By the rivers of Babylon

Viime viikolla harjoitellessa tuli oikeastaan nuoruusvuodet mieleen. Nuorempanahan oli aina tapanani harjoitella paljon. Kilpailuissa sitten ihmettelin kun ne samat vanhat Elviksen aikalaiset kulki viikonlopusta toiseen kovempaa papparillit päässä luut osteoporoosista ryskyen. Ajattelin etten itse koskaan tule vanhaksi. Saati mene töihin. Kilpailuissa sai myös tehdä virheitä, koska gps-satelliilit eivät talleneet jokaista puun väärältä puolelta kiertoa ja eivätkä nörtit samaan aikaan päässeet nauramaan reaaliajassa ruudun ääressä noille typeryyksille koska Variksen Pekkakin vielä urheili. Eikä oikeastaan ollut edes nörttejä, koska kaikki vaan juoksi. Joka kylästä löytyi pari alle 15 minuutin vitosen miestä. Nykyään ei ole enää edes noita kyliä, saati juoksijoita. Niin, 70-luvullahan minäkin nuoruuttani elin.

Entisaikaan juostiin myös viestiliigaa huippuliigan sijaan ja sprintille naurettiin ääneen jos joku mielikuvissaan sellaisen skenaarion viritteli. Ja kilpailuissa oli osallistujia. Kaikki oli paremmin.

Nykyään ei ole enää moiseen urheiluun luonnollisestikaan aikaa kun ennen lenkkiä pitää päivittää Facebookiin ja Messengeriin statukseksi "lenkillä" ja sitten heti lenkin jälkeen laittaa pari kuvaa irc-galleriaan ja taas päivittää status "sohvalla". Ja mitata joka ikinen metri gps:llä ja varmistaa vielä samat karttapaikasta ja laskea joka ikinen sydämen sykäys, jottei tule mentyä liian kovaa. Ja spekuloida ennen ja jälkeen lenkin kaikki tuo läpi. Ehkä jopa lenkin aikana keskeyttää kun mittari näyttää niin, vaikka oikeasti nasan miehet vain narraisivatkin macdonaldsin sponsoroimana satelliitteihin luottavaa lenkkeilijää. Itseen ei saa luottaa enää piiruakaan koska koneet on niiiin paljon fiksumpia.

Oikeasti olisin nykypäivänäkin Euroopan parlamenttiinkin äänestänyt ehdokasta joka olisi kampanjoinut rohkeasti teemalla: "Vähemmän politiikkaa - Enemmän Intervalleja". Mutta eipä ollut enää vanhojen aikojen olympiavoittajia edes listoilla. Joona Puhakka sentään, mutta kun kaveri näyttää siltä ettei ole koskaan heittänyt yhtään lenkkiä vastatuuleen.

Tietoahan harjoittelusta ja sen tapaisista toimenpiteistä löytyy nykyään netti pulloltaan ja on tosiaan näppärä aina aamulla ennen omaa lenkkiä katsoa Fagerudin gpskikkareet ja Ikosen sydänfilmit ja miettiä pystyisikö sitä samaan. Jotenkin olen kuitenkin ihastunut kirjaston kirjojen kellertävien sivujen teksteihin aikakaudelta jolloin anemiapotilaitakaan ei vielä hoidettu epolla. Ja kuitenkin miehet kulki kovempaa kuin tänään. Väätäisen ja Virenin elämänkerrathan tulisi mielestäni löytyä jokaisen suomalaisen perheen kirjahyllystä aivan siitä vihkiraamatun vierestä jottei lapset vahingossakaan turmeltuisi lukemaan hevoshullua tai kiekkolehteä.

Tunteisiin luottavana mutta harvinaisen vähän tunteisiin vetoavana ihmisenä nautinkin aina suunnattomasti kun saan harjoitella hieman pidemmän pätkän ilman tuota spekulointia ja statuksen päivitystä. Harjoitella sen verran paljon ettei kenenkään tarvitse edes pohtia onko se mies nyt lenkillä vai sohvalla. Menee ehkä päivä ja ensimmäiset varoittelee ylikunnosta, joka nykyään tuntuu sotkeutuvan terveeseen väsymykseen tai roskaruoan syönnin jälkeiseen kylläiseen tilaan. Kyllähän nyt terve lapsikin pystyy aamuin illoin juoksemaan 10-20 kilometriä joten miksei aikuinen mies. Nuoruusvuosia muistellen asetin tulevalle syksylle myös tulokselliset tavoitteet eri malliin kuin "hyvä suoritus". Ja päätin taas siis harjoitella niin ettei maksimisuorituksella tarvitse olla aina se seitsemäs. 154,3 kilometriä näytti gpskikkareet viime viikolla, mikä on hieman vähemmän kuin ajattelin seitsemästä sopivasta päiväannoksesta koostuvan. Tämän illan Monacon gp-kisan kansainvälisessä ennakossa Kantasen SE mainittiin muuten "muinaiseksi". Kaiholla muistelen näitä muinaisaikoja joita en koskaan saanut elää.

Vaihdan farkut verkkarihousuun

Fin5 ja katsastusrumba meni taas varsin normaalisti. Sprintissä tummuin ja muuten olin vähän kaikessa seitsemäs. Kuudesta edellisvuodesta poiketen sentään jaksoin normaalimatkalla maaliin. Syyskuuksi asentin tavoitteeksi tasapaksuisuuksien sijaan mitalisijat SM-kilpailuissa ja MM-matkan jäätyä taas kerran haaveeksi ajattelin uusien haaveiden toteuttamiseksi harjoitella taas hieman suuremmalla suuttimella. Muutama kuukausi tässä ehtikin kulua vain viritellessä viikonlopusta toiseen ilman pidempiä harjoitustaukoja.

Sunnuntaina pakkasin nastarit ja suunnistushousut prisman muovikassiin ja suuntasin harjoitusleirille itä-suomeen. Normaalien leirikäytäntöjen tapaan jätin matkavarustuksesta sivistyneet käytöstavat, deodorantin ja myös suurimman osan järjestä. Mihin niitä nyt susien ja karhujen keskellä tarvitsisikaan. Joensuun harjoitusvastaava oli raapustellut yhden viikon ohjelmaan visiitin kaikkiin Pohjois-Karjalan parhaisiin maastoihin Perävaarasta Petronkankaalle. Käyräkartta, 10km ja kahdesti päivässä olivat muut avainsanat. Ja mieluummin hiukan liikaa kuin liian vähän.

Maanantain kohokohtana selätin vihdoin Juuanvaaran länsirinteen, jossa aikanaan ratkaisin itselleni paikan c-finaaliin sm-kilpailuissa. Pari muutakin yrittämää tämän jälkeen olivat päättyneet eksymiseen, mutta viileähkön vesisateen siivittämänä tein tällä kertaa nätimpää jälkeä satelliittitallentimiin.



Tiistaille aamupuuron ja urheiluruudun väliin mahtui Mörköahon ja Tammasuon lisäksi myös Ryläyksen kaltainen helmi: Nokkosta, horsmaa, saniaista ja seitsenmetriset käyrät. SM-viestin tyyppimaastoa.

Keskiviikkoaamuna Lehmon urheilustadionilla yhteislähdön lähtöviivalla lähtölistassa taisi olla enemmän elokuun MM-kilpailuihin matkaavia kuin illan eliittikisojen kolmosella. Molemmat kuitenkin varsin viihdyttäviä tapahtumia. Innostuksissani rustasin itsellenikin ratakilpailun elokuun kalenteriin.

Torstaina oli vuorossa Ilomatsin klassikkomaastot. Huhus, jonka kuusikosta puolet oli viimenäkemältä uitettu sahalle ja Petronkangas, joka on niin kaukana kaikesta ettei metsurit sinne koskaan löydä. Onneksi. Aloin jo oppia, pari kymmensekkasta koukkua molempiin.

Taitaa olla perjantai nyt eikä vieläkään väsytä. Jotain on siis vialla. Huomiseksi ovat virittäneet O-tour-nimisen maakuntakierroksen ja jossei tuokaan vielä auta väsymysongelmaan niin täytyy painua lääkärin pakeille.

kesä

Viime aikoina olen ollut kohtuullisen huono päivittämään tätä plokia. Ostin tuollasen gepsin joka paljasti ettei tuo suunnistuskaan paljon paremmin suju. Leiri Norjassa oli kuitenkin onnistunut. Alla Trondheimin parhaat palat. Keski-Euroopan puskapaska-mm-ien jälkeen suunnistuskin pääsee taas maastoihin joista se on lähtöisin.