut kansainvälinen kalenteri pakottaa urheilijat priorisoimaan jatkossa entistä enemmän osallistumisiaan. Penkkiurheilijoille tämä tietää tylsempiä sunnuntai-iltapäiviä, kun kakkos- ja kolmosketjun miehet kisaavat kuppeja. Kuka edes tietää että ampumahiihdossa kilpaillaan parasta aikaa Euroopan mestaruuksista. Suunnistuksen arvokisoista sitäkin harvempi. Perinteisten lajien syödessä pikkuhiljaa omia jalkojaan altaan siirtynee Ylenkin ja katsojien kiinnostus pikkuhiljaa palloiluihin ja pelleilyihin joita voi harrastaa televisiolähetyksissä vaikka joka ilta ennen kevään playoffseja.

Pyhitin sunnuntain lepopäivän sen tarkoitukselle ja ehdin parvekkeella aurinkoa ottaessa vilkaista myös hiukan tulevan kauden kilpailukalenteria. Pari kuukautta sitten en moiseen vielä kyennyt mutta motivaationpilkkeen taas vilkkuessa silmäkulmassa rustasin kalenteriin huomiokynällä puolenkymmentä päivämäärää lähinnä keskikesän jälkeiselle puoliskolle. Kevät menee miten menee, nousujohteisesti jos suunnitelmat pitää.

Tämän viikon harjoitutin itseäni kevyellä liikunnalla muutaman hyvin onnistuneen viikon jälkeen. Mahdutin viikolle vain kaksi tärkeää harjoitusta, kun kovemmilla viikoilla mennään kolmen tai neljän ehdoilla. Nuorempana noita taisi olla kymmenen. Näin vanhemmiten olen alkanut käyttämään lausahdusta "Näin vanhemmiten". Tiistaina oli tuo edellisessä jutussa viitattu 5000m testi ja viikonloppuna pitkä hiihtoreissu Kurun retkiladuilla. Viime vuonna vastaavalla keikalla hiihdin sen verran harhaan että tänä vuonna vilkaisin oikein kartasta jottei lenkki ainakaan tuon vuoksi jäisi liian lyhyeksi. Lenkille lähtö viivästyi sukuloidessa iltapäivän puolelle ja ajettelin työnnellä kutakuinkin pimeäntuloon asti. 30km kohdalla heräsi kuitenkin pienimuotoinen ahneus ja päätin jatkaa vielä kympin ennen kääntymistä. Näin vanhemmiten sallin itselleni näitä niin kovin kaivattuja pieniä ylilyöntejä harjoittelussa jos olen levännyt. Nuorempana sallin lepoa vain jos olin tehnyt ylilyöntejä viikon putkeen.

Filosofiani mukaan pitkällä lenkilläen en litki mehua ja hotki energiapatukoita. Nyt kuitenkin pakkasin selkään puoli litraa vettä ja taskuun setelin jos vaikka tulisi hätä niin voisi ostaa huoltsikalta syötävää. Tai tiesin kyllä varsin hyvin että tuota seteliä voisi käyttää lähinnä bensarahana liftatessa sinne lähimpään kylään. Kahdenkympin jälkeen en nähnyt loppureissussa ristin sielua mutta voimia toi sentään auringonpaiste ja tunnin välein nielaistu desilitra vettä. 55km kohdilla loppui tuo vesikin ja alkoi harmittaa energiapoliittisista syistä etten kyennyt yhteyttämään sitä auringonvalosta. 10km myöhemmin kaikkosi nämäkin murheet kun pimeys laski. Pureskelin aikani kuluksi hieman lunta maasta kunnes hokasin että taitaa vain kuluttaa viimeisetkin energiat tuo lumen sulattelu ruokatorvessa. Latu sentään oli tuttu ja suksi piti. Potku alkoi olla hieman matala siitäkin syystä että eteneminen alkoi mennä pimeydessä entistä enemmän vain suksikopelolla. Seitsemisen kivinevalla avosuolla työnnellessäni tiedostin vihdoin että maisema ei tahdo oikein vaihtua. Pian hoksasin ettei tuo johtunut yksitoikkoisesta maisemasta vaan siitä että pieni fuskaus tasatyönnön loppuunviennissä aiheutti sen että seisoskelin ja kumartelin paikoillani.

"Tröttä ben.", totesin itselleni autolle päästyäni.

Kehitystä jokaisella osa-alueella

2010-03-03T15:53:00.003+02:00

Hallikausi jäi väliin sairastelujen johdosta ja muutenkin olen siirtänyt kauden tulostavotteita pari kuukautta eteenpäin. Silja-Rastien huippukulku osunee siis Jukolan viestin tienoille ja huhtikuussa joudun tyymään vielä korttelirastitikkiin. Pääasia etten ole kunnossa liian aikaisin. Ja smålanti osuu sopivasti uudenvuodenhulinoiden kanssa päällekkäin.

Helmikuun aikana tapahtuneen kehitysharppauksen ansiosta laskeskelin lineaarisen kehityksen jatkuessa syökseväni 5000m:n SE:n suohon heinäkuun alkupuolella. Elokuun ruotsiottelussa voin käydä sitten tosissani Bekelen ajan kimppuun. Muilla tastatuilla osa-alueilla olen kehittynyt kansallisen tason takaperinkävelijäksi 6 metrin matkalla ja tasapaino-ominaisuuksia ei jatkossa horjuta edes tuon smålannin ja uudenvuoden päällekkäisyys. Myös sprinttikilpailuissa tuikitärkeä halkaisijaltaan kahdeksanmetrisen kahdeksikon juoksun aika koheni eilispäivän testijuoksussa lähelle viiden sekunnin haamurajaa. Pelkkiä sekuntikellon näyttämiä dramaattisia kehitysaskelia varjostaa toki vyötäröltä menetettyjen kilojen aiheuttama varsin minimaalinen kehitys kun tuloksia tarkastellaan normaalista poikkeavalla teho/paino [W/kg] akselilla.

Ennen edellämainittuja tulosparannuksia kipaisin myös rasitusastmakokeen selittämään sairastelujen ja axelteichmann-yskän vaikutusta talven aikana vaivanneeseen lahnamaiseen oloon. 20 astetta oli ulkona pakkasta testin aikana ja kipaisin siihen puolikkaan cooperin testin ilman verryttelyjä. Vasta tämän testin jälkeen olen oikeastaan ymmärtänyt mitä tarkoittaa "kuin kala kuivalla maalla" tai "kuin sika pienenä" tai "peukalo keskellä kämmentä".

Tulosparannuksien aikaansaamiseksi harjoittelin helmikuun rytmillä 5 päivää harjoittelua - 2 lepoa. Samalla systeemillä Heikkis-Mattikin painui kuulemma tuohon kuuluisaan olympiamonttuun. Vanhaan sillisalaatti lautasmalliin vaikutus oli itsellä sen verran huikea että ajattelin patentoida homman kuten Google teki paikkatietoon pohajutuvalle mainonnalle. Kahdesti peräkkäin lepäävät joutuvat siis kaivamaan kuvettaan tekijänoikeusmaksujen kuittaamiseksi tai lähtemään vaihtoehtoisesti lenkille tai jauhamaan vanhanaikaista Emil-Blokkia.

Pitkästä aikaa

2010-02-15T16:46:00.003+02:00

Hetken vierähti edellisestä kerrasta kun tänne sain jotain julkaisukelpoista. Puolenkymmentä puolivalmista tekstiä odottaa kyllä julkaisuaan, mutta koin parhaaksi olla julkaisematta lähinnä tätä perus nuorisuomi-pullamössö-kaikkipelaa-toimintaa kritisoivaa materiaalia. Pohja kun tuolle kritisoinnille oli jo kohtuullisen ohut kotisohvalla tauteja parannellessa. En ole koskaan perustanut siitä että harjoituspäiväkirjassa spekuloidaan päivittäin terveyttä mitä monenlaisemmilla mittareilla kuten kurkun karheus, yskimistiheys, nenästä valuvan eritteen väri, jokaikisen pienen lihaksen kireys jne.. Pienet asiathan usein ratkaisee kilpailuissa sen kuka seisoo palkintopallilla tai sen vieressä, mutta näin talviharjoittelussa ainakin itsellä ylimääräisen energian hukkaaminen kaikenlaiseen pieneen näpertelyyn ja murehtimiseen tuppaa unohduttamaan sen tärkeimmän. Matka ja aika kertoo jo aika paljon harjoituksesta ja näiden suhde yhdistettynä sykkeeseen vähintäänkin tarpeeksi. Useimmiten täydennän toki harjoituspäiväkirjan numeroista kerovan rivin vielä fiiliksestä kertovaan virkkeeseen. Pahimillaan itseluottamus on ollut niin rautainen että tuolla rivillä sinikantisessa ruutuvihossa lukee "olisin juossut puolimetrisestä betoniseinästä läpi". Viimeisen kolmen kuukauden aikana lähinnä "Ei taaskaan", "Ei vieläkään" tai "Ei mihinkään". Kolmisen viikkoa sitten alkoi näkyä taas pieniä elomerkkejä muodossa "Kuin lahna kuivalla maalla".

Viime lauantaina Tampereen av-valmennuspaneelissa aikani joristuani joku kiteytti oman suhtautumiseni urheiluun epäinsinöörimäiseksi fiilispohjaiseksi toiminnaksi. Täytyy kuitenkin myöntää että ainakin noiden vauhti - ja sykekäppyröiden kanssa on kuitenkin koulutus osunut kuin naula Vesa Taatilan päähän. Kauniit muodot yhden harjoituksen aikana saavutetusta nopeuskäppyrästä saattavat mieleni analyysivaiheessa usein samanlaiseen transsinomaiseen tilaan kuin Ari Anjalan käyrien luku kilpailuvauhdissa tai Teksti-tv:n sivujen 201-299 selailu lauantaiaamuna kahvikupposen ääressä. Joskus herään tästä olotilasta vasta sivun 867 säteilyturvatiedotteen kohdalla. Niin tylsiltä kun merisää ja ylen jääkiekkokierros tuntuvatkin Radio Suomen välityksellä lisää teksti-tv jääkiekon seuraamiseen juuri sitä jännitystä mitä pitkän runkosarjavaiheen aikana tarvitaan. Kohokohtia pitkän kauden aikana ovat luonnollisesti ne poikkeukselliset hetket kun signaalivirheen ansiosta siirtyy rivi väärälle alasivulle. Kovassa lumituiskussa saattaa antenniverkon vastaanottimilla esimerkiksi Joni Pitkäsen nimi pompahtaa Malkinin ja Crosbyn väliin NHL:n pistepörssissä. Tai Tero Similän nimi Liperin kansallisista suoraan maailmancupin palkintopallille.

Olympialaiset on sitten toinen juttu. Edes ahkerimmat teksti-tv:n surffaajat eivät enää kisojen jälkeen välttämättä muista montako syöttöpistettä nuorempi Koivu saa Suomi-Ruotsi ottelussa. Pitkän puurtamisen ja pakollisen maailmancupin palkkasekkien tai ammattilaisliigan kuukausipalkkojen eteen tehtyjen syöttöpisteiden jälkeen itse urheilu riistää huomion ylenpalttiselta spekuloinnilta siitä että kuka vielä piilottelee huippukuntoaan ja kuinka samat tylsät kilpailut tulosluetteloineen toistavat itseään. Hieman tietysti harmittaa että kilpailut käydään kirsikkapuiden kukinnan loisteessa vaikka suomestakin olisi tänä talvena löytynyt pidempi luminen syöksylaskurinne kuin kisakaupungista. Toisaalta juuri näiden kisojen aikana haluasin mäkihyppyä katsellessani katsoa jotain muuta kuin Walter Hoferin vahanukkemaista olemusta, joka näkeminen on tarkoitettu ilmoittamaan kaikille ihmisille että jokin on vialla. Tai suomalaista mäkihypyn ylämäen säärikulmasta väitellyttä tohtoria sotkemaan kilpailulähteystä jorinoillaan. Itse toivon suuresti että tänä iltana Heikkinen tai se kauniimpi Roponen tai edes Di Centa varastaa päähuomion koko kauden urheilulähetyksissä loistaneelta kaksikolta Eskola/Punkkinen.

Ja loppuun vielä omat tehopisteet viime viikolta teksti-tv:n sivulle 236:
Taanila IkN 5+2 -3 8 12 14:53

Dullstroom

2009-12-30T09:35:00.001+02:00

Edellisestä jutun jatkoksi voisin ottaa lainauksen jälleen Juha Väätäisen omaelämänkerrasta: ”Näin meni kaksi kuukautta”. Näin sanan sisältö toki oli tuolloin jotain aivan muuta. Joulukalenterin kymmenennen suklaan jälkeen sain jälleen aloitettua pienimuotoisen liikuntaharrastuksen. Ei nyt mitään urheilua, mutta lenkillä myös ylämäet alkoivat nousta yskimättä. Aatonaattona pakkasin lenkkitossut aurinkovoiteen kera matkalaukkuun ja suuntasin Etelä-Afrikkaan.

Normaalin lentomatka kulkee näemmä tätä nykyä reittiä Helsinki-Barcelona-Madrid-Lontoo-Johannesburg. Aikaa pienimuotoinen maailmanympärimatka ottaa joulun kunniaksi pari vuorokautta. Matkalaukulle liki viikon. Finnair maksaa koko lystin.

Kohtuullisen riutuneena matkan jäljiltä hyppäsin Dullstroomiin päästyäni suoraan joulupöytään ja nukuin leirin alkajaisiksi kolmen yön edestä yhteen soittoon ennen normaalin elämänrytmiin palaamista. Parin päivän totuttelun jälkeen keuhkotkin tuntuvat tykkäävän ohuesta mutta ennen kaikkea lämpimämmästä ilmasta. Totisesti pohjalta ponnistetaan nyt mutta sentään ylöspäin on taas matka.

Marraskulttuuria

2009-11-16T20:56:00.003+02:00

Jatkosopimuksen etu- ja jälkimainingeissa sairastuin yskään. Tarkempi diagnoosi on tyyppiä huutoyskä, jolla naapureita ärsytetään erityisesti nukkumisaikaan suurinpiirtein vuokra-asunnon irtisanomisajan pituinen ajanjakso. Taudin lievempää muotoa kutsutaan nimellä H1N1. Hoidoksi suositellaan lepoa ja suurien ihmismassojen välttelyä. Kärsivällisyyden käytyä vähiin juoksin viikonlopun kultturiloman päätteksi Venetsiassa katusuunnistuskilpailun ja otin ohimennessä kaduilla lähikontaktia suurinpiirtein kahteensataantuhanteen turistiin. Jos säilytin edellisviikonlopun tartuttamistehokkuuuteni heistä kaksi kolmesta makaa huomisiltana 39 asteen kuumeessa. Kaduilla kuulluista kielistä päätelleen potilaita tullaan tapaamaan lähestulkoon jokaisessa kylässä Novosibirsikin ja Rio de Janeiron välillä. Omaa syyttömyyttäni voin uskotella toki sillä että kukaan tartunnan saaneista ei sairastu täysin kuumeettomaan huutoyskään. Omaa terveyttäni en kuitenkaan pysty enää uskottelemaan edes itselleni joten seuraavat päivät keskityn mentaaliharjoitteluun kotisohvan pohjalta. Harjoitusohjelmaan kuuluu juoksutekniikka ja taktiikkaharjoituksia kultaiselta 70-luvulta youtuben välityksellä.

Kultturellina ihmisenä lukaisin tautia parannellessani myös Miika Nousiaisen uutukaisen teoksen Maaninkavaara. Edellisessä kirjassaanhan hän ironisoi suomalaisten länsinaapuriaan kohtaan osoittamaa hiljaista kateutta muuttamalla kertojahenkilön voimin Göteborgin Johannebergiin oppimaan ruotsalaisuutta. Samaiselta mäentöyräältä hain myös itse vihaa talvella 2006 joka mahdollisti silloin Mats Sundinin viimeisen minuutin hattutemppua vastaavan nöyryytyksen Tiomilan loppumetreillä.

Uusimmassa kirjassaan Nousiainen kuvaa oivallisella tavalla tavallista suomalaista miestä, joka fiktion turvin asetetaan elämään kuvitteelliseen maailmaan, jossa elämän tahtia ei määrää sykemittari ja lapsetkin pelaavat illat Playstationia sen sijaan että juoksisivat pihaa ympäri Lasse Virenin nimeä toistaen. Tällaisesta siviilimaailmasta, jossa nuoriso ihannoi Britney Spearsia Kaarlo Maaningan sijaan olemme jo nähneet varmasti vaikutteita elokuvissa, mutta Nousiainen esittää kirjassaan tämän kauhukuvan elävällä kerronnallaan hämmästyttävän todentuntuisesti lukijalle. Väkisinkin lukijan mieleen herää ajatus, että eläisimmekö onnellisempina maailmassa jossa kaikki ihmiset eivät eläisi kestävyysjuoksun menestysvuosien valmennusohjelmien mukaan. Kuvitteellisessa tulevaisuudenkuvassaan Nousianen kuvaa vaurastuneen ja rappioituneen Suomen lapset ylipainoisiksi salibandyä pelaaviksi laiskimuksiksi joilta peruskoulun uskonnontunneilla ovat Virenin ja Väätäisen nimet ja Haikkolan opit jääneet oppimatta. Kerrassaan huvittava kuvaus erään kansakunnan rappiosta, kannattaa lukea.

Jatkosopimus

2009-11-06T14:48:00.002+02:00

Kokenut maajoukkueratsu V7 sorvasi syksyn pimeydessä peräti neljän vuoden jatkosopimuksen itsensä kanssa urheilu-uran jatkamisesta.

-"Kieltämättä lajissa nähdään harvoin näin pitkiä sopimuksia, mutta kotikisat vuonna 2013 motivoivat jatkamaan pitkäjänteisesti", kommentoi molemmat sopimuksen osapuolet yhdestä suusta.

Osapuolet viettivät neuvottelupöydässä aikaa harvinaisen myöhään syksyyn ja harjoituskauden ensimmäiset viikot V7 harjoitteli ns. vapaana agenttina.

V7 kieltäytyy kommentoimasta sopimuksen tarkkaa kokonaisarvoa, mutta varovaisen arvion mukaan puhutaan yhteensä 25000, jopa 30000 kilometristä. Ensimmäinen pidempi harjoitusleiri uuden sopimuksen puitteissa alkaa jouluaattona Dullstroomin maisemissa Etelä-Afrikassa, jonka jälkeen harjoittelu jatkuu kiristyvällä ruuvilla kohti päätavoitetta, vuoden 2013 pitkää matkaa Vuokatin maisemissa.

Huolta urheilijan silmissä herättää vain lähinnä suunnistuksen lähes vuosittain vaihtuvat käytännöt arvokilpailukalenterissa ja matkajaossa.

-"Nykykehityksen puitteissa pitkä matka saatetaan suunnistaa vuonna 2013 vaikka virtuaalisesti internetissä, mutta harjoittelussani lähden siitä että kilpailuhetkellä olen valmis kaikkeen", kommentoi V7 näyttöpäätteen äärestä.

Osa sopimuksen puitteissa taitetuista kilometreistä tallentuu tänne:

http://taanila.net/doma/index.php?user=Vesa

Pikamatka

2009-09-14T21:37:00.003+03:00

Edellisen vastakohta.

Keskimatka

2009-09-12T17:13:00.004+03:00

Näitähän Suomen kalenterissa riittää, keskimatkoja. Riittää kun on neliökilometrin verran karttaa ja siinä pari "hienoa" kallioaluetta. Rasteja parinsadanmetrin välein pienipiirteisimpiin koloihin ja tulostimesta suttukartta kilpailijoille kouraan.

Tänään osallistuin edellämainitussa sarjassa Hämeen AM-keskimatkaan. Kartalle oli nyt kaivettu varmasti vähinkäänkin kaikki mitä maastosta löytyi. Tuon paperille saamiseksi luonnollisesti vaaditaan kuvausohjeiden vastaisia pienennettyjä symboleja mutta pääasia että on vaativaa. Vaativaa lukea karttaa, ymmärtää lukemaansa ja löytää ne oikeat viimeiset viisi askelta rastille oikeaan koloon. Jarruttelematta tuo lienee mahdotonta, itselleni vaatii myös pysähtelyjä jotta kartasta erottaisi edes jotain ymmärrettävää. Asioita jotka eivät ole koskaan kuuluneet omiin vahvuuksiini, mutta eivät toisaalta ole juuri kehittyneetkään vaikka kyseisen formaatin kilpailuja tuleekin juostua vähintäänkin tarpeeksi.

Omasta mielestäni tällaiset kilpailut jarruttavat itseni lisäksi monen muunkin kehitystä suunnistajana. Parhaat näissäkin toki pärjäävät, mutta vain harvat kehittyvät. Mihin ovat kadonneet yhteislähtökilpailut ja viestit. Ylipäänsä kilpailut joissa suunnistuksesta ei ole pyritty tekemään maksimaalisen vaikeaksi. Voitaisiinko kartat oikeasti tehdä 1:15000 - mittakaavaan josta sitten suurentaa ne kilpailuihin tähän 10000:iin. Näinhän oli ilmeisesti alunperin tarkoitus kun mittakaavaa pikkuhiljaa alettiin muuttaa parikymmentä vuotta sitten. Tällöin kartalle ei edes saisi kohteita joissa rastilippua ei näe metrin päästä ja karttaa lukiessa ei tarvitse edes harkita suurennuslasia. Tämänkin päivän kilpailussa kartta lienee tehty mittakaavaan 1:5000 ta 1:7500 josta sitten pienennetty aikuisten sarjaan kymppitonniksi. Ja voisiko rastien määrälle asettaa jonkinlainen ohjemäärä jottei 6km rataa pystyisi edes suunnittelemaan pyörimään ristiin rastiin tuolle yhdelle ainoalle pikkukalliolle.

Parin viikon päästä järjestämme kolmannen kerran Jämin Suunnistusmaratonin. Jo parilla aikaisemmallakin kerralla olen pyrkinyt ratamestaroimaan tapahtumaan radat jollaiset itse haluaisin juosta. Yhteislähtö, ratkaisun mahdollisuuksia koko 25km edestä, mutta ilman että rasteja tarvitsee kaivella tiheiköistä ja kivenkoloista. Joku voisi kutsua jopa hauskanpidoksi, mutta uskompa että omien fyysisten rajojen koettelu 4min/km vauhdissa on kuitenkin monelle lähempänä urheilua kuin kävellen ja pysähdellen suoritettu näppäily kivikossa..

Askola

2009-09-07T15:32:00.013+03:00

No rapsahtihan se kirottu seitsemäs sija tottakai myös Askolan SM-pitkältä. Melko lailla tarkalleen mitä tahansa muuta sijoitustahan lähdin heinä-elokuun kilometrikuurin voimin hakemaan. Tavoite oli toki ylempänä, mutta tarkoitus oli ainakin yrittää sen verran kovasti ettei tämä kyseinen sija toistusi kilpailusta toiseen.

Sijoitusta taisin tuulettaa jopa hieman vähemmän kun Englannin naisten voittomaalia illalla Ratinassa EM-välierässä. Senkin tein toki vain koska kisapaikalla Askolassa en vaihtovaatteista löytänyt muuta kuivaksi luokiteltavaa kuin haalistuneen valkopunaisen futispaidan Michael Owenin loistopäivien ajalta ja illan futiskatsomossa senkin olivat kastelleet takana omilleen hurranneet oranssipaidat. Kastelleet koska hollantilaisen ärrä-kirjaimen lausumiseen kuuluu aina sorauttaa sadekuuron verran kuolaa suupielistä edessä istuvan niskaan. Mutta ei se sijoituskaan lopulta suuri pettymys ollut. Eikä naisten jalkapallokaan. Parempaa ainakin kun suomalainen miesjalkapalloillu. Suomalaista miessuunnistushan on kesän taaperrellen menneiden arvokisojen jälkeen enää turha edes yrittää kutsua urheiluksi. SM-pitkän sijoitusta suuremmaksi pettymykseksi koin suorituksen sujuvuuden. Hopeamitalisti Martomaata lainaillen: "... Eivät näköjään osaa suunnistaa pitkää matkaa." Pettymyksien korvikkeeksi olin kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen suoritukseni aggressiivisuuteen ja yrittämiseen. Kerrankin jäi olo ettei seitsemäs sija ollut maksimaalinen saavutettavissa oleva.

Taktinen neuvonantajani kannusti vielä karsinnan jälkeenkin lähtemään finaaliin hyökkäävällä asenteella, voittamaan tottakai. Ykköselle mennessä päivän sapluuni tuntuikin asettuvan jo radalleen. Juoksin koko ajan mitä jaloista lähti, karttaa yritin tihrustaa minkä ehdin, koko ajan liian vähän, liian myöhään ja yleensä vielä havaitsematta oleellisia kohteita kartalta saati maastosta. Ykkösvälin karkeahkon eksähtämisen jälkeeen seuraavat neljä lippua ilmoittautuivat juoksulinjalle hieman nätimmin. Rastiväleillä tuo juoksulinja kulki kuitenkin varsin poukkoillen. Vitosvälillä Mjösund puhkui mukaan letkaan ja yritin samantien karkuun. En päässyt. Sen sijaan pummasin kutosta reilun kahden minuutin edestä. Maalissa pummia analysoidessani ei tuostakaan rinteestä ollut puolentoista tunnin sateenhuuhtomalla kartalla hahmottanut kuin hädintuskin rastiympyrän, juuri enempää en kisan aikanakaan malttanut lueskella joten ihmekös tuo että rastipukit eivät aina tulleet suunnitelmien mukaisen automaatioprosessin tuloksena kopsahtaen vastaan. Silmäkulmastani olin jo havaitsevinani Bäckmanin seisoskelemassa kutosrastin läheisyydessä leimatessani vihdoin rastilla. Ensimmäinen ajatukseni oli luonnollisesti taas päästä karkuun. Ysirastille lasketellessa hän sitten kuitenkin vihdoin pääsi hetkeksi edellekin. Taisipa johtaa kisaa siinä vaiheessa.

Pari lyhyempää väliä tyydyin perässäjuoksijan asemaan ja latailin reitinvalintaa edessä odottavalle pitkälle välille. Mitään kuningasvalintaa en tuoltakaan väliltä löytänyt joten päätin vain valita toisin kuin Bäckman jotta pystyisin vielä tappelemaan kilpailun voitosta. Eli oikean tievalinnan otin jäljellejääneistä. Pahimmassa tiheikössä ennen tiellepääsyä ehdin jo kirota omaa itsepäisyyttäni, mutta parin kilometrin hiekkatielapsuttelun jälkeen tuttu naama leimasi taas pitkän välin päässä lähestulkoon yhtä aikaa. Yleisörastin jälkeen yritin taas väkisin karkuun ja taisinpa siinä pilata Bäckmaninkin kilpailun kultamitalista kun toheloimme johdollani takarinteessä lippua nro 21 toista minuuttia.

Kaikenkaikkiaan yritystä suorituksessa oli siis juuri niin paljon kuin noiden viimeisen vajaan tuhannen harjoituskilometrin aikana voi kuvitella latausta yhteen starttiin kertyvän. Pienipiirteistä ja möykkyistä ja peitteistä Askolaa en lähes jokavuotisista SM-kilpailuistaan huolimatta ole koskaan oppinut voittamaan, mutta jospa sitten joskus kolmivitosena voisin fiksumpana ja malttavamapana ja taitavamapa heitellä lausuntoja kuin eilisen hopeamitalisti. Totuus lienee kuitenkin että parhaat ne on parhaita niin Askolassa kuin Miskolcissa kuin Trondheimissäkin. Sen verran eri lajista tuntuu kuitenkin suunnistuksen sisälläkin olevan kyse kun juostaan näinkin eri leveysasteilla, että mieluusti näkisin ensi vuonna Trondheimin pitkällä matkalla itseni lisäksi myös eilen kahdella korkeimmalla korokkeella pokanneen pitkän matkan osaajan.

Kilometrien laki

2009-08-31T13:12:00.006+03:00

Kuutisen viikkoa sitten Kolin raunalla aamulenkkiä kingertäessäni hahmottelin mielessäni harjoitusrunkoa syksyn SM-kilpailujen varalle. Ajattelin tuollaisen 1000km juoksumäärän sellaiseksi sopivaksi raamiksi fyysiselle tekemiselle jottei nyt enää itse kilpailuviikolla tarvitsisi murehtia mihin suuntaan jalkaterät sojottaa sohvalla makoillessa, kattoa ajattelin lähinnä. Ja sen verran paljon päätin noista kilometreistä juosta metsän puolella kartan kanssa jottei enää itse kilpailuissa tarvitsisi huoletia tuon taivaallista myöskään ajattelusektorilla. Play-nappulasta vaan tuttu automaatiolevy päälle ja näkökentän suurimpia puita väistellen eteenpäin. Jossain vaiheessa harjoitusohjelmaani toteuttaessani lisäsin tuohon vielä suorituksen loppuun etusormen noston omaisen tuuletuksen kilpailun maaliviivalle. Ajattelin tuollaista yksinkertaista sapluunaa siis.

Kuuteen viikkoon juoksin harjoituskilometrien väliin tartanilla kelloa vastaan noteeraukset 15:50 ja 9:07. Pari kertaa kisasin myös suunnistuksessa. Huippuliigan 5. ja 8. sija jatkoivat myös samaa tasapaksua keväästä asti jatkunutta sarjaa. AM-kisoissa voitin niukasti Anjalan Arin, tällä sektorilla sentään selkeää kehitystä minkä voinee kuitenkin pistää jo Arin ikävuosien piikkiin. Fiilis oli harjoitellessa sitä parempi mitä enemmän ja kovemmin juoksin. Vauhdissa raja tuntui etenkin radalla tulevan kuitenkin aina hieman liian nopeasti vastaan, minkä asetin runsaiden harjoituskilometrien piikkiin. Ratakisoista jäi kuitenkin olo että näitä voisi lisätä ohjelmistoon enemmänkin. Huippuliiga-formaatin kilpailuilla ei mielestäni kehitetä juuri mitään niitä ominaisuuksia mitä kansainvälisissä kilpailuissa menestykseen taikka omaan kehitykseen suunnistajana vaaditaan. Ehkä peesaustaitoa, mutta eipä tuostakaan taidosta ole protesteista huolimatta mitään hyötyä ilman perässäjuoksuun vaadittavaa fysiikkaa.

Perisuomalaiseen tapaanhan selitellään aina tappion ja epäonnistumisen jälkeen että töitä on ainakin tehty. Kansa ei toki tykkää vaikka laukaukset jääkiekon Ruotsi-ottelussa olisivat 40-1 jos Ruotsi kuitenkin voittaa 1-0. Kilometrejä huhkiessani kuitenkin löysin taas kerran iloa myös tästä tavoitteiden eteen tehtävästä perusduunista ja päättömästä vaikkaläpiharmaankiven-meiningistä, ettei ensi viikonloppunakaan varmasti tule marssittua kilpailukeskuksesta yhtä apealla mielellä kuin Nummisen Teppo asteli pukukoppiin Torinon olympiafinaalin jälkeen vaikka itsellä jäisikin plaketinkulmat pyöristämättä mitaliksi. Sen verran kuitenkin pidin kilpailulliset tavoitteet mielessä että lipsuin hyvillä mielin muutaman kymmenen kilometriä alaspäin tuhannesta kilometristä. Tuntui välillä jopa kohtuuttomalta kiriä kiinni lepopäivän aiheuttamaa 23 kilometrin koloa seuraavana päivänä Aitovuoren eteläosan ikikuusikoissa. Loppusyksyn ajattelin nautiskella kilpailemisesta ja analysoida sitten taas syvällisemmin Smålandskavlenin paluulautalla Ekin ja Sepin kanssa otsikon lain pykäliä.

Viimeiset pirkkalaiset

2009-08-06T08:28:00.002+03:00

Sapluuna näyttää toimivan. Kuntotesti Pirkkalan yöhölkässä nosti itseluottamusta että suunta on oikea. Ilman itsesuojeluvaistoa sunnuntain kalevan kisojen vitosella neljänneksi juossut Wannas meni menojaan, mutta oma juoksu tuntui taas pitkästä aikaa siltä ettei edes loppumatkasta lantiokulma kääntynyt istumatyötä tekevän normiasentoon. Pääasia että tuntui hyvältä, kellon tykkäämistä kokeilen ensi viikolla Hämeenlinnan tähtikisoissa.

Elokuinen perussapluuna

2009-08-05T10:05:00.002+03:00

1. päivä aamu 7.5 km 30´ eli 4.00 / km ilta Verryttely 6 km + 5 x 1000m / 2.40 / pal. 2´ = 400m + 5 x 200m / 27/ 200m ja päälle vartin juoksentelu tai 8 x 600m / 1.33 / 90`` + 8 x 200m / 28 / 200m. Kilsoja syntyy 27,5.

2. päivä 7 x 3km maastossa / 12 / 11 / 10 / 9 / 10 / 11 / 12 minuuttia / palautuksen aikana = 4´ venyttelyä + hieronta

3. päivä 15 km paluttavaa juoksentelua + 2,5 km pientä kiihdyttelyä. Kolmen päivän kilometrit 66

4. päivä aamu sama kuin 1. päivä 7.5 km ilta 7,5 km juoksu + 20 x 200m / 29 / 200m + päälle vartin juoksentelu

5. päivä 4 x 5km maastossa 20 / 19 / 18 / 17 minuuttia; voit juosta yhtäpötkyä tai 3 -5 minuutin venyttepalautuksella

6. päivä aamu kuten 1. päivä ilta 40´ kilpailuverryttely + 4km vauhtijuoksu maastossa / 15´ + 6 x150 / lujaa + Verryttely

7. 25 km vapaa juoksentelu, lopussa kiihdytellen + hieronta, jonka toki voit sijoittaa jo 5. päivään

Lähde: Juha Väätäinen

Kuusankoski

2009-08-03T11:11:00.013+03:00

Kuusankoski tarjosi juuri sitä mitä etukäteen hehkutettiinkin. Laitoin jo samantien myös ensi kauden kalenteriin. Pitkin kautta sitä on kaivannut kilpailuja joihin ei tarvitse lähteä otsa aivan yhtä syvästi kurtulla kuin katsastuksiin. Kilpailun alle olin harjoitellut pari viikkoa sen verran rajulla otteella ettei Hämeenlinnan kaupunkisprintin kaltaisesta sippaamisestakaan ollut nyt pelkoa, aamuin illoin olin sentään jotakuinkin samanpituisia latuja höylännyt, yleensä toki koittanut hakea hieman raskaampaa maastopohjaa jalan alle. Kilpailumaastoakin olin kuullut hehkutettavan Otaniemen sohvannurkasta karttamaestron suusta jo pari kesää sitten.

Kilpailupaikalle töytäistyäni tuli vastaan varsin tutut naamat. Hyvin pitkälti samat virneet olin kohdannut myös viikkoa aikaisemmin Joensuun O-tourilla. B-kaderin mieheksi täytyy varmaan itsenikin luokitella kun tällaisia tapahtumia kiertää edustusmiesten hurvitellessa maailmalla. Mutta mikäs kiertäessä kun kisapaikalla otetaan vastaan lämpimällä kädenpuristuksella parkkimaksun sijaan. Lähtölistakin oli jotenkin onnistuttu arpomaan itselleni suotuisaksi. Joskus tylsillä kisamatkoilla on muuten toisenkin kerran tullut päiviteltyä yhden aalto yliopiston professorin valtaa rakkaassa lajissamme kun tulospalveluohjelman arpajaisalgoritmi tuntuu aina kilpailusta toiseen antavan samanlaisia tuloksia. Uzbe oli aikanaan H12-sarjassa ratkaissut ongelman muuttamalla nimeään ja pääsemällä näin ikuisesta ensimmäisen lähtijän kirouksesta. Henkimaailman juttuja sanois Vapan Marko. SM-kisa-projektiini kuuluu muuten kilometrinnielennän lisäksi myös hieman aikaisempaa tarkempaa kontrollia ravinnonnielemisen saralla. Määrän lisäksi ajatusta on siirretty taas enstistä enemmän myös laadun puolelle, mutta pelkästään savella ja auringonvalolla en sentään edes yritä pärjätä. Ajatus juoksee nykyään ainakin nopeammin kuin sormet näppäimistöllä mutta oli tulossa siihen että Pirilä, Kokkens ja Rydehän sen nykyään määrää kuka kisat voittaa ja heillähän nykyään on täysi valta todellisten kultapossukerhojen valinnassa päävalmentajan sijaan. Pyrinnölle pitkä hajonta alkuun viesteissä ja SP avaamaan latua henkilökohtasissa. Niinku vakiona. Nykyään kun on muuten nämä ihmistä fiksummat hakukoneet intternetissä niin vois varmaan kokeilla valinta kisakalenteriinkin parikymmentä ensimmäistä Googlen hakutuloksista niin ei tarvitsisi lähteä siljarasteille vaan niihin tapahtumiin mitkä ovat oikeasti kiinnostavimpia ihmisten mielestä. Eihän tuo Google mitään toki urheilusta ymmärrä, mutta tuntuu ettei aina ymmärrä ratamestaritkaan näissä "tärkeissä" kisoissa. Kuusankoskella sentään ymmärsi. Taisipa jopa kilpailu ratketa pitkään 6-7 reitinvalintaväliin, mikä tuntuu olevan harvinaisuus nykyään suomalaisissa tulitikkuratakisoissa. Itse latailin omaa reitinvalintaa tuskaisen pitkään aikaisemmilla väleillä ja niinhän siinä kävin että järkeilin likaa ja otin sivuosuman oikealta. Muuten rata oli sitä mitä B-kaderin tasoisissa kilpailuissa pitääkin. 70 minuuttia on miestäni varsin sopiva normaalimatkan pituus kun ei kisata arvokisamitaleista. Ne puuttuvat 30 minuuttia kun tuntuvat kuitenkin karsivan osanottajia turhan paljon ja kavattavan epämääräisen möykyn otsaan jo ennen kilpailua ja pilaavan juuri sen leppoisan tunnelman mitä kesäisten pikkukansallisten kilpailupaikalla voi grillimakkarajonossa aistia. Muutenkaan radalle ei oltu haettu huippuliiga tyyliin fyysisyyttä polkujuoksusta ja pystyjyrkistä mäistä vaan hyväkulkuisista maastonosista unohtamatta muutamia vaativampia rastinottoja pienipiirteisiin rinteisiin.

Ripeisiin kisajärjestelyihin kuuluu toki myös että palkinnot on jaettu jo loppuverryttelyn aikana ja epäsosiaalisemmat säästyvät näin salamavalojen ristitulelta. Palkinnoksi saamani retkeilysetin innoittamana suuntasin autonnokan vielä kilpailun päälle Repoveden kansallispuistoon ja aikani näteissä erämaamaisemissa haahuiltuani olin kuulevani mieskuoron hoilotusta jostain horisontista. Halusimpa sitten selvittää hulluksitulemin asteeni ja kiipesin viereisellä kukkulalle varmistamaan tilanteen luonnonrauhaa pilaavasta polttariseurueesta. Ihmetyksekseni viereisellä lahdella kellui kuitenkin jos jonkinmoista kirkkovenettä orkesterin kannattimena ja oli paikalle jokunen muukin eksynyt esitystä seuraamaan ettei spektaakkelia pelkästään puille tarvinnut esittää. Ruumiinkulttuuriin vihkiytyneenä kultturellina ihmisenä totesin esityksen puitteineen jopa varsin viihdyttäväksi. Pää alkaa siis pikkuhiljaa pehmetä. 176 kilometriä jäi viikolta summariville.

By the rivers of Babylon

2009-07-28T13:52:00.006+03:00

Viime viikolla harjoitellessa tuli oikeastaan nuoruusvuodet mieleen. Nuorempanahan oli aina tapanani harjoitella paljon. Kilpailuissa sitten ihmettelin kun ne samat vanhat Elviksen aikalaiset kulki viikonlopusta toiseen kovempaa papparillit päässä luut osteoporoosista ryskyen. Ajattelin etten itse koskaan tule vanhaksi. Saati mene töihin. Kilpailuissa sai myös tehdä virheitä, koska gps-satelliilit eivät talleneet jokaista puun väärältä puolelta kiertoa ja eivätkä nörtit samaan aikaan päässeet nauramaan reaaliajassa ruudun ääressä noille typeryyksille koska Variksen Pekkakin vielä urheili. Eikä oikeastaan ollut edes nörttejä, koska kaikki vaan juoksi. Joka kylästä löytyi pari alle 15 minuutin vitosen miestä. Nykyään ei ole enää edes noita kyliä, saati juoksijoita. Niin, 70-luvullahan minäkin nuoruuttani elin.

Entisaikaan juostiin myös viestiliigaa huippuliigan sijaan ja sprintille naurettiin ääneen jos joku mielikuvissaan sellaisen skenaarion viritteli. Ja kilpailuissa oli osallistujia. Kaikki oli paremmin.

Nykyään ei ole enää moiseen urheiluun luonnollisestikaan aikaa kun ennen lenkkiä pitää päivittää Facebookiin ja Messengeriin statukseksi "lenkillä" ja sitten heti lenkin jälkeen laittaa pari kuvaa irc-galleriaan ja taas päivittää status "sohvalla". Ja mitata joka ikinen metri gps:llä ja varmistaa vielä samat karttapaikasta ja laskea joka ikinen sydämen sykäys, jottei tule mentyä liian kovaa. Ja spekuloida ennen ja jälkeen lenkin kaikki tuo läpi. Ehkä jopa lenkin aikana keskeyttää kun mittari näyttää niin, vaikka oikeasti nasan miehet vain narraisivatkin macdonaldsin sponsoroimana satelliitteihin luottavaa lenkkeilijää. Itseen ei saa luottaa enää piiruakaan koska koneet on niiiin paljon fiksumpia.

Oikeasti olisin nykypäivänäkin Euroopan parlamenttiinkin äänestänyt ehdokasta joka olisi kampanjoinut rohkeasti teemalla: "Vähemmän politiikkaa - Enemmän Intervalleja". Mutta eipä ollut enää vanhojen aikojen olympiavoittajia edes listoilla. Joona Puhakka sentään, mutta kun kaveri näyttää siltä ettei ole koskaan heittänyt yhtään lenkkiä vastatuuleen.

Tietoahan harjoittelusta ja sen tapaisista toimenpiteistä löytyy nykyään netti pulloltaan ja on tosiaan näppärä aina aamulla ennen omaa lenkkiä katsoa Fagerudin gpskikkareet ja Ikosen sydänfilmit ja miettiä pystyisikö sitä samaan. Jotenkin olen kuitenkin ihastunut kirjaston kirjojen kellertävien sivujen teksteihin aikakaudelta jolloin anemiapotilaitakaan ei vielä hoidettu epolla. Ja kuitenkin miehet kulki kovempaa kuin tänään. Väätäisen ja Virenin elämänkerrathan tulisi mielestäni löytyä jokaisen suomalaisen perheen kirjahyllystä aivan siitä vihkiraamatun vierestä jottei lapset vahingossakaan turmeltuisi lukemaan hevoshullua tai kiekkolehteä.

Tunteisiin luottavana mutta harvinaisen vähän tunteisiin vetoavana ihmisenä nautinkin aina suunnattomasti kun saan harjoitella hieman pidemmän pätkän ilman tuota spekulointia ja statuksen päivitystä. Harjoitella sen verran paljon ettei kenenkään tarvitse edes pohtia onko se mies nyt lenkillä vai sohvalla. Menee ehkä päivä ja ensimmäiset varoittelee ylikunnosta, joka nykyään tuntuu sotkeutuvan terveeseen väsymykseen tai roskaruoan syönnin jälkeiseen kylläiseen tilaan. Kyllähän nyt terve lapsikin pystyy aamuin illoin juoksemaan 10-20 kilometriä joten miksei aikuinen mies. Nuoruusvuosia muistellen asetin tulevalle syksylle myös tulokselliset tavoitteet eri malliin kuin "hyvä suoritus". Ja päätin taas siis harjoitella niin ettei maksimisuorituksella tarvitse olla aina se seitsemäs. 154,3 kilometriä näytti gpskikkareet viime viikolla, mikä on hieman vähemmän kuin ajattelin seitsemästä sopivasta päiväannoksesta koostuvan. Tämän illan Monacon gp-kisan kansainvälisessä ennakossa Kantasen SE mainittiin muuten "muinaiseksi". Kaiholla muistelen näitä muinaisaikoja joita en koskaan saanut elää.

Vaihdan farkut verkkarihousuun

2009-07-24T20:58:00.006+03:00

Fin5 ja katsastusrumba meni taas varsin normaalisti. Sprintissä tummuin ja muuten olin vähän kaikessa seitsemäs. Kuudesta edellisvuodesta poiketen sentään jaksoin normaalimatkalla maaliin. Syyskuuksi asentin tavoitteeksi tasapaksuisuuksien sijaan mitalisijat SM-kilpailuissa ja MM-matkan jäätyä taas kerran haaveeksi ajattelin uusien haaveiden toteuttamiseksi harjoitella taas hieman suuremmalla suuttimella. Muutama kuukausi tässä ehtikin kulua vain viritellessä viikonlopusta toiseen ilman pidempiä harjoitustaukoja.

Sunnuntaina pakkasin nastarit ja suunnistushousut prisman muovikassiin ja suuntasin harjoitusleirille itä-suomeen. Normaalien leirikäytäntöjen tapaan jätin matkavarustuksesta sivistyneet käytöstavat, deodorantin ja myös suurimman osan järjestä. Mihin niitä nyt susien ja karhujen keskellä tarvitsisikaan. Joensuun harjoitusvastaava oli raapustellut yhden viikon ohjelmaan visiitin kaikkiin Pohjois-Karjalan parhaisiin maastoihin Perävaarasta Petronkankaalle. Käyräkartta, 10km ja kahdesti päivässä olivat muut avainsanat. Ja mieluummin hiukan liikaa kuin liian vähän.

Maanantain kohokohtana selätin vihdoin Juuanvaaran länsirinteen, jossa aikanaan ratkaisin itselleni paikan c-finaaliin sm-kilpailuissa. Pari muutakin yrittämää tämän jälkeen olivat päättyneet eksymiseen, mutta viileähkön vesisateen siivittämänä tein tällä kertaa nätimpää jälkeä satelliittitallentimiin.

Tiistaille aamupuuron ja urheiluruudun väliin mahtui Mörköahon ja Tammasuon lisäksi myös Ryläyksen kaltainen helmi: Nokkosta, horsmaa, saniaista ja seitsenmetriset käyrät. SM-viestin tyyppimaastoa.

Keskiviikkoaamuna Lehmon urheilustadionilla yhteislähdön lähtöviivalla lähtölistassa taisi olla enemmän elokuun MM-kilpailuihin matkaavia kuin illan eliittikisojen kolmosella. Molemmat kuitenkin varsin viihdyttäviä tapahtumia. Innostuksissani rustasin itsellenikin ratakilpailun elokuun kalenteriin.

Torstaina oli vuorossa Ilomatsin klassikkomaastot. Huhus, jonka kuusikosta puolet oli viimenäkemältä uitettu sahalle ja Petronkangas, joka on niin kaukana kaikesta ettei metsurit sinne koskaan löydä. Onneksi. Aloin jo oppia, pari kymmensekkasta koukkua molempiin.

Taitaa olla perjantai nyt eikä vieläkään väsytä. Jotain on siis vialla. Huomiseksi ovat virittäneet O-tour-nimisen maakuntakierroksen ja jossei tuokaan vielä auta väsymysongelmaan niin täytyy painua lääkärin pakeille.

kesä

2009-07-05T12:07:00.003+03:00

Viime aikoina olen ollut kohtuullisen huono päivittämään tätä plokia. Ostin tuollasen gepsin joka paljasti ettei tuo suunnistuskaan paljon paremmin suju. Leiri Norjassa oli kuitenkin onnistunut. Alla Trondheimin parhaat palat. Keski-Euroopan puskapaska-mm-ien jälkeen suunnistuskin pääsee taas maastoihin joista se on lähtöisin.

MC keskimatka

2009-06-27T10:52:00.003+03:00

Noin se meni. Neljä minuuttia taas turpiin kuten PM-kisojenkin keskimatkalla. Ja painovoimaa vastaan taistelu ylämäissä ei edelleenkään ole mun juttu. Pari pientä koukkua mahtui matkaan, muttei sentään isompia. Norjalaisista kartoista en ole oikein koskaan perustanut, mutta sen taas ymmärsin että täällä 5m käyräväli tarkoittaa 7m vertikaalia nousua.

Vuodet eivät ole veljiä keskenään

2009-05-24T21:06:00.002+03:00

SM-erikoispitkä:
K-1: K-pisteen jälkeen näkyvyyttä metsässä on puoli kilometriä ja tilaakin mukavasti kun viivalla oli jälleen varsin vähänlaisesti uskalikkoja. Osa näyttää kaartavan jonnekin vasemmalle ja Matte puhkii heti keulilla kohti tietä. Tiellä vilkaisen vielä taakse ja totean puolen porukasta kadonneen toisaalle, kuten pitääkin. Liimaudun Miikan selkään letkan kärjen taakse. Henrikin näyttää osuneen samaaan letkaan.

1-2: Maasto on edelleen yllättävän hyväkulkuista keskisuomalaiseksi. Matte ryskii edelleen keulilla. Alkuvauhdin jatkuessa koko kiesi ottaisi ehkä rapiat kaksi tuntia.

2-3: Kolmoselle kiipeillessä otan pari kävelyaskelta Maten yrittäessä jatkuvasti karkuun. Pikku koukut pitää kuitenkin porukan kasassa.

3-4:Helppoa peruskauraa. Kilometrin kokoisella aukolla huomaan myös Ikosen hypänneen mukaan alun eri hajonnalta.

4-5: Matte kasvattaa tiellä eron taas 50 metriin ja päätän lähteä mukaan jos päästäisiin vaikka karkuun. Yritys jää vain ajatukseksi.

5-6: Taas pitää laittaa kävelyksi ylämäessä.

6-7: Rastia lähetyessäni Matte ryskii puskista taas mukaan. Jonne ehdottaa ääneen että voitaisiin nelistään koittaa karkuun kun muita ei näy takana. Online-piuhat rastipukissa ehdottaa taas hajontaa tulevaksi.

7-8: Matte mumisee jotain reitinvalinnasta vastaukseksi Jonnen ehdotukseen ja ymmärrän hänen suunnistavan nyt eri hajontaa. Koukkaan omaa rastia puolisen minuuttia oikealta ja karkumatka päättyy lyhyeen.

8-9: Topi huitelee mukaan letkaan ja loikottelee samantien joka askeleella metrin karkuun. Uzbe ja Henrikin tallaavat samassa letkassa. Ymmärrän kuitenkin että suurin osa letkasta on eri hajonnalla. Ajouralta kaarran tien päähän Topin jatkaessa suoraan ja Miika lähteen mukaan tälle valinnalle ja vetääkin loppuvälin. Rastilla koukkaan taas puoli minuuttia oikealle ja leimaan letkan viimeisenä Henrin perässä. Parikymmentä miestä on vielä tässä mukana.

9-10: Letkan hännillä.

10-11: Rapistelen geelin housun takamuksesta ja juomarastin mies paljastaa Anjalan menneen yksin kärjessä, muuten porukka kasassa. Maasto on muuttunut alun jälkeen hyvin keskisuomalaiseksi ja juoksukin on jo kaikkea muuta kuin lentoa.

11-12: Sorvisto pysäyttää koneet nätin metsälammen rantaan ja kelailen tiellä pikku hiljaa katkennutta letkaa kokoon. Vasemmalta hyppää toisen hajonnan letka tielle. Väsyneen näköistä väkeä. Kaikki pummaa 10 sekuntia ja ensi kertaa tappelemme leimasimesta.

12-13: Latailen vielä yhden geelin ennen varvausta

13-14: Kuulutus paljastaa Maten ja Pasin varvanneen viisi minuuttia aikaisemmin.

14-15: Juoksen Miikan tutun selän kiinni ja Markus rynnii myös mukaan.

15-16: En keksi mitään sen fiksumpaa reitinvalintaa. Tietä pieni pätkä oikealle ja suorilla toisen tien yli. Miika ehdottaa kiertoa oikealta mutta jatkan suoraan. Ekalla lenkillähän näillä main maasto tuntui vielä nopealta. Toteutus on kuitenkin hiukan heikko kun ajaudun risukossa tiheikön vasemmalle puolelle, mutta Henri pitää sentään seuraa. Rastille tullessa Miika lähestyy omalta valinnaltaan 50 metriä perässä.

16-17: Ykkölenkiltä tuttu kolmonen. Taas pistää kävelyksi ylämäki.

17-18: Juomapaikalta tutut pari mukia.

18-19: Ensimmäisellä lenkillä aukolla oli vielä mukava juosta mutta ei enää. Miika, Mertasen Simo ja Virran Jani seuraavat kuitenkin kiltisti samoja jälkiä.

19-20: Mäen reunassa könytessä alkaa painaa jaloissa. Puolet matkasta enää, ajatten.

20-21: Aika hiljaa taaperran ylämäkivälin, Miika kuittaa samantien ohi.

21-22: Keräilen voimia lähinnä kartta rullalla. Miika vetää. Juomapaikalla tungen taas geeliä naamariin vaikken enää uskokaan piristyväni.

22-23: Katselen että loppu on ensimmäistä lenkkiä nopeampi mikä selittää eron varvauksessa. Meidän viiden hengen letkassa ei kuitenkaan enää kukaan taida haaveilla kärjen saavuttamista. Sen verran paljon vauhti on jo laskenut. Lakasen Jani ontuu selkä edellä vastaan.

23-24: Ylämäki menee jo kävelystä retkeilyksi.

25-26: Simo kuittaa hetkeksi avokalliolla letkan kärkeen muiden epäröidessä rastia.

26-27: Ylämäessä Simo valittelee kramppeja ja lupaa vielä tummuvansa ennen maalia. "Tulis ryssä ja ampuis", kuvaa hän vointiaan. Joudun vielä viimeisen kerran vetohommiin. Rastilla on Salmenojan Samulin retkikunnan pystyttämä leiri.

27-28: Yritän kieltää Saarivaaran Jyrkiä ja Mikkolan Timoa kuvaamasta rastilla, sen verran rumalta tuntuu meno.

28-29: Ehdoton vetovuoroa Janille. Koukkaamme vikaa rastia ja Miika karkaa hörppimään omia mehujaan karttapuomille ennen muita.

29-30: Viimeisen kartan lenkki näyttää sellaiselta H14 sarjan perusradalta. Metrin askelpituudella laskeskelen itselleni vielä 4100 maakontaktia milloin minkäkin lihaksen krampatessa.

30-31: Maisema tuntuu vaihtuvan yllättävän hitaasti ja samaistan itseni jo hiukan edemmäs rastivälillä. Henrin selkä vie rastille. Simon kanssa kiroilemme letkan hännillä.

31-32: Molemmat sisäreiden kramppaa yhtäaikaa ja meno on hiukan kömpelöä. Miika johdattaa retkikuntamme suoraan rastille eikä takaa kuulu muita tulevan huolimatta verkkaisesta tahdistamme.

32-33: Hetki parempaa alustaa ja Simo toivottaa onnea yrittäessäni vielä muiden mukaan.

33-34: Ylämäessä totean talvella hankitut hiihtolihakset hartioissa tarpeellisiksi kun konttaan ylös mäkeä.

34-35: Maisema on nätti lammen rannan pohjoisrinteessä mutta näky varmasti koominen väsyneiden miesten toikkaroidessa alas kohti loppukiriä.

35-36: Reitin Mikko tulee vielä linkkimieheksi minun ja katoavan letkan pään väliin.

36-37: Tielle pääsemiseen kuluu risukossa ikuisuus ja tiellä Juoksu tuntuu siltä miltä Jokisen Tuomaksen juoksu näyttää.

37-M: Muistelen talvella pirkkahallissa tehtyjä juoksutekniikkaharjoituksia.

Maglia Rosa

2009-05-23T08:01:00.008+03:00

Hiukan verkkainen on ollut blogin päivitystahti viime aikoina. Kilpailuista ei nykyään enää paljon jää pureksittavaa kun gps paljastaa pummit ja tuloslista ne tärkeimmät. Yritä nyt siinä sitten enää selitellä. Oma taso ja paikka on ollut siellä kakkosketjun vasempana pakkina. Hyökkäysintoakin olisi mutta kun taidot on kuin Salmelalla niin turha sitä on omalta tontiltaan hötkyillä vaikka itseluottamus olisikin kuin Nummelinilla.

Toukokuiselle rastiviikolle on mahtunut AM-sprinttiä, SM-maastoja, Katsastussprinttiä ja Huippuliigaa. Neljä starttia, 15,66km ja 1h13'40''. Kärjessä polkeneisiin on eroa kertynyt 4'02'' tasaisesti jokaisella etapilla. Gps-viivat ovat olleet pääosin aivan nättiä katseltavaa ja rengasvalinnat osuneet kohdilleen. Kärki on siis karannut jokaikisellä kilometrillä 15 sekuntia kauemmas pelkästään jalalla. Se niistä kisoista kun en mikään tilastotieteilijä kuintenkaan ole, samanhan näkee tosiaan sieltä tulostaululta tai böken vihosta. Radat ovat mielestäni vaatineet yksinkertaista täysilläalustaloppuunviivapitkin-taktiikkaa ilman kerssejä saati jarruja.

Joskus aloin pohtimaan myös miten noihin kilpailuihin pitäisi valmistautua. Niinkuin henkisesti. Huomenna on vielä rastiviikon kruunuksi SM-erikoispitkä, eikä sielläkään auta vaikka olisi niellyt energiageelipusseja suolen mutkat täyteen jos pääkoppa ei toimi. Nykyisin olen oikeastaan yrittänyt hiukan vältellä kilpailukartasta ja maastosta saatavan ennakkokuvan liiallista ennakkospekulointia etukäteen. Vessan seinällä nyt sentään on jukolakartta, mutta sielläkin käteen tarttuu yleensä veikkaajalehti, tänään taitaa muuten olla Boasson Hagenin päivä (x 27,00). Netti on nykyään pullollaan vanhaa ja uutta karttaa ja ilmakuvista olisi Karjaan sprintistäkin kyennyt näkemään jokaisen kukkaistutuksen lajia myöten. Mutta tuskimpa tuonkaan kilpailun tuloslista olisi paljoa muuttunut vaikka kartta olisi jaettu kaikille jo viikkoa etukäteen ja tuon viikon olisi saanut hinkata ajolinjojaan karjaan kaduilla. Reitinvalinnat on kuitenkin kilpailussa tehtävä uudelleen vaikka ne kotona työpöydän ääressä olisi mirkometriruuvin kanssa hinkannut kohdilleen. Ja metsässä kasvaa puita ja asfaltti on mustaa mennäämpä minne päin maailmaa tahansa. Vilkaisimpa oikein viime vuotista valmistautumiskaavaa erikoispitkille excelistä ja siellä oli jo tiistai-iltana kirjattu päiväkirjan kommenttisarakkeeseen yksinkertaisesti "voitan sunnuntaina." Jotain olin jo kotona päättänyt mutten sentään menenkö ykköselle oikealta vai vasemmalta.

Hyvähän tuo on etukäteen tietää miten serpentiinille käyrät maastossa menee ja miten paljon kivenmurikoita jääkausi on kilpailumaaston seudulle ripsauttanut ja onko metsurit miettineet liito-oravia metsätöitä tehdessään ja millaisia patoja majavat rakentaa, ehkä jopa hakea kotikulmilta jotain vastaavia rakennelmia, mutta henkisellä puolellakin valmistautumisessa olen omalla kohdalla miettinyt ihan muita juttuja. Toteuttaminen kun on asioiden suunnittelua tuhannesti tylsempää ja hankalampaa meikäläisen mielenlaadulle niin jotain hauskaakin pitää näille nykyajan toteutuspainotteisille radoille aina jättää. Muuten tuppaa tulla virheitä. Ja kun vielä pääkoppa on ohjelmoitu toimimaan siten että se on aina kaikkia muita enemmän oikeassa niin on ehkä parempi jättää radankin suunnittelu ratamestarille. Juutilaisen Anssi ja kumppanit ovat muuten virittäneet tästä oiken työkalun, sellaisen toki jonka käyttö insinöörille on mahdotonta, koska se toimii aina. Ja sitten on vielä hyväksyttävä ne 15 sekuntia joka ikisellä kilometrillä jotka eivät lähde pois ainakaan liikaa yrittämällä.

Ote erään tämän vuoden kilpailun ennakkoinformaatiosta:

Maastotyyppi: Metsää, jossa viljeltyä seutua, tiheäpolkuista jonkin
verran puuta kasvavaa suomaastoa.
Kumpuilu: Alueella on kaikenlaisia kumpuiluasteita ja mäkiä.
Kulkukelpoisuus: Osittain rajoitettu kulku. Laajempia ja pienempiä
alueita tiheää metsää.

Juhannuksena tarjoamme Nouskin porukalla kaiken herkun yhdessä päivässä.
http://www.iknv.fi/kilpailut/ikaalistenjuhannusajot2009.
Pari maailmanmestaria on jo viivalla ja lisää mahtuu mukaan. Tapahtuman maastoja ikäni kolunneena voisin todeta että tarjolla on sitä parasta madollista: monipuolisesti ja vaihtelevasti pienipiirteistä erämaata ja nopeaa kangasta. Edellinen ote ei siis ollut juhannusajojen kilpailukutsusta, kulkua ei ole järjestäjän puolesta rajoitettu.

Gruppo compatto

2009-05-10T17:23:00.003+03:00

Yskähdellen jatkui kausi myös huhtikuun ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Tiomilaan lähdön aamuna oli kotipihalla taas 10 senttiä uutta lunta. Erikoiselta tuntui lähteä siitä tosimielellä kisaamaan. Ei voittanut Halden, eikä hylätty KR:ää. Muita yllätyksiä ei sitten kevään Tiomila tarjonnutkaan, jos ei lasketa sitä että hajontarasteja oli paljon ja ne oli useimmiten sijoiteltu vieläpä varsin kauaksi toisistaan. Hitaammille hajonnoille joutuneet ja hitaammilla jaloilla varustetut joutuneet joukkueet putosivat nopeimpien vauhdista eikä voittoa tarvinnut ratkoa loppukirissä. Jotain suomalaisten täytyy sentään haukkua aina länsinaapurin touhussa, oli se sitten hajontojen puuttuminen tai epätasapuolisuus. Maasto tai ainakaan kilpailun luonne ei edellisvuodesta muuttunut laisinkaan vaikka viesti vietiin ensi kertaa Skåneen asti. Järjestäjät arvioivat kilometrivauhdit tutun reilusti soiroon ja suoraan suksilta kisaan ponnistaneet suomalaisjoukkueet jäivät odotetun kauas muiden vauhdista. Kaiken kukkuraksi sotansa ennen ruudin keksimistä sotinut Ruotsin armeija oli hukannut vielä majoitustelttojen kaminat. Varusmiehethän käyvät sillä puolen rajaa nykyään kotona nukkumassa.

Parin positiivisesti yllättäneen vuoden jälkeen Tiomila tuntuu kalpenevan taas entistä enemmän entiselle pikkuveljelleen Jukolan viestille. Uudet vuosittaiset kokeilut ajankohdan ja osuuspituuksien ja putkiosuuksien suhteen sotkevat jo muutenkin vasemmalla kädellä järjestetyn viestin arvostusta. Nyt viesti juostiin aikaisemmin kuin koskaan aiemmin. Viestin siirtäminen vapun ja kesän väliin mahdollistaisi Suomessakin useamman pienemmän kovatasoisen viestin järjestämisen kevään aikana. Nyt kevätyönviesti jäänee vuoden ainokaiseksi yli 50 joukkuetta houkuttelevaksi viestiksi suomessa Jukolan ja SM-viestin lisäksi.

Silja-rastit yllätti viime vuoden flopin jälkeen positiivisesti varsin suunnistuksellisella ja metsäisellä radalla. Viime vuonna innostuin antamaan järjestäjille palautetta hyppyrimäen portaissa ja mielisairaalan pihalla juoksentelusta oikein capslockin kanssa, mutta nyt tv-kameramiehet olivat virittäneet ainoan väliaikarastinsa sentään metsän keskelle. Lopun perhoset koituivat viimeistään ylipääsemättömäksi esteeksi omalle menestykselle, mutta sopivat mainiosti muuten varsin suoraviivaista ja epävarsinaissuomalaista luukutusta tarjonneelle keskimatkan radalle. Kun vielä kameramiehet olisivat ymmärtäneet kantaa rensselinsä perhoslenkeille olisi kilpailun ratkaisut kyetty nautiskelemaan oikeista kuvista epämääräisten gps-virittelyiden ja tulkitsemattomien haastattelujen sijasta.

Suunnistusta on haukuttu mahdottomaksi televisiointilajiksi mutta erästä hyvää esimerkkiä tämän yhtälön onnistuneesta ratkaisusta voi toukokuun ajan ihmetellä eurosportin iltapäivistä. Selostajat joita tuntuu edes jonkin verran kiinnostavan kilpailun tapahtumat tai edes pizzapohjan ja oreganon välinen osuus ruokalautasesta saavat kyllä vaikka viiden tunnin kisaan tunnelmaa. Ei tarvitsisi suunnistuskisojakaan lyhennellä TV:n vuoksi keskimatkoiksi kyseisen formaatin kanssa.

Finnspringikin meni. Henkilökohtaisessa kisassa lähdin tekemään rauhallista ja virheetöntä suoritusta. Tunnin kohdalla sitten kaasu pohjaan ja etusormi pystyyn maaliviitoituksella oli taktiikkana. Ykköselle tökkäsi meno ensi kerran. Kakkosvälillä eksyin jo täysin ja loppumatkallakaan en lukenut karttaa yleensä vasta kun olin jo tietämätön sijainnistani. Juoksu tuntui jopa kulkevan mutta 18. sija vartti kärjen perässä kertoi kuitenkin totuuden. Viestissä pääsimme sentään hyppimään isompien varpaille.

Kausi jatkuu toukokuussa Giron lisäksi ensi viikon sunnuntaina SM-maastoissa 4km:n matkalla, jossa ennusmerkkien mukaan häviän kymmenkunta sijaa viimeisellä kilometrillä liian kovan alkuvauhdin seurauksena. Parissa PM-katsastuksessa pitäisi kuitenkin vielä korjata alkukauden kurssi suomipaitaan kesäkuuksi.

Kevätlaitumilla

2009-04-15T10:31:00.004+03:00

Nuorempana oli tapana että kun puolen vuoden hangessa tamppaamisen jälkeen hurautti huhtikuun alussa Billnäsin kallioille ei menoa ja vauhtia pysäyttänyt edes maastoon pystytetyt rastipukit. Tänä keväänä ensimmäisissä starteissa tunne oli taas varsin tuttu paria poikkeusta lukuunottamatta. Hanki ei loppunutkaan etelään päin kisapaikalle ajellessa ja jalat veivät eteenpäin tuskaisen kömpelösti - keväiseen tapaan sentään aivan mihin sattuu. Kolme kisastarttia kahteen viikonloppuun otti aikaa yhteensä varttitunnin verran liikaa pienempiin ja suurempiin mokailuihin.

Kevätyössä fyysinen vire oli sentään jo varsin kohtuullinen. Leivottuani aikani paria loppupään rastia sain vielä kunnon loppukiritaistelunkin aikaiseksi. Luojan kiitos että liitto kielsi piikkarit tällaisilta kömpelyksiltä. Lähikontaktin jälkeen olisi viisimillisiä reikiä löytynyt niin suonpään akilleksesta kuin meikäläisen kyynärpäästä kuin lonkastakin. Viimeiseksi jäin painikilpailuissa.

Tiomilasta rävähtää käyntiin pikkuhiljaa totisemmat karkelot. Kieltämättä kauden kovatasoisin kotimainen kilpailu käytiin kuitenkin jo Raaseporissa. 150 ukkoa jos saataisiin Suomessa joskus toisenkin kerran kauden aikana samaan sarjaan niin olisi hauskempi juosta Huippuliigoja ja Hakuveikon rasteja. Yhdestä alkukauden tavoitteesta jouduin jo luopumaan. Ei ole mitään mahdollisuuksia vastata Liukkosen Oskulle. Kävin siis parturissa.

Piikkarit

2009-03-26T07:32:00.011+02:00

Lopputalven ykköskeskusteluaiheesta lienee suorastaan pakko kirjoittaa. Eipä sillä että olisi mitään muutakaan kirjoitettavaa. Viime sunnuntaina kävin juoksemassa Teivossa 5km juoksukilpailun. 16:35. Reilu minuutti pois ja eräs liiton valmennusryhmien vuoden 2010 valintakriteereistä täyttyy. Hauska nähdä syksyllä valitaanko Huovilat ja Ikoset kuitenkin vanhoilla näytöillä ryhmiin ilmankin rajan alitusta. Onneksi sentään liitossa asetetaan selkeitä rajoja ja sääntöjä.

Teivon viittä kilometriä ei sentään juostu alueen parhaalla radalla vaan vieressä kulkevalla kävelytiellä. Palkintoja pokatessa innokas järjestelijäjehu vielä varmisti että nivelet olivat kohdillaan koitoksen jäljiltä. Olin kuulemma liukunut yhdellä jalalla kävelytien laidasta laitaan jollain kilometritolpalla. Kieltämättä sliksi jalkinevalinta hieman harmitti peilijäätä lipsutellessa, mutta pysyinpä kuitenkin pystyssä. Palkinnoksi sain muuten tiskiharjan ja pääsiäismunan.

Juuri tuo palkinnoistakin huokuva välittömyys ja rennon urheilutapahtuman henki jättivät osanottajalle lämpimän mielen. Jalkaan sai laittaa mitkä kengän vaan. Sai juosta etu- tai takaperin. Sai peesata, vihellellä, hypellä. Ja tuloslista oli äärimmäisen helppo kirjoittaa. Kukaan ei purnannut edes saunan kylmyydestä.

Tiistaina sitten lähdin etuajassa töistä pois ostamaan pitävämpää kenkää paikallisesta urheilutarvikemyymälästä. Hankin VJ:n Supra-hybridikengät. Piikkareita ei enää myyty, koska toreilla liikkui jo huhuja niiden laillisuudesta. Huumepiikkejä jaellaan kyllä kaikille terveyden edistämisen nimissä, mutta 5 milliä kengän pohjassa nousee kynnyskysymykseksi suunnistusurheilussa. Takavuosina monet akillesjänteet pilanneet kilpakengät hävisivät aikanaan markkinoilta kysynnän vähetessä. Oivallisesti tuotevalikoimaansa takaisin oldschool-kenkiin laajentanut VJ saikin nyt mahtavan määrän mainosta uusille kengilleen kun yhtäkkiä kaikki halusivatkin juosta taas piikkareilla. Kaikki mikä on kiellettyä urheilussa täytyy tietenkin olla jotenkin ylivoimaisesti parempaa. Tuskin olisivat piikkarit näin paljon kiinnostaneet jos liitto ei olisi ottanut asiakseen säädellä markkinoita. Tuskin olisi myöskään ketään taas kiinnostaneet Neuvostoaikaiset kuljetusmenetelmät etelänaapurissamme ellei Putin olisi lähettänyt armeijaansa tämän viikon alussa Suomeen kumoamaan historiankirjoitusta.

Eteisen kenkärivin päästä löytyy nyt siis elämäni ensimmäiset kielletyt kengät. Luulempa että joku ilta auringon laskettua vielä uskaltaudun ne jalassa salaa lenkille. Tiomilaan laitan sitten pitemmät piikit ja vien vielä lisäksi naapurimaan luonnon tuhoksi purkillisen koko talven kaapin perukoilla varjeltuja hirvikärpäsiä. Ennen Tiomilaa Suomessa tuskin edes tarjotaan mahdollisuutta päästä kenkimään liiton lajisääntöjä piikkareilla, sen verran paljon lunta talvi on metsiimme jättänyt. Mutta jo Tiomilassa on sitten tietenkin aivan sama onko talvella edes käynyt lenkillä, kunhan vaan jalkapohjissa on piikit ja päässä valoa enemmän kuin muilla.

Trainingslager in Portugal, Teil 1

2009-03-19T21:52:00.001+02:00

Onnistunut leiri Portugalissa takana. Se talven ainokainen. Mutta parempi kait yksi hyvä kuin jatkuva reissaaminen nuhapumppuna etelään. Tavoitteina oli tällä kertaa hakea plussa-asteita lämpömittarista, taitoharjoituksia hyväpohjaisissa maastoissa ja ennen kaikkea hyvä tulevaan kilpailukauteen valmistava fyysinen harjoitusjakso ilman ylimääräistä säätämistä ja särmäämistä. Jotakuinkin tuo jopa onnistui. Nykyään on kuitenkin tapana valittaa kaikesta ja kilpailla siitä kuka maalailee negatiivisimmat näkymät tulevaisuuteen, joten yritetään nyt jotain pessimististä.

Kelit olivat liian kuumat kovaan harjoitteluun. +26 ja keväiset siitepölyt laittoivat hengen vinkumaan kovissa harjoituksissa ja polttivat nahan karrelle. Merivesi oli kuitenkin liian kylmää. Maastossa oli paikotellen risuja. Yöharjoituksissa oli pimeää. Pönttö meni tukkoon ja lähikaupan myyjä ei kertaalleen hymyillyt lainkaan. Lihakset eivät reagoineet kovaan harjoitteluun totutulla syväjumilla. Maastopyörän renkaissa oli tuumia yhtä paljon kuin John Holmesilla. Kauhavassa ei osattu tanssia. Seurakaverit yllyttivät harjoitusten välissä iloiseen sosiaaliseen elämään askeettisen mököttämisen sijaan. Yritä nyt siinä sitten urheilla.

Tähän aikaan vuotta on tapana kytätä naapureiden tekemisiä ja testijuoksutuloksia sekä kuulostella huhuja taudeista ja tikeistä. Juokseeko Mäksä Perniöön puolessa tunnissa, pudottaako Haanpää ikääntyvän Huovilan kakkoseen, voittako Martomaa Billnäsissä yli kolmella minuutilla, jonotetaanko Tiomilan ykkösrastille kiven vai kumpareen kyljessä? Kaikki tuo into ja uho ja spekulaatio romahtaa kuukauden päästä. Kaikki on taas kuten ennenkin, Halden voittaa, KR ottaa hylsyn ja Tiomilan järjestelyjä haukutaan ja kaikki lupaa jättää ensi vuoden kisan väliin. Puolet normiviestisatsareista lopettaakin kauden vielä kun suurin osa suomesta on lumen peitossa ja toinen puoli sitkistelee vielä Jukolaan asti. Marraskuussa sitten taas purraan hampaat uudelleen yhteen.

Kauden avaus

2009-03-02T22:52:00.000+02:00

Sunnuntaina pääsin taas pitkästä aikaa ripustamaan numerolappua päälleni. Kilpailuna Pirkan Hiihto, matkana lapsellinen puolikas ja tyylinä syntinen haaroittelu. Riippumatta siitä lähteekö numerolapun kanssa voittamaan mestaruuksia vai pelkästään sotkemaan sitä mustikkakeitolla on fiilis ennen starttia kuitenkin taas sitä mitä talven pimeydessä yksin harjoitellessa on odotellut. Kun vetoja tehdessä jalat ovat vieneet ja aivot jäätyneet niin että olisi juossut vaikka ohuemmasta seinästä läpi on suorastaan harmittanut että oikeasti pitäisi juosta kovaa vasta puolen vuoden päästä. Kilpailunälkää ja pätemisentarvetta tyydyttääkseni pyysin aina välillä pikkuveljeä mukaan näihin harjoituksiin. Syksymmällä homma vielä joskus toimikin kun ei tarvinnut jäädä toiseksi.

Kuudennen luokan Parkanon koulujenvälisten mestaruushiihtojen jälkeen olen hiihtänyt kilpaa kahdesti. Hiihto ei vain ollut juttuni. Näpit jäätyi ja suksi ei luistanut. Ennen kaikkea muut meni kovempaa. Niin meni taaskin. Naisetkin puoli tuntia rivakammin. Sählättyäni itseni peruspessimistisesti aivan väärään lähtöriviin en toki lähtölaukauksen jälkeen nähnyt vilaustakaan kenestäkään nopeammasta. Päästyäni oman lähtöryhmän tulpista ohi oli ennen maaliviivaa ohitettavana vielä muutamasata koko matkan uurastajaa. Kaikki kunnioitus heille mutta tunne oli välillä kuin supisuomalaisen valtatien ohituskaistalla. Niilot tuppasivat laittamaan aina kaiken peliin kun itse rimpuilin narukäsillä tasapukkaa ohi pientareelta. Harmitti ettei ollut tullut tehtyä alle edes sadassosaa Auklandin vuotuisesta tasatyöntöharjoittelusta. Suksi oli sentään letkojen liukkain. Siitä kiitos Petrin tärpäteille. Lunta oli ladulla enemmän kuin hiekkaa. Jossain paikoin sammalta ja risuja vielä luntakin enemmän. Mutta samapa tuo, hyvä fiilis siitä kuitenkin tulee kun saa räkä poskella urheilla suuren väkijoukon mukana ja kauniisti tarjoillaan vartin välein lämpimät juomat suoraan kouraan ja siitä rinnuksille. Mieluummin tuota tekee kuin katselee miesten viittäkymppiä telkkarista. Että me miehet osaammekin tehdä kilpahiihdosta tylsää, naiset sentään vielä edes yrittää.

MM-hiihdot

2009-02-27T07:59:00.003+02:00

Harvemmin on tullut päivitettyä tätä blogia viime aikoina. Edellisen jutun loppuun olisin voinut lisätä vielä Julma-Juhaa mukaillen: "...puoli vuotta meni näin." Syksyn pimeydessä harjoitussuunnitelmia rustaillessa minulle oli kuitenkin tällä kertaa varsin selvää etten halua rikkoa hyvää talven harjoitusjaksoa turhalla reissaamisella ja leireilyllä. Kerran olenkin sitten tänä talvena käynyt Smålandskavlenin jälkeen Tampereen eteläpuolella. Eksyin silloin hiukan sunnuntain pitkällä lenkillä.

Viime talvina on maajoukkueen kanssa maailmaa kiertäessä tullut usein oleiltua pitkälti toista kuukautta leirivuorokausina ulkomailla ennen kauden alkua ja rikkonaisen talven harjoitusjakson myötä sitten kärsittyä jos jonkinmoisista hermostollisista ja aineenvaihdunnallisista ja lihasperäisistä vaivoista. Suomeksi sanottuna en ole siis ollut hyvässä kunnossa. Nyt kokokonstein ainakin terveys on säilynyt kiitettävän hyvänä, kuntokin varmaan siinä sivussa säilynyt. Ellei jopa kohentunut. Varsin vähän sitä olen muita vastaan kisaillen talven aikana kokeillut. Kellonkin hukkasin jossain vaiheessa mutta löysin pölyttyneiden sohvatyynyjen välistä. Sen verran ehdin jo huomata pelkästä auringosta aikaa katsellessani että enää helmikuussa ei voi pitkälle lenkille lähteä aamuhämärissä ja tummua pikkuhiljaa päivän myötä maantien laitaan. Mies tuppaa tummumaan tätänykyä aikaisemmin.

MM-hiihtojakin olen katsellut minkä olen ehtinyt. Niin kova kiire on nykyään kuulemma ihmisillä ettei edes 30km kisaa voi laittaa väliaikalähdöllä. Kaikki pitää saada ohi nopeasti. On rintit ja paririntit ja lyhyet ja pitkät ja erikoispitkät yheislähdöt. Yhdistetyssä vielä pari ylimääräistä kisaa jotta jokainen lajin harrastaja maailmassa voisi joka vuosi saada mitalin MM-kisoista. Siis jokainen paitsi Koivuranta. Ja kaikki kisat ratkeaa samalla tavoin samoilla viimeisillä sadoilla metreillä saman miehen voittoon. Onneksi 30:llä Northug ratkaisi jo edellisessä nousussa ettei mene yksitoikkoiseksi. Ja kukaan ei tykkää nykysysteemistä, ei urheilijat, ei katsojat, ei edes Jari Porttila. Jutut pitää keksiä suksivoiteista kun urheilijat eivät enää ehdi kaupungille välipäivän iltana mokailemaan. Hiihtourheilussa kun ei enää nykyformaatilla ole muuta uutisoitavaa kuin sijoitus, nimi ja aika.

Onneksi suunnistuksessa kaikki on toisin. Vain kahdet arvokisat vuodessa ja välissä aina mielenkiintoisia kotimaisia kohokohtia huippuliigoineen. Ja onneksi urheilija voi äänestää jaloillaan jos ne vain ovat tarpeeksi nopeat. Siihen olen talven harjoittelulla tähdännyt. Penkkiurheilija kun ei voi äänestää kuin kaukosäätimellä ja marisemalla nimettömänä internetin keskustelupalstoilla.

Olen kunnossa

2009-02-26T11:41:00.002+02:00

Resepti:
lepo
intervallit
pitkä
intervallit
lepo
tv-kova
pitkä

150km/vko

Lokakuu

2008-10-12T20:08:00.004+03:00

Syksyn pimeinä iltoina sitä jo totuttuun tapaan perehtyy pohtimaan tekemisiään ja tekemättä jättämisiiän urheilun saralla jälleen yhden kauden odottaessa hautajaisiaan ja motivaation maailmanmarkkinahinnan räjähtäessä pilviin. Alkaa suunnistajan lama. Marraskuu. Tänä vuonna näyttää että koko maailma lopettaa yhden pitkän kauden suunnistusmaailman tahdissa. Mahtaa olla melkoinen rysäys kun Småålannin laiva karahtaa laituriin heille ensimmäistä kertaa sitten 90-luvun alun. Ei siinä auta edes Pepen sauna. Veikkaan että ainakin kuukauden rapeli tulee tuosta pitkästä ilonpidosta.

Menneen kauden aikana sijoitin viisaasti kohteisiin joiden tuotto-odotukset olivat korkealla ennenkaikkea lyhyellä tähtäimellä. Kevään korvalla sentään sijoitin tulevaisuuteen ja hankin luistelusukset ilmastonlämpenemisen riskin uhalla. Muuten luotin tuttuihin ja turvallisiin lenkkitossu- ja nastarikauppoihin. Polkupyörä ja kompassikin tuli vielä hankittua finanssikriisin kynnyksellä. Pääasia että pankkitili näytti nollaa.

Sijoitusten tuottopuolelle jäi kaulaa koristamaan kultainen ja hopeinen lätkä SM-kilpailuista ja hopeinen MM-mitali Gaudeamus Igiturin tahdeissa. Käteen jäi luu. Sijoitusteni kannattavuudesta en hesarin taloussivuilta löytänyt minkäänmoista käppyrää, mutta fiilikset kertoo että koneet on tällä kertaa otettava alas ehkä korkeammalta kuin koskaan aikaisemmin. Lenkkitossut ainakin kului kauden kuluessa puhki ja motivaatiotakin tuli poltettua kuin kaasunsa pohjaanhirttäneellä 240-volvolla konsanaan.

Aamun veijoille

2008-09-16T20:11:00.003+03:00

Parin kuukauden surffailutauon jälkeen käväisin tänään suunnistusnetissä kun keksin naapurin langattoman verkon parvekkeen kaiteelta. Kiva et joku kaipaa. Kesän alussa luovuin kommuunielämästä ja siirryin viettämään urheilijan askeesia erakoitumista uhmaten. Jouko Kuhan satsausta ihaillen jopa sisustin olohuoneeni takavuosien ME-miehen tyyliin. Panostus tuotti tulosta SM-yössä hopean verran.

Kisaviikolla poikkesin kertaalleen työläisen arkirutiineista ja siirsin nukkumaanmenoaikaa puolisen tuntia bigbrotherin puolelle. Kyseistä ohjelmaa en toki suostuisi katsomaan vaikka ostaisin televison hetekan kaveriksi olohuoneeseen, eikä se ensimmäinen yöharjoituskaan sitten tiomilan suuria viikonlopuksi lupaillut. Almanakasta katsoin täysikuun möllöttävän taivaalla kisayönä anatamassa suuntaa ja lyhtypylväistä laskeskelin 27 askelparia sataselle. Näillä olisi pärjättävä. Heijastimet auttaisivat jos vastamäessä tuhraantuisi askelpari enemmän.

Karsinnassa rastit oli ansiokkaasti sijoiteltu peitteisiin maastonosiin, joten ennakkoinformaation mukaisesti vaativaan finaaliin lähdin käsijarru päällä ja hommasin kompassiini pidennetyn levyn. Neljä ensimmäistä lippua kankaalla tuntuivat karsinnan ongelmien jälkeen jopa kohtuullisen helpoilta. Vitosrastin tiheikössä jarruttelutaktiikka toimi ja olin suorastaan törmätä rastipukkiin näkemättä heijastinta. Seiskalle mennessä tähystelin jo hetken seuraavaa pitkää väliä ja tein puolen minuutin ylimääräisen mutkan. Pitkälle kasivälille valitsin ison kierron oikealta. Karkeahko kompassisuunta vei parisataa metriä vasemmalle. Harmitti. Tiellä ehdin kurkistaa loppurataa ja unohtaa jarruttelut samantien.

Perhosille tullessa rullasin taas kartan auki ja yritin pakottaa itselleni tarkkuutta vaikka edelleen koko alkurata oli tuntunut kaikelta muulta kuin ratamestarin lupailemalta vaativalta yösuunnistukselta. Ensimmäisen perhosen jälkeen päätin palata keskusrastille samoja jälkiä kuin edelliskerralla. Johtuikohan pimeydestä vai väärin lasketuista askelpareista mutta jälkiä en löytänyt. Rastinkin vasta parin minuutin kaarroksen jälkeen. Nyt sitten rauhassa, hoin itselleni. Naisten rata kulki samaan suuntaan, enkä kehdannut perässäkään juosta, joten hyökkäsin toisen pummin samaan sarjaan. Nyt sitten rauhassa, hoin itselleni. Seuraavalla välillä olin taas pulassa. Pysähdyin ja karjaisin voimasanat kymenlaaksolaisen männyn juurelle polvistuen. Naisten letka tuli taas paikalle kuin tilauksesta. Voi että kun hävetti. Kolmannella kerralla keskusrastikin löytyi jo suoraan. Seuraavalla välillä avosuota tallatessani tähystin pitkospuita turhaan oikealta ja vasemmalta ja suon takana itseäni kartalle lukiessani pelkäsin pelin jo lopullisesti menetetyksi. 18. rastille sain kiinni pari edellä lähtenyttä ja 20.rastille vedin loppuvälillä letkan idioottimaisesti kivikkoisen rinteen kautta rastille. Taas hukkui 3o kappaletta kalliita sekunteja. 8 sekunnin tappio maalissa ei jaksanut edes harmittaa, ne kun tuli hukattua matkalla niiin moneen kertaan. Onneksi en tällä kerralla pyrkinyt tyhmyyksiäni jalalla paikkaamaan, siitä kiitoksena olohuoneen hetekan kulmasta roikkuu hopeinen mitali. Ensi viikonloppuna ajattelin hommata palkintokaapin ideaparkista kisoista palatessa.

Andra o tredje

2008-07-24T09:47:00.004+03:00

Luin S-P:n blogia ja huomasin etten osaa kirjoittaa. En kyllä osaa ottaa kuviakaan saati sitten suunnistaa. Juosta osaan sentään hetkittäin. Jälki on sen mukaista.

Nätit on maastot:

2.päivä

3.päivä ja uudet perunat

Oringen, första etappen

2008-07-21T21:33:00.003+03:00

Kesäkuisten MM-katsastusten jälkeen harmitti. Lähdin reissuun kisalippu mielessä ja uskoin jaksavani maaliin myös pitkällä matkalla, mutta maaliin tulin taas puolikuolleena puoli tuntia liian myöhään. Epäilin olisiko minusta sittenkään pitkän matkan suunnistajaksi vai alkaisinko sittenkin moderniksi katusprintteriksi, tuo kun tuntui kulkevan. Kunto nassahti kesänkorvalle suunnitelmien ja tavoitteiden mukaiselle mallille ja kun kilpailukalenteriin ei täytettä löytynyt niin tyydyin purkamaan pettymystäni kotikonnuilla. Tour de Francen ja MM-kisojen onlineseurannan välipaloiksi löysin todellisia helmiä muun muassa Nokian vuoden 2000 SM-normaalimatkan radasta ja MM-pitkän matkan aamunakin ehdin kiertään Teiskon muutaman vuoden takaisen vastaavan nettiseurannan lämmittelyksi. Täytyy myöntää että MM-latu oli Nokialaisen rinnalla suorastaan lasten leikkiä. Itseluottamus sentään palasi myös omaan metsäsuunnistukseen. MM-sprintin kommentaattorin sanoin me suomalaiset kun emme hallitse kyseistä kilpailumuotoa eikä metsäisestä maastamme löydy asfalttia lajiharjoitteluun.

Pitkän kisatauon päättekksi intoa oli tänään lähtöviivalla kuin rastireitillä konsanaan. Kiva maasto jopa Nokian Tupsuvuoreen verrattuna.

Sprinttiviimeistelyt

2008-05-30T20:26:00.006+03:00

Tosimiehet juoksee parhaillaan EM-kilpailuja Latviassa, mutta itse poljen sammalta kotisuomessa. Online-palvelut ovat olleet sitä luokkaa että informaatiovirta Ventspilsistä ei ole päässyt omaa harjoittelua sentään häiritsemään. Väliaika-analysaattorit ja reitinvalintaspekulaatiot sekä WorldofO:n mainiot peesausstatistiikat ovat sentään tuoneet mukavaa viihdettä arki-iltojen nukkumaanmenoa viivästyttämään. Fiksuimmat jälkiviisaathan löytyy toki aina kotisohvalta... Suomen miesten heikohko menestys lupailee hyvää kesän MM-kilpailuihin, kunto osunee ainakin joillakuilla kohdilleen vasta tärkeimpiin startteihin. Päävalmentajan kuukauden päivät sitten ennakoiman miesten laajan rintaman menestyksen sijaan jopa osa sinivalkoisista lähtöruuduista on jäänyt täyttämättä. Tämä toki laittaa harmittamaan katsastuksista kotiinjääneiden puolesta. Oma selkä on jumittanut ja ennenkaikkea määrännyt tahtia menoon viimeiset puolitoista viikkoa siihen malliin että sunnuntain SM-sprintin suhteen odotukset sisältävät muutaman kysymysmerkin.

Keskiviikkona alustin sprinttikuntoa Uudenmaan AM-sprintin ulkopuolisena turistina eikä edes kohtuullinen maastotuntemus Leppävaaran pururadasta auttanut kovassa kilpailussa Helsingin hurjia vastaan. Hyvä kilpailu ratoineen ja karttoineen ja järjestelyineen lukuunottamatta kauniin kesäisen kokonaisuuden tärvellyttä omaa jumista menoa.

Varsinaisen Nastolan harjulle kulun määrävän viimeistelyharjoituksen tein tänään tutulla sapluunalla. Rohtuneesta kartasta huolimatta Kirkkonummen silokalliot tarjoilivat taas kohtuullisen mukavaa nastareiden rapsetta hellekelissä. Hiljaa toki juoksin ja yritin siinä sivussa ravistaa puiden oksilta kaikki mahdolliset pölyt perässä roikkuneiden pahimpien kilpakumppanien harmiksi. Koivun tiedote lupailee sentään enää KK-ta sunnuntaiksi nastolaan. Mielenkiinnolla odotan miten paljon SM-sprinttiä on uskallettu viedä kansainväliseen malliin metsästä kortteliin ja suoraviivaisesta toteutuksesta nopeatempoiseen suunnanmuutoskikkailuun. Ja toki miten paljon napinaa tulkinnat kartan kuvauksessa ja rastien sijoittelussa ja maaston kulkukelpoisuusesta tällä kertaa katkeria sekunteja hävinneille aiheuttavat. Kritiikin antaminen kilpailun näistä peruspuitteista lienee sprintissä pienten marginaalien johdosta kaikkein helpointa.

Helapika

2008-05-28T14:37:00.002+03:00

Ei osunut tämän vuoden Hela-pika aivan nimensä mukaiseen pyhään ja matkakin oli jotain keskimatkan tapaista kilpailun nimestä huolimatta. Jukolamaastosta hajuetäisyydellä käydystä kilpailusta odottelin hyvää hämäläismaastojen sisäänajoa kesän kohokohtaa silmälläpitäen. Olen lähestulkoon aina nauttinut näistä Pirkanmaan huonopohjaisista ja peitteisistä ryteiköistä. Hela-pikaan oli kuitenkin kaivettu todellinen Teiskon helmi, lähestulkoon kangasmaasto, joka mahdollisti 5:30/km vauhdin pintakaasulla. Apukäyrän kartoista olen myös aina pitänyt niiden tasalaatuisuuden johdosta, vaikka ylimääräistä ruskeaa katkoviivaa onkin näihin aina työnnetty ainakin 15000-mittakaavaan liiallisissa määrin.

Sunnuntain kilpailun lähtökarsinassa vilkaisu mallikarttan käsialaan paljasti kuitenkin samantien että Jukolafiilistä oli turha hakea edes kartasta. Johtuiko sitten yllättävän nopeakulkuisesta maastosta vai tulkinnanvaraisesta kuvauksesta vai piilotetuista lipuista niin itse monen muun tavoin aloitin kilpailun muutamalla pienellä kartoitustuokiolla ensimmäisten rastien ympyröissä. Kolmelle ensimmäiselle rastille ylimääräistä aikaa tuhraantui minuutin verran. Parista onnistuneesta rastinotosta ja Juha-Matin vauhdista innostuneena seiskarastilta lähtiessä ei kompassin neula taas suostunutkaan osoittamaan karttapohjoiseen ja keräilin vauhtia kaukaa rastiväliviivasta. Lopun puronylityksen jälkeisen mäen karttakuvauksen epätarkkuuksista oli varoitettu jo mallikartassa ja toiseksi viimeisellä rastilla teinkin taas puolen minuutin kunniakaarroksen.

Virheistä ja viikolla vaivanneesta selästä huolimatta palkintopöydältä tarttui mukaan näppärä kasettinauhuri. Jalat alkavat nihkeän kevään jälkeen vihdoin liikkua toivotulla tavalla. Hela-pika tarjoili kuitenkin juuri sitä mukavan leppoisaa makkaragrillijonottelua nätissä säässä, jota suuremmissa kilpailuissa jää usein kaipaamaan. Seuraavina viikonloppuina yritän jatkaa putkea SM-sprintissä ja Huippuliigassa.

Taanisleipä

2008-05-22T21:22:00.008+03:00

Tähän asti salaisena pysynyt menestysresepti:

Pohja:

Loraus vettä, ripaus suolaa, sokeria, hunajaa, ranteellinen pellavansiementä, kaksi ranteellista sämpyläjauhoja, vehnäjauhoja ja hiivaa

->30min

Taputtele sopivaan vuokaan.

Täytteeksi:
Oliiveja + mozzarellaa + tomaattia

..ja reilusti öljyä..

225C uunnissa kunnes näyttää tältä

Tarjoillaan sopivien lisukkeiden kera ja nautitaan hyvässä seurassa.

SM-erikoispitkä - juoksukilpailu?

2008-05-19T17:15:00.009+03:00

SM-kisojen pisintä matkaa on taas kilpailun jälkimainingeissa kritisoitu sen yhteislähtöformaatista ja hajontamenetelmistä, jotka mahdollistavat tuloslistalla hyville sijoille kipuamisen olemattoman kartanluvun ja oikean letkanvalinnan avulla. Lisäkritiikkiä tänä vuonna toi kilpailun sijoittelu muutoinkin tiiviiseen huippujen kalenteriin siten, että kaikki halukkaat eivät tavoitteiden priorisoinnin takia mitaleista päässeet taistelemaan.

Kansainvälinen kalenteri pursuaa arvokilpailuja ja maailmancuppia, kansallinen versio SM-kilpailujen lisäksi huippuliigaa, katsastuksia ja katsastusten katsastuksia. Näiden kisojen "kansainvälisille" keskimatkoille ja sprinteille mukavaa vastapainoa tuonut perisuomalainen viestiliiga jouduttiin jo kuoppaamaan isompien tieltä, toivottavasti SM-erikoispitkä ei seuraa perässä romukoppaan vähentyneen osanottoinnon siivittämänä. Pääsarjojen kannalta toukokuun puolivälin erikoispitkä tuntuikin ahtaalta kuin kolmas pihvi bigmacissa, kun elo- ja lokakuu suorastaan huutaa tyhjyydellään pitkää ja kovatasoista kilpailua, mutta olihan siellä Suomusjärvellä ne muutkin 90% mukana. Heitäkin on kuuneltava.

Kilpailun yhteislähtömuoto on mielestäni ainoa oikea tapa ratkaista mitalit kyseisellä matkalla. Ainakin juniorisarjoissa ja pääsarjassa, vanhemmista en kokemuksen puutteesta tiedä. Tämän vuotisen osanottajakaartin olisi toki vaivatta saanut lähetettyä maastoon väliaikalähdöin ja vaikka 4 minuutin lähtövälein, mutta kuinka moni oikeasti haluaa taivaltaa yksin lähes kolme tuntia. Pari tuntia vielä varmasti menisi vaikka näissä Etelä-Suomen risukkomaastoissa, mutta tätä tarkoitusta vartenhan meillä on jo syksyn pitkä matka. Juuri nuo viimeiset kolme varttia orastavine kramppeineen maagisen parin tunnin jälkeen koettelevat niitä osa-alueita joille muiden matkojen haasteet eivät kykene. Erikoispitkien tuloslistaa katsellessa on helppo huomata että vuodesta toiseen plaketteja kahmii matkan erikoismiehiä, jotka tuntia lyhyemmässä väliaikalähdössä jäisivät b-finaaliin. Eikös eri matkoilla SM-mitaleista kilpailu tarkoita myös mahdollisimman paljon toisistaan poikkeavia suunnistushaasteita, mikä nyt näkyy ainakin erikoispitkien osalta onnistuneesti suoraan tuloslistalta. Sosiaalisena ihmisenä on myös hauska juosta edes yksi startti vuodessa yhteislähdöllä samalta lähtöviivalta, tarkkailla matkan aikana muiden etenemistä ja väsymistä ja heittää välillä haavoihin suullista suolaa. Näin minä ainakin tein.

Sunnuntain kisa lähti tutusti käyntiin heti paukusta. Jäin junioreiden ja muiden kiireellisempien jalkoihin. Ensimmäisen kerran sain suuni auki vasta puolen kilometrin kohdalla kun ihmettelin Rädyn Harrin kanssa alkuvauhtia ääneen. Kakkosvälillä pistin ylämäessä jo kävelyksi Koistisen pyyhkiessä horisontissa karkuun. Pidemmälle nelosvälille pidin sitten huolta etteivät letkan kärjessä vauhtia pitäneet Hernelahti, Muukkonen ja Lindeqvist pääsisi enää kauemmas karkuun. Hernelahti käväisi kuluttamassa voimiaan jo tässä vauhdissa omalla reitinvalinnallaan ja palasi kohta taaemmas letkaan juttukaveriksi. Epäilin myös päävalmentaja Salmen innokasta alkuvauhtia ja jaksamista maaliin asti. Vastaukseksi sain jotain: "kyl mää ny täs vauhdis, silloi yheksäkyetluvul mentii nii pal kovempaa..". Nelosella letka hajosi jo kahtia niin paljon että epäilin hajontaosuuden alkaneen, skarppasin hiukan suunnistusta ja juoksin kultaista keskitietä letkoja vasemmalla ja oikealla tarkkaillen. Vitosen juomamukeilla kaikki oli taas porukassa. Joku jätti jo varmaan kiireessä leimaamattakin. Odottelin kolmen mukillisen verran ja kaikkien muiden lähtiessä vasemmalle juoksin suoraan aukolle. Kutosrastilla vilkaisin vielä taakse ja ihmettelin että näinkö helposti sitä karkuun pääsee ja vielä hakkuuaukolla jossa sokeakin näkee muiden liikkeet. Harmittelin hiukan että alkumatkan lupsakka seurustelu oli jätettävä ja innostuin ehkä hiukan nostamaan vauhtia pitkälle välille.

Poikittaisella tiellä otin parikymmentä askelta vasempaan ja yritin maastoutua niska kyyryssä H16-sarjan letkaan jos sieltä takaa nyt joku kuitenkin olisi tullut samalle hajonnalle. Puoli kilometriä myöhemmin Manu huuteli jotain takaa ja totesin positiiviseksi asiaksi että sain tämän mainion seuramiehen mukaan matkaan. Olihan hän takavuosina niittänyt menestystäkin kyseisellä matkalla, joten kokemuksesta voisi olla jopa hyötyä vaikka jouduimmekin kommunikoimaan lähinnä huutoetäisyydeltä. Manu tarkkaili takavaara-aluetta ja totesi pian että karkuun pääsimme. Kasirastin ylämäessä pistin taas kävelyksi taktiikan mukaisesti. Ysille mentäessä vasemmalta pyyhkäisi Muukkosen letka kohti kartanvaihtoa. Kuuluttajan ohjeita kuunnellen nostin hiukan vauhtia jotta ehtisin mukaan vielä oman rastin kautta. Kuuluttaja kertoi lopulta eron minuutiksi ja hyökkäsin toiselle lenkille mielessäni edessä liikkuvat selät, olisihan heillä samat alkupään rastit seuraavalle juomamukille asti. Uudelta kartalta kävi kuitenkin ilmi että tämä letka oli oikaissut kartanvaihtoon kolme-neljä minuuttia nopeampaa reittiä ja Manu hurrasi perässä että kärjessä mennään. Lindeqvistin selkä vilahti vielä pariin kertaan puolen minuutin päässä ennen toisen lenkin ykkösrastia, mutta sen enempään ryntäilyyn en kiinnisaamiseksi ryhtynyt.

Seuraavalla välillä Manu puuttui ensimmäistä kertaa suunnistustyöskentelyyni. "Mihin ....n sä veät". "Vasemmalta tie alle.....". "Luin väärää väliä....". Ja matka jatkui. Ilman mainittavia suunnistusvirheitä edelleen. Rastivälin loppupuolella edessä menevän letkan pää tuli pikku hiljaa selkä edellä vastaan. Hoikkia poikia ja vauhtikin oli ihan hyvä. Piti oikein varmistaa että olivatko omassa sarjassaan. Höntyillessäni tein viiden sekunnin virheen seuraavalle rastille ja kelailin taas samojen miesten rinnalle. Yritin istuttaa Manun tähän letkaan kun kerran samaa ikäluokkaa oli liikkeellä. Vauhti oli kuitenkin sen verran hyvä että parin seuraavan rastivälin ajaksi istutin itsenikin letkan jatkoksi. Tuttua juomarastia lähestyessämme havaitsimme että mäellä kävi melkoinen vilske. Manu tähysti havainnot ja minä kirjasin ylös. Fincken letka oli lähdössä pidemmälle loppupätkälle ja Muukkoset liittyivät siihen. He olivat pelanneet siis itsensä ulos jo tässä vauhdissa. Kohti etelää katosi juomarastilta kuitenkin samanaikaisesti useampi selkä, joista Weckmanin ryhdikäs olemus paljasti karkulaiset oman sarjamme kärkiletkaksi.

Seuraavalla pidemmällä välillä haeskelin hyvää pohjaa alle viivan vasemmalta puolelta ja Manukin liittyi pikaisen sooloilureissun jälkeen takaisin kelkkaan. Edellisellä rastilla näkyneet selät pysyttelivät piilossa mutta pian seuraavan rastin jälkeen harvennushakkuu tarjosi letkan hännän jälleen näköetäisyydelle. Arvelin eron 45 sekunniksi ja päätin juosta heidät kiinni varvaukseen mennessä. Enää en malttanut laittaa ylämäissä kävelyksi ja kilpailukeskusta lähestyttäessä kuuluttajan tilannetiedotusta kuunnellessa ehdin hetken ihmetellä edellä liikkuvien nimilistaa. Virta, Fabritius, Toivio, ... Mielestäni olin juossut alkumatkan kohtuullisen reippaasti ja myös virheettömästi. Nämä miehet olivat tietenkin vain nauttineet Wickholmin vauhdista ja tulisivat tummumaan tämän vauhtiin ennemmin tai myöhemmin. Varvauksen jälkeiselle rastille noustessa takaa-ajava Muukkonen & co juoksi ristiin kolme minuuttia perässä ja tilanne oli taas kuurollekin selvä. Kilometrin päähän kuuluva kuulutus huolehti siitä että väliajat tulivat sekunnilleen kaikkien tietoon. Loppulenkin pitkälle välille lähdettäessä näin Wickholmin ensi kertaa. Dahlen vastasi myös siitä että reitinvalinnasta päätettiin toisella kotimaisella. Yllättävän hiljaista oli kuitenkin tässä letkassa, oliko pitkä matka jo tehnyt tehtävänsä. Manu ja Junnu tulivat sentään heti hyvin juttuun.

Wickholmilta kysäisin pitkän välin mökkitiellä meinaako juosta loppuun asti. EM-kisoihin olisi kuitenkin enää reilu viikko. "Eihän tässä ole enää juuri mitään jäljellä...", kuulin vastauksen orastavaa väsymystä enteillen. Olin katsellut loppuvälin reitinvalinnaksi vasemmalta polkua alle. Wickholm lähti ensiapurastilta tavoilleen uskollisesti suoraviivaisesti risuja väistelemättä omalle valinnalleen. Virta taisi kysellä ensiavusta juotavaa. Yrittäessäni viedä loppuletkaa omalle valinnalleni Dahlenin säestämänä hakkuuaukolla huuteli Weckman takaa: "Oliks tää nyt ihan fiksua, Wickholm meni tuonne ja me tänne..?". Vastasin että kultamitali meni, mutta taistellaan nyt sitten niistä himmeemmistä. Ei ollut näemmä epäilystä kuka orkesteria oli koko matkan johtanut. Junnu valitteli myös vauhdin laskemista ja pelkäsi takana kolmen minuutin päässä tulevaa letkaa. Epäilin hiukan olisiko hänestä vauhtia nostamaan. Loppuvälistä Wickholm ryskäsi oikealta takaisin letkaan ja muuten pirteästi vetänyt Dahlenkin rauhottui taas kyttäämään mestarin tekemisiä. Keskusrastille mennessä Manu ja Junnu myivät arvontakuponkeja ja jakoivat tuomiota niille jotka eivät saisi perhoslenkkejä Jöjjen kanssa samaan suuntaan.

Kolme mukia pirteämpänä huomasin Wickholmin lähtevän samaan suuntaan kuin itse. Dahlen näytti haluavan päinvastaiseen suuntaan. "Päävoitto" huusi Junnu ja lähti samaan suuntaan kuin minä. Eteläisen perhosen ykköselle noustessa Jöjjen askel alkoi vaappua kuin ongenkoho 20 gramman ahvenen painosta. Seuraavalle kokeilin taas pientä omaa variaatiota oikealta tieltä Jöjjen puskiessa suoraan. Hiukan hitaamman valitsin. Manu odotteli seuraavalla rastilla hymyssäsuin. Vanha mestari oli löytänyt vielä pari sekuntia nopeamman reitin. Dahlen ja kaikki muutkin oli taas mukana. Kaikilla oli siis perhoset samaan suuntaan. Seuraavalle otin taas vasemmalta pienen pätkän tietä alle Jöjjen ryskätessä suoraan. Jyrkässä mäessä Sipoon tulpan hitaus alkoi jo sapettaa taaempana letkassa. Dahlen vaikutti edelleen pirteältä ja kuittasin Junnulle takaisin lähteväni hänen kanssaan karkuun.

Pieni siirtymäväli keskusrastille tarjosi sitten sopivasti peitteisyyttä ja minun kiertäessä märintä lätäkköä oikealta lähti Dahlen vasemmalle. Muut johonkin siihen väliin. Keskusrastille tulin yksin, otin vain yhden mukin ja hyökkäsin karkuun. Dahlen ryskäsi kohta mukaan, muita ei näkynyt. Kiertelin aukon oikealta ja otin rastin varman päälle pellon kautta. Pari seuraavaa lippua leimasimme kaikessa rauhassa ilman havaintoa takaa-ajajista. Viimeisellä kerralla keskusrastilla kiitimme tarjoiluväkeä ja seuraavalla välillä takaa-ajajat tulivat Junnun johdolla vastaan runsaan puolen minuutin päässä. Jatkoimme Dahlenin kanssa omilla linjoillamme näköetäisyyden säilyttäen ja rastilla olimme taas yhdessä. Pitkän välin alkuun toivottelin hänelle tsemppiä ja totesin homman olevan kahden kauppa jos vielä tämä pitkä väli klaarataan fiksusti. Pari kertaa päästin Matsin edelle mutta yhtä nopeasti hän aina palasi takaisin omalle reitilleni. Tien risteyksessä otimme vielä viimeiset hätäiset juotavat ja vilkaisimme taakse näkemättä muita. Kolmanneksi viimeistä lähestyessä kuuntelin taas hetken kuulutusta saamatta sen kummempia väliaikatietoja. Toiseksi viimeisen rastin puut töröttivät näkyviin jo 200m päähän ja hieman pelottavan näköinen tiheikkölippu olikin helppo pala. Kohti viimeistä hyökkäsin hiukan reippaammin ja pellolla vilkaisin taakse. Innostuin jopa hieman tuulettamaan.

Jutussa keskityin lähinnä reissun sosiaaliseen antiin mutta tämän lisäksi matkaan mahtui siis myös 26,3km melkolailla virheetöntä suunnistusta suurimmaksi osaksi omin päin. Ja pahoittelut niille jotka joutuivat juoksemaan vain letkoissa. Kohteliaasti pyytämällä olisi varmasti saanut tilaa suunnistaa edelläkin. Ja jos ei minun tavoin halua höpöttää ja kysellä latua koko aikaa, niin oli siellä metsässä varmasti tilaa tehdä omiakin ratkaisuja. Suunnistamalla tämäkin "juoksukisa" voitettiin ja hävittiin.

Ajolinjat

2008-05-18T22:03:00.002+03:00

Energiatasot ja tunnetila ratkaisi sainois Tami.

79,2

2008-05-17T22:45:00.002+03:00

Laskeskelin että huominen rykäisy kuluttaa 3000 kaloria. Lisäsin siis pari kiemuraista makaronia lautaselle. Itseasiassa kilon verran eli pari kattilallista pastaa riittää tuohon. Harmittaahan se toki että tarvitsee nuo parissa päivässä otetut kuusi ylimääräistä kiloa kantaa mahassaan kisaan lähtiessä. Olo on kuin kamelilla, jonka kyttyrä on kääntynyt mahapuolelle, mutta eipä tarvitse kantaa kamelipäkkiä selässä. Selkäkin tuli kipeäksi niinkuin normaalistikin viimeisillään raskaina olevilla. Laskelmien mukaan huomenna klo 14:05 maalilinjaa ylittäessä nuo ylimääräiset kalorit on kulutettu, selkäkivut hävinnet ja olo täysin tuore.

Lupailee myös hyvää keliä huomiselle. Kerätyt kilot pitää varmsti lämpimänä vaikka räntää puskisi taivaalta.